Tuulia Luomala kävi tänään antamassa Rikulle fysioterapiaa. Lihaksiston puolesta mennään varsin hyvällä mallilla, syksyllä avatut jumit ovat pysyneet auki ja hevonen on kauttaaltaan rennon tuntuinen. Tuulia siinä käsiään Rikun iholla liu'uttaessaan kysyi, että onko tämä aina näin korppukuiva? Minä vastasin, että joo, onhan se. Tuulia kysyi, että onko syötetty öljyä ja B-vitamiinia? Minä vastasin, että joo kyllä, ihan kaikkea on syötetty, mitä on neuvottu, tai mistä olen lukenut, että voisi auttaa.
Rikun kesäkarvahan on aivan upea. Oikein leiskuvan punainen, kaunis, sileä ja iho on silloin paljon paremmassa kunnossa. Talvella ei oikeastaan ole väliä, millä kaikilla tavoilla karvaa yrittää hoitaa, se muuttuu todella huonoksi. Klippaamaton osa on sameannäköistä, ja klipattu taas ihan onnetonta haiventa. Rikullahan myös hinkkautuu karva ihan ihoon asti pois niistä kohdista, mihin osuu esimerkiksi ohja tai pohje ratsastaessa tai loimi noin muuten vaan. Karvattomia, kaljuja läikkiä pitkin hevosta. Jee.
Selitin Tuulialle huonoista kavioista ja niiden kaverina olevasta huonosta talviukarvasta. Tuulia ohimennen kysäisi, että Onhan tästä allergiatestit otettu? No ei ole ei. Ei ole tullut mielenkään, että niin joo, hevosetkin voivat tosiaan olla asioille allergisia. Ihmettelin ääneen sitä, miten se näkyy talvikarvassa, muttei kesäkarvassa, mutta sekään ei kuulemma ole mitenkään tavatonta.
Nyt siis ennen kuin tuhlaan enää yhtään sataa euroa erilaisiin lisävalmisteisiin, joiden myyntipuheisiin joudun pettymään, täytyy tutkia tämäkin asia. Jos Riku tosiaan on allerginen, jos sillä on imeytymisessä jotain ongelmia. Vaiva kun ei tunnu kaikesta siihen kohdistamastani huomiosta huolimatta yhtään helpottavan vuosien myötä, vaan enemmänkin vaikeutuvan.
Ihana Stella kävi mun pyynnöstäni kuvaamassa kapista Rikua blogipostauksen kuvitukseksi, kun itse en tajunnut järkytykseltäni kuvata. Jos on kokemuksia hevosten allergioista, niiden tutkimisesta, siedätyksestä tms niin kuulen mielelläni!
 |
| Kaulaan on jätetty karvaa sitä varten, ettei ohjat hinkkaisi ihan ihoon saakka. Kuten kuvasta näkee, yritys hyvä 10, tulos ei niin kaksinen... Ohjissa käytetään lampaankarvapehmusteita ja ihoon hölvätään Solheadsin selvitysainetta poistamaan kitkaa, ja tulos on silti tämä. |
 |
| Edestä hinkkautuvat myös kaikki kohdat, mihin (istuvat) loimet osuvat. |
 |
| Ihohan se sieltä loistaa... Ps: Mä luulin, että mun hevoseni on lihava. Ei se olekaan. Järkytys. |
 |
| Eikä toinen kylki sen paremmalta näytä. |
Allergiajutuista muihin päivänpolttaviin asioihin. Eilen estetunnilla olivat sekä kuski, että hevonen, hieman epämukavuusalueella. Olen itseni kanssa sopinut, että en nyplää kädellä sinne esteen eteen sitä askelta, joka ei sinne kuulu. Se vaati parempaa laukkaa, hyppäämistä isommasta laukasta kuin olen tottunut, ja omassa mielessä kimittävän "Ota nyt pidäte, vielä yksi! Ei toi ole se paikka, ota nyt pidäte, jää vähän pitämään vastaan!" -äänen hiljentämistä. Erityisen äänekkääksi tämä ääni tulee aina silloin, kun esteet vähänkään nousevat. Nyt ne olivat viimeisellä kierroksella n. 80-90cm, ja minä olisin niin kovin halunnut nylpätä sinne vielä yhden askeleen, varsinkin kun Riku väsyi aika nopeasti. Rikun väsähtämiselle oli ymmärrettävä syy - se ei ole tottunut hyppäämään noin isosta laukasta, joten se vaatii taas erilailla energiaa. Siitä huolimatta, ihan viimeinen linja, jolle tulimme, ja jota kammoksuin moneen otteeseen (kulmasta suoraan sarjaan, sarjan ensimmäisenä osana tyhjä okseri), onnistui. Hevonen oli väsynyt, kuski oli väsynyt, mutta yhdessä me tehtiin se. Saatiin korjattua radan ainoa epäonnistunut linja.
Estetunnilta ei valitettavasti ole liikkuvaa kuvaa paljoa, koska rakas kuvaajani Kata oli myös esteidennostotehtävissä, mutta tämä viimeinen linja sentään on. Hyvä Riku!
