sunnuntai 29. toukokuuta 2016

"Mitä meille kuuluu, onko kaikki kohdallaan?"

Hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi: on. Mä olen muutamaan otteeseen pohtinut, että olisipa kiva kirjoittaa jotain, vaikka niin mahtipontisesti kaikki hyvästelinkin. Joten päätin tulla kertomaan, että mitä kuuluu ja samalla kiittämään kaikista ihanista kommenteista, joita sain viime postaukseen! Olen miettinyt aika paljon tuota vain kutsutuille lukijoille kirjoittamista, ja pidän sitä edelleen ihan hyvänä vaihtoehtona. Nyt kokeilen ehkä vähän tällaista välimuotoa - kirjoitan kaikille, mutta en ehkä ihan niin suoraan, kuin kirjoittaisin, jos kirjoittaisin rajatulle lukijakunnalle.

Riku muutti aivan huhtikuun lopussa uudelle tallille. Talli sijaitsee pari kilometriä kauempana meiltä, kuin mitä Aulanko, mutta ei voisi oikeastaan olla ympäristöltään erilaisempi - mitä Aulanko oli pieni keidas kaupungin reunamilla, hotellin ja kylpylän välittömässä läheisyydessä, niin nykyinen talli on aivan totaalimaalla. Pihassa kun istuu, kuulee lintujen laulua, tuulen huminaa, hevosten rouskutusta ja ehkä kaukaista traktorinääntä. Ja siinä se.

Riku muutti asumaan pihattoon, jossa sitä odotti minun vanha ylläpitohevoseni ajalta ennen Rikua, eli suomenhevosruuna Timo ja toinen suomenhevosruuna Ressu. Omaan mutkattomaan tapaansa Riku käveli tarhaan, kävi moikkaamassa kaverit ja oli kuin kotonaan. Olin odottanut, että Riku vähän pörisisi ja ihmettelisi tilannetta, mutta se oli alusta saakka täysin lunki. Taas hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset usein tekevät tällaisista asioista suurempia ongelmia, kuin mitä hevoset tajuavat niistä tehdä ;)

Rikun ensikosketus kaveriin pihatossa (Kuva ei muuten ole kovin imarteleva pihatosta, tämä on siis otettu pahimpaan mutakeliin :D)

"Aijaa täällä on heinää. Joo kyl mä pärjään."
Riku on aiemmin Aulangolla kesällä yöpynyt välillä tarhassa, mutta täytyy toki myöntää, että jännitin aivan hysteerisesti sitä, kuinka Riku pärjää pihatossa. Oppiiko se menemään sisälle suojaan, käyttämää omituista vesiautomaattia ja lepäilemään. Aikalailla turhaan olin näistä asioista huolissani - Rikun koko olemus kertoo siitä, että se on elämäänsä äärimmäisen tyytyväinen, ja juomassa näin sen heti saapumista seuraavana päivänä. Sitä ennen omistaja oli toki juossut ostamaan melassia sitä varten, että janoonkuolevaa eläintä elvytetään juomaan, mutta (onneksi) hysterisoin siis turhaan.

Itse olen nauttinut siitä, että tallilla on hiljaista. Sen jälkeen, kun on pitänyt hevostaan useamman vuoden lähes 50 hevosen tallilla, jossa on ratsastuskoulun tunteja 4-5 tuntia joka ilta, osaa arvostaa ihan eri tavalla sitä, että saa ihan rauhassa laittaa hevosensa kuntoon. Hevosia on uudellakin tallilla sen verran (noin 20), että seuraa kuitenkin löytyy niin puhumiseen, kuin maastoretkiinkin. Jos sattuu olemaan sosiaalisella päällä.

Puitteet ovat priimaa - pohjat kuivat, löytyy geopad -pohjainen maneesi ja kenttä, hevoset hoidetaan hyvin ja ovat joko vapaalla heinällä tai saavat korsirehut neljä kertaa päivässä. Ja etenkin: laukkamaastoja löytyy kilometritolkulla! Sen jälkeen kun on vuositolkulla hinkannut samaa (upeaa, mutta silti samaa) maastolenkkiä, tuntuu hienolta, kun saa vihdoin päästää kässärin irti ja antaa laukan viedä. Rikukin on nauttinut.

Maalaiset puurollaan

Näissä maisemissa kehtaa katsella näiden törökorvien välistä

Mä oon viihtynyt tallilla niin hyvin, että joinain päivinä käyn siellä kaksikin kertaa ihan vaan hengailemassa. Mun lempipikkupuuhaa on pihaton siivoaminen: siinä pääsee ajamaan avantia ja saa seurakseen pihattojen ihanat asukkaat. Mikäs sen parempaa hellepuuhaa!

Blondi löysi blondin - sisko ja Helmeri auttavat!

Rikun aamupäiväunia ei häiritse, vaikka joku nyt vähän Avantilla ajelee vieressä
Uudella tallilla pääsin myös toteuttamaan helposti unelmani siitä, että saan Rikun kunnon laitumelle. Aulangolla maatilaa on niin vähän, että jos haluaa hevosensa laiduntamaan, se pitää viedä muualle, mahdollisesti pois treeniolosuhteiden luota. Uudella tallilla laitumet ovat reilun kilometrin päässä, eli Riku pääsee toteuttamaan itseään hevosena ja minä saan parhaani mukaan yrittää torjua hänen laidunmahaansa aktiiviliikuttamisella. Oli muuten tyytyväinen hevonen, kun sen ekaa kertaa tuonne laskin!



Jottei ihan vain höntsäilyksi mene homma, niin ollaan me jatkettu treenejäkin. Koska muutettiin tosiaan meidän entisen ratsastuksenopettajan nykyiselle tallille, pitää meidän koulutreeneistä pääosin huolta Iida Hast. Mä itse käyn koulutunnilla kerran viikkoon, ja äiti sitten vielä lisää. Hyppäämässä on tarkoitus käydä edelleen Aulangolla, ja juuri tänään meille lisähuviksi muodostui maastoesteet. Suontaan kartanon (eli Laineen Sepon) maastorata on tuossa reilun kilometrin päässä, joten käpsäiltiin tänään Rikun kanssa sinne. Minä olen hypännyt viimeksi maastoesteitä joskus 15 vuotta sitten, ja Rikukin viimeksi nuorena poikana. Mä jännitin hirveesti, miten homma sujuu, mutta Seppo sai hyvin mua tsempattua. Riku yllätti mut täysin: se hyppäsi kaiken, mitä eteen laitettiin. Hypättiin harraste-tuttari -tason tehtäviä, eikä Riku kysellyt yhtään, meni vain. Mä hymyilin niin, että naama meinasi ratketa. Lopuksi hypättiin hauta pois varsinaiselta maastoestekentältä ja käytiin pulaamassa vesiesteessä. Myös veteen Riku meni hyvin.

Mä saan ehkä jossain vaiheessa joitain kuvia, nyt mulla on tarjolla vain yksi superhuonolaatuinen video - unohdin sanoa kuvaajalle, että mun puhelin pitäisi kääntää kuvaamista varten toiste päin, joten kuva on ihan onnettoman pientä. Tämä oli ihan ensimmäinen tehtävä, mitä hypättiin, muut esteet oli valitettavasti niin kaukana, että niistä ei saanut tätäkään vertaa selvää.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=ikLTvTBPIO4

Eipä meillä just nyt muuta, kuullaan taas!