Laidunpohdintaa ja suoraa puhetta valmennuksessa

Uudella tallilla Rikulla on mahdollisuus laiduntamiseen. En olisi ikinä voinut kuvitella, millainen onni sydämeni täyttää, kun saan katsella Rikua laiduntamassa hevosystävänsä kanssa. Se tunne on aika kokonaisvaltainen, sellainen rauha - "näin sen kuuluu ollakin".

Treenaamisen ja laiduntamisen yhdistämistä on tullut siis nyt mietittyä paljon. Laitumet ovat tallilta sellaisen reilun vartin kävelymatkan päässä, ja sinne kuljetus on tietenkin omistajan heiniä. Hevoseni saisi siis laiduntaa myös päiväseltään, mutta käytännössä se vaatisi sitä, että ajaisin aamulla tallille, veisin hevoseni laitumelle ja ajaisin illalla uudestaan hakemaan hevosen pois. Tähän edestakaisin ajeluun ei kyllä totu ajatuksena pää, eikä se tunnu järkevältä millään muutenkaan. Riku on siis toukokuusta asti elellyt pihatossa ulkona 24/7, joten nyt olisi ajatuksena kokeilla, miten treenaaminen ja kisaaminen onnistuu laitumelta käsin.

Jotenkin olen nyt taipunut jopa ajattelemaan, että jos se ei suju, niin sitten se ei suju ja kisojen annetaan sitten olla. Tänä kesänä oli muutenkin tarkoitus vähän höllätä tahtia, joten jos hevosen kaikki energia menee ruohon muuttamiseen kakaksi, niin sitten kisaillaan vähemmän. Tähän mennessä kuitenkin treeneissä on ollut mukana ihan normaalilla tavalla innokas Rikupetteri. Rikuhan on ilmiömäinen rehunkäyttäjä, joten tässä jännitellään myös sitä, kuinka paljon herra pallostuu laidunkesän jatkuessa - nyt jo väkirehut on tiputettu käytännössä pois ja liikuntaa tehdään suunnitelmallisen säännöllisesti.

Olemme päässeet kaksi kertaa viikon sisään Seppo Laineen kouluvalmennukseen. Seppohan valmentaan Suontaan Kartanolla ihan meidän tallin vieressä, joten kulkeminen on onnistunut hyvin laitumelta - matkaa käpsötellään reilu vartti (tosin Rikun kanssa yleensä menomatkalla hieman pidempään, kun on niin paljon ihmeteltävää). Molemmilla valmennustunneilla on ollut meidän suhteen yhtenäinen teema - huomattavasti vähemmän kättä, enemmän jalkaa. Hevonen ensin suoraksi, sen jälkeen vasta taipumaan. Minulla on ollut aina vaikeuksia käteni kanssa, mutta koska tilanne on parantunut tosi paljon aiemmasta, on se ollut helppo unohtaa. Nyt kun kuuli suoraan sanottavan, että "Nyt on liikaa kättä. Älä vedä. Tasaisemmin. Kevyemmin. Ei noin rajusti." ja sen jälkeen tunsi hevosessa eron, kun se uskalsi jäädä luottamaan rauhallisempaan käteen, tajusi taas, kuinka paljon matkaa on.

Molemmilla tunnilla käsiteltiin samaa teemaa - sitä, että pohje on lävitse niin, että hevonen väistää sitä ilman, että käsi vetää niin ettei hevoselle jää muuta vaihtoehtoa kuin mennä sivulle. Sen sijaan hevonen menee sivulle, koska pohje niin pyytää. Kun mahdollisuus hevosen ohjaamiseen sivulle kädellä vietiin pois, tajusi, kuinka paljon enemmän jalkaa sitä oikeasti tähän hommaan tarvii. Se on muuten paljon enemmän kuin kuvittelisit.

Useampana iltana on istuttu piknikillä Rikun laidunnusta seuratan. Se on aika hypnotisoivaa.

Ville Vaurion valmennuksessa

Kuluneella viikolla ehdimme Rikun kanssa myös osallistua toista kertaa Ville Vaurion valmennukseen. Ensimmäistä kertaa kävimme Villen tunnilla lokakuussa, sen kerran mietteisiin ja kuviin pääset tästä.

Nyt olimme Rikun kanssa tunnilla kera Miran ja Dannyn. Alussa ratsastimme pääty-ympyrällä, jossa teimme siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin. Minulla ja Rikulla oli tavoitteena olla vähän nopeampia ja tsäpäkämpiä, Miran ja Dannyn taas piti vain malttaa ja malttaa. Riku on minun mielestäni muuttunut viimeisen vuoden aikana niin, että se tarvitsee selvästi pidemmän ajan vertymiseen kuin aikaisemmin. Nytkin se oli aluksi aika hidas, ja minä olin hidas korjaamaan sitä. Ville muistutti taas siitä, että pohje antaa avun ja jää sen jälkeen roikkumaan, eikä koko ajan kaiverra ja muistuta. Lisäksi, vaikka Riku tekee luonnostaan hyviä ravi-käynti -siirtymisiä, tulee minun oikeasti ratsastaa Riku niin siirtymiseen, että sen takajalat oikeasti tulevat alle, jolloin käynti on heti ensimmäisestä askeleesta siirtymisen jälkeen laadukasta. Siirtymiset suunnassa ravi-käynti sujuivat aika hyvin, sen sijaan käynti-ravi -siirtymisissä minulla on jatkuvasti rytmi hukassa, eikä ravi lähde riittävän aktiivisena ensimmäisestä askeleesta pyörimään.

Alkuverryttelylaukkaa

Verryttelylaukkojen jälkeen siirryimme tekemään vähän etuosakäännöstyyppistä harjoitusta käynnissä, jossa oli ajatuksena auttaa minua saamaan oikea pohje lävitse ja reaktiota selkeämmäksi ja nopeammaksi. Tämä oli itse asiassa aika vastaava juttu, kuin mitä Nipsu teetti Rikulle toukokuussa. Käynnissä siis tultiin ensin kohti kulmaa, pysäytettiin, ja suoraan pysähdyksestä lähdettiin kääntämään etuosakäännöstyyppisesti hevosta. Hevonen ei saanut mennä lainkaan eteen päin, ainoastaan askeleet sivulle. Tässä olikin hauska huomata, että vaikka minun mielestäni oli täysin selvää, mitä hain antamillani avuilla, ei se ollut Rikulle lainkaan selvää :D Jommankumman (minun) pitää siis parantaa kommunikaatiota selvemmäksi.

Armotonta keskittymistä neliötyöskentelyssä

Kun käännökset sujuivat näin, tehtiin niitä ensin käynnissä ilman pysähdystä ja sen jälkeen ratsastettiin myös kulmia etuosakäännöstyyppisesti. Riku tuli paljon nopeammaksi takajaloista tässä harjoituksessa. Lopuksi, kun homma alkoi sujua neliöllä, siirryimme ratsastamaan koko maneesin alaa niin, että teimme pitkän sivun keskelle voltin. Tällä voltilla minun tehtävänäni oli testata löydettyjä sisäapuja - pohkeella piti "tönäistä" hevosta vähän ulos niin, ettei se roiku sisäapujen päällä. Riku vastasi tähän harjoitukseen tosi hyvin ja alkoi pysyä paremmin omien jalkojensa päällä ja minä maltoin jättää sen ravaamaan.

Olen aika ylpeä mun istunnastani ja siitä tiestä, joka sen kanssa on aika lyhyessä ajassa kuljettu! Tämän valmennuskerran kuvissa ei ollut YHTÄKÄÄN armotonta takakönöä.

Tästä näkee hyvin mitä se mun pienikin takakönö aiheuttaa - Riku lipsahtaa helposti luotiviivan taakse, mikä ei toki työskennellessä nyt ole tappavaa. Lyhyen kaulansa takia Riku mielellään liikkuisi superlyhyellä kaulalla luotiviivan takana.

Tässä on kuvattuna se tunnin tärkein hetki, jonka pitäisi toistua superusein - onnistuneen apuun reagoinnin jälkeen kiitos, myötäys ja kehu. Riku tykkää, kun sitä rapsuttelee ja taputtelee, ja reagoi myös ääniapuun hyvin.

Ville on sellainen superhyväntuulinen valmentaja, jonka valmennuksista jää hyvä mieli. Vaikka mun kotivalmentajat edustavat aika erilaista opetustyyliä, on mun mielestä tosi hyvä käyttää myös eri valmentajia apuna, koska kaikki kiinnittävät ihan eri asioihin huomiota! Uskon myös, että Ville olisi tiukempi, jos meidän valmennussuhde olisi säännöllisempi - silloin on helpompi vaatia, kun tullaan vähän tutuiksi. Toisaalta juuri nyt mä kaipaankin Rikun kanssa hyvää mieltä ja positiivista yhdessätekemistä, eli tämä valmennus tuli tarpeeseen. Lisäksi tuo käyntineliötyöskentely pitää taas ottaa välineisiin aktiivisesti, se onkin sieltä Nipsun valmennuksen jälkeen jo päässyt unohtumaan.

Ps. Onpa mulla nyt tapahtumatäyteisiä postauksia! Nämä valmennuspostaukset ovat kuitenkin niitä, joista eniten itse hyödyn, koska valmennuksen anti tulee kunnolla jäsenneltyä uudelleen. Muistakin aiheista on kuitenkin tulossa postauksia tässä loppuvuoden aiheita:

Kuka sinun hevosvarusteesi tekee, osa 2 (Ratsastajan varusteet)
Rikun kaviohuolet ja kokeillut ratkaisut (Mutalillussa pehmenneet kaviot)
Omistajan hysterisointi nivelten hyvinvoinnissa ja kokeillut keinot
Miksi minä bloggaan?
Miten mun aivovammani voi?

Jos joku kiinnostai erityisesti, vinkatkaa, niin otan sen jonon kärkeen!

Kevyen viikon jälkeen

Eipä Riku priimalta tuntunut tänään hypätessä. Nyt on niin monta kysymysmerkkiä ilmassa, että päätin varata huomenna klinikkakäynnin Rikulle, vaikka se olisikin jotain hätävarjelun liiottelua.

Viime viikolla Rikulla oli siis vuorossa ensin maanantaina vähän miniestetreenejä, tiistaina, torstaina ja lauantaina maastoilua, keskiviikkona vuokraajan koulutunti ja perjantai ja sunnuntai vapaata. Kevyt viikko siis, juuri sellainen, jonka suunnittelinkin. Riku oli maastossa oma iloinen itsensä, maanantaina taas estetunnilla tosiaan laukat jäivät usein ristiin ja hyppy tuntui voimattomalta.

Tänään estetunnilla Riku teki edelleen hommat ihan moitteettomasti, mutta hyppy ei ollut kovin hyvä, laukka oli koko ajan väärässä tai ristissä ja tekeminen oli jotenkin työlään oloista. Päätin jättää hypyt vain alun pieniin verkkahyppyihin ja ihan omaa fiilistä seuraten varata ajan klinikalle.

Voi toki olla, että tämä jäykkyys johtuu tosiaan siitä, että on joku suurempi jumi tai nikamalukko, joka Tuulia saa parin viikon päästä manipuloitua auki. Verikokeet oli kuitenkin tarkoitus ottaa nyt syksyllä ja jalkojen tilanne tsekata noin muutenkin, jotten tutkitaan nyt, kun asia mietityttää.

Reilu vuosi sitten viimeksi piikiteltiin tuota vasenta kinnertä, jonka opettajani Iida tänään huomasi tulevan vähän huonommin alle, eli voihan se olla, että siellä on nyt jotain ajankohtaista muutosta. Nyt ei kuitenkaan jossitella sen enempää, vaan mennään klinikalle ja tsekataan tilanne. Mistään ei onneksi turvota, ei ole lämpöä eikä mitään ontuvaa. Laukka on vaan voimatonta. Tsekataan siis ensin fasiliteetin ja mietitään sen jälkeen, että onko ongelma vain satulan päällä vai myös jossain muualla.

Pari viikkoa sitten kävimme Ville Vaurion kouluvalmennuksessa Rikun kanssa ja nämä kuvat jäivät julkaisematta. Ville tönäisi minua pois mukavuusvyöhykkeeltäni niin, että tarkoitus oli saada hevonen, jolle käytetään apua terävästi, saadaan reaktio ja myödätään avusta. Ei siis jäädä roikkumaan, eikä olla epäreiluja. Ihan kamalan vaikeita ja tärkeitä vaatimuksia! Riku oli alkuun kyseisellä kerralla, jolloin oli viikolla kauttaaltaan aika väsynyt, kovin hidas reagoimaan pohkeeseen ja siihen haettiin hevosystävällistä, mutta napakkaa korjausta. Ja sellainen kyllä löytyi. Tykkään Villen tyylistä opettaa perusasioita raikkaalla tavalla.

Lepattava oikea käsi, miten mä en vaan saa sitä korjattua?

Milja kävi kylässä!

Varmaan vuoden verran ajatus oli pyörinyt mielessä. Lopulta kesäkuussa Ville Vaurion klinikan jälkeen sain kysyttyä, että tulisiko ihana Milja (Milja Ranta, MR Dressage) meitä moikkaamaan ja samalla vähän piiskaamaan. Miljalla oli samalla suunnalle muutakin tuloa, joten suostuttelua tarvittiin hyvin vähän (=ei ollenkaan) ja lopulta treffit sovittiin tämän viikon maanantaille. Meidän tallilta yksityistunnin varasi myös Laura Ronilla.

Miljalle vähän kerroin meidän perusongelmasta, eli siitä, että vaikka periaatteessa kaikki kouluradan tehtävät onnistuvat irrallisina, minun on kamalan vaikea ratsastaa niitä radalla peräkkäin. Olen hirvittävän tarkka valmistelija, ja vedän sen ihan överiksi - jään valmistelemaan ja valmistelemaan ja valmistelemaan... Ja lopulta huomaan, että kaiken tämän valmistelun sisällä hevosestani on tullut avuilleni hidas.

Milja potkaisi minua pois mukavuusalueeltani, totisesti! Rikun pitää kantaa itsensä, ja jos se ei meinaa jäädä kantamaan, en saa piilotella sitä kantamalla sitä "mukahuolimattomasti". Hevonen hereille, kuski hereille, molemmat kantavat omat kroppansa. Apu ei jää päälle, se käy ja hellittää. Nopeita siirtymisiä, takajalat hereille, isompaa ravia, pienempää ravia, kokoamista. Ja avot kun hevonen rupesi tuntumaan hyvältä. Jos viime viikon lauantaina olin fiiliksissä siitä, miten Riku kulki kisaradalla ja sanoin sitä parhaaksi kisaradakseni, tuli kyseisen radan voittaja aika pian - heti maanantaina Miljan silmän alla ratsastin vielä paremman radan.

En olekaan ikinä päässyt ratsastamaan rataa noin, että saan siihen oikeasti apua radan aikana. Meillä on enemmän ollut tapana silloin harvoin, kun joku katsoo ratojani, että ratsastetaan rata, lopuksi se joka katsoo kertoo kommentit ja sitten pyritään niiden avulla parantamaan. Nyt kun sain osan palautteesta jo radan aikana, en mennyt ahdistuneeseen paniikkiin ollenkaan, vaan oikeasti ratsastin radan lävitse. Uskomaton fiilis.

Riku jää mielellään lepäämään käden päälle ja mä mielelläni kannan sitä. Milja pyysi testaamaan, mitä käy, kun päästän. Sinnehän se kaatuu ja kumahtaa, etukautta ympäri. 

Siihen, kun päästin kädellä, käskettiin liittää pohjetta. Tässä vielä vähän harkitsen asiaa ja olen pyytänyt liian vähän. 

Nyt sitten uskallan jo pyytää reaktiota.

Pidäte, päästä, pohje, jätä kantaan - ja seuraavalla askeleella uudestaan. 

Oikea kierros on meille ollut perinteisesti vaikeampi, mutta tänään minun oli selvästi helpompi jättää Riku kantamaan juuri oikeassa kierroksessa

Laukkaakin onnistuttiin työstämään

Vastalaukkaa

Rataharjoituksen pohkeenväistö (kamala toi mun vasen käsi!)

Vastalaukkakaarretta

Ja toinen vastalaukka

Keskilaukka

Vastalaukkaa

 Sain Miljan käynnistä ihan armottoman paljon virtaa ja oikeasti myös konkreettisia vinkkejä kouluradan ratsastukseen. Onneksi Milja lupasi tulla Hämeenlinnaan vielä uudestaankin, koska juuri tätä mä kaipaan. Joku tökkäsemään mut pois mukavuusalueelta ja sen lisäksi vielä käymään mun kanssa lähes kädestäpitäen sitä, kuinka niitä kouluratoja ratsastetaan. Ihan huippua. Mä oon niin fiiliksissä!

Eevamaria Porthan-Broddell 11.-12.6.

Olin viime viikon torstaina ja perjantaina "Nipsu" Porthan-Broddellin valmennuksessa. Siinä vaiheessa, kun näin Facebookissa mainoksen tapahtumasta naapuriseuran sivuilla, meinasivat silmät tippua päästä. Välittömästi nappasin puhelimen käteen ja Lauran kanssa käytiin seuraava whatsapp -keskustelu:

Minä: MENNÄÄNKS NIPSUN KLINIKALLE 11.-12.6 ALASPÄÄHÄN!
Laura: NO MENNÄÄN SAATANA! (lisää tähän kolme habahymiötä)
Laura: Ilmotitko sä jo mutkin?
Minä: En kun en oo vielä päässyt koneelle mut just avaan ja ilmoitan!
Laura: Haha mä jo vähän innostua ja nyt mä oon huolissani että jos mä en mahdukaan!
Minä: Mä en usko et se on ihan vielä täynnä... Nyt lähtee ilmo.
Laura: Rok!
Minä; Laitoin et mieluiten kahden ratsukon ryhmä, mut kolmenkin käy jos ei mahduta kahden ratsukon ryhmänä. Ja pyysin kuittausta mahdutaanko mukaan kun ollaan superinnoissamme.
Laura: Hyvä :D Ollaan ihan toivottomia...
Minä: Se on varmaan siellä toisessa päässä ihan että ei saatana, klinikka julkaistu hetki sitten ja täällä jo joku nuttura kireellä ahdistuu että mahtuuko :D

Tällaisissa tunnelmissa siis suoritettiin ilmoittautuminen. On varmaan tilanteen todellista aliarvioimista, jos sanon, että olimme klinikasta innoissamme.

Torstaina ehdimme katsella hetken klinikkaa ennen omaa vuoroamme. Meitä edeltävässä ryhmässä oli vain suomenhevosia, mikä tietysti sopi tälle suomenhevosfanille oikein hyvin. Noin puoli tuntia kävelimme ja ravailimme ennen oman ryhmämme vuoroa. Torstaina minun ja Lauran ryhmässä oli myös kolmas ratsukko, perjantaina olimme kaksin.

Aluksi Nipsu kysyi vähän perustietoa hevosesta, minusta ja ongelmistamme. Sanoin, että olemme ihan perusratsukko, jolla on myös perustason ongelmia: ongelmia suoruudessa ja siinä, että saisin hevosen ratsastettua aidosti molemmille ohjille ja molempien pohkeiden väliin. Aloitimme työt saman tien. Nipsu huomasi heti sen, että en saa ratsastettua vasenta pohjetta kunnolla lävitse. Alkuverryttelyyn hän suositteli tällaiselle hevoselle neliötä, jossa kulmissa tehdään etuosakäännöksen neljäsosa. Minun oli miltei täysin mahdotonta saada Rikua väistämään tarpeeksi hyvin vasenta pohjetta, varsinkin kun raippa piti ottaa ulkokäteen - olen tottunut käyttämään sitä heikon vasemman pohkeeni apuna. Lopulta Nipsu tulikin maastakäsin auttamaan väistössä niin, että sain ajoitettua avun, myötäyksen ja kehun oikealla tavalla. Ja sieltä se rupesi myös löytymään se laiska vasen takajalka kropan alle.

Aktivoidaan takajalkaa

Ja sieltä se vasenkin takajalka löytyi kropan alle!

Teimme neliöllä myös harjoitusta, jossa ravasin aina sivun, siirryin kulmaan käyntiin ja tein etuosakäännöksen. Hetken kuluttua jatkoin ravia, mutta tein ennen kulmaa pienen kokoamisen ja ajattelin ravissa "etuosakäännöstyyppisesti". Tein myös niin, että siirryin laukasta ennen kulmaa raviin tai käyntiin, ja sen jälkeen jatkoin taas laukkaa kulman jälkeen.

Tältä päivältä jäi erityisesti mieleen seuraava:

- Vasen pohje! Se on nyt vain saatava lävitse.
- Jos ratsastan pää kallellaan oikealle, vedän oikean kyljen ruttuun enkä voi olla suorassa
- Vasen ohja lyhyemmäksi, mutta pehmeämmäksi, ei tuntumaa sylissä
- Asioita pitää tehdä nopeammassa tahdissa. Reaktion on tultava heti!
- Ei kaivertamista ja muistuttamista, vaan apu ja reaktio.

Kuvaspämmi torstailta, kaikki kuvat on kuvannut Nea Id, kiitos!

Huom! Vasen takajalka!

Mutsi, jolla huoltotoimet käynnissä tunnin jälkeen: vettä ratsastajalle ja leipää Rikulle

Perjantaina jatkettiin siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin. Riku tuntui alkuverryttelyssä todella hyvältä ja pehmeältä! Tänään aloitettiin pohkeenväistöllä. Aloitimme Rikun hankalammassa puolessa, eli väistössä oikealla. Ensimmäisen hyvin hikisen väistön jälkeen Nipsu sanoikin, että sori vaan kun aloitettiin tähän teidän vaikeampaan suuntaan. Mutta! Kohta sekään suunta ei ollut niin hankala. Nipsu huomautti, että kun hevonen on selkeästi mukavuudenhaluinen (haha, miten niin? :D osui ja upposi...), pitää väistössä tehdä se hetki, kun se tekee oikein, mahdollisimman mukavaksi. Eli käytännössä niin, että tehokas apu pyytää sivulle, ja kun se lähtee sivulle, apu melkein irtoaa kyljestä eikä jää varmistelemaan. Samalla kiitetään. Kun ei enää mennäkään sivulle, pyydetään uudestaan. Ja kappas, kun en jäänyt kaihertamaan paniikissa "Tähän suuntaan se ei ikinä mene väistöä ilman raippaa!", vaan tein väistön hevoselle mukavaksi, se alkoikin sujua. Aika hienoa! Väistössä vasemmalle oli taas ongelmana se, että Riku tiputti mielellään vasemman lapansa ja lähti onnellisena liian innokkaasti lapa edellä. Tätä korjattiin nopeilla väistöä sivulle, suoristus kohti lyhyttä sivua, väistöä sivulle -siirtymillä.

Raippa ulkokädessä, pienestäkin oikeasta kiittäen

Väistö vasemmalle lähtee vähän liiankin riehakkaasti - lapa edellä ja nenä vasemmalla - tätäkin korjattiin

Kun väistöt sujuivat molempiin suuntiin, aloimme työskennellä laukassa. Teimme ensin oikeaan kierrokseen vaikeampaa vasenta laukkaa vastalaukkana. Ajatuksena oli, että pääsin suoristamaan Rikun ensin suoraksi. Ja hyvin se suoristuikin, laukka parani myös vasempaan kierrokseen hurjasti.

Lopuksi kokeilimme erilaisia "pikkuniksejä" minulle takataskuun. Ensimmäisenä ratsastin raippa molempien peukaloiden alla suorana vaakasuorassa. Tässä ajatuksena oli rauhoittaa tuntumaa, ja Riku vastasi tähän tosi hyvin. Hyvin kertoo siis karua kieltään siitä, että vaikka mun käsi onkin rauhoittunut, se vieläkin tekee kaikkea turhaa. Raippa tässä peukaloiden alla käsiä rauhoittamassa teimme myös siirtymisiä askellajien välillä. Olin aika yllättynyt siitä, että sain aidosti tehtyä hyviä siirtymisiä täysin ilman kättä - mulla on herkkä hevonen ja istunnassa poweria, kun vaan saan sen valjastettua käyttöön.

Ihan lopuksi laukattiin vielä vaikeampaa vasenta laukkaa ohjat oikeassa kädessä. Ajatuksena oli se, että pääsisin itse keskittymään istuntaani, sekä suoristettua Rikua paremmin. Tuli kyllä niin hieno länkkäriolo!

Perjantain päällimmäiset oivallukset:
- Älä pyydä ja pyydä, vaan käytä apu ja kiitä
- Tee hevoselle mukavaksi tehdä oikein
- Väistössä vasemmalle tee suoristuksia välissä, ettei lapa karkaa
- Oma käsi!
- Käytä istuntaa!

Kuvaspämmi perjantailta, kuvat jälleen ottanut Nea Id, kiitos!

"Kato äiti, yhdellä kädellä!"

"Jee!"

Oli ihan parasta. Uudestaan mennään, jos vaan päästään. Kiitos Tawast Ridersille ja Alaspään ratsastuskeskukselle järjestämisestä!

Kaivattuja kouluratsastusfiiliksiä!

Ratsukko ja valmentaja. Kuva: Nea Id

Kaksi päivää on vietetty itse ratsastaen Eevamaria "Nipsu" Porthan-Broddellin, jonka meriittejä tuskin on tarpeen luetella, valmennuksissa. Tänään yritin kuvata fiiliksiä, mitkä jäivät. Nipsu vaikutti äärimmäisen suoralta. Ei ilkeältä, mutta sellaiselta, että mielipidettä kysyttäessä sellaisen kyllä saa. Tykkään siitä, naminamia saan paljon halvemmalla halutessani. Näihin valmennuksiin ei myöskään menty näyttämään nätiltä hevosensa selässä. Epämukavuusalueelle mentiin niin, että rytinä kävi. Tulin taas tietoiseksi siitä, kuinka vähän lajista ymmärrän. 

Mutta... Mutta. Jokin Nipsun tyylissä oli kuitenkin sellaista, ettei siitä masentunut. Koen oikeasti saaneeni isoja eväitä meidän jatkotreenejä varten. Ihan kamalasti mietittävää ja sulateltavaa. Postaan näitä ajatuksia myöhemmin, nyt en vielä ole tarpeeksi asiaa pureskellut. Ehdottomasti oli oikea päätös viikonlopun tuuppauskisojen sijaan laittaa rahat valmennukseen. 

Tänään jatkoin iltapäivällä suoraan tallille Nipsun valmennuksesta päästyäni Ville Vaurion kouluratsastusklinikan antia ihmettelemään. Klinikka järjestettiin meidän tallilla, joten ihan mahdotontahan se olisi ollut jättää välistä. 

Ville oli äärimmäisen hauska, oikea showmies! Uusia ajatuksia syntyi tämänkin klinikan annista, niihinkin toivottavasti jaksan palata täälläkin myöhemmin. Yksi tärkein kuitenkin jo nyt muistiin: "Hellittäminen tekee pidätteestä pidätteen. Ilman sitä pidäte ei ole kokonainen. Silloin sitä kutsutaan ihan vaan vetämiseksi." Ville painotti paljon oikeaa ajoitusta, sitä, että ratsastus on aina myös koulutustilaisuus, eikä "vain ratsastusta". Tällöin ratsastajan pitää ottaa vastuu tästä oppimistilanteesta, ja tehdä siitä hevosen kannalta järkevä. Kertoa riittävän selkeästi, mikä on haluttua, kiittää, hellittää. Näin hevonen ei menetä motivaatiotaan. 

Kyllä muuten oli kaivattua tämä innostuminen kouluratsastuksesta!

Superfiilis ja superhevonen - Nastola 14.7.

Viime viikolla ahkeroimme Rikun kanssa yhdessä kouluvalmennuksessa, yhdessä estevalmennuksessa, kahden maastopäivän, yhden puomipäivän ja yhden kisapäivän verran.

Olin siis pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa. Fiilis ei ollut huikea, lähinnä sellainen, että mietin jo lajinvaihtoa. Mitäköhän me edes tehtiin, olen pyrkinyt poistamaan sen valmennuksen niin tehokkaasti kovalevyltäni, ettei muistijälkiä juuri ole jäänyt. Väistöjä, laukannostoja, askeleen pidennystä ja lyhennystä jne. Mutta ei siis tosiaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa siitä valmennuksesta.

Estevalmennuksesta sen sijaan jäi! Olen hypännyt Rikun kanssa nyt keväällä ja kesällä yksittäisinä esteinä ihan maksimissaan 85cm esteitä ja tehtävissä n. 70cm rataa. Menin valmennukseen haastamaan itseni ja haastetta tosiaan sain... Hypättiin rataa, joka oli kauttaaltaan linjaa linjan perään. Ykkönen-kakkonen oli suora viiden askeleen linja, kolmoselta kaarrettiin kaarevalla linjalla kolmen askeleen neljä-viisi linjalle, siitä sitten seuraavalle kolmen esteen linjalle pysty- viisi askelta -pysty - kolme askelta - okseri ja siitä sitten lopuksi vielä viiden askeleen suoralle linjalle. Hyppäsimme radan ensin osissa n. 70cm korkeana ja siinä vaiheessa sain kunnon estevaihteen silmään ja kaikki hypyt tuntuivat äärimmäisen hyviltä. Sen jälkeen esteitä nostettiin niin, että radan korkeus oli n. 80-90cm. Ja tultiin uudestaan koko rata. Ja mä selvisin siitä hengissä! Ja hengissä selviämisen lisäksi hyppääminen oli kivaa ja helppoa. Huhhuh mikä fiilis! Valmentajakin sanoi tunnin jälkeen, että "En mä tiennytkään, että sä hyppäät näin!". En mäkään todella tiennyt. Tämän tunnin innoittamana ilmoittauduin estekilpailuihin Riihimäkeen parin viikon päähän. Hurjaa.

Maastolenkeillä riitti pöristävää, vaikka molemmille lenkeille saimme seuraakin. Kaikkea jännittävää, mm. marjastajia löytyi kuitenkin puskista ;)

Eilen lähdimme Nastolaan aluekoulukisoihin. Reissu alkoi epäonnisesti kun tallikaverin hevonen polkaisi kengän puoliksi irti kaviosta ja kun kenkäkin siinä meni vähän solmuun, ei sitä pystynyt lyömään takaisin. Reissu jäi siis siihen heidän osaltaan.

Riku kuitenkin pakattiin autoon. Olin päättänyt näissä kisoissa kokeilla erilaista verryttelytaktiikkaa, eli kävin ennen letitystä ratsastamassa n. 30 minuuttia askellajit lävitse, hevosen kuulolle ja itselleni hyvän mielen. Näin siis kisapaikalla pystyin pitämään verryttelyn todella lyhyenä. Kisapaikalla tein siis vain vähän ravia, pikkaisen laukkaa ja varmistin, että hevonen on varmasti molempien pohkeiden välissä kulkemassa kohti molempia ohjia. "Hyvältä tuntuu" summasin verkan tukijoukoille.

Ulkokenttä oli tukahduttavan kuuma. Kolme ratsukkoa olisi päässyt kentällä suorittavan lisäksi, mutta päätin itse seisotuttaa yhden ratsukon ajan Rikua vielä varjossa. Sen jälkeen kävelin yhden ratsukon ajan kentällä ja näytin kaikki paikat rauhassa. Sen jälkeen verryttelin vielä kevyesti yhden ratsukon ajan. Hyvältä tuntui edelleen.

Ohjelma oli FEI:n HeB Kenttäkilpailuohjelma poneille. Tässä nopea katsaus rataan:

Radalle suoraan, pysähdyksessä hieman jalkojen korjailua (6, 6). S-kiemura sujuva (6,5 ja 7). Voltti onnistunut (7 ja 6,5). Keskiravi ei tänään irronnut (5,5 ja 5). Pysähdys oli ok, peruutus jännittynyt ja haluton (5 ja 5,5). Voltti oli tahdikas (7 ja 6,5). Keskiravi jälleen onneton (5,5 ja 5). Nelikaarinen kiemuraura onnistunut (8,5! ja 8). Keskikäynti-lisätty käynti tahdikasta (7 ja 6,5). Laukannostoon kaivattiin enemmän ylämäkifiilistä (6 ja 6,5) ja keskilaukkaan vielä rohkeutta (6, 6). Laukkavoltti ok, mutta isohko (6 ja 6). Vastalaukassa pieni tahtirikko, kun Riku ymmärsi vähän väärin mun ajatukset ja olisi siirtynyt jo raviin ellen olisi ollut tarkkana herättämässä ( 6 ja 5,5). Toiseen kierrokseen voltti oli jälleen isohko (6 ja 5,5), mutta vastalaukka parempi (6 ja 7). Laukka nousi myöhään, mutta keskilaukka lähti nyt paremmin (6 ja 7). Lopputervehdys tyylikäs (7 ja 7,5).

Yleisvaikutelman pisteet
Askellajit 6,5 ja 6,5
Lennokkuus 6 ja 6
Kuuliaisuus 6,5 ja 6,5
Ratsastajan asento 7 ja 7

Loppukommentit: "Sujuva rata. Vielä voimaa takaosaan ja keveyttä etuosaan."
"Mukavan tarmokas hevonen ja tarkkaa ratsastusta!"

Radalta sain lähteä pois huutokonsertin säestämänä kun mun ihanat tukijoukot piti vähän älömölöä ;) On ne ihania. Olin itsekin ihan ok tyytyväinen rataan, ja kun mulle kovasti vakuutettiin, että se näytti hyvältä, olin vielä vähän enemmän tyytyväinen. Lähdin kuskaamaan hevosta autolle ja mua kovasti vannotettiin, että en saa laittaa sitä pois ennen kuin paperit on haettu. Ehdin nostaa jalustimet ja löysätä vyön kun pieni komeetta (osa tukijoukkoa) syösyi mua kohti karjuen että mä menin johtoon luokassa.

Meinasin pyörtyä. Prosentteja oli 63,478% mikä on mun aluekisaenkka. Jännitettiin siinä viimeiset suoritukset vielä, ja lopulta selvisi, että mä voitin koko kisan. Ihan älytöntä. En oikein vieläkään usko, että se on totta.

Palkintojenjaossa istui siis punaisen suomenhevosensa selässä yksi erittäin onnellinen ja tyytyväinen ratsastaja. On mulla kyllä maailman paras hevonen.

Tämä viikko

Maanantaina Rikulla oli vapari.

Tiistaina mä menin koutsin pitämälle estetunnille. Aiheena olivat innarit, ja koko tunnin aikana tehtiinkin niin kavaleteilla kuin miniesteilläkin erilaisia innareita. Riku oli innostunut ja onnellinen, meinasi välillä tulla kiire jalkoen mukaanottamisessa kun niin kovasti pompitutti!

Keskiviikkona mä olin koutsin pitämällä koulutunnilla. Tehtiin loivia kiemurauria ja laukkaa täysikaarto - puolikas ympyrä vastalaukkaa -systeemillä. Vastalaukoissa Riku oli tosi vahva ja mulla meni turhaan hermot kun en saanut pidätteitä kunnolla läpi. Muutama mukava pätkä tuli myös. Tunnilla huomasin myös sen, että mun on huomattavasti helpompi istua nykyään suorassa - ja tämä taas johtuu pelkästään siitä, että kävin itse viime viikon perjantaina fysioterapeutilla, joka availi multa epämääräisiä jumeja selästä auki. Sattui niin, että vesi valui silmistä ja tuskanhiki tuli kylmänä iholle, mutta aukesi kuitenkin hyvin paikat.

Torstaina kävin koulutunnilla olemassa huono. Mua ravisteltiin pois mun mukavuusalueelta ravaamaan isommin, joka aiheutti sen, että ahdistuin ja jähmetyin ja unohdin kokonaan sen, miten mun kuuluu ratsastaa. Olin todella pettynyt itseeni tunnin jälkeen.

Perjantaina käytiin äitin ja Vilin kanssa maastossa. Mentiin lähinnä käyntiä, muutamia pätkiä myös ravia ja laukkaakin. Maaston jälkeen vapautin Rikun tarhaan nauttimaan aurinkoisesta säästä ilman loimea ja menin itse katselemaan tunteja hetkeksi, sillä olin päättänyt käydä vielä perjantaina näyttämässä itselleni tunnilla, että eilen vaadittu asia ei ollut ylitsepääsemätön ja pystyn ratsastamaan myös isompaa ravia. Ja menin sitten tunnille ja totesin, että kyllä, niin mä pystyn. Olin todella tyytyväinen itseeni. Ratsastuksenopettajaltani sain myös harvinaisia kehuja siitä, että vaikka mä olen välillä kiukutteleva kakara, mä myös pystyn ottamaan kritiikkiä vastaan ja työstämään sitä, ja palaamaan samaan aiheeseen itsenäisesti ja tekemään pieleen menneelle osalle jotakin. Tunnista jäi hyvä ja hikinen fiilis. Korkkasin muuten teepaitakelin myös!

Lauantaina meillä oli kouluvalmennus. Riku tuntui alussa vähän väsähtäneeltä, mikä ei ollut ihme, koska ratsastusviikko oli ollut varsinainen tehoviikko... Riku kuitenkin alkoi reagoida kivasti. Tunnille teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, pikkaisen avoa käynnissä, ja laukkaa loivalla kiemurauralla. Lisäksi teimme ravi-käynti siirtymisiä ja pysähdyksiä ravista. Kaikki sujui oikeastaan ihan hyvin, ja sain varsinkin laukka-ravi -siirtymisiin itse vähän fiilistä siitä, miltä siirtymän kuuluu tuntua ja kuinka siitä ratsastetaan heti eteen niin, että siirtymä on ihan oikeasti suunnaltaan eteen eikä taakse. Kaikenkaikkiaan hommia jäi minulle itselleni mietittäväksi kehonhallintaan liittyen paljonkin, mutta Rikun liikkuminen sai positiivista palautetta.

Tänään äiti ratsasti vajaan puoli tuntia tehden käyntiväistöä ja raviavoa. Sen jälkeen minä menin vielä hetken kavaletteja ja lopettelimme tältä osaa lyhyeen. Vajaan tunnin olimme liikenteessä. Huomenna ovatkin sitten vuorossa aluekoulukisat Hämeenkyrössä, luokkana K.N. ja herätys rapsakasti viiden maissa! On tämä harrastus ihana.

Tuuppausta ja esteitä

Torstaina menimme Rikun kanssa koulutunnille. Teemana olivat kääntävät avut, ja niitä tulikin treenattua oikein kunnolla. Teimme taas kääntöjä radan poikki, tarkkoja kulmia ja siirtymisiä. Olin kuulemma "huonolla asenteella" liikenteessä, mikä näkyy siinä, että hermostun liian nopeasti nollasta sataan kun Riku ei heti toimi niin kuin haluan. En siis revi, raipota enkä oikeastaan edes potki, mutta lisään painetta turhan rivakasti ja liian paljon, mihin herkkä hevonen reagoi sitten nopeasti. Kun mulle tästä (aika suoraan) huomautettiin, niin osasin kuitenkin koota itseni ja ratsastaa järkevästi. Teimme käynnin kautta laukanvaihtoja, jotka sujuivat hyvin. Koulusatulalla pääsee istumaan niin ihanasti liikkeeseen, että siirtymät alaspäin, jotka aiemmin olivat ongelmallisia, eivät sitä enää ole ollenkaan samoissa määrin.

Perjantaina koutsi hyppäsi Rikun kanssa. He tekivät siksak-harjoitusta, joka sujui varsin mallikkaasti.

Lauantaina meillä oli pitkästä aikaa kouluvalmennus. Tunti ei sujunut mitenkään erityisen hyvin, mutta ei myöskään erityisen huonosti. Itselläni oli sellainen olo, että meni "ihan ok", mutta valmentaja, joka ei ollut meitä nähnyt pitkään aikaan (tammikuun alussa viimeksi) oli sitä mieltä, että edistystä oli tapahtunut ja Riku liikkuin paremmin ylämäkeen eikä mun istunta enää estä sitä käyttämästä itseään. Mikä oli mukava kuulla tässä vaiheessa, jos olisin pari kuukautta sitten kuullut, että istumiseni estää hevostani liikkumasta, olisin varmaan itkenyt ja lopettanut ratsastuksen ;)

Tänään meillä oli tallilla harjoitusestekisat. Menin aamulla auttamaan järjestelyissä, vahdin verkkaa ja autoin ponityttöjä. Sitten lähdinkin itse valmistautumaan omaan koitokseen, eli hurjaan 60-70cm esteluokkaan ;) Riku oli verkassa innokas mutta kiltti, ja pukitteli vain vähän. Radalla Riku oli edelleen innokas, mutta kaikki sujui mallikkaasti ja lopputuloksena oli nollarata ja sillä rusetti (kaikki nollan saaneet palkittiin ykkösinä). Olin ylpeä kun selvittiin hengissä, jännitti niin kamalasti.

Katri Lindell otti kuvia kisoista, joten saan tännekin harvinaista kuvitusta.

Esteratsastus on vakavaa, lievästi oksettavaa ja tosi pelottavaa hommaa

Vakavana verkassa

Oman vuoron odottelua - Riku on ihan myrtsinä

Palataanpa vielä viikonloppuun ja alkuviikkoon...

Onpa kulunut aikaa! Ruvetaan kuromaan kiinni...

Viime viikon perjantaina menin siis itse koulutunnille Rikun kanssa. Tunnilla ratsastettiin ilman jalustimia ja tehtiin jopa niin vaikeita asioita, kuin suoraan ratsastamista ja siirtymisiä ;) Olin aivan hapoilla tunnin jälkeen. Harjoituksena teimme siis maneesissamme (18x40m) sellaista harjoitusta, että tulimme metrin uran sisäpuolelle, mutta ratsastimme silti selkeät ja hyvät kulmat. Siirtymisiä teimme aina pitkän- ja lyhyen sivun puolen välin kohdalle. Teimme siis käynti-ravi ja ravi-laukka -siirtymisiä. Tehtävä oli yllättävän vaikea! Tuntui, ettei Riku tiennyt ollenkaan, mihin laittaa jalkansa ja "haki jalanpaikkaa" jatkuvasti. Mutkittelua tuli heti, jos jalat eivät olleen 100% kiinni jatkuvasti. Mistä sitten ne hapot jalkoihinkin... Rikukin oli tunnin jälkeen ekaa kertaa talvikautena hiessä ja vaahdossa kunnolla! Mahtava ja kamala tunti ;)

Lauantaina Rikulla oli tarkoitus olla vapari, mutta koska perjantain treeni oli niin rankka, ajattelin käydä sen kanssa rennolla ja mukavalla kävelylenkillä talutellen. Ei ihan onnistunut ;) Rikulla oli hauskaa ja lenkki oli niin vauhdikas, että tallille palatessa hain vielä juoksutusraipan ja kävin juoksuttamassa Rikua pellolla hangessa. Pellolta tallille kävellessä virtaa ei enää ollut ihan niin paljoa.

Sunnuntaina olikin sitten edessä valmennustunti. Tunnilla teimme väistöjä (tai siis muut tekivät, Riku ei - tästä lisää tuonnempana) ja ihan perussiirtymisiä ja uran sisällä ratsasteltiin taas. Tunti sujui ihan hyvin, Riku pysyi napakassa paketissa lähes koko ajan ja rytmi oli parempi nyt kun aikaisemmin. Laukkakin on saanut ihan selvästi voimaa. Väistöissä tosin tuli märkää rättiä naamalle - mä luulen, että Riku väistää, se siirtyy aktiivisesti sivulle ja siirrytään pisteestä toiseen, mutta yksi väistöön olennaisesti kuuluva asia puuttuu - Riku ei kuulemma astu ristiin :D Se vie jalan eteen, mutta ei ristiin enää siitä. Selkään on vaikea tuntea eroa näiden välillä, ainoastaan ehkä se, että homma on liian vaivatonta kun ristiastuntaa ei ole... No, tähän pitää nyt kiinnittää huomiota.

Maanantaina Riku seikkaili kentällä tulevan maastoilijan kanssa. Lainaan siis Rikua maastoseuraksi tallitutulle. Rikulle ei tee yhtään pahaa liikkua vaikka pari kertaa päivässä.

Eilen tiistaina olin koulutunnilla. Tunnilla teimme vastalaukkaa, käynti-laukka -siirtymisiä, keskiraveja, kokoamisia ja noin yleisesti ratsastimme askellajeja paremmaksi. Riku oli tosi mukava ja minun oli helppo istua selässä. Hyvä fiilis jäi tunnista, sain vaikutettua mukavasti ja hommat tuntuivat helpoilta. Mukavaa vaihtelua siihen, että hampaat irveessä ratsastetaan. Mikä siis sekin on hauskaa, mutta niin... Ähertämisen lisäksi on kiva päästä välillä fiilistelemään.

Tänään Rikua kävi hoitamassa fysioterapeutti. Alunperin minua kiinnosti se, että onko Riku jumissa oikeasta lavasta kun liikkuu mielellään se lapa ulkona. Fyssari soitteli minulle hoidon jälkeen, ja kertoi, että Rikulla oli aika massiivisia lukkoja eri paikoissa. Tuo jo mainittu oikea lapa oli lukossa, lisäksi löytyi lukko ristiselästä (onko se hevosella ristiselkä vai vain risti? No, joka tapauksessa) ja lanneranka oli myös pahasti jumiutunut. Niitä oli kuitenkin saatu hyvin auki ja ero pitäisi tuntua ratsastuksessa välittömästi. Vähän harmitti ja mietin, että olenko nyt jotenkin hangessa tai kokoamistreeneissä onnistunut hevoseni kipeyttämään näin kunnolla. No, täytyy nyt vain seurailla tilannetta. Yksi syy kipeytymiseen saattaa olla myös se, että Riku kaatui juoksuttaessa riehuessaan marrakuussa (?) ja siitä lähtien oli esimerkiksi tuon lavan kanssa ongelmaa. Seuraava hoitokerta on maaliskuussa ja nyt vähän aikaa liikutellaan kevyemmin.

Tuuppausta

Torstaina olin tosiaan taas koulutunnilla. Ratsastimme taas itsenäisesti silmän alla. Minä olin ehtinyt mukavasti kahden yön yli miettiä, että miten mä korjaan sitä Rikun vinoutta ratsastamalla, ja saanut aikaiseksi siis muutaman suoristavan harjoituksen. Tein siis työskentelyvaiheessa vasta-asetusta ympyrällä siihen vasempaan kierrokseen, jossa Riku jää helposti kulkemaan kaula ylitaipuneena ja lapa oikealla. Tein tässä kierroksessa myös avoja ravissa ja laukassa. Toiseen kierrokseen tein sitten voimakasta myötäasetusta johtavalla ohjalla (kaula tuppaa jäämään sinne vasemmalle edelleen) ja sulkuja ravissa sekä avoja ravissa ja laukassa.

Opettaja otti minusta pikkaisen videokuvaa, ja voi vau! Omat virheet toki sieltä hyppäsivät voimakkaimmin silmille, mutta hevonen näytti hyvältä - korkea, hieno muoto. Ja laukka ei näytä ollenkaan niin nelitahtiselta kuin tuntuu, opettaja selitti sen liittyvän jotenkin rakentumassa olevaan kunnolliseen liitovaiheeseen. Tuli todella hyvä mieli tuosta videosta.

Perjantaina Riku vapaili kun mä ravasin komeettana ympäri kaupunkia.

Lauantaina meidän äiti ratsasteli noin 45 minuuttia Rikulla, joka oli tosi hienon näköinen. Mä pidin samaan aikaan tuntia tuntiponilla mun pikkusiskolle, joka laukkasi erkaa kertaa elämässään. Hyppäsin vielä lopuksi Rikun selkään itse ja tein laukkakokoamisia ja laukka-avoja ja muutaman ravilisäyksen. Ihan super!

Tänään meillä oli vuoden viimeinen valmennustunti. Yhteensä olin selässä noin 2h, koska ennen tuntia ehdin kävellä n. 20min, tunti venähti melkein 1,5 tuntiseksi ja loppukäynnit veivät taas oman aikansa. Oli omat ja hevosen jalat aika hapoilla...

Aluksi teimme kevyessä ravissa avoja. Mulla oli vaikeuksia säilyttää reitti ja taivutus. Avoista siirryimme tekemään vastataivutuksia. Ne sujuivat yllättävän hyvin, vaikka Riku tuntui olevan ihan ihmeissään siitä, että mitä me nyt puuhataan. Hevonen säilyi kuitenkin koko ajan yritteliäänä ja innokkaana hommiin. Tämän jälkeen teimme ravi-käynti -siirtymisiä ja pysähdyksiä ravista. Molemmat sujuivat hienosti. Nostimme laukkaa pituushalkaisijalta. Laukka ei aina noussut kovin hyvin, koska unohdin valmistella kunnolla ja Riku alkoi olla niin väsynyt, ettei laukkaaminen maistunut. Lopuksi pääsimme sitten todelliseen murheenkryyniin, eli kolmikaariseen kiemurauraan laukassa... Jostain syystä reitti oli niin eksoottinen, että katsojien olisi ollut mahdotonta päätellä, mitä tässä yritetään tehdä... :D Minä en hallinnut kroppaani ja reittiäni ja Riku poistui omille teilleen silloin kun ei rikkonut raville. Tätä pitää harjoitella! Loppuun tehtiin yksi tosi onnistunut ja jätettiin siihen.

--

Huomenna taidan uskaltautua sittenkin itse Rikun selkään, tuskin se kovin villi on tämän päivän rääkin jälkeen... Kuuluisia viimeisiä sanoja ;)

Laukkaa, laukkaa, lisää laukkaa

Perjantaina menin estetunnille. Kauhukseni näin, että maneesiin oli koottu jumppasarja. Mitäänhän en esteasioissa pelkää niin kuin jumppasarjaa ravilähestymisellä... Siinä ravissa estettä kohti tullessa ehtii ajatella niitä kaikkia kauhukuvia, mitä tässä voi tapahtua, jos homma menee pieleen... Mikä tietenkin on kamalan järjellinen suhtautumistapa asiaan.

Jumppis oli siis perus ravipuomi - ristikko (ristikolla laukka) - pysty - okseri, eli se kaikkein perinteisin malli. Jumppasarja myös koottiin kasaan perinteisesti - ensin ristikko, sitten perään pysty ja lopuksi okseri. Esteet hypättiin ihan pieninä, viimeisellä kierroksella okseri ehkä n. 70cm. Ja teki hyvää mun jumppasarjapelolle hypätä niin, että homma toimi hyvin eikä tullut mitään räpellyksiä. Hyvä tunti siis. Riku oli ehkä vähän löysä, mutta loppua kohti uskalsin ratsastaa painetta vähän lisää, jolloin hypyt paranivat. Ongelmana meillä on se, että teemme normaaleissakin harjoituksissa todella hienoja uusintakäännöksiä - eli kun laskeudutaan esteeltä alas, näyttää kuin maa polttaisi jalkojen alla ja käännymme tosi rivakasti. Meidän maneesissa nyt ei talvikaudella pääse kokeilemaan mitään varsinaista pitkää lähestymistä tai oikeastaan edes sitä, että menisi kovin suoraa esteen jälkeen, kun pituutta maneesilla tosiaan on se 40m ja leveyttä 18 ;) Mutta tähän pitää silti kiinnittää huomiota. Mukava oli huomata, että jumppasarjalta tultaessa laukka ei ollut aina oikea eikä aina vasen, vaan vaihteleva. En siis yrittänyt ratsastaa jotain tiettyä laukkaa vaan mennä suoraan...

Lauantaina meillä oli kouluvalmennus, johon minäkin pääsin pitkästä aikaa. Valmennuksia meillä on 2-3 viikon välein, mutta kaksi viimeistä on mennyt ohi - viimeksi olimme Rikun kanssa estekisoissa ja edellisellä kerralla minä olin kuumeinen. Nyt saimmekin oikein teho-opetusta, sillä meitä oli tunnilla vain kaksi. Teimme tahdinmuutoksia ja pidennyksiä ja kokoamisia kaikissa askellajeissa. Oli muuten vaikeaa! Pidennykset ja kokoamiset nyt ovat tuttua huttua ja ne ovat alkaneet sujua jo ihan ok käynnissä ja ravissa. Laukasta ei puhuta. Tahdinmuutokset (askel ei pitene, tahti vain muuttuu hitaammaksi/nopeammaksi) olivat tosi hankalia ja niihin en oikeastaan saanut mitään järkeä. Laukasta ei varsinkaan tässä nyt puhuta. Lisäksi tehtiin sitten pysähdyksiä ravista ja vähän vastalaukkaa. Kummankaan sujumisesta ei puhuta ;) Ei oikein irronnut. Mitään. Valmentaja tosin sanoikin, että tiesi, että hommat ovat meille vaikeita, koska a.) mun pitää saada keskittyä tekemisiin pienempinä pätkinä, että homma pysyy kasassa ja b.) Rikun laukkakunto on surkea. Eli siis silkkaa kiusantekoa tuollaiset tehtävät ;)

Sunnuntaina meillä oli valmennuspikkujoulut, jotka järjestettiin meidän tallilla. Ensin oli teoriaa ja sitten oli jokaisella omat keskusteluajat. Niitä varten oli pitänyt miettiä omia tavoitteita. Mä listasin seuraavanlaisia asioita:

2013: Alueluokkia, HeB (loppukaudesta HeA), kokemusta HeA-radoista. Oma istunta paremmaksi, kokoamisastetta enemmän, Rikulle laukkakuntoa. Re80cm ilman puntin tutinaa loppukaudesta.

2014: HeA-alueluokkia, suomenhevosten kansallisia luokkia. Hämeen aluemestaruuksiin (koulu) osallistuminen. Re90cm ja kenttästartti (harraste)!

2015: Suomenhevosten kansallisia koululuokkia. Aluemestaruudet sekä koulussa (suokki) ja esteissä (suokki 100cm tai tyyli 95cm).

Realistisia tavoitteita kuulemma, joten näitä kohti siis.

Rikun kanssa kävimme eilen vielä maastossa. Rikulla oli kivaa, mutta tilsoja kertyi valitettavan paljon ja sen takia liikkuminen aina tiellä metsäpätkien jälkeen oli hetken haastavaa. Pysyttiin kuitenkin mukavasti pystyssä. Virtaa ei ollut niin paljoa kuin edellisellä kerralla, mutta reipas reissu silti. Nyt osasin pitää pään ylhäällä ;)

Vihdoinkin selässä!

Maanantaiksi en saanut ketään liikuttamaan Rikua, joten Riku piti vaparin kun minä yritin parannella selkääni.

Tiistaina Rikun entinen omistaja hyppäsi Rikulla. Minä en valitettavasti ehtinyt katselemaan, kun töissä venähti. Harmitti. Riku oli hypännyt kiltisti pieniä esteitä, mutta jostain syytä kuumunut yhdelle esteelle ja tehnyt siinä sitten erilaisia pukkiloikkia. Ex-omistaja oli hyvin saanut tietysti Rikun ruotuun ja riekkumisen loppumaan. Olen kyllä ikuisesti kiitollinen, kun mulla on mahtavia opettajia ja lisäksi kavereita, jotka jaksavat ratkoa mun hevosongelmia.

Keskiviikkona oli tarkoitus mennä Rosali Kivitien kouluvalppaan. Otin Rikun sisälle tarhasta ja letkuttelin mutaa jaloista. Ja huomasin kauhukseni, että takakenkä oli irti. Se ei tietenkään riittänyt, mukaansa kenkä oli ottanut noin puolet kaviosta... Näytti aika hurjalta. Ei siinä siis mitään, ilmoitus Rosalille että ei päästä, hevonen karsinaan ja lappu oveen, että ei huomenna ulos. Näytti meinaan niin heikolta se kavion tilanne, että pelkäsin, että tarhassa kuluttaa sen ihan nysäksi.

Torstaiksi ei saatu vielä kengittäjää, joten Riku tarhaili muutaman tunnin ja loppupäivän hirnui karsinassa ihmetellen, että miksi en pääse ulos...

Perjantaina kävi kengittäjä ja ihmeen kaupalla sai kengän kiinni. Illalla kävin juoksuttamassa maneesissa ja totesin liikkeiltään varsin puhtaaksi.

Lauantaina suuntasin Rikun kanssa koulutunnille. Riku oli innoissaan ja täpäkkänä kun pääsi hommiin. Maneesiin sipsuteltiin todella varovaisesti, koska hokkeja ei meillä ole vielä alla, ne laitetaan keskiviikkona kengityksen yhteydessä. Tunnilla teimme... Öö, mitäköhän. Vastalaukkaa ja takaosakäännöksiä. Kummissakaan en päässyt oikein loistamaan, olo oli aika löysä ja jännitin ihan turhaan sitä, mitä Riku tekee. Ihan lopuksi alkoi vähän sujumaan. Muutama kohtuullinen käännös tuli ja muutama tasapainoinen kaarre vastalaukassa myös.

Tänään oli vuorossa sitten valmentajan kouluvalmennus. Teimme ihan alussa käyntiväistöjä, jotka sujuivat ihan mukavasti. Riku oli vähän hidas pohkeelle, mutta kantoi itsensä alusta asti kivasti. Ravissa aloimme tehdä heti kahdeksikkoa, jossa keskellä oli tarkoitus lyhentää ravia ja muuten ratsastaa eteen. Hetken päästä lisäsimme harjoitukseen voltit L:n ja C:n kohdalle. Ne ratsastimme harjoitusravissa ravia lyhentäen. Ympyrän puolikkaat aina ennen seuraavaa lyhennystä ratsastettiin reippaampaa ravia. Rupesimme lisäämään ensin keskelle ympyränvaihdon paikalle ensin käyntiin siirtymistä ja sitten pysähdyksen. Riku teki tosi kivoja siirtymisiä ja pysähdyksiä. Voltilla aloimme tehdä väistöä, joka jäi minulla vähän räpeltämiseksi, en jotenkin saanut siihen ajatusta mukaan.

Tunnin toinen osa koostui tehtävästä, jossa tulimme pituushalkaisijalle, jossa teimme ravista pysähdyksen ja peruutuksen. Siirtyminen raviin ja joka kerta päädystä eri suuntaan. Heti kulman jälkeen voltti, voltilla laukannosto, ja vikaan kirjaimeen uusi voltti, jossa siirtyminen raviin. Jossain vaiheessa jätimme pysähdykset pois ja teimme pituushalkaisijalla keskiravia. Laukkaan taas rupesimme tekemään myös lisäystä keskilaukkaan. Tämä harjoitus sujui kauttaaltaan todella mukavasti, Riku teki siirtymät tasapainossa iloisesti töitä tehden. Oli mukava ratsastaa.

Loppupalautteeksi sain tuttuja pyyhkeitä oman asentoni löysyydestä ja keskivartalon rauhattomuudesta. Myös vasen käsi elää omaa elämäänsä ja pyrkii oikean kaveriksi. Sen sijaan mukavaa palautetta sain siitä, että näyttää siltä, että meidän yhteistyö on alkanut sujua mukavan näköisesti. Kotiläksyiksi sain taas tuon vasemman käden syndrooman selvittämisen jatkamisen. Seuraava valmennus sitten taas parin viikon päästä.

Ehkä tästä hiljalleen päästään takaisin normaaliin ratsastusrutiiniin. Ensi sunnuntaina ovat vuorossa meidän seuran seuranmestaruudet, joissa ratsastan sennujen seuranmestaruusluokan (He B:0) ja A-merkin ohjelman.

"Sua on kiva opettaa kun sä oot niin analyyttinen!"

Tiistaina valmentaja tuli hakemaan meidän tallilta hevosen ja piti samalla extravalmennuksen. Sopi mulle hienosti kun edellinen meni persiilleen Rikun raspauksen takia. Nyt siis aloiteltiin ihan uudestaan. Ihan aluksi ahdistuin kamalasti kun luulin, että olin suitsinut Rikun jotenkin väärin kun valmentaja pamautti suoraan turparemmiä aukomaan. Lopputulos oli se, että turparemmi viriteltiin remonttiturparemmin tapaan. "Kokeillaan, miten menee näin", mulle ehdotettiin sen enempiä kyselemättä. Sopi hyvin, vaikka en tässä vaiheessa vielä mistään mitään tajunnut, että mikä on pointti. Tehtiin aika tavallisia juttuja koko tunti, kaarteissa (voltit ja kulmat) koottiin ja suoralla ratsastettiin eteen. Keskityttiin oikeastaan ratsastamaan sen pituisella ja niin kootulla hevosella kuin millä itse tahtoo mennä, ei niin pitkällä kuin hevonen tarjoaa. Eli siis opeteltiin säätelemään sitä kokoamisastetta. Sain muutamia oivalluksia taas, erityisesti siitä, että kun mulla on ongelmana se, että myötään silloinkin kun ei ole tarvetta, eli kun hevonen ei ole myödännyt ensin. Ja se taas tekee mun kädestä veivaavan, eli siis veivaan edes takaisin, vaikka tarkoituksenani ei ole varsinaisesti irroitella kuolaimesta eikä "ratsastaa peräänantoon" vaan luulen, että pitää myödätä, koska "välillä pitää myödätä". Eli siis mulla on myötäämisen ajoitus ihan hukassa. Tähän rupean kiinnittämään huomiota. Sen sijaan oli mukava kuulla, että en ratsasta enää ollenkaan niin kädet sylissä kuin muutama viikko sitten. Riku tuntui tosi hyvältä ja pehmeältä ja saatiin tehtyä hommia tosi täsmällisesti. Tämä fiilis pitäisi viedä kisoihinkin mukaan.

Illalla kävin sitten vielä ratsastamassa oman koulutuntini tuntihevosella. Arpaonni (eli Koutsi...) oli arponut mun kohdalle jymypotin, eli Joken. Joke on 6-vuotias friisiläinen, joka on maailman kiltein ratsu. Mitään se ei voi sille, että sen askeleet ovat ihan kammottavat... Suuntautuvat ylös niin paljon, ettei maisema vaihdu ollenkaan mutta ratsastaja tuntee olevansa jollain aurinkoa kiertävällä radalla ja taas takaisin satulassa jokaisen askeleen aikana. Oli hauska mennä Jokella ja huomata, että nykyään mä pystyn vähän istumaan siellä, ei tarvinnut enää keventää ravipätkiä niin kuin vuosi sitten, kun olen viimeksi sillä mennyt. Käynnissä ja ravissa löytyi yhteisymmärrys loppua kohti ihan hyvin, laukka taas jäi täydeksi mysteeriksi edelleen. Yhteen laukkavolttiin voi näköjään ottaa tuhottoman määrän askeleita... Oli hauska taas ratsastaa muillakin kuin Rikulla. Ja seuraavana päivänä oli kyllä vatsalöllöissä sellainen tuntemus, että oli ratsastanut jollain muulla kuin Rikulla ;)

Keskiviikkona pidin äidilleni tuntia hetken aikaa. Tehtiin voltteja ja haettiin muotoa sillä. Lopuksi äiti otti muutamia laukannostoja. Mä hyppäsin sitten itse vielä komeissa Nokian kumisaappaissani selkään ja ratsastin pikkasen puomeja ja kontaktiharjoituksia. Ihan lopuksi, kun olin varma, että nyt on turhat pöllöilyt karisteltu pois, mun siskoni, joka on kylässä, meni selkään. Riku oli kamalan kiltisti alkeisratsuna ja ravasi maneesissa tyytyväisenä pitkän sivun ja siirtyi kaarteessa käyntiin. Lopuksi näytti siltä, että hermo menee kohta, joten lähdettiin pois. Taas Riku yllätti mut ihan täysin - ajattelin, että menisi vielä paljon pidempään ennen kuin uskallan siskon päästää ravaamaan yksin.

Tänään mennään vielä illalla koulutunnille Rikun kanssa. Ai niin, ja piti tiistain valmennuksesta sanoa vielä, että tuli hyvä mieli kun valmentaja sanoi, että mua on kiva opettaa, kun mä oon niin analyyttinen ratsastaja. Että mietin niitä hommia vielä kotona ja seuraavalla kerralla kun oon selässä ja ihan oikeasti yritän tehdä niille mun virheille jotain ja miettiä mistä ne johtuu. Yleensä mä saan palautetta vaan siitä, että mietin liikaa, pitäisi kuulemma ratsastaa enemmän tunteella... No, molempi varmasti parempi.

Voihan ärrrsytys

Ihan harakoille menee tämä viikko.

Maanantaina Rikulla oli vapaa, kun en ehtinyt töistä kotiin ennen iltaa.

Tiistaina äiti kävi ratsastamassa kevyesti askellajit lävitse. Lisäksi Riku raspattiin. Piikkejä löytyi runsaasti ja lisäksi oikealta alhaalta koukku. Eläinlääkäri aukaisi samalla vahingossa toisen suupielen, ja käski pitää keskiviikon kuolainvapaata.

... joten siis myös keskiviikkona vapaa. Tänään menin innolla valmennukseen, jossa heti alkuraveissa huomasin, että kaikki ei ole nyt ihan ok. Riku juoksi kuolaintuntumaa vastaan ja jäkitti vastaan. Ratsastin jonkin verran kuitenkin, kun mietittiin, että jos muuttuu paremmaksi. No ei muuttunut. Ei kun pitkät ohjat ja lopputunti muiden ratsastusta seuraillen. Positiivista oli se, että istuin edelleen keskellä ja huomaan itse, että käsi on liian takana.

Huomenna yritän löytää tallilta hackamoret, koska virtaa Rikulla tuntui olevan kuin pienessä kylässä ja haluaisin päästä sitä käyttämään. Jos niitä ei löydy, pitänee suorittaa jotain irtojuoksutusta maneesissa tai juoksuttaa muuten kentällä. Sunnuntain kisat jäivät nyt vähän kysymysmerkiksi, tarkistetaan tilanne lauantaina.

Huono viikko töissä, hyvä viikko ratsailla

Maanantaina Riku vain tarhaili.

Tiistaina ratsastin alakentällä kevyesti. Harjoiteltiin mm. lauanvaihtoja puomilla (kamalan isoja pukkeja tuli taas!) ja lopuksi hyppäsin muutaman kerran pienen pystyn. Hetki oli historiallinen sen takia, että ensimmäistä kertaa sinä aikana, kun olen omistanut Rikun, hyppäsin vapaaehtoisesti (eli siis tuntien ulkopuolella)! Hyvin pieni askel Rikulle, mutta suuri minulle ;) Tiistaina kävin myös Jasun kanssa maastossa nauttimassa syksyn harmaudesta.

Keskiviikkona meillä oli kouluratsastusvalmennus. Näin meidän kouluvalkun pitkästä aikaa, viimeksi nähtiin niihin aikoihin kun olin juuri ostanut Rikun. Silloin sain korjausehdotuksia tuohon minun vinouteeni, ja olenkin työstänyt sitä nyt 1,5 kuukautta hyvin aktiivisesti. Nyt oli ilo kuulla, että jotain oli todella tapahtunut ja vinous oli lähes kokonaan hävinnyt! Samalla kun kierous on hävinnyt, myös "viehättävä" tapani viedä oikea käsi kaulan yli on hävinnyt. Hallelujah! Nyt siis päästiin paneutumaan seuraaviin asioihin. Yksi niistä on se, että mun kädet on liian takana ja pidätteen suunta on kohti reisiä. Toinen taas se, että istun selässä liian "mukavasti", eli selkä kyömyllä. Nyt siis harjoitellaan käsien nostamista (vaikka tuntuu oudolta!) ja rintakehän kohottamista. Lisäksi harjoittelen ratsastamaan jalustimet jalassa. Tähän saakka olen ratsastanut kouluratsastusta niin kauan kuin muistan ilman jalustimia. Silloin saan ratsastettua ja vaikutettua paremmin. Nyt harjoittelen sitten ratsastamaan myös jalustimilla, jottei kisaverkassa tarvitsisi heittää jalustimia kaulalle ristiin jotta saan hevosen kulkemaan ;) Rikulla kun en uskalla sitä tehdä, kun se voi poistua jonnekin kauas aroille...

Torstaina olin koutsin pitämällä koulutunnilla, jossa yritin ottaa käyttöön näitä uusia ohjeita. Taas syntyi samalla uusia korjattavia asioita -> kun siirrän kättä eteen, en voi pitääkään kiinni siitä mistä olen tottunut eli ohjan "kolmannesta pampulasta" -> ohja on koko ajan liian pitkä. Kun nostan rintakehän ylös ja yritän olla selässä ryhdikkäästi, halvaannun muuten ja en pysty toimimaan. No, hiljalleen... Teimme tunnilla kolmikaarista kiemurauraa laukassa. Ensin niin, että eka ja vika kaari laukassa ja keskimmäinen käynnissä. Sitten niin, että keskimmäinen kaarre vastalaukassa. Oli muuten vaikeaa! Meidän kolmikaarinen oli vielä jotenkin erikoisen muotoinen, eli keskimmäinen kaari jäi liian ahtaaksi ja kääntämisvaiheessa meinasi tulla tai tuli rikko. Loppuun sain muutaman onnistuneen kaaren, mutta ratsastus ei kyllä ollut nättiä. Huhhuh.

Perjantaina olin koutsin pitämällä estetunnilla. Riku oli aivan super ja jäi tosi hyvä mieli. Se oli hieman vireä ja halusi villitellä, mutta laukat vaihtuivat nyt paremmin ja paikat löytyivät hyvin. Sovittiin koutsin kanssa, että katsotaan tiistaina, mitkäluokat hyppään seuranmestaruuksissa, jotka ovat siis viikon päästä sunnuntaina. Tänä viikonloppuna ei olekaan kisoja, omituista!

Syysmasennus on vallannut mut töissä, mutta tallilla muhun on iskenut syysilonnus. Mulla on maailman hienoin hevonen, mahtavia opettajia ja kyky oppia. Mikäs tässä on siis tehdessä talvi töitä ensi kautta varten!