maanantai 30. marraskuuta 2015

Playsson.netin istuntaklinikka

Eilen olin seuraamassa meidän kotitallilla Playsson.netin järjestämää istuntaklinikkaa, jota oli pitämässä ratsastuspilatesohjaaja Aira Toivola. Päivä alkoi maneesissa klo 9-13 pidettävällä klinikkaopetuksella, jonka jälkeen oli lisämaksusta ollut mahdollisuus varata aika simulaattoriratsastukseen Airan opissa. Olin vähän epäileväinen sen suhteen, tulenko olemaan sitä mieltä, että oli kannattavaa vähistä rahoistani tällainen herkku kustantaa. Onneksi illalla simulaattoriratsastuksen jälkeen mieli oli kyllä täysin kääntynyt sen puolelle, että tapahtuma oli rahallisen panostuksen arvoinen.

Huom: Tämä teksti on kirjoitettu omien muistiinpanojen mukaan, pidätän mahdollisuuden väärinymmärryksiin.


Tapahtuma alkoi yhdeksältä niin, että Aira demosi kahden jalan olevan ratsastajan (Roosa ja Mira) avulla kunnollista seisomasentoa ja ryhtiä. Huomio kiinnittyi siihen, että yleisemmin, kun ihmistä pyydetään ottamaan "hyvä ryhti", hän automaattisesti vetää hartiat taakse, lapaluita yhteen ja näin alaselkä menee voimakkaasti notkolle. Aira korjasi tätä niin, että lantiota vedettiin "edestä alle" ja rintakehää "eteen ja alas". Tätä kuultiin monta kertaa päivän aikana uudestaan, sillä näin löydettiin ratsastajan palikat oikein päällekkäin, eikä niin, että joku palikka on liian edessä tai takana painopisteeseen nähden.

Seisoessa tulisi jalat asettaa noin 10 sentin päähän toisistaan, ja painon tulisi jakautua tasan jalalle niin, että painoa on myös isovarpaan tyvi - jalan ulkosyrjä -linjalla. Paino hakeutuu automaattisesti helposti vain kantapään päälle. Tämä johtuu usein siitä, että polvet ovat ylisuorina, ja tämä ylisuoruus tulisi tunnistaa ja korjata.

Ihminen suorittaa suuren osan liikkeistä dominoivilla etureisillä, jotka isoina ja "helppoina" lihaksina pyrkivät johtamaan liikettä. Tämä näkyy esimerkiksi niin, että kun ratsastaja keventää etureisiä käyttäen, kevennys on sellainen, että se ratsastajan ylösnoustessa ajaa hevosta eteenpäin ja taas laskeutuesssa pidättää. Tämän virheen korjaamisessa olennainen osa on takareisi-kantapää -linjan aktivoiminen. Tällöin työ siirtyy tehtäväksi myös takareidellä. Tätä harjoiteltiin katsomossa hakemalla ensin hyvä seisonta, paino koko jalkapohjalla, ja sen jälkeen tietoisesti kyykätessä käytettiin takareisiä ja jalan takalinjaa. Ja kas kummaa, kun allekirjoittaneenkin kipeä polvi ei yhtään kommentoinut kyykkäämistä näin, vaikka normaalisti vihoittelee!

Ratsukoiden aikana Aira kiinnitti asioita tietenkin erilaisiin asioihin ratsukoiden tarpeiden mukaan. Eniten itseeni kolahti omaan ratsastukseeni tällä hetkellä liittyvä kommentti, jonka Aira sanoi ensimmäisenä ratsastaneen Sennin ja Allin (kuten Aira, mäkin kieltäydyn kyllä sanomasta hevosta Lehmäksi :D) aikana. "Kun tasapaino tulee keskivartalosta, hevosen epätasaisuus ei häiritse sinun tasapainoasi, etkä sinä tukeudu hevoseen. Molemmilla on oma tasapaino." Tämä osui ja upposi! Mä aina rutisen siitä kun Riku "repii" mua pois tasapainosta, mutta jos ja kun se mun tasapaino tulisi sieltä, mistä sen kuuluisikin, ei se Rikun kiskominen vaikuttaisi muhun niin kuin se nyt pääsee vaikuttamaan. Ja toisaalta kun mulla olisi oma tasapaino kunnossa, mä en tukeutuisi Rikuun tasapainon tarpeessa ja näin aiheuttaisi sille sellaista fiilistä, että se haluaa kiskoa mua. Ei kun treeniä siis.

Kenttäratsukoiden ryhmässä, jossa olivat Roosa ja Senni ratsastamassa, keskityttiin aika paljon kevyttä istuntaa. Usein kevyt asento tehdään niin, että polvi isketään satulaan kiinni ja nostetaan etureisillä itsensä ylös satulasta. Aira muodosti kevyen asennon niin, että lonkka avattiin ensin takareiden kautta auki -> ylös penkistä -> vatsalihasten jatkuva tuki -> lonkka on auki ja lantio alla, polvi ei purista.

Olin lukenut hevostalli.netistä ennen klinikkaa jonkin verran kritiikkiä siitä, kuinka Aira asettaa kaikki ratsastajat samanlaiseen "etukönöön". Aira mainitsi jo ensimmäisten demojen kohdalla, että katse korjataan oikeaan paikkaan viimeiseksi, koska se on sellainen palikka, joka romahduttaa keskivartalon tuen, jos se nostetaan liian aikaisin. Klinikkaa katsellessa sain oivalluksen, joka liittyi siihen, että niin joo - ehkä se katse onkin se asia, joka lopulta sinetöi sen ryhdin oikeanlaiseksi. Jos seurasi ratsastajaa, joka oli ratsastanut Airan opissa enemmän, ja vertasi ratsastajaan, joka laittoi vasta lantion palikoita paikoilleen, ero oli selvä. Ensimmäinen istui kouluratsastajankin silmään suorassa, jälkimmäinen juuri siinä etukönössä. Kysyinkin tästä Airalta kysymyksen, jossa hän totesi, että etukönö todella on vain välivaihe, ei se, mihin ratsastaja lopulta halutaan. Siinä kohdassa ei kuitenkaan voi oikaista, ennen kuin ratsastaja aidosti pystyy pitämään keskivartalon tuen oikeanlaisena katsetta korjatessaan.

Klinikkaopetuksen loputtua ja simulaattoriopetuksen loppuessa aivovammaisen aivoja väsytti sen verran, että oli pakko lähteä nukkumaan pienet päiväunet kotiin ennen omaa vuoroani simulaattorissa. Simulaattoriin oli varattu 20 minuuttia per ratsastaja. Aikaa olisi saanut olla enemmänkin, olisin itse mielelläni harjoitellut monta kertaa istunnan muuttamista vanhasta uuteen istuntaan.

Tässä näkyy, millainen näyttö minulla oli edessä ratsastaessani simulaattorilla.
 Olen ratsastanut simulaattorilla kerran aikaisemmin, neljä vuotta sitten. Silloin lopputuloksena oli se, että painoni oli jatkuvasti hevosen oikealla puolella niin, että oikeastaan ollenkaan painoa ei ollut satulan keskellä, vaan paino oli lähinnä satulan ulkopuolella oikealla puolella. Nyt teimme ratsastuksen alkuun kahden minuutin ratsastustestin, jonka teimme silloin viimeksikin. Tässä testissä käydään kaikki askellajit lävitse, itse ei tarvitse ratsastaa vaan hevonen siirtyy askellajien välillä itsenäisesti, mikä on sekin aika hauskaa. Simulaattorihevosella on aivan tavallinen satula päällä ja päässä suitset, ohjista pidetään normaalisti kiinni.

Testitulos ennen istuntaohjausta
 Tässä testissä istuin siis selässä niin, kuin istuisin kun haluan istua superhyvin niin kuin olen oppinut. Tuo pituussuunnassa oleva pylväs, jossa on värejä, näyttää, kuinka paljon liikun sivuttaissuunnassa satulassa eri askellajeissa. Tästä olin superonnellinen, liikkumista tapahtui kyllä jonkun verran, mutta painoni ei ollut systemaattisesti toiselle puolelle kallellaan samalla tavalla kuin viime kerralla. Poikittain olevassa pilarissa näkyy sitten se, kuinka paljon liikun satulassa eteen-taakse. Laukassa valun helposti takakaarelle, ravissa taas paino siirtyy jonkin verran eteen.

Testin jälkeen aloimme työskennellä Arjan kanssa istuntani parissa. Hän tuli fyysisesti lähelle ja kosketti minua, jotta sai minut käyttämään oikeita lihaksia. Ongelmana minulla on se, että hevosen liike-energia pääsee minulta keskivartalosta "läpi", enkä saa otettua sitä käyttöön. Tämä on ongelmani erityisesti käynnissä ja laukassa, ja tunnistan sen itsekin. Kun yritän saada liike-ernegiaa talteen ja hevosta liikkumaan kanssani samassa rytmissä, jännitän helposti jalkojani yrittäen väkisin roikkua liikkeessä mukana. Airan kanssa yritimme saada minun keskivartaloni ottamaan liikkeen vastaan ja pitämään energian mukana, niin ettei liike karkaa. Tässä siis siirsimme taas lantiota edestä alle, hartioita eteen ja alas, niin että ylä- ja alavatsalihakset muodostivat korin. Ja kyllä muuten tuntui vatsalihaksissa jo hetken päästä!


Yritys tehdä pidäte ilman, että menetän vatsalihasten tukea.

Aira tuli reippaasti lähelle ja kosketuksella auttoi tuntuman oikeaan paikkaan.
Aika meni todella nopeasti! Vaihtelimme asentoa uuden ja vanhan välillä, jotta minun olisi jatkossa helpompi saada vaihdettua ajatusta istunnassa siihen oikeaan suuntaan. Olin tosi innoissani ja oli huippua päästä ratsastamaan näin, että toinen ihminen on siinä koko ajan valmiina auttamaan ja neuvomaan. Lopuksi teimme saman kahden minuutin ratsastustestin, kuin aluksi.

Lopputesti
Tässä näkyy ero tuohon ensimmäiseen siinä, missä toivoimmekin sen näkyvän - laukassa liike eteen- ja taakse satulassa on vähentynyt. Olin toki tuossa vaiheessa jo vähän väsähtänyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta yritin jaksaa silti tsempata. Katselin tuota tulostetta vielä hetken simulaattorin omistajan kanssa (Sappeen Ratsutilan Arto Vähätalo), joka sanoi, että tuon verran kun istuntaan saadaan vartin aikana muutosta, se on hieno juttu.

Tuli itselle ihan hirveän iso motivaatiopiikki, ei siis mikään ihme, että tänään olin ilolla taas pilates/flexi-bar tunnilla etsimässä keskivartalon lihaksia ;)

Loppuun vielä vähän videota simulaattorista. Ekassa videossa on käyntiä, jossa voi nähdä, miten Aira opettaa minua löytämään keskivartalon lihasten tuen. Toisessa videossa on sitten ravia ja minun keskittynyt laukannostoyritykseni - lopulta saan simulaattorihevosenkin ymmärtämään, mitä yritän tehdä :D

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=vKCvLSbBbYk

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=u3S2ColaEt0

tiistai 24. marraskuuta 2015

Piia Pantsun valmennukset 23-24.11.

Harmittelin kuukausi sitten, kuinka ihanaa olisi päästä hyppäämään Piia Pantsun valmennukseen pitkästä aikaa. Esteratsastus on alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän, ja tuntuu, että olen nyt vihdoin sellaisessa tilanteessa, että pystyn muuttamaan jotain ratsastuksessani myös esteillä. Jonkinlainen rauha on löytynyt. Sellainen, ettei tarvitse olla koko ajan kamalan huolissaan, vaan asiat sujuvat omalla painollaan ja minulla on sellainen olo, että asioihin pystyy vaikuttamaan.

Asian harmitteluni liittyi siihen, että koska valmennukset ovat aika hinnakkaita, ei minulla yksinkertaisesti ollut rahaa sellaiseen luksukseen juuri nyt. Tässäkin tilanteessa on huiman hienoa, että tällaisellä 29-vuotiaalla (synttärit olivat muuten eilen, viimeinen vuosi kahdenkympin puolella pyörähti käyntiin!) on ratsastuksesta yhä vaan innostunut äiti. Päädyin siis valmennukseen aikaisena joululahjana. Ja täytyy sanoa, että tämä oli kyllä tämän joulun paras ja antoisin lahja!

Eilen maanantaina aloitimme siis iltapäivällä Rikun kanssa urakkamme. Olin pyytänyt päästä mahdollisimman helppoihin ryhmiin, ja näin olimme ensimmäisenä päivänä ryhmässä oli Rikun lisäksi nuoria 4-7 -vuotiaita hevosia. Piia halusi meidät alkuverryttelystä asti keskittymään siihen, että hevoset liikkuvat tasaisella tuntumalla molempien ohjien välistä pohkeesta kohti ohjaa. Minun perivirheeni on jäädä erityisesti estetunnin verryttelyssä säätämään kädellä kaikkea mahdollista, ja siihen Piia puuttui napakasti heti tunnin alusta. Sain mielestäni korjattua asiaa aika hyvin niin, että Riku oikeasti pääsi vertymään itse, ilman sitä, että minä yritin jatkuvasti kantaa sitä. Ylitimme kulmissa olevia yksittäisiä puomeja ensin ravissa, jonka jälkeen nostimme laukkaa. Teimme ravi-laukka-ravi -siirtymisiä niin, että jokaisen siirtymisen jälkeen tuli varmistaa, että hevonen liikkui ilman ratsastajan jatkuvaa työstämistä omassa tasapainossaan pohkeiden välissä. Tämän jälkeen jäimme laukkaamaan pidempiaikaisesti ja ylitimme kulmissa olevia puomeja niin, että väliin otettiin viisi askelta. Huolellisen alkuverryttelyn jälkeen Rikun laukka oli todella helposti säädeltävissä, ja kaikki välit oikeastaan onnistuivat.

Tätä työskentelyä teimme jonkin aikaa, että innostuneet nuoremmat hevoset saivat välit myös onnistumaan. Tämän jälkeen tulimme muutaman yksinkertaisen pikkutehtävän pienillä esteillä. Ensin hyppäsimme puomi - 2 askelta - pysty -linjan, josta jatkoimme päätyyn laukkapuomeille (väliin neljä askelta), siitä kokorataleikkaa -linjalle, jossa pysty - 3 askelta - ristikko-okseri ja taas päätyyn puomeille, jossa väli neljä askelta. Tämä sujui Rikulta oikein hyvin, se oli hyvin pohkeen edessä, laukat vaihtuivat ja homma tuntui juuri niin helpolta kuin näillä esteillä kuuluukin. Alla on tästä radasta video, tällä kertaa myös Piian kommentit kuuluvat, koska maneesissa käytettiin kuulutusjärjestelmää, eikä korvanappeja.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=xzwu-YCS6X4

Tämän jälkeen hyppäsimme vielä viimeiseksi pienen radan, jossa tulimme ensin saman esteen kuin äsken ensimmäisenä, mutta toisesta suunnasta, niin, että nyt rata alkoikin pysty - 2 askelta - puomi (tämä este puuttuu videolta, kun kuvaaja ei ehtinyt mukaan). Tämän jälkeen okseri - 3 askelta - pysty ja yhden askeleen pysty-pysty -sarja. Sen jälkeen mentiin vielä päädyn puomit. Videolla on myös pätkä mun ja Piian keskustelua radan jälkeen. Taas kaikki tuntui helpolta, oli jotenkin hyvä fiilis, paikat löytyivät ja homma sujui. Piia sanoikin loppupalautteessaan, että nyt ei ole kyllä syytä mihinkään paniikkiin, koska hevonen on kamalan positiivisesti ja rauhassa mun kanssa tekemässä hommia. Siltä se tuntuikin. Kotiläksyksi sain edelleen oman istunnan parantamista niin, että kantapäät pysyisivät esteiden välillä paremmin alhaalla ja ohja pysyy lyhyempänä.

https://www.youtube.com/watch?v=Tfro2VqH5ww

Näiden hyppyjen jälkeen päätettiin ensimmäisen päivän valmennus ja lähdettiin kotiin nukkumaan, koska tiistaina meidän aika valmennukseen oli Rikun kanssa kello 6.30. Huhhuh!

Tänään siis aloitettiin aamuhämärissä hommat. Ryhmä oli jonkin verran muuttunut edellisestä päivästä, ja nyt mukana oli ihan kaikenlaisia ratsukoita. Piia pyysi meitä ensin verryttelemään hevosia niin, että ne saivat rauhassa lämmetä pohkeesta eteen. Eli ensin ravasimme ja laukkasimme niin, että hevoset etsivät itse oman tasapainonsa rauhassa. Tämän jälkeen työstimme muutamia siirtymisiä niin, että ne olivat tasapainoisia ja hevoset siirtymisen aikana ja välittömästi niiden jälkeen avuilla. Riku tuntui todella miellyttävältä ratsastaa ja olin ajankohdasta huolimatta hyvin hereillä. Piia sanoikin, että Riku on suomenhevoseksi harvinaisen miellyttävän näköinen hevonen ratsastaa. En oikein tiennyt, olisinko ollut enemmän harmissani hienon rodun takia vai hyvilläni oman hevoseni takia, joten päätin sitten keskittyä vain siihen, että Riku on hieno ;)

Tällä kertaa hypättiin selkeästi enemmän. Aloitimme muutamilla yksittäisillä hypyillä, joiden jälkeen meidän piti ratsastaa hevoset pehmeästi avuille, kuuntelemaan ja liikkumaan omin jaloin. Riku oli todella hyvin näissä hypyissä ratsastettavissa! Alla videolla yksi esimerkki pompuista.

https://www.youtube.com/watch?v=TxzfT53eq6s

Tämän jälkeen hypättiin rata palasissa. Ensin tultiin sama hyppy kuin ensin yksittäisenä esteenä, jonka jälkeen hypättiin kokorataleikkaa -linjalla pysty - viisi askelta - okseri. Sen jälkeen vielä Piian sanojen mukaisesti "organisoitiin laukka" avuille. Kuulostaa varmaan tosi tylsältä, mutta olin näihinkin hyppyihin tosi tyytyväinen! Riku oli kivasti avuilla, ei painunut pohjetta vasten esteiden jälkeen suuremmin ja hypyt tuntuivat rennoilta.

https://www.youtube.com/watch?v=99pEMwkGQX0

Seuraavaksi tulimme radan loppuosan, eli yhden askeleen okseri-pysty -sarjan, viiden askeleen pysty-okseri -linjan ja kahden askeleen pysty-okseri -sarjan. Tällä radalla sattui minulla askelvirhe tuonne viimeiselle sarjalle, jossa en nähnyt ensimmäiselle osalle etäisyyttä, päädyin vähän lähelle ja näin jäimme sitten kauaksi toisesta osasta, johon tuli erikoinen hyppy, jossa ratsastaja ei pysynyt ihan mukana. Korjattiin se sitten toisen kerran, ja silloin se tulikin oikein mallikkaasti.

https://www.youtube.com/watch?v=9CTt1vOC_mI

Viimeiseksi tulimme koko rataa. Kauhukseni tajusin jossain vaiheessa, että sen jälkeen, kun Piia oli nostanut ensin esteitä muutamalle muulle ratsukolle, hän nosti niitä vielä lisää mulle ja Rikulle. Päätin kuitenkin, että minähän en Piia Pantsulle voi vastaan rutista, ja tulin radan kiltisti omasta mielestäni jäätävän isona. Oikeasti se oli noin 90cm-100cm korkuinen, mutta jäätävältä se tälle kuskille tuntui! Omasta rimakauhustani huolimatta kaikki meni aika hyvin. Viitosesteelle jäädyin itse kun en nähnyt askelta, enkä ollut menossa esteestä yli. Näin ollen Riku pysähtyi tälle radan pienimmälle esteelle kerran. Seuraavalla kerralla kuitenkin mentiin ylitse, ja kaikki oli hyvin. Kierroksesta jäi kiellosta huolimatta aika hyvä fiilis, koska tiedän, että jos olisin vain itse uskaltanut vähän kannustaa ennen estettä, Riku olisi kyllä selvinnyt siitä. Muuten paikat löytyivät kivasti ja tekeminen tuntui helpolta.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=LQR4GC4Y98c

Sain kyllä tosi paljon intoa harjoitteluun näistä kahdesta päivästä! Piia muisti minut kesältä 2014 ja oli oikein tyytyväinen siihen, kuinka paljon ajatusta ratsastukseen on sen jälkeen tullut. Olen ollut hyvässä opissa, mikä pitää kyllä paikkansa, kiitokset vain opettajille!

Talven kotiläksyinä seuraavaa:
- Oma istunta, kantapää alemmas (huom! 2 reikää lyhyemmät jalustimet kuin olen tottunut), ohjat kunnolla käteen ja käsi rauhalliseksi
- Jos iskee paniikki, tuijota esteen taakse, ei estettä
- Jos ei ole askelta, pohje kiinni ja vähän liikkeen taakse, odota hyppyä ja luota siihen, että se tulee sieltä kyllä
- Voimaavoimaavoimaa!
- Treeniä!

Kysymykselleni, voitaisiinkohan me ensi kaudella selvitä jo kunnialla niistä 90cm radoista Piia lähinnä nauroi. Tämä tarkoittanee sitä, että kunhan kuskin pää kestää, niin me selvitään kyllä.

Valmennuksen jälkeen Riku ehti tarhaan jopa ennen tarhakavereitaan, joten yhtään Rikulle tärkeää tarha-aikaa ei mennyt hukkaan ;) Nyt sitten loppuviikon aikana tehdään kevyttä palauttelua, ja perjantaina tuleekin fysioterapeutti Tuulia Luomala tsekkaamaan Rikun. Viikonloppu otetaan siis hyvinkin rauhaksiin.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kilpailukausi 2015

Kilpailukausi 2015 alkaa olla aikalailla taputeltu. On vielä mahdollista, että innostutaan lähtemään Niihamaan hyppäämään 13.12. 1-tason Drive In -kisoihin, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Katsellaan, saadaanko koppiin talvirenkaat, seuraa ja miltä hevonen tuntuu. Aikalailla katse on jo vuodessa 2016, siihen palaan myöhemmin!

Tammikuussa ei kisailtu.

Helmikuussa käytiin naapuritallilla Alaspäässä hyppäämässä 1-tasolla 50cm ja 70cm luokat. Kuskin polvea tutisi ihan kamalasti, oli armoton jännitys päällä. Riku oli todellinen vauhti päällä, hyvä että sain käännettyä esteille ollenkaan... 50cm luokasta kolautettiin yksi puomi mukaan, 70cm oli hidas 0/0.

Maaliskuussa käytiin Jokelassa kisaamassa 1-tason koulukilpailuissa. Luokiksi valikoitui K.N. ja B-merkki. K.N.:ssä oli hivenen ongelmia liian innokkaan hevosen kanssa, joka mm. pukitteli laukkaohjelmassa iloisena. Tuloksena kuitenkin 64,4% ja piste jäätiin sijoituksesta. B-merkissä taas löytyi mukavaa rentoutta, tuloksena reilut 66% ja luokkavoitto. Iloisissa merkeissä alkoi siis kausi kouluratsastuksen osalta :)
Tässä systerin kissa valmisteli Rikun kisahuopaan edellisenä iltana "Cat on Back" -vaikutusta. Vähän kuin Back on Track, mutta parempi!

Voitokas kotimatka Jokelasta - toinen on Rikun ja toinen tarhakaveri-Ripan

Huhtikuussa tuli kisattua kuntoon nähden liikaa. Tipuin 12.4. hevosen selästä, ja pääsin seuraavana päivänä sekavana kotiin sairaalasta. Luulimme tässä vaiheessa, että kyseessä oli "vain normaali" aivotärähdys, ja palasin kaksi päivää onnettomuuden jälkeen selkään. Olin aika sekava ja kipeä. 

Päätin siitä huolimatta lähteä seuraavana viikonloppuna kisaamaan taas Jokelaan, kun kerran oli seuraa ja kyytikin. Lopulta ratsastin vain yhden radan, päivän ensimmäisen luokan, eli helpon A:n. Oksennus meinasi tulla radan aikana, kun päähän sattui niin paljon, kun istuin harjoitusravissa. Unohdin radan kahteen kertaan, mitä en ikinä normaalisti tee. Tuloksena kiltiltä tuomarilta 58,6%. Samana viikonloppuna puksuttelin myös kaksi luokkaa kotona. En edelleenkään oikein tiedä miksi... Ne radat menivät kyllä ihan kivasti, ainakin videoiden perusteella. En itse oikein muista tuota onnettomuudesta seurannutta viikkoa... Tuloksena kolmassija (K.N.) ja voitto (He A:10) kotitallin harkkareista. 

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna kävin vielä Vesilahdessa kakkostason kisoissa, joista otettiin meidän tämän kauden ainoiksi jäänyt sijoitus 2-tasolla, sekä 60% ylitys kakkostasolla helposta A:sta. Kisapostaukseen pääset tästä.

Toukokuussa käytiin alkukuusta Lahdessa 2-tason koulukisoissa, vaikka edellinen yö olikin mennyt järkyttävässä oksennusmigreenissä. Jälkikäteen ajatellen se oli kyllä typerin päätös ikinä, mutta minkäs sitä jästipäälleen mahtaa... Prosenteille 57-57 ylsivät nämä suoritukset. Tarkempaan postaukseen ja aivovammapohdiskeluun pääset tästä.

Jokseenkin tuskaisen näköinen ratsastaja Lahdessa. (Kuva: Mari Ali-Raatikainen)

Kiitos sille, jolle kiitos kuuluu. (Kuva: Mari Ali-Raatikainen)
Toukokuussa keskityttiin sitten tämän jälkeen hyppyhommiin! Ensin hypättiin Riksussa 70cm & 80cm, kuskilla edelleen vetelät housussa, mutta hevosen suurella innolla tehtävistä selviten. Tuloksena kaksi 0/0 rataa ja kaksi kolmoissijaa. Postaukseen pääset tästä.

Tästä parin viikon päästä hypättiin kotona harkkareissa yksi 80cm tuloksella 0/0 (luokkavoitto) ja seuraavana päivänä kisailtiin Alaspäässä yhdistetyssä kisassa. Siellä tuli B-merkistä hyvin huteralla ratsastuksella hivenen auki 60% ja toinen sija, ja 80cm radalta yksi puomi alas. Tuloksena kuitenkin yhdistetyn kultaa. Postaus täällä.

Kesäkuussa sukellettiin kouluratsastuksen osalta pohjamutiin. Kuun alussa käytiin Hämeenkoskella 1-tason kisoissa kokemassa karmeimman ikinä ratsastamani kouluradan siihen mennessä... En saanut hevoseeni mitään otetta ja molempien ratojen jälkeen oli sellainen olo, että kouluratsastus saa hetkeksi jäädä. 

Ja niin se jäikin. Estekisojen suhteen jatkettiin seuraavana päivänä Riksussa luokissa 70cm ja 80cm, joista kummallakaan ei oikein löytynyt tahtia, mutta muuten radat olivat ihan ok. Ensimmäiseltä radalta 0 (arvostelu A.1.0 eli punavalkoinen rusetti) ja toiselta yksi puomi. Postaus Hämeenkosken & Riksun kisoista tässä.

Kesäkuussa kävimme vielä hyppelemässä Rikun kanssa Valkeakoskella ja Vesilahdella. Valkeakoskella teimme yhden kauden parhaan radan luokassa 70-80cm ja lisäksi minä hyppäsin elämäni ensimmäisen 90cm radan! Rataan mahtui yksi kielto ja yksi pudotus, mutta hyväksyttyyn tulokseen ratsastaja oli enemmän kuin supertyytyväinen! Postauksesta löytyy myös ratavideot. 

Vesilahdella saatiin paljon ajattelemisen aihetta. 80cm luokassa tuli turha tökkö yhdelle esteelle, täysin ratsastajan moka. 90cm radalla jäädyin, kun Riku kielsi taas, ja saatiin siitä tulokseksi meidän kauden ainoa hylsy. Pohdintaa syistä ja seurauksista löytyy täältä.

Heinäkuussa parin viikon kisatauon jälkeen tehtiin aika rankka kisaputki. Ensin oli Nastola-Riksu -kisaviikonloppu, jolloin ensin lauantaina käytiin Nastolassa 2-tason koulukisoissa yhden luokan verran. Nastolan kisoja ennen Rikulla oli useamman viikon tauko koulukisoista ja se oli tehnyt sille kyllä hurjan hyvää! Oli ihana ratsastaa hevosta, joka oli täysin mun mukana. Joo, kyllähän siellä oli virheitä, mutta ne oli meidän yhteisiä. Tulos oli karvan alle 60% ja ratsastaja oli hevoseensa maailman tyytyväisin. Postaus täällä.

"Hei näittekste kuinka hieno!" Nastola 11.7.
Seuraavana päivänä Riksun estekisoissa onnistuin alittamaan tiukan ihanneajan lähes kymmenellä sekunnilla (ilman estevirheitä) luokassa 70cm. Lisäksi yksi puomi tuli 80cm radalta mukaan. Kotimatkalla kuitenkin jälleen hevoseensa erityytyväinen kuski. Postaus täällä

Esteradalla oli huiman kivaa Riksussa!
Seuraavana viikonloppuna kisailtiin Esa Kuokka -suomenhevoscuppia Kellokoskella. Lauantain koulukarkeloista, joissa ensin HeA:n radan aikana pysähdeltiin useasti suoraan laukasta ihmettelemään milloin mitäkin, mutta HeB:n rata saatiin suoritettua suunnilleen ehjänä loppuun, voi lukea täältä. Lopulta HeB:stä tuli myös sijoitus. Kellokosken estekisoista voi tarkemmin lukea täältä. Silloin oli Rikulla kyllä superjännät paikat, mutta hienosti selvittiin yhdessä molemmat radat maaliin. 60cm luokassa tuli sijoitus, 80cm luokassa yksi ärsyttävä kielto. 

Kellokoski
Seuraavana viikonloppuna oli vielä viimeiset rutistukset ennen kisaputken loppua. Ensin kisattiin kotona pienissä 1-tason kisoissa luokka He B:0, joka voitettiin prosenteilla 66,6%. Seuraavana päivänä käytiin ihmettelemässä Riksussa pelottavia liputtajia 70cm luokassa tuloksella 0/9 ja 80cm luokassa otettiin sitten hidas "varman päälle" 0/0. Kisapostaus täällä.

Tapiiri ja omistajan ensimmäinen voittoloimi!
Elokuun alku pidettiin kisataukoa. Elokuun lopussa käytiin kaksissa koulukisoissa. Ensin käytiin Jyväskylässä iloisella kesäreissulla Lauran kanssa. Ratsastajan hyvä fiilis ei ilmeisesti välittynyt täysin radalle asti, mutta pääasia oli tietenkin se, että valtavasta helteestä huolimatta mulla oli iloinen ja työteliäs kaveri radalla mukana. Kisapostaus täällä.

Killeri
Lahden kisoista mulla ei ole muuta muistikuvaa, kuin että rata ei todella tuntunut niin huonolta kuin mitä pisteet kertoivat. Helpon B:n radan aikana onnistuin kyllä siis jostain syystä rikkouttamaan laukan raville ihan pariinkin otteeseen (hups...), mutta A:n radan kommentit jäivät kyllä niin harmittamaan toisen radan osalta, että suuhun jäi todella paha maku. Niin se vaan vaikuttaa, vaikkei saisi... Postausta ei reissusta ole, veetutus oli niin suurta!

Syyskuussa olikin edessä kauden päätavoite, aluemestaruudet, molemmissa lajeissa. Esteille hain tuntumaa syyskuun alussa reilun kuukauden estekisatauon jälkeen omissa seuranmestaruuksissa. Niissä tehtiin varsin kelpoisa rata, jossa otettiin 80cm luokassa yksi perusradalla alas. Tällä sai kuitenkin sennuhopeaa seuranmestaruuksissa. No, totuuden nimissä mainittakoon, että meitä sennujahan mestaruudesta kisasi kaksi kappaletta ;)

Aluemestaruusviikonloppu alkoi kouluratsastuksella. Olin ihan tyytyväinen rataan, vaikka kaikesta kyllä huomasi, ettei Riku ihan läpi ollut ja asiat jäivät puolitiehen. Kisoista on kuvia täällä. Onneksi aluemestaruuksissa pääsi kuitenkin tuulettamaan kaverin puolesta, kun hopea meni meidän seuran ihanalle Liisalle ja Toukalle. Liisa ja mä hevosteltiin samalla tallilla siihen saakka, kunnes Liisa ja hevoset muuttivat maalle omaan talliin. Tää laji on kyllä niin mainio, kun silloin, kun ei voi olla omasta puolestaan kovin onnellinen, voi olla toisten puolesta :)

Aluemestaruus 2015: huomioikaa etuletti!
Seuraavana päivänä pääsikin sitten olemaan ihan omastakin puolestaan kiitollinen ja onnellinen. Kiitollinen tästä hevosesta, jonka kanssa pääsee tekemään näin uskomattomia matkoja, suorituksia, oppimaan ja kasvamaan. Seuraavana viikonloppuna siis kisailtiin Niihamassa aluemestaruudet. Hyppäsin verryttelyluokaksi alle 70cm, joka oli onnetonta kampeemista ja punkeemista. Riku kuitenkin hienosti selvitti kaikki jalkansa aina esteistä ylitse, ja tuloksena olikin 0/0 ja neljäs sija. Sekä hyvä herätys kuskille - nyt pitäisi kerätä itsensä ja ratsastaa. Ja niin mä sitten keräsin, ja ratsastin. Lopputuloksena oli se, että me voitettiin Hämeen alueen aikuismestaruuskultaa. Aika huikeeta. Postaus ja ratavideo täällä

Mä ja mun täydellinen aluemestari
Syyskuussa kävimme vielä Kellokoskella, koska olin jääräpäisesti ajatellut, että koska Esa Kuokka -suomenhevoscupin viimeinen osakilpailu on vielä, on sinne mentävä. Lopputulos oli aivan jäätävä ratakuolema ja ratsastajan itsesyytökset - miksi tässä nyt näin kävi? Fiiliksistä voi lukea täältä

Kauden viimeiseksi koulukisoiksi jäivät syyskuun seuranmestaruudet, jotka olisin kyllä voinut jättää starttaamattakin. No, startattua tuli. Fiiliksiä ja blogissa aiheesta noussutta keskustelua voitte lukea täältä.

Lokakuussa ei kisattu. 

Marraskuussa käytiin hyppäämässä Niihaman Drive in -kisoissa 70cm ja 80cm, joissa 70cm yksi kielto ja 80cm 0 (arvostelu A.1.0). Postaus täällä.


Tilastoja: 

Koulustartteja yhteensä 23
Koulukisapäiviä yhteensä 15

Estestartteja yhteensä 24
Estekisapäiviä yhteensä 13

Sellainen kisakausi saatiin nyt siis paketoitua. Kirjoitan ensi kaudesta ihan erillisen postauksen, mutta sen verran sanon jo nyt, että muutoksia on tulossa... 

tiistai 17. marraskuuta 2015

Fake it 'till you make it

Kasvatusalalla törmää usein käsitteeseen negatiivisuuden kehästä. Sillä tarkoiteteaan sitä, että lapsi saa jatkuvasti negatiivista palautetta tekemisistään, ja aiemman huonon käytöksen takia aikuinen kiinnittää huomiota helpommin lapsen huonoon käytökseen, ja näin huomioi sitä enemmän, kuin hyvää käytöstä. Koska lapsi ei saa hyvin käyttäytyessään positiivista palautetta, vähenee motivaatio toimia hyvin, tehdä oikein. Siis sillä tavalla oikein, miten aikuinen sen milloinkin määrittelee.

Samalla tavalla kuin koulussa, myös ratsastaessa joku on luonut säännöt. Koulussa lasten tulee toimia sääntöjen mukaan, tai hän saa toiminnastaan negatiivista palautetta. Negatiivinen palaute voi olla mitä tahansa aikuisen antamaa negatiivista huomiota: torumista, huutamista tai jonkinlainen rangaistus. Ratsastaessa hevosen kuuluu liikkua niin kuin ihminen on määritellyt oikeaksi tavaksi. Mikä tekee tästä hevoselle hankalaa, on se, että "oikea tapa" vaihtelee hieman sen mukaan, kuka ihminen on selässä. Tämä toki on totta myös koulussa, jokainen muutaman päivän koulua käynyt tenava tietää, etteivät säännöt ole samat jokaisen aikuisen kanssa.

Ihan niin kuin aikuisen on helppo lipsahtaa kasvattajana negatiivisuuden kehään, se käy myös salakavalan helposti ratsastajalle. Sen kaltaiset ajatukset kuin "Ei tää ikinä", "Miks tää aina" ja "Taas tää vaan" saavat ratsastajan jo odottamaan seuraavaa hetkeä, jolloin saa vahvistusta sille, että ei tämä taaskaan sujunut. Ratsastaja kyllä mielestään kehuu. Kun on aihetta. Ja nyt sitä aihetta ei sitten ollut, koko tunnin aikana. Sen sijaan oli paljonkin aihetta punnertaa huulet tiukkana, pohje survoen ja ohja vuoroin löysäten ja vuoroin kiskaisten. Jos joku asia sujuu vähän paremmin, on oikeastaan turvallisempaa jättää siitäkin kehumatta, koska "Ei se mennyt niin hyvin kuin kuuluisi". "Näitähän me ollaan tehty jo kuinka kauan, pitäisi mennä paremmin!".

Ei ole ihme, että kun tällaisia hevosen ja ratsastajan välisen laatuajan hetkiä tulee vietettyä usein, katoaa motivaatio. Jommalta kummalta, tai molemmilta. Se, kuinka kauan hevonen jaksaa yrittää ilman kiitosta, riippuu paljon hevosesta. Osa hevosista vaatii kiitosta useammin kuin toiset, ja silloin, kun ne eivät saa työskentelystään muuta kuin negatiivista palautetta, ne ahdistuvat. Riku kuuluu näihin hevosiin, se kovettuu ja siirtyy ratsastajan saavuttamattomiin, kun siltä on liian kauan pyytänyt asiaa niin, että se on kokenut, että sen yritystä ei arvosteta (= se ei saa kehua). Osa hevosista jaksaa yrittää ilman kehua pitkäänkin, mutta kun astia tulee täyteen, sä täyttyy kerta rytinällä. Sen jälkeen ei onnistu enää mikään.

Siihen, kuinka kauan hevosta voi kehumatta ratsastaa, liittyy toki myös se, että ratsastaako hevosella kuinka moni ratsastaja. Jos vain yksi, on hän ratsastuksellaan vastuussa siitä, että hevosen itsetunto pysyy niin hyvänä, että se pystyy työskentelemään.

Tajusin joutuneeni Rikun kanssa negatiivisuuden kehään. Kiinnitin huomiota vain siihen, mikä ei suju, ja kaikki onnistumiset jäivät huomiotta. Jäin hinkkaamaan niitä asioita, jotka eivät onnistuneet ollenkaan, sen sijaan, että olisin keskittynyt niihin asioihin, jotka sujuivat edes jotenkin. Jos joku onnistui vähän paremmin, en osannut iloita siitä ja kehua hevosta, vaan harmittelin sitä, ettei se sujunut yhtä hyvin kuin se on joskus sujunut. Lopulta minulla oli allani apujani pakeneva hevonen, joka juoksi minua karkuun. Se ei enää halunnut tehdä minun kanssani mitään. Minä itkin selässä ja kotona - miten minä voin olla näin lahjaton, etten saa sitä ymmärtämään yhtään, mistä puhun?!?

Tässä vaiheessa sain ratsastusapua Kristalta, joka sekä ratsasti Rikulla, että piti minulle tuntia. Muodostimme tavoitteita, jotka eivät olleet vuorenkorkuisia ("Haluan, että se liikkuu nyt niin kuin vuosi sitten keväällä!") vaan pienempiä ("Haluan, että kun otan pidätteen, se reagoi siihen jollain tavalla"). Ja rupesin kiittämään aina, kun tapahtui jotain sinnepäin. En vaatinut täydellisyyttä, se, että sain reaktion, riitti kiitokseen. Ja yhtäkkiä minulla oli allani hevonen, joka ei enää juossut minua karkuun, vaan jäi kanssani selvittämään tilanteita. Jota pystyi työstämään.

On pelottavaa, kuinka pienessä ajassa onnistuu sössimään jotain näin totaalisesti. On myös upeaa huomata, kuinka pienessä ajassa on mahdollista voittaa ainakin osa luottamuksesta takaisin. 

Olen päässyt aina välillä seuraamaan lähietäisyydeltä, kun meidän tallin yrittäjä/omistaja ja opettaja Salla Varenti ratsuttaa nuoria hevosia. Kaikkein tärkeimpänä tulee aina se, että hevoselle pitää jotenkin saada perille tieto siitä, milloin se tekee oikein. Välillä ratsutukseen tulee hevosia, jotka pelästyvät ratsastajan kehuessa niitä tai eivät selvästi ymmärrä, mitä se, että ratsastaja taputtaa, tarkoittaa. Alkuun nuorille hevosille, tai ylipäätänsä hevosille, joita ei ole opetettu kehuun, tehdään todella selväksi, milloin ne ovat toimineet oikein. Tämä tapahtuu useimmiten namin avulla niin, että haluttuun toimintaan yhdistetään kehu äänellä, taputus ja namipalkka. Kun hevonen oppii yhdistämään äänikehun, taputuksen ja namin toisiinsa, voidaan nami jättää joillain kerroilla pois, ja usein aikuisilla hevosilla se jääkin kokonaan pois, koska hevoselle riittää kehuksi ääni ja taputus. Tarvittaessa nameja voidaan toki käyttää myöhemminkin, ja esimerkiksi Rikun kanssa niitä käytetään kausittain useinkin.

Tärkein kehu ja palaute hevoselle on kuitenkin paineen hellitys. Jos tätä palautetta hevonen ei saa toiminnastaan, siitä tulee ajan kanssa yhtä hyvin reagoiva kuin betoniporsas. Periaatteessa ketju on yksinkertainen: on apu -> reaktio -> hellitys. Liian usein ratsastaja jää kuitenkin jankuttamaan apua samalla intensiteetillä, sai siihen vastauksen tai ei. Tällöin hevonen turtuu avulle, koska oikein toimimisesta ei tule riittävää positiivista palautetta, eli hellitystä. Hellityksellä tarkoitetaan niin paineen poistoa ohjasta kuin myös jalasta, eli käytetyn avun myötäämistä pois. Tätä palautetta hevosen tulisi saada jatkuvasti, jotta se jaksaisi ja jotta sen olisi edes fyysisesti mahdollista työskennellä ihmisen kanssa samassa rytmissä itsensä kantaen. Ihan niin kuin Ville Vaurio sanoi kouluratsastusklinikallaan, puolipidäte ilman hellitystä on vain vetämistä. Sitähän se on.

Sen ymmärtäminen, että hevonen toimii oikein, jos se ymmärtää, mikä on oikein ja saa oikeasta toiminnasta palkkion, vie tässä lajissa pitkälle. Sen jälkeen kyse on lopulta vain muutamasta asiasta. Siitä, että ratsastajan fysiikan on oltava riittävä, jotta hellittäminen onnistuu. Jos fysiikka ei riitä, on ohjassa roikuttava oman tasapainon säilyttämisen takia. Siitä, että ratsastaja hallitsee omat raajansa ja oman istuntansa, ja ymmärtää, miten oma kroppa vaikuttaa hevoseen milloinkin. Siitä, että opettelee paineen ja hellityksen ajoitusta. Siitä, että oppii tyytymään vähempään, silloin kun sen aika on, ja vaatimaan enemmän, silloin kun aika on valmis.

Eräässä kasvatusalan koulutuksessa viime keväänä yksi osallistuja kysyi kysymyksen, jota pidetään alallani jonkinlaisena tabuna. Hän kysyi, että "Mitä sitten, jos siitä lapsesta ei vain pidä? Miten sen pystyy silloin kohtaamaan?". Kouluttaja sanoi, että meidän tehtävämme ammattilaisina on tehdä rakkauden tekoja silloinkin, kun emme tunne rakkautta. Yleensä ne lapset, jotka ovat vähiten rakastettavia, tarvitsevat eniten niitä aikuisen tekoja ja palautetta, jotka kertovat, että sinä kelpaat, sinä olet hyvä. Rakastaa ei tarvitse, mutta lapsi on silti kohdattava niin, että teoista välittyy se, että aikuinen välittää. Ja jotenkin kummasti se tunnekin sieltä jossain välissä hiipii mukaan, ja penskasta huomaa tykkäävänsä...

Vähän sama ajatus minulla oli tänään koulutunnilla Rikun kanssa. Teimme pohkeenväistöä, joka oli kaukana siitä, millaista se on ollut parhaina päivinä. Se oli kuitenkin minun ja Rikun yhteistä pohkeenväistöä, jossa Riku jäi ravaamaan minun kanssani minun määrittelemääni tahtiin ja suoritti väistön. Kiitin sitä kuin maailmanmestaria, ja seuraavalla kerralla väistö oli taas parempaa. Negatiivisuuden kehän sijaan minä päätin valita positiivisuuden kehän. En voi väittää, että olisin ollut tyytyväinen väistöihimme. Mutta olin tyytyväinen siihen, että me saimme jotain tehtyä yhdessä. Niinpä minä kehun ja kehun ja toivon, että minun hivenen liioiteltu kehuni ja tyytyväisyyteni hevoseen saa sen taas minun kanssa samalle puolelle tässä lajissa. Mikään ei ole karmeampaa kuin oma hevonen, joka on menettänyt itsetuntonsa.

Niinpä minä päätin, että Rikun selässä ajattelen hetkellisesti nyt vain, että "Fake it 'till you make it". Kiitän enemmän, ja jonain päivänä se kiitos tulee suoraan tunteesta, erityisesti ajattelematta. Sillä silloin, kun sinusta tuntuu siltä, että sinä et todella halua kehua hevostasi, on luultavasti se hetki, jolloin sitä todella pitää kehua. Kiukuttelevan ratsastajan selässä kantaminen on rasteista raskain.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Hertjekker kylässä!

Hevostalli.netistä löytyy joskus jotain hyvääkin. Niin kuin tuossa kuukausi sitten, kun bongasin, että Mirella Ruotsalainen etsi kuvattavia syyskuviin. Laitoin välittömästi viestiä ja kyselin mahdollisuutta koukata silloin, kun hän on täällä päin, myös Aulangolla. Lopulta sovimme Mirellan kanssa, että hän tulee ihan oman reissun Aulangolle, koska lopulta meitä kuvattavia olikin kahdeksan hevosta! Meidän tallin blogiporukasta Miran ja Dannyn kuvia voitte ihailla täältä, sekä Heidin ja Rasmun viimeiseksi yhteiseksi kuviksi jääneitä kuvia voitte katsella täältä.

Itse halusin vain fiilistelykuvia itselleni talteen tästä ihanasta hevosesta. Kyselin muutamaan kertaan kavereilta, että onko ihan naurettavaa ottaa vielä poseerauskuvat aluemestaruusruusukkeiden ja muiden roippeiden kanssa, kun kisapäivänä voitto tuli niin yllättäen, etten ollut varustautunut kuvausvarustuksella. Kaikki olivat sitä mieltä, että hei, tuskin te uudestaan enää aluemestaruutta voitatte, ota nyt ilo irti ;)

Ja näin teimme. Kaikki kuvat on siis ottanut Mirella Ruotsalainen, hertjekker.net. Äärettömän suuri kiitos, otetaan ehdottomasti tämä uudestaan!











PS: Jos joku muuten jäi ihmettelemään Rikun kaulalla olevia klippausläikkiä, niin niiden tarkoituksena on olla esteenä sille, että ohjat hinkkaavat kaulalta karvan pois. Ovat herättäneet jonkin verran hämmästystä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

TRS:n estekilpailut 8.11.2015

Suunniteltiin vähän itsellenikin yllättäen vielä yksi kisareissu tälle vuodelle. Katselin sivusilmällä kisakalenteria, ja totesin, että nythän ehtisi vielä Niihaman hallikisoihin harjoittelemaan hallissa hyppäämistä. Seura oli helppo löytää, ja lopulta meitä starttasi tuttua porukkaa kolmen ratsukon verran hyppyhommiin.

Valitsin Rikulle luokiksi tutut ja turvalliset 70cm ja 80cm, koska en halunnut lähteä hallissa kokeilemaan sellaista korkeutta, joka on minun mukavuusalueeni ulkopuolella. Olihan tässä myös tätä hyppytaukoa hetki, joten oli senkin takia hyvä ottaa hypättäväksi luokat, jotka ovat hevoselle todella helpot.

Molemmat radat olivat mielestäni sellaisia, että niissä piti ratsastaa aika tarkkoja teitä. Se näkyi niin, että minun piti jo rataa kävellessä tehdä selviä ratkaisuja, että miten aion jonkin linjan ratsastaa, ja sen jälkeen keskittyä toteuttamaan se radalla. Toisella radalla tämä onnistui paremmin kuin toisella...

Rikun käyttäytyminen oli koko päivän ihan kymppi plus! Meillä oli Ellan kanssa yhteinen hevosenhoitaja, joten en saanut henkistä tukea verryttelyyn ulos sileälle enkä hyppyihin maneesiin tai mihinkään siirtymätilanteisiin, mutta yllättäen kaikki sujui vallan mainiosti, eikä Riku kysellyt lainkaan, että tarvitseeko mennä. Kopissa se seisoi vieraan hevosen seurana hyvin matkat ja toimi vielä kisapaikalla uuden vieraan hevosen turvahevosena. Suomenhevoset on jotenkin niin suomenhevosia. Rikulle tosiaan lastattiin vieras hevonen kisapaikalla koppiin viereen, ja molemmat olivat vain, että jaahas, tuossa on tuo heinäverkko, meilläpä on mukava eväsretki tässä. Ja sitten oltiin parhaita kavereita.

Riku oli jo ulkona sileäverryttelyssä superpöheänä. Kävelin ennen ensimmäistä luokkaa kunnon alkukäynnit ja verryttelin kevyesti ravissa molempiin suuntiin. Maneesissa sitten tein vähän laukkaa ja aloin ottaa hyppyjä. Otin lopulta verryttelyhyppyjä yhteensä kuusi, koska Riku oli niin hyväntuntuinen: se ratkaisi muutaman paikan itse kaukaa, mutta ehdin niihinkin hyppyihin mukaan, joten sekään ei haitannut. Radalla tuli sitten mieleen, että olisi varmaan pitänyt yrittää oikeasti ratsastaa hevonen molempien pohkeiden väliin ja kuuntelemaan, niin olisi ollut ratsastajalla enemmän sanottavaa asiaan...

Radalla Riku kävi todella kuumana, kun odottelin vuoroani, ja oli työ pitää huolta, etten sujahda suorittavan ratsukon alle, kun herra kuopaisi vuoroin pystyyn ja vuoroin kevensi takaosaansa. En kuitenkaan jähmettynyt täysin tästä pirteydestä, vaan aloitin harvinaisen keskittyneenä radan. Ensimmäiselle esteelle tultiin kaarteesta iloista neliä, sitten sain Rikun takaisin, mutta sitten se kuitenkin halusi ratkaista paikan kauaksi, ja ensimmäinen este ylitettiin hienolla loikalla. Pelkäsin hetken sen poistuvan kaarteessa takaisin verryttelyyn (niinkin on hallissa käynyt!), mutta ei sillä ollut sellaista ajatusta. Kakkoselta kolmoselle oli kaareva linja, jossa se, että linja oli pois päin verryttelystä ja kohti pelottavaa lasikahviota, jarrutti niin paljon, että suunnittelemani askelmäärä ei toteutunut. Kokonaiset hypyt kuitenkin. Neloselle tultiin taas niin hapiaa, että esteen jälkeen kuski oli vähän ihmeissään, että miten tällaisien jellonaloikkien jälkeen ratsastetaan. Yritin vaihtaa laukan ravin kautta, mutta lopulta päädyimme hyppäämään vitosen ravissa. Kutoselle minulla ei ollut kunnollista suunnitelmaa, joten ratsastin siihen huonon tien. Lisäksi juuri sillä hetkellä avattiin esteen takana ovi maneesista pois, ja Riku (ja ehkä myös kuski) keskittyivät katselemaan sitä. Siihen tuli siis stoppi. Uusi lähestyminen ja ylitse. Viimeinen linja laukkailtiinkin iloisesti kohti verryttelyä.

Tuloksena siis iloisesti vilistänyt poni, ratsastaja, joka oli kamalan tyytyväinen omiin reagointeihinsa ja neljä virhepistettä kiellon takia. Rata alla.


Linkki videoon; https://www.youtube.com/watch?v=6yA-O5qgZ5k

Radalta Riku pääsi kävelytyksen jälkeen yllämainitun seurahevosen kanssa koppiin odottelemaan seuraavaa luokkaa, jonka alkamiseen oli reilusti yli tunti.

Seuraava rata oli ihan yhtä täynnä tehtäviä kuin ensimmäinen, mutta koska olin tällä kertaa päättänyt, että teen ratkaisut jo radankävelyssä, oli se kuitenkin helpompi ratsastaa. Erityisesti mietin linjaa kakkosesteeltä kolmoselle, mutta päätin tiukasti, että ratsastan siinä ensin kolme askelta suoraan, ja sen jälkeen käännän hyvän tien esteelle, että ehdin näyttää sen kunnolla, se kun hypättiin vähän yllättävässä paikassa yllättävään kulmaan.

Verkka sujui taas hyvin, Riku oli terävä ja ratkaisi paikat edelleen mieluummin vähän kaukaa kuin läheltä, joka tarkoittaa sitä, että se on innoissaan tehtävistä :)

Radalla ykköseste oli sama kuin edellisellä radalla, mutta päätin lähestyä sitä toisesta suunnasta, jolloin siihen ei tullut niin pitkää lähestymisbaanaa, jossa kiihdyttää. Eka este hypättiin vähän läheltä ja sen jälkeen tehtiin Rikun bravuuri - pukin kautta laukanvaihto. Kakkos-kolmos -linjan ratsastamisesta olin todella ylpeä - sain pidettyä pään kylmänä, ja vaikka Riku vähän jarrutti kulmaa kohti, yli mentiin suunnitelman mukaisesti. Nelos-vitos -linja oli suunnitelman mukainen, kutosen jälkeen oli vähän laukanvaihto-ongelmia ja lähestyminen sarjalle ei ollutkaan sitten suorin mahdollinen. Sarjan jälkeen vielä superilmava laukanvaihto ja vikalle esteelle. Puhtaasti maaliin, molemmat osapuolet kamalan tyytyväisinä. Yhdessä me uskallettiin suorittaa rata pelottavassa hallissa!


Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=G7ed31TXJ0w

Hyppyjen jälkeen jännitettiin vielä Ellan vikat suoritukset (kaksi hienoa nollaa) ja sitten lähdettiin kotiin. Lyhyt kisapäivä "naapurissa" venyi kuitenkin kahdeksan tuntiseksi rutistukseksi, mutta eipä se paljoa ketään haitannut, kun suoritukset menivät tällä kertaa näin hyvin.

Kamala kun mun koppi on likainen! Onneksi Riku on söpö. 

lauantai 7. marraskuuta 2015

Vaikeinta on myöntää: Minä en riitä

Olen koko hevosenomistajan urani ollut siitä onnellisessa asemassa, että hevoseni asuu täysihoitotallilla, jossa huipun hoidon lisäksi on kolme huiman hyvää ratsastuksenopettajaa. "Kotivalmentajinani" ovat siis Salla Varenti, Iida Hast ja Krista Nieminen. Lisäksi olen vuosien aikana käynyt säännöllisesti kotitallillani käyvien valmentajien opissa - pisin yhteistyö meillä on Anna Kärkkäisen kanssa, mutta olen ollut myös Rosali Kivitien, Piia Pantsun ja Milja Rannan silmän alla. Olen aina hokenut kaikille, että on upeaa, kun saa apua kaikkiin ongelmiin näin rautaisilta ammattilaisilta ja näin läheltä. Ratsastan noin kolme kertaa viikossa silmän alla ratsastuskoulun tunneilla, ja pidän sitä parhaana sijoituksena, jonka voin omaan harrastukseeni tehdä. Paljosta muusta luovun, ennen kuin luovun viikottaisista ratsastustunneistani.

Kulunut kesä ja syksy on ollut minulle ratsastuksellisesti hankala. Siinä missä esteratsastus on alkanut sujua hyvällä sykkeellä, on tuntunut, että kaikki "tatsi" kouluratsastukseen katoaa. Blogin kautta se on näkynyt ennen kaikkea laskeneena tulostasona ja niinä kuuluisina selittelyinä. Milloin Riku on pelännyt jotain, milloin pohja on ollut huono, milloin tuomari väärä tai milloin tähdet väärässä asennossa kuuhun nähden. On totta, että jostain syystä Rikun liikkeestä katosi elastisuus kohti syksyä, mutta ongelmat alkoivat jo ennen kuin huomasin sitä. En saanut Rikua ratsastettua kunnolla molempien pohkeiden ja ohjien väliin, kaikki tuntui kamalan hankalalta ja työläältä. Jos ja kun kintereet olivat kipeytyneet jostain syystä, piikitys auttoi kyllä siihen - sen huomasi ensimmäiselle estetunnilla piikityksen jälkeen. Laukka oli taas pyörivää, laukat vaihtuivat, hyppy oli kevyt.

Koulutunneille ei sen sijaan ollut siirtovaikutusta. Riku liikkui lennokkaammin, mutta minä en saanut sitä aidosti lävitse, kuten en ole saanut lähes koko kesänä. Itku pääsi - miten mä olen taas tässä tilanteessa, miten mä voin treenata näin paljon, mutta silti olla näin lahjaton, etten saa näin upeaa hevosta kulkemaan ollenkaan. Olenko mä pilannut hevoseni? Lisämausteensa toi vasen käteni, jossa on jatkuvasti jäätävää hermosärkyä, ja jokainen pienikin nykäisy pahentaa tilannetta. Kun Riku kiskaisee minua irti penkistä, sattuu niin paljon, että olen opetellut välttelemään tilanteita, joissa se pääsisi kiskaisemaan minua. Lopulta en uskaltanut enää ratsastaa.

Sitten mulle sanottiin se, mitä mun piti kuulla. Nyt ollaan niin umpikujassa, että mun tarvitsee tehdä jotain aivan toisin. Ehdotettiin, että joku muu ratsastaisi Rikua hetken aikaa säännöllisesti. Se oli kova paikka. Olin luottanut siihen, että ongelmat saadaan selvitettyä niin, että minä saan yhdessä ratkaista ne hevoseni kanssa. Nyt oltiin kuitenkin umpikujassa: Multa loppui taito, ja ennen kaikkea se tärkein: usko siihen, että tämä enää ratkeaa tästä.

Kynnys pyytää apua, myöntää, että mä en saa ratkaistua tätä ongelmaa hevoseni kanssa, oli korkea. Vielä korkeampi se olisi varmasti ollut, ellei apua olisi saanut niin helposti ja läheltä. Epätoivoinen viesti Kristalle, sisältö suunnilleen: "Mä en enää tiedä mitä tehdä, mä oon pilannut mun hevosen, voitko sä yrittää vielä auttaa meitä, mä en jaksa enää!". Vastaus tuli parissa minuutissa, sisältäen seuraavaa käskyn rauhoittua, lupauksen, että kyllä tämä tästä. Ja mikä tärkeintä, lupauksen avusta.

Krista on ratsastanut Rikulla aikaisemminkin, silloin kun halusin, että Riku pääsee hyppäämään, mutta en itse uskaltanut. Muutenkin Krista on tuntenut Rikun lähes koko Rikun elämän ajan, ja lisäksi hän tuntee minut ratsastajana hyvin, onhan hän opettanut minua neljä vuotta.

Tällä viikolla tiistaina aloitimme "Projekti Kyllä Tästä Vielä Hyvä Tulee":n (myöhemmin tekstissä PKTVHT). Minä olin Kristan koulutunnilla, jossa Krista esitti alkuverryttelyn ja hetken työskentelyn jälkeen hyvän kysymyksen: "Mitä sä nyt haluaisit siltä?", kun yritin säätää kaikkea mahdollista samaan aikaan. Kysymys sai mut tuskastuneena huokaisemaan, että kai mä haluaisin sen jollekin tuntumalle. Ja sitten Krista teki koko lopputunnin töitä sen kanssa, että lopputulos oli se, että minulla todella oli joku tuntuma lopputunnista.

Torstaina PKTVHT jatkui niin, että Krista kiipesi Rikun selkään. Oli upea nähdä oma hevonen liikkuvan niin hyvännäköisesti, mielellään, ja ennen kaikkea sillä TUNTUMALLA toisen ratsastajan alla. Oli tärkeää huomata, että a.) se on mahdollista ja b.) ei se ole ihan yksinkertaista mua sata kertaa paremmalle ratsastajallekaan. Kun Krista ratsasti, ja Salla vieressä selosti, mitä nyt tehdään, miksi tehdään, ja mitä seuraavaksi tehdään, oli helppo vetää linjoja siihen, mitä ratsastaja tekee, miten hevonen reagoi, ja mitä ratsastaja tekee sen jälkeen.

Siitä oli hirveästi apua. Ihan kuin jotain solmuja olisi auennut - eilen ratsastaessani itse, olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aidosti hevoseni kanssa samalla puolella myös koulutunnilla - meillä ei ollut minkäänlaista taistelua toisiamme vastaan, vaan teimme tehtäviä yhdessä. Se tuntui todella hyvältä.

Nyt se on myönnetty:

Minä en riitä.
Minä tarvitsen apua.

Ja vaikein on ohitse. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Riku voipuneena sen ja Kristan reenin jälkeen <3 
PS: Huomaatteko, että mä sain vihdoin tätä tekstipalkkia venytettyä niin, että sain kuvat mukaan. Että kiitos vaan Sannalle neuvoista, ei se tosiaan ollutkaan vaikeeta :D

tiistai 3. marraskuuta 2015

16-vuotiaan ja 28-vuotiaan erot

Minulla ja 16-vuotiaalla tallikaverillani on  monia eroja. 16-vuotias käy ensimmäistä vuotta lukiourastaan. Minun ylioppilaskirjoituksistani tuli keväällä kuluneeksi tasan kymmenen vuotta (kyllä, järkytyin itsekin). 16-vuotias asuu kotonakotona, 28-vuotias on hiljalleen ymmärtänyt, että kotonakotona ei ole enää siellä, missä äiti. Älypuhelimen tippuessa 16-vuotias saa apua vanhemmiltaan, 28-vuotias ei enää kehtaa sitä pyytää. 16-vuotiaalla oli tähän mennessä ollut "neljä tai viis älypuhelinta ja yks tabletti, jonka päälle astuin ja kuului paha ääni", 28-vuotiaalla kaksi. 16-vuotias on luonnostaan lahjakas ratsastaja, ja haaveilee urasta hevosten parissa. 28-vuotias huomasi onneksi jo vuosia sitten, että ei ole lahjakas, ja päätti vain hankkia normaalin ammatin, jonka avulla maksaa hevosensa kaurat.

Yhteistäkin on. 16-vuotias lähes asuu tallilla, on aina innokas lähtemään ratsastamaan, hoitamaan, auttamaan. 28-vuotias sotkeutuu edelleen sukkiinsa aina, kun joku pyytää ratsastamaan hevosellaan. Tallin pihassa molempiin valuu tuttu kodin tunne: tänne minä kuulun. Tallilla ihmiset, jotka eivät missään muualla löytäisi yhteistä säveltä, löytävät toisensa. Kieli on yhteinen, se on hevosihmisten kieli.

Välillä kulttuurierot nousevat valtaviksi ja 28-vuotias tuntee itsensä hyvinhyvin vanhaksi. Niin kuin silloin, kun 16-vuotias ei osaa laittaa lukkoon auton ovea, kun autossa ei ole keskuslukitusta ja pitäisi painaa nappi ja nostaa kahvasta. Tai silloin, kun 28-vuotiaan koko takapenkki laulaa täysillä kisamatkalla, että "Tanssi mun kanssa, tanssi tiukemmin / Niin kuin Pulp Fictionissa, mutta hurjemmin" ja kysyt, tietääkö kukaan mikä on Pulp Fiction. Ei tiedä. Grease ei myöskään ole tuttu. Tai silloin, kun heität tallityttöjä perjantaina kotiin tallilta, ja radiosta tulee ysäriretroa. Laulat mukana, ja takapenkki ihmettelee, että kuunteletko sä tällaista? Yritä siinä sitten selittää, että en kuuntele, enkä varsinaisesti silloinkaan kuunnellut, mutta kun tekin vähän vanhenette, joistain asioista tulee nostalgisia. Vaikka ette haluaisikaan.

Maastossa 16-vuotiaan ja 28-vuotiaan ero näkyy selviten. Mennään vähän laukkaa -maastolenkki muuttuu silloin, kun 16-vuotias saa olla kärkenä helposti reissuksi, jolloin päästellään mutkat suoriksi ja kurvit notkeiksi. 28-vuotias tulee perässä kahden tunteen repiessä täysin eri suuntiin. "Apua, entä jos sieltä tulee joku vastaan ja hevoset pelästyy, tai ne kompastuu tai jotain tapahtuu taitaitai..." vaihtelee "Ei elämä tää on niin parasta, miksen mä tee tätä aina! Lujempaa!" -kanssa. 16-vuotiaan päässä lienee vain se toinen ajatus. Voitte ehkä arvata kumpi.

Kotimatkalla, kun molempien naamalla on leveä hymy ja hevoset kävelevät rentoina ja tyytyväisinä, käydään keskustelu, joka muistuttaa siitä, että erojen lisäksi näillä 12 fyysisen vuoden erottamilla ihmisillä on paljon yhteistä.

"Jotkut puhuu siitä ratsastusmotivaation puutteesta, ootko sä ikinä kokenut sitä?"
"No en, en mä ymmärrä, miten ratsastus voisi olla joskus kiinnostamatta."
"Joo, niinhän se vaan on, että ratsastaminen on paskimmillaankin parempaa kuin mikään muu."
"Ja parhaimmillaan se on sitten syy elää."

Tämä kuva ei ole tältä päivältä, vaan lauantailta, jolloin tahti oli kahden 28-vuotiaan lenkillä huomattavasti hitaampi. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Anna Kärkkäisen estevalmennus ja allekirjoittaneen taidetta...

... eli syyt, miksi minusta ei tule koskaan esteratsastajaa, eikä kuvataiteilijaa.

Tänään koitti Rikun kovasti odottama päivä; päivä, jona esteet palasivat tiellemme. Esteitä kohtasimme hyvinkin konkreettisesti tänään Anna Kärkkäisen estevalmennuksessa. Olen viimeksi hypännyt Annan silmän alla reilu vuosi sitten, joten väliäkin oli ehtinyt kertymään! Kouluvalmennuksissa sen sijaan olen käynyt säännöllisesti noin kuukauden välein.

Nivelpiikityksestä oli kulunut sen verran aikaa, että päätin uskaltautua estehommiin. Eläinlääkärihän sanoi, että täysin normaaliin liikutukseen olisi saanut palata jo 1,5 viikkoa sitten, mutta päätin odottaa vielä hetken ennen kuin aloin hyppyhommiin ja varmistaa, että Riku tuntuu normaalilta sileältä. Normaalilta tuntui, joten tänään pääsimme siis hyppäämään.

Sanoin Annalle heti alkuun, että ei olla päästy hetkeen hyppäämään, ja sovittiin, että otetaan tämä kerta kevyemmin. Lämpimäksi heittäytynyt ilma tekikin Rikulle kepposet, ja se hikoili maneesissa valtavasti! Riku kestää huonosti nopeita lämpötilanmuutoksia, ja nyt kun ilma lämpeni yhtäkkiä kymmenellä asteella, oli olo selvästi vähän tukala. Sitä tosin ei varsinaisesti hypätessä huomannut, herra oli hyvinkin tuli hännän alla painelemassa kohti tehtäviä heti, kun tajusi mistä oli kyse!



Tässä ihan omin pikkukätösin askarreltu ratapiirros päivän harjoituksesta. Tai siis eihän tämä nyt mitään kerro, paitsi sen, että esteitä siinä on. Ja nuo oksereiden vieressä olevat viivat merkkaavat muuten esteitä, eivät puomeja. En muistanut sitä merkata. Epäonnistuminen.

Riku oli siis todella intopiukeena esteratsastusharrastuksestamme, ja koska minulla oli ollut hetken estetauko, minun oli hankala tukea sitä tasaisempaan rytmiin. Niinpä lähes tunnin läpi esteille milloin otettiin miniaskeleita juureen ja milloon lauottiin vaikka kuinka kaukaa. Mutta hauskaa oli!


Hei kattokaa nyt tätä mun ratapiirrosta :D Hyvin saatte selvää, eikö niin? Ei ole ihme, että oppilaat joskus koulussa sanovat, että hei ope, ei tartte piirtää, me ymmärretään ilmankin... Joka tapauksessa, kuten yllä olevasta, hyvin havainnoillistavasta kuvasta näette, tulimme vastakaartona yksittäistä estettä ja sitten saman linjan kaksi kertaa, eri suunnista vain. Mutta mitä mä tätä teille selitän, näettehän te kuvastakin. Ja jos jollain on ongelmia selvän kaavion kanssa, alla on vielä video.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=nKmr2Fyi78U

Tulimme toiseen suuntaan linjan kuudella, kun Riku ei ollutkaan ihan niin paljoa menossa kuin ekojen hyppyjen perusteella kuvittelin, mutta takaisinpäin lennettiin sitten viidellä. Videolla on myös Annan kommentit mukana, tällä kertaa kun ei käytetty niitä korvanappijutskia.


Olisko tää kuva vähän parempi? Olisko? Yritin ainakin piirtää vakaammalla kädellä. Nyt tultiin täyskaartona esteitä ja sitten sitä toista linjaa. Ekaa hyppyä ei ole videolla kun kuvaaja ei ollut skarppina.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=88FJzU-jB0E

Nyt oli tarkoituskin tulla ekaa linjaväliä kuudella, eli siis tuo toisen kerran linjan viisi on ihan hevosen oma ratkaisu tilanteessa, kuskilta ei kysytty.

Luulitteko jo päässeenne näistä? Tämä taidonnäyte esittää sitä, että ensin tultiin suora linja, ja sitten lävistäjät. Lisäksi sain sakkokierroksen kun jäätiin Rikun kanssa ihmettelemään esteen takana ollutta koulutunnilla ollutta hevosta, joten ei saatu sovittua askelta 3-4 -väliin. Sakkokierroksella saatiin.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=HrSOyQqmJjo


Ja vielä kerta. Sama alku kuin äsken, sitten linjat toisista suunnista. Tein ylimääräisen ympyrän kun en mahtunut reitille kun siellä oli tungosta, ja vikan linjan korjasin vielä erikseen. On se ihme, että puomit pysyy paremmin kannattimillaan kun ei roiku kaulalla!



Sellaisia koikkaloikkia tällä kertaa. Oli kyllä huippuhauskaa, jos ei nyt niin tyylikästä sitten, Mutta Annan sanoin: "Hienoahan se on, jos halua löytyy!". Ja niinhän se on, huomattavasti mukavampi hypätä tällä Rikulla, kun sillä reilun kuukauden takaisella haluttomalla hevosella, jolla laukka jäi jatkuvasti vääräksi tai ristiin.