"Jos ei mitään kuulu, niin..."

"...hyvin menee!"

Otsikossa olevasta lauseesta tuli minun ja mummoni välinen vitsi, kun joskus opiskeluaikoinani (köh, muutama vuosi sitten) ärsyynnyin, kun mummo koko ajan (=kahden viikoin välein) kehtasi häiritä kiireistä opiskeluaikaani (joo niin vissiin) soittelemalla ja kyselemällä kuulumisia. Mummo onneksi jaksoi suhtautua huumorilla, vaikka itsekin tajusin sentään heti puhelun jälkeen hävetä käytöstäni. On siitä saatu sitten myöhemmin kuullakin sen edestä ;)

Juuri nyt olen sen lisäksi, että olen oppinut hieman lisää käytöstapoja sitten opiskeluvuosieni, hirveän onnellinen. Onnellinen mun ihanasta hevosesta, jolla on ihan kamalasti virtaa, joka haluaa tehdä töitä ja tulee portille ilolla vastaan, valmiina hommiin.

Riku on ollut nyt reilun viikon erityisen iloinen ratsastaessa. Iloisella tarkoitan nyt siis hieman kuritonta ja vähän villiä. Pakkanen on selvästi purrut poikaan, tai niin kuin siskoni sanoo: "On tuullut pyllyreikään", koska takapuoli on ollut äärimmäisen keveä ja reaktiot nopeita. Maneesi paukkuu nurkistaan pakkasessa, ja siitä on saanut iloisia syitä poistua milloin milläkin tavalla. Pari kertaa olen ollut suhteellisen lähellä aisaantumista, mutta ilmeisesti jotain on Kristan jatkuvasta "kantapää alas!" -huudosta estetunneilla jäänyt selkärankaan, sillä jalat ovat pysyneet jalustimissa ja ratsastaja näin ollen selässä. Riku on lisännyt repertuaariinsa perinteisten "sivuloikka ja kääntyminen vastakkaiseen suuntaan", sekä "pukitus, pysähdys ja 180 astetta ympäri" -temppujen lisäksi myös liikkeen, jossa pukkisarjasta poistuminen päätellään sarjakeulimisella. Tokikaan järkevä suomenhevonen ei määräänsä ylemmäs keulaise, eli pomppiminen on lähinnä huvittavaa, kun etupää nousee noin 50 senttimetriä maasta ja laskeutuu uudestaan alas, noustaakseen taas ylös. Kaveri totesi Rikun itsenäistä alkuverryttelyä (minä yritin siis ratsastaa pitkin ohjin käyntiä, en tiedä mitä Riku kuvitteli tekevänsä) seurattuaan, että pitäisi alkaa myydä lippuja. Ei ole ratsastus yhtään niin tylsää katseltavaa kuin TV:ssä.

Kristan opit kantapäästä tulivat tarpeen myös tänään. Lähdimme maastoon rantateille ja ajatuksena oli ravailla ja laukkailla vähän energiaa pois rennosti. Tuuli oli navakka ja Riku onnellisen pörheä, mutta selvästi mielissään kun tajusi, mihin suuntaan tänään mentiin maneesin sijaan. Kesken reippaahkon laukan Riku yhtäkkiä pomppasi kolmisen metriä suoraan sivulle (seuraavalla kierroksella samaa paikkaa ohittaessa tämä tarkistettiin jäljistä - kyllä, siitä se tuli suoraa laukkaa ja yhtäkkiä oli toisella pientareella) ja pysähtyi. Järkytyksen aiheutti ilmeisesti se, että yhtäkkiä maassa olikin lumesta lähes paljas kohta. Tai sitten joku ihan muu. Mistä tästä huumorimiehestä tietää. Mutta pysyin selässä! Mikä on iloinen asia muunmuassa sen takia, ettei tarvitse mennä aivovammapolille selittämään, että tota niin no joo nääs, tipuin. Taas. Vaikka kiellettiin.

Treenailtu on ihan normaaliin tahtiin, 3-4 kertaa viikossa silmän alla ja loput sitten maastoiltu tai puomeiltu. Pidetty niitä vapareitakin, joita aikaisemmin vältin kuin ruttoa, mutta nyt uuden lähestymistavan myötä olen tajunnut, että ne tuskin meidän edistymistä jarruttavat. Ja tekevät hyvää niin kuskin kuin erirtyisesti hevosen päälle.

Mitään materiaalia ei ole tammikuulta, mutta koska koin juuri äsken oivalluksen liittyen esteratsastukseen ja omiin vaikeuksiini siinä, jaan pari videota joulukuun lopun estevalmennuksesta selventämään sitä.

Viime maanantain estetunnilla teimme hyvin samantyyppisiä tehtäviä kuin Muurahaisen (Anna Kärkkäinen) estevalmennuksessa 28.12.2015. Samat ongelmat näkyivät molemmissa estekerroissa. Teimme ympyrällä neljää estettä, joilla oli tarkoitus ottaa tietty askelmäärä väliin. Maanantain valmennuksessa se oli 3 ja Muurahaisen valmennuksessa neljä. Tuo kolme oli Rikulla normaalia laukkaa, ja tahti pysyi aika ehjänä (pari kertaa onnistuttiin tulemaan kahdella kyllä silti). Tuo neljä Muurahaisen valmennuksessa taas oli tosi vaikea, ja nyt videota katsellessani tajuan oikeastaan paremmin, minkä takia se tuntui niin vaikealta. Kun hevonen on menossa, minä jään estettä lähestyessä killumaan vähän jalustimille ja pitämään ohjasta, ja esteelle taas "sukellan", vaikka kavaletti olisi kuinka pieni vain. Tämän takia kaksi askelta esteen jälkeen olivat isompia ja vähemmän hallinnassa, kuin kaksi askelta ennen estettä. Askeleet eivät ole symmetrisesti ratsastettuja. Silloin kun väli on sujuvampi, lähestyn paremmassa rytmissä ja asennossa ja en ylimyötää esteelle. Tässä siis pohjustuspuhe tälle valmennusvideolle, joka alkaa valitettavasti kesken tehtävän kun kuvaava ja oli myös esteidennostotehtävissä (kiitos siitä!).

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=5IT3AcaFMYE

Tärkein huomioni on ollut nyt sitten se, miksi Riku kieltää ajoittain yllättäen esteelle. Kieltäytymistä tapahtuu noin pari kertaa kuussa treeneissä, ja aina vain kerran, ja sen jälkeen esteestä päästään ylitse. Olen nyt löytänyt toistuvan kaavan - este jolle otetaan tökkö on okseri, yleensä tasaokseri, joka on tyhjä alta. Minä jään tuijottamaan estettä ja sen sijaan, että ratsastaisin hyvässä rytmissä esteelle, nyplään sinne kädellä ylimääräisen askeleen. Jos olen itse reippaasti menossa, Riku hyppää tästä huonosta paikasta. Jos este on mielestäni iso tai olo on epävarma, Riku pysähtyy siihen. Tilanne ratkeaa, kun joku käskee tukea jalalla. Näin kävi myös maanantaina. Kun katsotte nyt tätä joulukuun videota, kiinnittäkää huomiota siihen, kuinka erilailla ratsastan pystyille ja oksereille. Oli muuten tosi silmiäavaavaa katsoa nämä videot maanantain estetunnin jälkeen, jolloin oikeastaan tunnistin ensimmäistä kertaa tämän minun okseripelkoni. Ongelma on tunnistettu, nyt sitten vaan pitää opetella jättämään tuo askel pois ja ratsastaa rohkeammin. Parasta kun tässä lajissa on näin paska eiku tässä lajissa on niin paljon opeteltavaa, että aina voi ottaa vaan seuraavan asian suurennuslasin alle!

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=z7T5BBhLH_s

Ei kun seuraavia treenejä kohti!

Ps. Jos pitkästä parisuhteesta eroamisessa on paljonpaljonpaljon ikäviä ja huonoja juttuja selviteltävänä (vaikka hyvissä väleissä ja yhteisymmärryksessä juttu pääteltäisiinkin), niin on siinä jotain positiivistakin. Nimittäin tämä.

Kyllä. Siinä on Rikun huovat nätisti järjestyksessä sillä hyllyllä, missä ennen oli puolison vaatteet. Nyt ei tarvi enää kouria vaatekaapin alanurkkaa ja ottaa huopaa, joka sattui käteen osumaan. Ah.

Kuinka monta mokaa mahtuu yhteen valmennukseen...

No aika monta! Jo valmennuksen aikana vähän nauratti, että miten pystyykin kämmäämään näin paljon, ja nyt muutaman päivän jälkeen naurattaa vielä enemmän. Jos lähiaikoina estetreenit ovat olleet vähän sellaista iloista ilotulitusta, tällä kertaa ne eivät sitä olleet.

Sunnuntaina 6.12. olimme siis jälleen Anna Kärkkäisen estevalmennuksessa. Muurahainen käy meillä valmentamassa noin kolmen viikon välein, ja minä olen ottanut nyt henkilökohtaiseksi tavoitteekseni saada meille kasattua aina silloin myös esteryhmän kouluryhmien lisäksi.

Sunnuntaina siis rakensimme seuraavanlaisen radan maneesiimme.

Alkuverryttelyn jälkeen aloimme tulla kavalettikokoisina harjoitusta niin, että hyppäsimme ensin päädyn pystyn, sitten pitkän sivun okserille ja siitä päätypystylle. Riku kävi superkuumana ja lähti aina kavalettien jälkeen iloisesti nelistämään. Tehtävä oli niinkin yksinkertainen kuin ratsastaa koko matka samassa laukassa ja ylittää kavaletit. Pääsin kuitenkin itse harrastamaan kontrolliharjoituksia, koska Riku vaihtoi molemmissa kierroksissa pitkän sivun kavaletilla aina laukan. Laukka tuli korjata nopeasti ravin kautta. Koko tämän harjoituksen ajan (jota saimme Rikun kanssa toistaa monta kertaa :D) minua nauratti kamalasti Rikun ihana sinkoilu - se oli niin kamalan iloinen näistä vakavastiotettavista esteratsastustehtävistä. Muurahainenkin totesi, että on huippua nähdä se noin hyväntuulisena, mutta ei silti saisi olla kuriton ja kuskata...

Seuraavaksi tulimme kiemuraa, jossa riitti ratsastajalle pohdittavaa. Piirsin taas teille hienon ratapiirroksen!

Eipä tämäkään näytä paperilla niin haastavalta kuin luonnossa! Mutta siis tätä kiemuraa tultiin pari kertaa molemmista suunnista. Riku ei oikein malttanut odottaa ensin ja oli kovasti itse ehdottelemassa mikä este olisi kiva hypätä, mutta rauhoittui kyllä sitten kuuntelemaan. Aika nopeasti kaarteet imivät mehut intoilevasta pojasta ja vauhti tasoittui.

Minulla on muutamia videonpätkiä, joita Stella ystävällisesti esteidennoston ohessa ehti ottamaan, ja tässä on vika kierros kiemuralta kuvattuna. Hypystä päädyn pystylle tulee aika hauska, kun Riku yllättää valitsemalla paikan kaukaa n. 30 sentin korkuiselle esteelle... Ei ollut kuski ihan valmistautunut ;)

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=u8jyVQXZNeQ

Tämän jälkeen aloimme tulla varsinaista rataa, josta superhieno ratapiirros tässä.

Päädyissä olevat pystyt jätettiin noin 60cm korkuiseksi, muita nostettiin sinne 80-90cm maihin. Tulimme Rikun kanssa radan kahteen kertaan, ja molemmat radat olivat rytmiltään epätasaisia. Riku oli selvästi väsähtänyt, ja sen takia se mieluusti heitti vielä pienen askeleen ennen estettä kun välit eivät oikein sujuneet eteen. Aika paljoin sai ratsastaja pyytää ja patistaa, että kaikesta päästiin lopulta ylitse. Samalla kun laukasta katoaa sujuvuus, häviävät myös laukanvaihdot esteillä, nyt niitä junnattiin useammassa välissä.

Ohessa video päivän viimeisestä radasta, jonka jälkeen Muurahainen sanoi, että kovasti tekisi mieli pyytää vielä tulemaan uudestaan, kun jäi niin paljon korjattavaa, mutta hevosella on bensa sen verran loppu, ettei viitsi vaatia määräänsä enempää. Olin ihan samaa mieltä. Tehtävät suoritettiin kuitenkin, tällä hetkellä aavistuksen raskas pohja ja alun kaarreharjoitukset ja iloittelu veivät mehut totaalisesti.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=puT6GqXnREw

Riku on kyllä jännä, kun siltä loppuu tuo vauhti ja kunto niin totaalisesti ja yhtäkkiä! Ensin mennään tuli hännän alla ja hevosen intoilun takia vähän liikaakin, ja sen jälkeen yhtäkkiä on bensa niin lopussa, että kone vain yskii. Sileällä Riku jaksaa paljon paremmin, mikä oli meidän onni esimerkiksi Piia Pantsun valmennuksissa. Siinä missä monet hevoset olivat aika loppu jo alkuverkan jälkeen, Riku jaksoi sen hyvin, ja hypyt siihen perään myös.

Nyt on siis tarkoitus kasvattaa talven aikana hyppykuntoa - yhden varsinaisen estetreenin lisäksi viikottaiseen estetreeniin lisätään yksi estejumppapäivä, jolloin tehdään puomeja, kavaletteja ja jumppasarjoja pienillä korkeuksilla.

PS: Etsinnässä leiripaikka ensi kesäksi mulle, äitille ja Rikupetterille! Suosittele hyvää, ei tartte olla Aulangon veroiset puitteet tai opetus, mutta kuitenkin kunnon ratsastusta, ei mitään täteilyjä ;) Ja mukaankin saa tulla leireilemään, isommalla porukalla hauskempaa!

Varenti & Kärkkäinen: Perusratsastusdemo 6.12.2015

Tänään meitä hemmoteltiin Aulangolla erityisellä herkulla: Aulangon ratsastuskoulu järjesti perusratsastusdemon. Tässä tilaisuudessa oli kaksi tuntia täyttä asiaa ratsastuksen peruskysymyksistä. Olin itse koko aamun kääntyillyt päänsärkyisenä sängyssä miettien, että lähteäkö ollenkaan. Onneksi lopulta päätin lähteä, koska anti oli huima!

Demo oli jaettu kolmeen osaan, josta ensimmäisessä ratsasti meidän ratsastuksenopettaja Krista Nieminen, toisessa Anna Kärkkäinen ja kolmannessa sitten Salla itse.

Päivä aloitettiin siis Kristan ratsastuksella, jota selosti Salla. Kristan ratsuna oli Rikun tarhakaveri Ripa, joka asustelee Aulangolla samanlaisena monitoimiharrastekaverina kuin Riku. Ensin käytiin lyhyesti lävitse sitä, miten hevosen rakenne luo kehykset sille, miten hevonen voi ylipäätään liikkua. Suomenhevoset ovat usein rakentuneita alamäkeen, eli kaulan liittymäkohta on alhaalla, jolloin niille on luentavaa kulkea etupainoisena. Ripa ei kuitenkaan demonstroinut tämäntyyppistä suomenhevosta, sillä se on hyvin ryhdikkäästi rakentunut. Se on myös rakenteeltaan ratsusuokin mallinen, koska se on kompakti ja suhteellisen lyhyt. Ravisuokit ovat usein malliltaan pidempiä, koska ne on jalostettu eri käyttöön. Suomenhevosten yleinen ominaisuus on myös suhteessa rungon pituudeen kovin lyhyt kaula. Tämä luo tiettyjä reunaehtoja sille, millaisessa muodossa hevosen on mahdollista liikkua. Kaulan lyhyyttä olennaisempi asia on kuitenkin se, kuinka ahdas hevosen kaulan ja pään liittymä on. Jos liittymä on hyvin ahdas, hevoselle saattaa olla jopa epämiellyttävää kulkea peräänannossa, koska liittymän ahtauden takia sylkirauhaset jne pullottavat ulkona. Ripalla kaulan ja pään liittymässä on hyvin tilaa, kun taas Rikulla tuo paikka on hyvin ahdas. Salla kuitenkin muistutti, ettei ahdas liittymä ole varsinaisesti este - joitain hevosia se haittaa ja joitain ei.

Krista ja Ripa demonstroivat ennen kaikkea siirtymisiä ja tahtia. Ripa on tahdikas hevonen, jolla on hyvä ravi ja laukka. Sen ongelma on se, että se jää mielellään pohkeen taakse sitkeäksi. Ensin Krista ratsasti pysähdyksiä käynnistä. Kun pysähdys tehtiin lähes pelkästään kädellä, takajalat eivät olleet aktiiviset ja psyähdys oli valuvan sitkeä. Vähän kuin liisteriä olisi levitetty. Hyvään psyähdykseen sen sijaan ensin lyhennettiin käyntiä, ja pysähdys tehtiin vasta, kun takajalat olivat alla. Tällöin pysähdys oli levollinen, mutta napakka. Krista ja Ripa demosivat myös sitä, kun siirtyminen tehdään ilman jalkaa - silloin käy niin, että hevonen kaatuu siirtymisessä eteen ja lähtee hiihtämään etupainoisena. Siirtymisissä käynnistä raviin ja ravista laukkaan muistutettiin siitä, että jos menetät tahdin tai muodon jo siirryttäessä, et tule saavuttamaan sitä siirtymän jälkeen. Näin ollen siirtyminen pitäisi valmistella riittävästi, jotta tahti ja muoto säästyisi, ja pääsisit heti siirtymisen jälkeen ratsastamaan täysipainoisesti uutta askellajia.

Ensimmäisen osuuden yleisökysymykset koskivat sitä, miten jalan takana olevaa hevosta saisi paremmin jalöan eteen ja miten eteen-alas -ratsastaessa saisi etupainoisen kylmäverisen pysymään niin, ettei se kaatuisi liikaa eteen. Hevosen, joka ei reagoi tarpeeksi hyvin jalkaan, ratsastamiseen nopeammaksi ei ollut tarjolla poppakonsteja. Kun hevonen on jalan takana, pitää muuttaa jotain, nopeassa tahdissa. Pyytää eteen, ottaa vähän taakse, pyytää taas eteen. Tehdä muutoksia, siirtymisiä ns. veitsi kurkulla reaktiota vaatien. Salla myös muistutti, että siirtymisiä voi tehdä askellajin sisällä. Tämä erityisesti silloin, kun talvikaudella ei pääse täysinäisesti treenaamaan ilman maneesia. Laukkaamaan ei tarvitse välttämättä päästä, jotta hevosen voi saada reagoimaan jalasta halutulla tavalla eteen. Eteen-alas -ratsastuksessa on tärkeä muistaa, että hevonen pitää olla ratsastettu takajalkojen päälle ensin, ennen kuin sen kaulaa voi lähteä laskemaan. Jos vain ratsastetaan kaulaa pidemmäksi, hevonen helposti kaatuu eteen lavoilleen. Eli ensin takajalat, sitten kaula. Ja uudestaan koko ajan palataan tähän ajatukseen.

Krista, (innostunut) Ripa ja Salla

Seuraavassa osassa ratsasti siis tosiaan Anna Tillillä. Tilli (Elves Angel) on kyllä ihan käsittämätön satuhevonen! Tillihän on alunperin ollut täysin estehevonen, niin sukunsa, kuin käyttönsä perusteella. Salla on hypännyt sillä hyvällä menestyksellä, mutta lopulta se joutui lajinvaihdon eteen, koska ei kestänyt esteverryttelyssä vastaanlaukkaavia hevosia, eikä muutenkaan liian läheltä meneviä muita hevosia. Lahjakkuudestaan huolimatta Tilli päätettiin siirtää vähemmän stressaavaan harrastustoimintaan, ja siitä tuli Annalle kouluhevonen. Aika harva hevonen siirtyy näin lyhyessä ajassa vaativasta vaikeisiin, ja useimmiten niin, että uutta luokkaa debytoidessa joko voitetaan, tai vähintään sijoitutaan ;) Niin kuin vierustoverilleni Lauralle totesin demon aikana, siinä tosiaan on kaksi työnarkomaania päällekkäin. Tilli rakastaa esiintymistä, treenaamista, ja ratsastaja nauttii asioiden hiomisesta. Upea pari.

Anna omassa osuudessaan korosti alkuverryttelyn merkitystä. Alkuverryttely vaihtelee sen mukaan, millainen hevonen on kyseessä, sillä eri hevosilla on luonnollisesti eri tarpeet lämmittelyn suhteen. Anna kuitenkin sanoi ylipäätään siitä, että liian usein väheksytään sen merkitystä, että alkukäyntejen lisäksi myös työskennellään käynnissä. Käynnissä Anna haluaa hevosen hyväksymään pohkeet kyljissään ja reagoimaan kaikkiin apuihin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ns. drillata hevosta, vaan aloitetaan yhteinen ratsastuskerta hyvillä mielin yhteistyössä. Kun lähdetään raviin sellaisella hevosella, joka pyrkii juoksemaan, hiihtelemään ilman takajalkoja, hevonen on tärkeää ratsastaa heti tahtiin. Tahti tehdään omalla kevennyksellä, asetetaan sisään päin, puolipidäte ulko-ohjalla. On tärkeää, kun hevosta pyydetään alkuraveissa työskentelymuotoa matalampaan muotoon, että muistetaan myös kiittää oikeasta reaktiota. Ketju menee siis niin, että on apu - reaktio - kiitos. Tässä tapauksessa se tarkoittaa asetusta sisään & puolipidätettä ulko-ohjalla, ja kun hevonen reagoi oikein, käsi siirretään eteen. Avun hellittäminen on kiitos. 

Kokoamista valmistelevina harjoituksena Anna esitteli sen, että saman tahdin sisällä vaihdellaan askeleiden pituutta. Eli tahti ei nopeudu tai hidastu, vaan askeleen pituus vaihtuu lyhyestä pitkään ja takaisin. Tämän lisäksi tehdään samaa tehtävää käänteisenä: eli askeleiden pituus muutu, mutta tahti on nopeampi tai hitaampi. Tämän tyyppisten harjoitusten pitää sujua, ennen kuin hevosta voidaan alkaa kokoamaan. Kokoamisharjoituksia aloittaessa on tärkeä muistaa, ettei avut saa jäädä päällekkäin. Hevosta ei voi samaan aikaan pyytää eteen ja taakse. Et voi siis sulkea ovea edestä ja samalla pyytää menemään oven läpi. Ratsastajan on treenatava ajoitustaan niin, että hän ei epähuomiossa käytä vastakkaisia apuja samaan aikaan.

Tilli oli demon aikana hyvin reippaana ja pörheänä ja olisi koko ajan halunnut mennä enemmän. Tämäntyyliselle hevoselle Anna suositteli sitä, että hevoselle keksitään jotain muuta tekemistä pelkästään askellajin lisäksi. Kun tehdään avoa, sulkua tai muuta tehtävää siinä sivussa, ratsastaja pääsee myös päästämään jarrusta irti. Ratsastajan on helppo sortua siihen virheeseen, mikä on pahin mahdollinen (ja mihin Annakin kertoi helposti sortuvansa), eli kun hevonen vetää eteenpäin, jäädään satulasta irti jalustimille, irroitetaan jalka ja vedetään ohjista (allekirjoittanut katseli vihellellen maneesin kattoa tämän huomion kohdalla...).

Anna muistutti myös siitä, että hevoselle vaikean tehtävän jälkeen pitää hevosta muistaa myös kiittää, vaikkei lopputulos olisi ollutkaan ihan 100%. Ratsastajan tulisi löytää omalle hevosellensa se tapa, jolla sitä voi kiittää. Tillin kohdalla hankalamman piaffe-harjoituksen jälkeen se sai kiitoksen lisätyn ravin muodossa - se kun on vain Tillin mielestä niin kivaa! Reippaampi meno, pitkin ohjin käynti, taputus tai nami ovat sellaisia kiitoksia, joista voi löytää omalle hevoselleen sopivan. Anna kuitenkin muistutti siitä, että kun harjoitellaan liikettä, on se suureellinen taputuskiitos hyvä ajoittaa niin, että ensin tehdään kunnollinen siirtymä pois harjoituksesta. Eli kun Anna harjoitteli piaffea, hän ensin siirsi Tillin koottuun raviin, ja vasta sen jälkeen kertoi sille, kuinka äärimmäisen onnistunut se oli edellisessä harjoituksessa. Eli esim. kun itse teen keskiravia lävistäjällä - onnistuneen keskiravin jälkeen ensin siirtyminen kulmassa, sitten vasta kiitokset.

Viimeiseksi demossa sukellettiin vähän esteratsastuksen maailmaan. Salla nousi nelivuotiaan pv-ruuna Jaskan selkään näyttämään muutaman esteen kanssa etäisyyksien ratsastamista. Anna muistutti heti tämän demon alkuun, että etäisyyden näkeminen on hänen mielestään ehkä jopa vähän ylimainostettu juttu perustason (100cm asti) esteillä. Paniikinomaisesta etäisyyden tuijottamisesta saa enemmän ongelmia aikaiseksi, kuin mitä siitä syntyy. Sen sijaan, jos laukka, tempo ja tie ovat kunnossa, esteelle löytyy paikka ponnistusalueelta. Hevonenhan ei sitkeistä uskomuksista huolimatta näe etäisyyksiä, koska sillä ei ole syvyysnäköä. Sen sijaan kokenut hevonen osaa huolehtia kokemattomasta kuskistaan siten, ettei hypystä ikinä tule liian iso, eikä liian pieni.

Hyvään lähestymiseen esteelle kuuluu se, että katse käännetään reitille ennen kuin tehdään varsinainen kääntäminen. Tämän lisäksi pysytään saavutetussa rytmissä (rytmiä ei rakenneta kohti estettä enää, se pitäisi olla jo lähestyessä olemassa) ja pidetään huolta reitistä. Rytmiä ei voi myöskään nyppiä pois ennen estettä. Tämä on erityisesti niiden (meidän) ratsastajien ongelma, jotka yrittävät katsoa paikkaa taitoihinsa nähden liian kaukaa. Tällöin käsi jännittyy, ja jännittynyt käsi sokaisee silmän, eikä paikkaa näe ollenkaan. Tämä myös helposti johtaa siihen, että ratsastaja jää pitämään vielä viimeisessä askeleessa, jonka pitäisi olla täysin hevosen. Vikassa askeleessa ei voi enää olla vetoa ohjasta, muuten osa hevosen keskittymisestä menee suuhun sen sijaan, että se saisi keskittyä viemään kaikki jalkansa esteen toiselle puolelle. Ratkaisut ja korjaukset tulee tehdä esteiden välissä, ei esteellä.

Koska Sallan ratsastettava hevonen oli nelivuotias, puhuttiin luonnollisesti myös siitä, miten nuorta hevosta ratsastetaan esteillä. Kaksi asiaa nousi erityisen tärkeiksi: a.) hevosta ei häiritä b.) hevosta ei yritetä auttaa liikaa. Eli siis nuorta hevosta ei tarkoituksella viedä liian vaikeisiin tai mahdottomiin paikkoihin, koska ne syövät itsetuntoa. Huolehditaan siitä, että laukka, tempo ja tie ovat vielä aiemmin valmiina, kuin vanhemmalla hevosella, ja käsi pidetään hiljaa hyvissä ajoin. Jos hevosta yritetään auttaa liikaa, eli ratsastaja haluaa aina määrittää tarkasti paikan, josta hevonen lähtee hyppyyn, hevonen ei uskalla tehdä itse ratkaisuja ja siltä häviää oma esteajattelu. Tämän takia tärkein ominaisuus nuorta hevosta esteratsastuksen saloihin opastaessa on kyky olla rauhallinen. "Tolppien väliin vaan", niin kuin Salla totesi. Toki Salla on sen verran rautainen ammattilainen, että hänen hevosensa menevät sinne "tolppien väliin" niin, että ne saavat reilun mahdollisuuden selvitä tehtävästä. Mutta niiden puolesta ei ajatella kaikkea valmiiksi.

Huh! Upea päivä, upeaa antia. Jos joku jaksoi lukea ja jotain ajatuksia heräsi, kuulen mielelläni!

Anna Kärkkäisen estevalmennus ja allekirjoittaneen taidetta...

... eli syyt, miksi minusta ei tule koskaan esteratsastajaa, eikä kuvataiteilijaa.

Tänään koitti Rikun kovasti odottama päivä; päivä, jona esteet palasivat tiellemme. Esteitä kohtasimme hyvinkin konkreettisesti tänään Anna Kärkkäisen estevalmennuksessa. Olen viimeksi hypännyt Annan silmän alla reilu vuosi sitten, joten väliäkin oli ehtinyt kertymään! Kouluvalmennuksissa sen sijaan olen käynyt säännöllisesti noin kuukauden välein.

Nivelpiikityksestä oli kulunut sen verran aikaa, että päätin uskaltautua estehommiin. Eläinlääkärihän sanoi, että täysin normaaliin liikutukseen olisi saanut palata jo 1,5 viikkoa sitten, mutta päätin odottaa vielä hetken ennen kuin aloin hyppyhommiin ja varmistaa, että Riku tuntuu normaalilta sileältä. Normaalilta tuntui, joten tänään pääsimme siis hyppäämään.

Sanoin Annalle heti alkuun, että ei olla päästy hetkeen hyppäämään, ja sovittiin, että otetaan tämä kerta kevyemmin. Lämpimäksi heittäytynyt ilma tekikin Rikulle kepposet, ja se hikoili maneesissa valtavasti! Riku kestää huonosti nopeita lämpötilanmuutoksia, ja nyt kun ilma lämpeni yhtäkkiä kymmenellä asteella, oli olo selvästi vähän tukala. Sitä tosin ei varsinaisesti hypätessä huomannut, herra oli hyvinkin tuli hännän alla painelemassa kohti tehtäviä heti, kun tajusi mistä oli kyse!

Tässä ihan omin pikkukätösin askarreltu ratapiirros päivän harjoituksesta. Tai siis eihän tämä nyt mitään kerro, paitsi sen, että esteitä siinä on. Ja nuo oksereiden vieressä olevat viivat merkkaavat muuten esteitä, eivät puomeja. En muistanut sitä merkata. Epäonnistuminen.

Riku oli siis todella intopiukeena esteratsastusharrastuksestamme, ja koska minulla oli ollut hetken estetauko, minun oli hankala tukea sitä tasaisempaan rytmiin. Niinpä lähes tunnin läpi esteille milloin otettiin miniaskeleita juureen ja milloon lauottiin vaikka kuinka kaukaa. Mutta hauskaa oli!

Hei kattokaa nyt tätä mun ratapiirrosta :D Hyvin saatte selvää, eikö niin? Ei ole ihme, että oppilaat joskus koulussa sanovat, että hei ope, ei tartte piirtää, me ymmärretään ilmankin... Joka tapauksessa, kuten yllä olevasta, hyvin havainnoillistavasta kuvasta näette, tulimme vastakaartona yksittäistä estettä ja sitten saman linjan kaksi kertaa, eri suunnista vain. Mutta mitä mä tätä teille selitän, näettehän te kuvastakin. Ja jos jollain on ongelmia selvän kaavion kanssa, alla on vielä video.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=nKmr2Fyi78U

Tulimme toiseen suuntaan linjan kuudella, kun Riku ei ollutkaan ihan niin paljoa menossa kuin ekojen hyppyjen perusteella kuvittelin, mutta takaisinpäin lennettiin sitten viidellä. Videolla on myös Annan kommentit mukana, tällä kertaa kun ei käytetty niitä korvanappijutskia.

Olisko tää kuva vähän parempi? Olisko? Yritin ainakin piirtää vakaammalla kädellä. Nyt tultiin täyskaartona esteitä ja sitten sitä toista linjaa. Ekaa hyppyä ei ole videolla kun kuvaaja ei ollut skarppina.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=88FJzU-jB0E

Nyt oli tarkoituskin tulla ekaa linjaväliä kuudella, eli siis tuo toisen kerran linjan viisi on ihan hevosen oma ratkaisu tilanteessa, kuskilta ei kysytty.

Luulitteko jo päässeenne näistä? Tämä taidonnäyte esittää sitä, että ensin tultiin suora linja, ja sitten lävistäjät. Lisäksi sain sakkokierroksen kun jäätiin Rikun kanssa ihmettelemään esteen takana ollutta koulutunnilla ollutta hevosta, joten ei saatu sovittua askelta 3-4 -väliin. Sakkokierroksella saatiin.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=HrSOyQqmJjo

Ja vielä kerta. Sama alku kuin äsken, sitten linjat toisista suunnista. Tein ylimääräisen ympyrän kun en mahtunut reitille kun siellä oli tungosta, ja vikan linjan korjasin vielä erikseen. On se ihme, että puomit pysyy paremmin kannattimillaan kun ei roiku kaulalla!

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=kghdm3tG06k

Sellaisia koikkaloikkia tällä kertaa. Oli kyllä huippuhauskaa, jos ei nyt niin tyylikästä sitten, Mutta Annan sanoin: "Hienoahan se on, jos halua löytyy!". Ja niinhän se on, huomattavasti mukavampi hypätä tällä Rikulla, kun sillä reilun kuukauden takaisella haluttomalla hevosella, jolla laukka jäi jatkuvasti vääräksi tai ristiin.