keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Helpottava diagnoosi

Viikonloppu meni aika itkuisissa ja unettomissa tunnelmissa. Vuorottelimme äitini ja tallityöntekijöiden kanssa Rikun jalan kylmäämisvuoroja niin, että jalkaa kylmättiin 5-6 kertaa vuorokaudessa. Yöksi kävin lisäksi käärimässä jalkaan savet. Muillekin muuten vinkiksi tämä perussaviohje, jolla jalan saa pysymään hyvin lähes koko yön viileänä: ensin jalan kastelu, sitten kunnon kerros savea päälle. Siihen päälle kauttaaltaan kasteltua sanomalehteä reilusti, jonka jälkeen päälle vielä pinteli. Iida kehui, että aamullakin tuntui vielä viileältä! Savihan ei siis kylmää jalkaa, eli sitä ei voi käyttää kylmäämisen sijasta, mutta se viilentää, eli itse otin sen kylmäämisen lisäksi käyttöön.

Rikun ontuminen alkoi monella tapaa erityisen "hienona" hetkenä. Sen lisäksi, että vamma huomattiin perjantaina alkuillasta, oli myös ensimmäinen päivä Rikun uuden vakuutuksen vakuutuskautta. Meillekin tuli keväällä tieto siitä, että Lähitapiola muuttaa vakuutusehtojaan, joten vaihdoin aiemman laajan eläinlääkärikuluvakuutuksen suppeaan eläinlääkärikuluvakuutukseen. Tätä uuden vakuutuksen ensimmäistä päivää Riku juhli siis ontumalla kovasti ;)

Maanantaiaamuna soittelin eläinlääkärille, josta olin viikonlopun aikana saanut tiedon, että hän a.) omistaa kannettavan ultran ja b.) on vielä töissä, vaikka on heinäkuu. Hän lupasi tulla iltapäivällä katsomaan Rikua. Tässä vaiheessa Rikun ontuma, joka oli vielä perjantaina sellaista, että ontuma oli hyvin selkeää käynnissä, ja käännöksissä Riku oli lähes kolmijalkainen, oli vähentynyt paljon. Enää ontumaa ei huomannut käynnissä. Ravuuttaa en viitsinyt Rikua, koska epäilin jännevammaa.

Mahdollisen jännevamman olin itse sijoittanut hankkarin yläkiinnityskohtaan, koska se oli oikeastaan ainoa, jossa tuntui varsinaista turvotusta. Mikään osa jänteestä ei kuitenkaan ollut "pullahtanut minnekään", mitä kaikki pitivät hyvänä asiana. Riku oli muuttanut laitumelta talliin niin, että se yöpyi yöt tallissa ja tarhasi päivät pienessä hiekkatarhassa. Karsinalepoon en uskaltanut sitä jättää, koska yksin talliin jäädessään Rikulla on tapana aloittaa ryskääminen ja riehuminen, enkä uskonut sen tekevän mahdolliselle vammalle yhtään hyvää. Sen sijaan Riku meni päiväksi möllöttämään täysin tylsistyneenä tarhaan.

Eläinlääkäri, joka on Rikulle tuttu melkein kymmenen vuoden ajalta, saapui maanantaina iltapäivällä. Minä nieleskelin palaa kurkussa, ja siinä vaiheessa, kun hän totesi, että "ei se jänteissä ole", meinasi tulla itku. Olin niin helpottunut, että lähes hypin ja tärisin onnesta. Riku on ilmeisesti liukastunut laitumella (jota alunperin epäilin) ja samalla venäyttänyt polven nivelsiteitä. Koska Riku on (eläinlääkärin sanojen mukaan) niin käsittämätön herkkä jörrikkä niin ei ole ihme, että se on ollut perjantaina lähes jalaton, kun edelleenkin turvotusta oli polven ympärillä aika reilusti. Tunsin itseni aika tyhmäksi, kun olen ahdistuneena tuijottanut vain pelkästään jännettä, enkä ole tajunnut, kuinka pahasti polvi on ollut täyttynyt.

Hoidoksi Riku sai kipulääkekuurin (Metacam) ja muutaman viikon kevennetyn liikutuksen. Liikkua kuitenkin pitää, seisomaan ei saa jäädä, koska muuten nivelsiteisiin voi muodostua kiinnikkeitä. Rauhallista liikutusta siis. Jos kahden viikon päästä tilanne ei ole parempi, tulee suunnata klinikalle jatkotutkimuksiin, siellä voidaan sitten paremmin tutkia kuin talliolosuhteissa.

Kun perjantaina peruin sunnuntain estestartteja itku kurkussa miettien, että voiko Rikulla hypätä enää ikinä, en uskaltanut unelmoidakaan näin hyvästä vaihtoehdosta. Sen takia siinä vaiheessa, kun eilen sitten peruin koko kauden päätavoitteeksi asetetut Suontaan kenttäkilpailut, ei oikeastaan edes harmittanut. Ei me ehditä tällä kaudella, mutta meillä on vielä hyppyjä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kunhan nyt ensin kuntoudutaan, oikein ajan kanssa.

Riku meni suoraan diagnoosin jälkeen takaisin laitumelle. Siellä se liikkuu rauhallisesti ja lähes koko ajan kaverin kanssa, joten jalan kuntoutuminen saa hyvän alun. Ensimmäisen viikon aion vain kävellä Rikun kanssa, sitten otan viikon käyntiä ja ravia. Sen jälkeen hiljalleen laukkaa, jos kaikki näyttää hyvältä. Hyppäämisestä pidän kuukauden tauon, vaikka eläinlääkäri määräsi kahden viikon tauon. Ei meillä ole mihinkään kiire.

Osa helpotuksesta, jota tunnen, johtuu siitä, että viikonlopun aikana olen joutunut miettimään aika isoja kysymyksiä. Kysymyksiä siitä, millaisia vammoja lähdetään hoitamaan hevosen kanssa, joka kaipaa hevosseuraa niin kovasti kuin Riku, ja selvästi kärsii yksinolosta. Jos kuntoutuminen olisi vaatinut ehdotonta koppilepoa, olisinko lähtenyt siihen? Onko oikein pitää hevosta puoli vuotta sairastarhassa? Mistä tiedän, kuinka paljon hevoseeni sattuu? Mistä tietää, että nyt on aika antaa periksi?

Onneksi en joutunut näiden kysymysten pariin hevosenomistajana vielä. Sain vielä hetken aikaa kasvaa hevosihmisenä.

14 kommenttia:

  1. Ihania uutisia! Tsemppiä teille jatkoon ja varmasti Riku kuntoutuu hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidetään peukut pystyssä <3!

      Poista
  2. Hieno homma! Itse olen antanut ponin olla jännevammaisenakin isossa tarhassa juuri siksi, että sillä ei menisi kuppi nurin. Tosin oman ponini tapauksessa mitään suuria ei tulevaisuudelta ole muutenkaan odotettavissa, joten jos vamma ei parane niin sitten ei parane. Tietysti pikkutarha on pakollinen siinä tapauksessa, että jalka on kipeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun Ruotsissa hippologiksi opiskellut ystäväni Kati joskus puhui, että Ruotsissa jännevammojen kuntoutuksen koulukunnat jakaantuvat kahteen: toiset ovat tätä perinteistä mieltä, millä pääosin hoidetaan Suomessakin, mutta yhä enemmän kannatetaan sitä, että hevosen tulee saada kuntoutusaikana liikkua oman valintansa mukaan isossa tarhassa, laitumella tai pihatossa. Tätä perustellaan muunmuassa sillä, että jänteestä kasvaa vahvempi, kun se saa rasitusta koko ajan. Kati onkin Ruotsissa muutaman hankkarin kuntouttanut laidunlomalla. Tämän takia olin jo jännevammaa pelästessäni alkanut ajatella, että uskaltaisiko sitä tehdä vastoin eläinlääkärin ohjeita, jos sairastarhaa ehdotellaan... Rikun kuuppa ei kyllä kestäisi mitään minitarhailua kuukausitolkulla.

      Poista
  3. Helpottavaa kuulla että sait "hyviä" uutisia!
    Olen itsekin välillä kieritellyt mielessäni ajatusta, mitä jos Pena loukkaa niin että sen liikkuminen pitäisi tyystin rajoittaa muutamaan neliöön. Jos sille kävisi jotain niin vakavaa että toipumisennuste olisi hatara ja pitkä pakkolepo ehdoton. Eihän näitä voi ennalta päättää, mutta sen suuntaiseen päätökseen olen kallellaan että tämä hevonen ei sovi koppihoitoon. Voihan olla että se oppisi olemaan, mutta kun hevoselle ei voi selittää että nyt kun kärsit tämän "tuomion" niin lopulta vointi paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä nämä uutiset olivat nyt tähän tilanteeseen oikein hyviä <3!

      Joo, juuri tuo! Kun ei hevoselle voi selittää tilannetta. Sen hätä ja turhautuminen (käytän nyt näitä sanoja, kun ei parempia hevosen tuntemille asioille minulla ole) on ihan aitoa ja olemassa, se ei niitä esitä. Kuinka paljon ystävää on luvallista stressata, jos tietää, että tekee sen sen takia, että lopputulos voisi olla hyvä?

      Poista
  4. Ihana kuulla, että saitte hyviä uutisia! Tsemppiä toipumiseen :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa että selvisitte säikähdyksellä! Tsemppiä toipumisen ajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, omistaja tarvitseekin nyt pitkää pinnaa ja jaksamista, kun kyttää kaikkia mahdollisia minimalistisia muutoksia koivessa :D

      Poista
  6. Jes, ihanaa! Tsempit toipumiseen myös täältä! :)

    VastaaPoista