Nastola 2-taso 11.7.

Päätin kaikessa hiljaisuudessa Hämeenkosken täydellisen kisafiaskon jälkeen pitää kisataukoa koulukisoista. Tarkoitus oli pohtia, että miten tästä eteenpäin - mitä mä teen nyt niin totaaliväärin, että tämä homma pissii näin pahasti. Lopulta kisatauko venyikin neljän viikonlopun pituiseksi, joka kesken kisakauden on kyllä minulle äärimmäisen pitkä tauko! Edellisestä aluekisastartista tuli kahden kuukauden väli. Ja kyllä voi sanoa, että tauko teki hurjan hyvää ratsukolle.

Starttini oli ihanasti vasta iltapäivällä, joten tallille lähdettiin vasta aamupäivän puolella, ja ihan kaikessa rauhassa juoruttuani, letitettyäni ja pakattuani olimme valmiina lähtöön tasan 12 maissa. Kisapaikalla olimme ajoissa, ja ehdin katsella hetken aikaa ratoja ennen omaa vuoroani. Aikaisemmista kisareissuista viisastuneena pidin erityistä huolta siitä, että Rikulle ei pääse tulemaan kuuma - vaikka se vaatikin sitä, että joku vahtii jatkuvasti kopin etuoven luona raipan kanssa. Rikuhan siis seisoo kopissa hienosti yksinkin, mutta silloin, kun etuoven joutuu avaamaan, alkaa kuopiminen. Takaportin yläluukun pitäminen auki on ihan ok, mutta etuovi on jotain kestämätöntä jätkän mielestä.

Jotenkin siitä huolimatta, että olimme hyvinkin hyvässä ajassa paikalla, onnistuin sotkemaan aikatauluni niin, että lopulta verryttelyyn lähdin myöhässä. Pääsin suoraan ulos ns. odottelualueelle radan viereen, eli en käynyt ollenkaan verryttelemässä maneesissa. En ollut missään vaiheessa ihan varma, missä kohtaa olen lähdössä (lopulta verryttelyaikaa tuli noin 20 minuuttia, mikä osoittautui täysin riittäväksi), joten päätin vain kokeilla, että pohkeesta tulisi kunnon reaktio eteen ja istunnalla tultaisiin takaisin ja olla siihen tyytyväinen. Ennen kaikkea nauttia hevosestani.

Ja niin mä todella nautinkin! En voi sanoa, että "kaikki tuntui verkassa helpolta", koska kokeilemani avot eivät tuntuneet. En jotenkin saanut itseäni niissä suoristettua lainkaan, mutta muutaman yrityksen ja yhden ei-aivan katastrofaalisen yritelmän jälkeen päätin hyväksyä sen, että ne eivät nyt hinkkaamalla parane. Hermostutan vain itseni ja lopputulos ei silloin ole hyvä. Noin muuten verryttelyssä lähinnä hymyilytti - oli ihana ratsastaa Rikulla, joka oli niin kamalan innoissaan tekemässä hommia.

Radalle lähdin siis supertyytyväisenä ja hymy korvissa. Ratsastaminen tuntui pitkästä aikaa ihanalta myös kouluaitojen sisällä. Aika luksusta. Ratana tällä kertaa oli FEI:n CCIP** kenttäkilpailuohjelma poneille. Sisääntulossa Riku oli suora, mutta esitin ravia niin innolla eteen, että se pääsi inasen valahtamaan pitkäksi (7,6). Ensimmäinen keskiravi lähti hyvin, tosin vielä enemmän saisi toki olla ylämäkeen (6,5 & 6,5). Toinen keskiravi loppui vähän aikaisin, mutta alkoi hyvin (6,5 & 6). Avotaivutus vasemmalle oli ihan hirveä, en onnistunut taivuttamaan Rikua juuri lainkaan (4 & 5). Avotaivutuksessa oikealle oli yritystä sinne päin (5,5 & 5). Pysähdys tuli töksähtäen (toim huom: koska olin unohtanut sen ja tuli kiire) (5,5 &b 5,5). Peruutuksessa mietin, että kappas, tältäkö sen pitää tuntua! (7,5 & 6,5). Keskikäynti ja lisätty käynti ei tänään lähtenyt niin kuin normaalisti, mutta Riku venytti kuitenkin rennosti eteen (6,5 & 6,5). Keskikäynnistä sai vielä erillisen arvosanan (6,5 & 6,5). Laukannosto oli pisteessä ja täsmällinen, mutta olisi saanut olla vielä pyöreämpi (6,5 & 6). Keskilaukka ei tänään lähtenyt ympyrän puolikkailla (5,5 ja 6). Vastalaukkakiemura tuntui selkään varsin hyvältä, toinen tuomari piti sitä kiireisenä (6 & 6,5). Käynnin kautta laukanvaihto töksähti (5,5 & 5,5). Toisessa keskilaukassa muoto vaihteli (5,5 & 5,5). Vastalaukkakiemuraa pidettiin kiireisenä (5,5 & 5,5). Siirtymisestä ja keskihalkaisijassa oli ilmeisesti taas kiireisyyttä, linja tosin suora (6 & 5,5). Lopputervehdyksesstä vielä 6 & 6 molemmilta tuomareilta.

Loppupisteet ja kommentit:
Askellajit 6 ja 6,5
Lennokkuus 6 ja 6
Kuuliaisuus 6,5 ja 5,5
Ratsastajan asento 6 ja 5,5 (mitämitä? Ja mä kun luulin istuvani kerrankin erityisen hyvin ;)

C-tuomari: Symppis heppa. Askellajit puhtaat. Paljon hyvää! :) Pehmeämpi peräänanto.
H-tuomari: Perusliike hyvä. Lisäyksiin vuomaa ja muoto alle (??). Pidä tasaisempi käsi.

Olin rataan aivan äärimmäisen tyytyväinen. Vähän ironista kyllä, olin erityisen tyytyväinen laukkaan, joka tuntui kerrankin pyörivältä, energiseltä ja iloiselta. Se olikin sitten ilmeisesti näyttäytynyt kiireisenä. No, näitä sattuu. Nyt pitäisi varmaan videokuvata tuota laukkaa vähän, että pääsisin käsiksi siihen kiireisyyteen ja oikeasti ratsastamaan sitä laukkaa näyttäväksi nyt, kun se vihdoin tuntuu hyvältä ja aktiiviselta.

Tärkeintä' radassa oli kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa ikinä pääsin kouluradalla siihen tunteeseen, kun oikeasti tehdään hevosen kanssa samaa hommaa, eikä kumpikaan jätä toista yksin. Mulla on paha tapa tiukan paikan tullen panikoitua ja jättää Riku suoriutumaan yksin. Lopputulos on aina juuri sen näköinen, että hevonen on jätetty yksin. Nyt meillä oli aidosti hauskaa yhdessä. Tämä rata oli fiilikseltään mun paras ikinä.

Loppupisteissä jäin harmittavan kahden pisteen päähän 60% haamurajasta, mutta näin ihanan radan jälkeen en kyllä edes yritä olla pettynyt. Nyt on sellainen olo, että kyllä tämä tästä lähtee vielä rullaamaan.

Kisakuvia ostin Milla Lankiselta, kiitos kuvaajalle!

Olipa ihanaa ratsastaa kisoissa pitkästä aikaa!

Etsin erittäin arvokasta, vain kevennetyssä keskiravissa esiintyvää aarretta maasta. 

Aarteenetsintä jatkuu.

"Kai te näitte mikä rata!?!" Pikkasen tyytyväinen kuski... 

Superfiilis ja superhevonen - Nastola 14.7.

Viime viikolla ahkeroimme Rikun kanssa yhdessä kouluvalmennuksessa, yhdessä estevalmennuksessa, kahden maastopäivän, yhden puomipäivän ja yhden kisapäivän verran.

Olin siis pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa. Fiilis ei ollut huikea, lähinnä sellainen, että mietin jo lajinvaihtoa. Mitäköhän me edes tehtiin, olen pyrkinyt poistamaan sen valmennuksen niin tehokkaasti kovalevyltäni, ettei muistijälkiä juuri ole jäänyt. Väistöjä, laukannostoja, askeleen pidennystä ja lyhennystä jne. Mutta ei siis tosiaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa siitä valmennuksesta.

Estevalmennuksesta sen sijaan jäi! Olen hypännyt Rikun kanssa nyt keväällä ja kesällä yksittäisinä esteinä ihan maksimissaan 85cm esteitä ja tehtävissä n. 70cm rataa. Menin valmennukseen haastamaan itseni ja haastetta tosiaan sain... Hypättiin rataa, joka oli kauttaaltaan linjaa linjan perään. Ykkönen-kakkonen oli suora viiden askeleen linja, kolmoselta kaarrettiin kaarevalla linjalla kolmen askeleen neljä-viisi linjalle, siitä sitten seuraavalle kolmen esteen linjalle pysty- viisi askelta -pysty - kolme askelta - okseri ja siitä sitten lopuksi vielä viiden askeleen suoralle linjalle. Hyppäsimme radan ensin osissa n. 70cm korkeana ja siinä vaiheessa sain kunnon estevaihteen silmään ja kaikki hypyt tuntuivat äärimmäisen hyviltä. Sen jälkeen esteitä nostettiin niin, että radan korkeus oli n. 80-90cm. Ja tultiin uudestaan koko rata. Ja mä selvisin siitä hengissä! Ja hengissä selviämisen lisäksi hyppääminen oli kivaa ja helppoa. Huhhuh mikä fiilis! Valmentajakin sanoi tunnin jälkeen, että "En mä tiennytkään, että sä hyppäät näin!". En mäkään todella tiennyt. Tämän tunnin innoittamana ilmoittauduin estekilpailuihin Riihimäkeen parin viikon päähän. Hurjaa.

Maastolenkeillä riitti pöristävää, vaikka molemmille lenkeille saimme seuraakin. Kaikkea jännittävää, mm. marjastajia löytyi kuitenkin puskista ;)

Eilen lähdimme Nastolaan aluekoulukisoihin. Reissu alkoi epäonnisesti kun tallikaverin hevonen polkaisi kengän puoliksi irti kaviosta ja kun kenkäkin siinä meni vähän solmuun, ei sitä pystynyt lyömään takaisin. Reissu jäi siis siihen heidän osaltaan.

Riku kuitenkin pakattiin autoon. Olin päättänyt näissä kisoissa kokeilla erilaista verryttelytaktiikkaa, eli kävin ennen letitystä ratsastamassa n. 30 minuuttia askellajit lävitse, hevosen kuulolle ja itselleni hyvän mielen. Näin siis kisapaikalla pystyin pitämään verryttelyn todella lyhyenä. Kisapaikalla tein siis vain vähän ravia, pikkaisen laukkaa ja varmistin, että hevonen on varmasti molempien pohkeiden välissä kulkemassa kohti molempia ohjia. "Hyvältä tuntuu" summasin verkan tukijoukoille.

Ulkokenttä oli tukahduttavan kuuma. Kolme ratsukkoa olisi päässyt kentällä suorittavan lisäksi, mutta päätin itse seisotuttaa yhden ratsukon ajan Rikua vielä varjossa. Sen jälkeen kävelin yhden ratsukon ajan kentällä ja näytin kaikki paikat rauhassa. Sen jälkeen verryttelin vielä kevyesti yhden ratsukon ajan. Hyvältä tuntui edelleen.

Ohjelma oli FEI:n HeB Kenttäkilpailuohjelma poneille. Tässä nopea katsaus rataan:

Radalle suoraan, pysähdyksessä hieman jalkojen korjailua (6, 6). S-kiemura sujuva (6,5 ja 7). Voltti onnistunut (7 ja 6,5). Keskiravi ei tänään irronnut (5,5 ja 5). Pysähdys oli ok, peruutus jännittynyt ja haluton (5 ja 5,5). Voltti oli tahdikas (7 ja 6,5). Keskiravi jälleen onneton (5,5 ja 5). Nelikaarinen kiemuraura onnistunut (8,5! ja 8). Keskikäynti-lisätty käynti tahdikasta (7 ja 6,5). Laukannostoon kaivattiin enemmän ylämäkifiilistä (6 ja 6,5) ja keskilaukkaan vielä rohkeutta (6, 6). Laukkavoltti ok, mutta isohko (6 ja 6). Vastalaukassa pieni tahtirikko, kun Riku ymmärsi vähän väärin mun ajatukset ja olisi siirtynyt jo raviin ellen olisi ollut tarkkana herättämässä ( 6 ja 5,5). Toiseen kierrokseen voltti oli jälleen isohko (6 ja 5,5), mutta vastalaukka parempi (6 ja 7). Laukka nousi myöhään, mutta keskilaukka lähti nyt paremmin (6 ja 7). Lopputervehdys tyylikäs (7 ja 7,5).

Yleisvaikutelman pisteet
Askellajit 6,5 ja 6,5
Lennokkuus 6 ja 6
Kuuliaisuus 6,5 ja 6,5
Ratsastajan asento 7 ja 7

Loppukommentit: "Sujuva rata. Vielä voimaa takaosaan ja keveyttä etuosaan."
"Mukavan tarmokas hevonen ja tarkkaa ratsastusta!"

Radalta sain lähteä pois huutokonsertin säestämänä kun mun ihanat tukijoukot piti vähän älömölöä ;) On ne ihania. Olin itsekin ihan ok tyytyväinen rataan, ja kun mulle kovasti vakuutettiin, että se näytti hyvältä, olin vielä vähän enemmän tyytyväinen. Lähdin kuskaamaan hevosta autolle ja mua kovasti vannotettiin, että en saa laittaa sitä pois ennen kuin paperit on haettu. Ehdin nostaa jalustimet ja löysätä vyön kun pieni komeetta (osa tukijoukkoa) syösyi mua kohti karjuen että mä menin johtoon luokassa.

Meinasin pyörtyä. Prosentteja oli 63,478% mikä on mun aluekisaenkka. Jännitettiin siinä viimeiset suoritukset vielä, ja lopulta selvisi, että mä voitin koko kisan. Ihan älytöntä. En oikein vieläkään usko, että se on totta.

Palkintojenjaossa istui siis punaisen suomenhevosensa selässä yksi erittäin onnellinen ja tyytyväinen ratsastaja. On mulla kyllä maailman paras hevonen.