Tosi hyvin ja tosi huonosti - Tampereen estekisat

Viime sunnuntaina käytiin paketoimassa kausi Tampereella Niihamassa 1-tason Drivereissa. Arvoin luokkia aika pitkään, mietin, hyppäänkö tutut ja turvalliset 70 ja 80cm, vain 80cm vai 80cm ja 90cm. Lopulta sain rohkeuspiikin ja ilmoitin meidät hyppäämään sekä 80cm, että 90cm radat. Onneksi ilmoittautumisaika loppui heti rohkeuspiikkini jälkeen, muuten olisin perunut osallistumiseni ysikymppiin heti... Mutta kuten Kristan kanssa juteltiin, ne 70cm radat eivät oikein anna enää mitään, 80cm on mukavasti mukavuusalueella, joten on hyvä hetki laajentaa sitä mukavuusaluetta. Näin ajattelimme. Näin ajattelemme edelleen, vaikka ei ehkä tulosten perusteella kannattaisi.

Pidin 80cm verryttelyn lyhyenä, jotta Rikulla jäisi intoa vielä 90cm radalle. Katsku kävelytti Rikua ensin ulkona, minä vain kävelin ulkokentällä ja varsinaisen verryttelyn hoidin kaikkinaan maneesissa, jonne pääsi kahdeksan ratsukkoa kerrallaan. Vähän ravia, vähän laukkaa, muutamia hyppyjä. Riku oli varsin innokkaalla päällä ja otti muutamia sivuttaislähtöjä erilaisista äänistä. Hypyt olivat kivoja ja pyöreitä.

80cm rata oli mielestäni mukava, sujuva, mutta kuitenkin sellainen, että piti olla hereillä, jotta muutamalle esteelle löysi hyvän tien. Tuttuun tapaan Riku villiintyi lähtömerkistä ja ekalle esteelle tultiin vähän enemmän hevosen kuin kuskin määrittelemässä tahdissa. Päätin jo ennalta, että nyt yritän koko radan muistaa, etten jää pitämään, vaikka tahti olisi minun mielestäni liian rivakka - mä kun tykkään mieluummin ratsastaa vähän alitemmossa kuin reippaammin. Ykkönen ylitettiin reippaasti, sen jälkeen haettiin päädyn kautta tie 2-3 -linjalle. Linjalle tuli viisi suunniteltua askelta, molemmat hypyt hyviä. Seuraavassa kulmassa Riku meinasi innoissaan ohjautua väärälle esteelle (kuten Muurahainen edellisenä viikonloppuna sanoi, ratsastajan pitää muistaa, että Riku EI tiedä mille esteelle ollaan menossa, eikä antaa sen kuskata valitsemalleen esteelle), mutta ehdin saada sen käännettyä sarjalle niin, ettei lähestymisestä oikeastaan edes näe, että meillä oli pieni kommunikaatiokatkos. Vitos-kutosväliin taas suunniteltu askel, sitten tarkkaa ratsastus seiskalle ja sieltä sitten pelottavan maneesinlaidan kautta vielä kasille.

Rata oli aivan huikean hyvä, ehdottomasti yksi minun parhaistani. Oikeastaan kaikki paikat olivat hyviä, laukat vaihtuivat esteillä enkä häirinnyt hevosta kovin paljoa ;) Tuloksena siis puhdas rata.

Jouluriku!

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=tKyiM-Ee_Rk

Koska ratsastin ysikympissä ison luokan lopussa, Riku meni koppiin odottelemaan luokan alkua. Ysikympin verkkaan otin samanlaisen ajatuksen kuin edelliseen, eli vähän hyppyjä, kunhan tulee hyviä. Yhteen esteeseen työnsin Rikun niin sisään (perinteinen "en näe askelta ja tuuppaan"), että siihen kiellettiin. Muuten hypyt olivat hyviä ja onnistuneita. Ei kun radalle. Tervehdin tuomaria, ja nostin laukan. Riku vinkaisi innostuksesta, ja huokaisin helpotuksesta - kyllä se vielä tämän radan jaksaa. Ensimmäiselle esteelle vähän juureen, siitä jäi ristilaukka alle. Ja kun videolta katson nyt tuota, en saanut näköjään ajoissa ratkaistua, korjaanko 1-2 -linjan aikana laukan oikeaksi vai menenkö ristilaukassa ja niinhän siinä sitten stopattiin radan isoimmalle okserille. Ihan vaan tosi huonosti ratsastettu tilanne, kun sitä nyt myöhemmin ajattelee. Ja kun kerran stoppaa, mä menen itse niin paniikkiin, että seuraavalla kerralla loppui vaan usko kesken lähestyttäessä ja kielto tuli jo kaksi askelta ennen estettä.

Noh. Ei kai siinä sitten muuta, kuin kotiin harjoittelemaan. Olin tosi pettynyt omaan ratsastukseeni, en lainkaan pettynyt hevoseen ja jotenkin tämä oli tärkeä reality check sen suhteen, että ihan tosi alussa tässä hommassa ollaan, kun pienetkin asiat sekoittaa mun pakan noin täysin. Nyt sitten treenataan, ja kokeillaan ensi vuoden puolella uudestaan.

Toisaalta, jos lähdetään siitä, että kauden ensimmäiset kisat lähitallilla kisattiin puntti tutisten tasolla 50cm ja 70cm, ja sen jälkeen on oikeasti edetty ihan hirveästi ja itseluottamusta on saatu tonnin verran, ei tähän voi olla pettynyt. Hiljalleen, rauhassa, kovaa treenaten ja kivaa pitäen me kyllä päästään meidän tavoitteeseemme. Lähitavoitteena on päästä useammassa 90cm radassa maaliin asti ja joskus (ei ensi kaudella) saada hyväksytty tulos metristä.

80cm sarja A-osa

80cm sarja B-osa

Ville Vaurion valmennuksessa

Kuluneella viikolla ehdimme Rikun kanssa myös osallistua toista kertaa Ville Vaurion valmennukseen. Ensimmäistä kertaa kävimme Villen tunnilla lokakuussa, sen kerran mietteisiin ja kuviin pääset tästä.

Nyt olimme Rikun kanssa tunnilla kera Miran ja Dannyn. Alussa ratsastimme pääty-ympyrällä, jossa teimme siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin. Minulla ja Rikulla oli tavoitteena olla vähän nopeampia ja tsäpäkämpiä, Miran ja Dannyn taas piti vain malttaa ja malttaa. Riku on minun mielestäni muuttunut viimeisen vuoden aikana niin, että se tarvitsee selvästi pidemmän ajan vertymiseen kuin aikaisemmin. Nytkin se oli aluksi aika hidas, ja minä olin hidas korjaamaan sitä. Ville muistutti taas siitä, että pohje antaa avun ja jää sen jälkeen roikkumaan, eikä koko ajan kaiverra ja muistuta. Lisäksi, vaikka Riku tekee luonnostaan hyviä ravi-käynti -siirtymisiä, tulee minun oikeasti ratsastaa Riku niin siirtymiseen, että sen takajalat oikeasti tulevat alle, jolloin käynti on heti ensimmäisestä askeleesta siirtymisen jälkeen laadukasta. Siirtymiset suunnassa ravi-käynti sujuivat aika hyvin, sen sijaan käynti-ravi -siirtymisissä minulla on jatkuvasti rytmi hukassa, eikä ravi lähde riittävän aktiivisena ensimmäisestä askeleesta pyörimään.

Alkuverryttelylaukkaa

Verryttelylaukkojen jälkeen siirryimme tekemään vähän etuosakäännöstyyppistä harjoitusta käynnissä, jossa oli ajatuksena auttaa minua saamaan oikea pohje lävitse ja reaktiota selkeämmäksi ja nopeammaksi. Tämä oli itse asiassa aika vastaava juttu, kuin mitä Nipsu teetti Rikulle toukokuussa. Käynnissä siis tultiin ensin kohti kulmaa, pysäytettiin, ja suoraan pysähdyksestä lähdettiin kääntämään etuosakäännöstyyppisesti hevosta. Hevonen ei saanut mennä lainkaan eteen päin, ainoastaan askeleet sivulle. Tässä olikin hauska huomata, että vaikka minun mielestäni oli täysin selvää, mitä hain antamillani avuilla, ei se ollut Rikulle lainkaan selvää :D Jommankumman (minun) pitää siis parantaa kommunikaatiota selvemmäksi.

Armotonta keskittymistä neliötyöskentelyssä

Kun käännökset sujuivat näin, tehtiin niitä ensin käynnissä ilman pysähdystä ja sen jälkeen ratsastettiin myös kulmia etuosakäännöstyyppisesti. Riku tuli paljon nopeammaksi takajaloista tässä harjoituksessa. Lopuksi, kun homma alkoi sujua neliöllä, siirryimme ratsastamaan koko maneesin alaa niin, että teimme pitkän sivun keskelle voltin. Tällä voltilla minun tehtävänäni oli testata löydettyjä sisäapuja - pohkeella piti "tönäistä" hevosta vähän ulos niin, ettei se roiku sisäapujen päällä. Riku vastasi tähän harjoitukseen tosi hyvin ja alkoi pysyä paremmin omien jalkojensa päällä ja minä maltoin jättää sen ravaamaan.

Olen aika ylpeä mun istunnastani ja siitä tiestä, joka sen kanssa on aika lyhyessä ajassa kuljettu! Tämän valmennuskerran kuvissa ei ollut YHTÄKÄÄN armotonta takakönöä.

Tästä näkee hyvin mitä se mun pienikin takakönö aiheuttaa - Riku lipsahtaa helposti luotiviivan taakse, mikä ei toki työskennellessä nyt ole tappavaa. Lyhyen kaulansa takia Riku mielellään liikkuisi superlyhyellä kaulalla luotiviivan takana.

Tässä on kuvattuna se tunnin tärkein hetki, jonka pitäisi toistua superusein - onnistuneen apuun reagoinnin jälkeen kiitos, myötäys ja kehu. Riku tykkää, kun sitä rapsuttelee ja taputtelee, ja reagoi myös ääniapuun hyvin.

Ville on sellainen superhyväntuulinen valmentaja, jonka valmennuksista jää hyvä mieli. Vaikka mun kotivalmentajat edustavat aika erilaista opetustyyliä, on mun mielestä tosi hyvä käyttää myös eri valmentajia apuna, koska kaikki kiinnittävät ihan eri asioihin huomiota! Uskon myös, että Ville olisi tiukempi, jos meidän valmennussuhde olisi säännöllisempi - silloin on helpompi vaatia, kun tullaan vähän tutuiksi. Toisaalta juuri nyt mä kaipaankin Rikun kanssa hyvää mieltä ja positiivista yhdessätekemistä, eli tämä valmennus tuli tarpeeseen. Lisäksi tuo käyntineliötyöskentely pitää taas ottaa välineisiin aktiivisesti, se onkin sieltä Nipsun valmennuksen jälkeen jo päässyt unohtumaan.

Ps. Onpa mulla nyt tapahtumatäyteisiä postauksia! Nämä valmennuspostaukset ovat kuitenkin niitä, joista eniten itse hyödyn, koska valmennuksen anti tulee kunnolla jäsenneltyä uudelleen. Muistakin aiheista on kuitenkin tulossa postauksia tässä loppuvuoden aiheita:

Kuka sinun hevosvarusteesi tekee, osa 2 (Ratsastajan varusteet)
Rikun kaviohuolet ja kokeillut ratkaisut (Mutalillussa pehmenneet kaviot)
Omistajan hysterisointi nivelten hyvinvoinnissa ja kokeillut keinot
Miksi minä bloggaan?
Miten mun aivovammani voi?

Jos joku kiinnostai erityisesti, vinkatkaa, niin otan sen jonon kärkeen!

Kilpailukausi 2015

Kilpailukausi 2015 alkaa olla aikalailla taputeltu. On vielä mahdollista, että innostutaan lähtemään Niihamaan hyppäämään 13.12. 1-tason Drive In -kisoihin, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Katsellaan, saadaanko koppiin talvirenkaat, seuraa ja miltä hevonen tuntuu. Aikalailla katse on jo vuodessa 2016, siihen palaan myöhemmin!

Tammikuussa ei kisailtu.

Helmikuussa käytiin naapuritallilla Alaspäässä hyppäämässä 1-tasolla 50cm ja 70cm luokat. Kuskin polvea tutisi ihan kamalasti, oli armoton jännitys päällä. Riku oli todellinen vauhti päällä, hyvä että sain käännettyä esteille ollenkaan... 50cm luokasta kolautettiin yksi puomi mukaan, 70cm oli hidas 0/0.

Maaliskuussa käytiin Jokelassa kisaamassa 1-tason koulukilpailuissa. Luokiksi valikoitui K.N. ja B-merkki. K.N.:ssä oli hivenen ongelmia liian innokkaan hevosen kanssa, joka mm. pukitteli laukkaohjelmassa iloisena. Tuloksena kuitenkin 64,4% ja piste jäätiin sijoituksesta. B-merkissä taas löytyi mukavaa rentoutta, tuloksena reilut 66% ja luokkavoitto. Iloisissa merkeissä alkoi siis kausi kouluratsastuksen osalta :)

Tässä systerin kissa valmisteli Rikun kisahuopaan edellisenä iltana "Cat on Back" -vaikutusta. Vähän kuin Back on Track, mutta parempi!

Voitokas kotimatka Jokelasta - toinen on Rikun ja toinen tarhakaveri-Ripan

Huhtikuussa tuli kisattua kuntoon nähden liikaa. Tipuin 12.4. hevosen selästä, ja pääsin seuraavana päivänä sekavana kotiin sairaalasta. Luulimme tässä vaiheessa, että kyseessä oli "vain normaali" aivotärähdys, ja palasin kaksi päivää onnettomuuden jälkeen selkään. Olin aika sekava ja kipeä. 

Päätin siitä huolimatta lähteä seuraavana viikonloppuna kisaamaan taas Jokelaan, kun kerran oli seuraa ja kyytikin. Lopulta ratsastin vain yhden radan, päivän ensimmäisen luokan, eli helpon A:n. Oksennus meinasi tulla radan aikana, kun päähän sattui niin paljon, kun istuin harjoitusravissa. Unohdin radan kahteen kertaan, mitä en ikinä normaalisti tee. Tuloksena kiltiltä tuomarilta 58,6%. Samana viikonloppuna puksuttelin myös kaksi luokkaa kotona. En edelleenkään oikein tiedä miksi... Ne radat menivät kyllä ihan kivasti, ainakin videoiden perusteella. En itse oikein muista tuota onnettomuudesta seurannutta viikkoa... Tuloksena kolmassija (K.N.) ja voitto (He A:10) kotitallin harkkareista. 

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna kävin vielä Vesilahdessa kakkostason kisoissa, joista otettiin meidän tämän kauden ainoiksi jäänyt sijoitus 2-tasolla, sekä 60% ylitys kakkostasolla helposta A:sta. Kisapostaukseen pääset tästä.

Toukokuussa käytiin alkukuusta Lahdessa 2-tason koulukisoissa, vaikka edellinen yö olikin mennyt järkyttävässä oksennusmigreenissä. Jälkikäteen ajatellen se oli kyllä typerin päätös ikinä, mutta minkäs sitä jästipäälleen mahtaa... Prosenteille 57-57 ylsivät nämä suoritukset. Tarkempaan postaukseen ja aivovammapohdiskeluun pääset tästä.

Jokseenkin tuskaisen näköinen ratsastaja Lahdessa. (Kuva: Mari Ali-Raatikainen)

Kiitos sille, jolle kiitos kuuluu. (Kuva: Mari Ali-Raatikainen)

Toukokuussa keskityttiin sitten tämän jälkeen hyppyhommiin! Ensin hypättiin Riksussa 70cm & 80cm, kuskilla edelleen vetelät housussa, mutta hevosen suurella innolla tehtävistä selviten. Tuloksena kaksi 0/0 rataa ja kaksi kolmoissijaa. Postaukseen pääset tästä.

Tästä parin viikon päästä hypättiin kotona harkkareissa yksi 80cm tuloksella 0/0 (luokkavoitto) ja seuraavana päivänä kisailtiin Alaspäässä yhdistetyssä kisassa. Siellä tuli B-merkistä hyvin huteralla ratsastuksella hivenen auki 60% ja toinen sija, ja 80cm radalta yksi puomi alas. Tuloksena kuitenkin yhdistetyn kultaa. Postaus täällä.

Kesäkuussa sukellettiin kouluratsastuksen osalta pohjamutiin. Kuun alussa käytiin Hämeenkoskella 1-tason kisoissa kokemassa karmeimman ikinä ratsastamani kouluradan siihen mennessä... En saanut hevoseeni mitään otetta ja molempien ratojen jälkeen oli sellainen olo, että kouluratsastus saa hetkeksi jäädä. 

Ja niin se jäikin. Estekisojen suhteen jatkettiin seuraavana päivänä Riksussa luokissa 70cm ja 80cm, joista kummallakaan ei oikein löytynyt tahtia, mutta muuten radat olivat ihan ok. Ensimmäiseltä radalta 0 (arvostelu A.1.0 eli punavalkoinen rusetti) ja toiselta yksi puomi. Postaus Hämeenkosken & Riksun kisoista tässä.

Kesäkuussa kävimme vielä hyppelemässä Rikun kanssa Valkeakoskella ja Vesilahdella. Valkeakoskella teimme yhden kauden parhaan radan luokassa 70-80cm ja lisäksi minä hyppäsin elämäni ensimmäisen 90cm radan! Rataan mahtui yksi kielto ja yksi pudotus, mutta hyväksyttyyn tulokseen ratsastaja oli enemmän kuin supertyytyväinen! Postauksesta löytyy myös ratavideot. 

Vesilahdella saatiin paljon ajattelemisen aihetta. 80cm luokassa tuli turha tökkö yhdelle esteelle, täysin ratsastajan moka. 90cm radalla jäädyin, kun Riku kielsi taas, ja saatiin siitä tulokseksi meidän kauden ainoa hylsy. Pohdintaa syistä ja seurauksista löytyy täältä.

Heinäkuussa parin viikon kisatauon jälkeen tehtiin aika rankka kisaputki. Ensin oli Nastola-Riksu -kisaviikonloppu, jolloin ensin lauantaina käytiin Nastolassa 2-tason koulukisoissa yhden luokan verran. Nastolan kisoja ennen Rikulla oli useamman viikon tauko koulukisoista ja se oli tehnyt sille kyllä hurjan hyvää! Oli ihana ratsastaa hevosta, joka oli täysin mun mukana. Joo, kyllähän siellä oli virheitä, mutta ne oli meidän yhteisiä. Tulos oli karvan alle 60% ja ratsastaja oli hevoseensa maailman tyytyväisin. Postaus täällä.

"Hei näittekste kuinka hieno!" Nastola 11.7.

Seuraavana päivänä Riksun estekisoissa onnistuin alittamaan tiukan ihanneajan lähes kymmenellä sekunnilla (ilman estevirheitä) luokassa 70cm. Lisäksi yksi puomi tuli 80cm radalta mukaan. Kotimatkalla kuitenkin jälleen hevoseensa erityytyväinen kuski. Postaus täällä. 

Esteradalla oli huiman kivaa Riksussa!

Seuraavana viikonloppuna kisailtiin Esa Kuokka -suomenhevoscuppia Kellokoskella. Lauantain koulukarkeloista, joissa ensin HeA:n radan aikana pysähdeltiin useasti suoraan laukasta ihmettelemään milloin mitäkin, mutta HeB:n rata saatiin suoritettua suunnilleen ehjänä loppuun, voi lukea täältä. Lopulta HeB:stä tuli myös sijoitus. Kellokosken estekisoista voi tarkemmin lukea täältä. Silloin oli Rikulla kyllä superjännät paikat, mutta hienosti selvittiin yhdessä molemmat radat maaliin. 60cm luokassa tuli sijoitus, 80cm luokassa yksi ärsyttävä kielto. 

Kellokoski

Seuraavana viikonloppuna oli vielä viimeiset rutistukset ennen kisaputken loppua. Ensin kisattiin kotona pienissä 1-tason kisoissa luokka He B:0, joka voitettiin prosenteilla 66,6%. Seuraavana päivänä käytiin ihmettelemässä Riksussa pelottavia liputtajia 70cm luokassa tuloksella 0/9 ja 80cm luokassa otettiin sitten hidas "varman päälle" 0/0. Kisapostaus täällä.

Tapiiri ja omistajan ensimmäinen voittoloimi!

Elokuun alku pidettiin kisataukoa. Elokuun lopussa käytiin kaksissa koulukisoissa. Ensin käytiin Jyväskylässä iloisella kesäreissulla Lauran kanssa. Ratsastajan hyvä fiilis ei ilmeisesti välittynyt täysin radalle asti, mutta pääasia oli tietenkin se, että valtavasta helteestä huolimatta mulla oli iloinen ja työteliäs kaveri radalla mukana. Kisapostaus täällä.

Killeri

Lahden kisoista mulla ei ole muuta muistikuvaa, kuin että rata ei todella tuntunut niin huonolta kuin mitä pisteet kertoivat. Helpon B:n radan aikana onnistuin kyllä siis jostain syystä rikkouttamaan laukan raville ihan pariinkin otteeseen (hups...), mutta A:n radan kommentit jäivät kyllä niin harmittamaan toisen radan osalta, että suuhun jäi todella paha maku. Niin se vaan vaikuttaa, vaikkei saisi... Postausta ei reissusta ole, veetutus oli niin suurta!

Syyskuussa olikin edessä kauden päätavoite, aluemestaruudet, molemmissa lajeissa. Esteille hain tuntumaa syyskuun alussa reilun kuukauden estekisatauon jälkeen omissa seuranmestaruuksissa. Niissä tehtiin varsin kelpoisa rata, jossa otettiin 80cm luokassa yksi perusradalla alas. Tällä sai kuitenkin sennuhopeaa seuranmestaruuksissa. No, totuuden nimissä mainittakoon, että meitä sennujahan mestaruudesta kisasi kaksi kappaletta ;)

Aluemestaruusviikonloppu alkoi kouluratsastuksella. Olin ihan tyytyväinen rataan, vaikka kaikesta kyllä huomasi, ettei Riku ihan läpi ollut ja asiat jäivät puolitiehen. Kisoista on kuvia täällä. Onneksi aluemestaruuksissa pääsi kuitenkin tuulettamaan kaverin puolesta, kun hopea meni meidän seuran ihanalle Liisalle ja Toukalle. Liisa ja mä hevosteltiin samalla tallilla siihen saakka, kunnes Liisa ja hevoset muuttivat maalle omaan talliin. Tää laji on kyllä niin mainio, kun silloin, kun ei voi olla omasta puolestaan kovin onnellinen, voi olla toisten puolesta :)

Aluemestaruus 2015: huomioikaa etuletti!

Seuraavana päivänä pääsikin sitten olemaan ihan omastakin puolestaan kiitollinen ja onnellinen. Kiitollinen tästä hevosesta, jonka kanssa pääsee tekemään näin uskomattomia matkoja, suorituksia, oppimaan ja kasvamaan. Seuraavana viikonloppuna siis kisailtiin Niihamassa aluemestaruudet. Hyppäsin verryttelyluokaksi alle 70cm, joka oli onnetonta kampeemista ja punkeemista. Riku kuitenkin hienosti selvitti kaikki jalkansa aina esteistä ylitse, ja tuloksena olikin 0/0 ja neljäs sija. Sekä hyvä herätys kuskille - nyt pitäisi kerätä itsensä ja ratsastaa. Ja niin mä sitten keräsin, ja ratsastin. Lopputuloksena oli se, että me voitettiin Hämeen alueen aikuismestaruuskultaa. Aika huikeeta. Postaus ja ratavideo täällä. 

Mä ja mun täydellinen aluemestari

Syyskuussa kävimme vielä Kellokoskella, koska olin jääräpäisesti ajatellut, että koska Esa Kuokka -suomenhevoscupin viimeinen osakilpailu on vielä, on sinne mentävä. Lopputulos oli aivan jäätävä ratakuolema ja ratsastajan itsesyytökset - miksi tässä nyt näin kävi? Fiiliksistä voi lukea täältä. 

Kauden viimeiseksi koulukisoiksi jäivät syyskuun seuranmestaruudet, jotka olisin kyllä voinut jättää starttaamattakin. No, startattua tuli. Fiiliksiä ja blogissa aiheesta noussutta keskustelua voitte lukea täältä.

Lokakuussa ei kisattu. 

Marraskuussa käytiin hyppäämässä Niihaman Drive in -kisoissa 70cm ja 80cm, joissa 70cm yksi kielto ja 80cm 0 (arvostelu A.1.0). Postaus täällä.

Tilastoja: 

Koulustartteja yhteensä 23

Koulukisapäiviä yhteensä 15

Estestartteja yhteensä 24

Estekisapäiviä yhteensä 13

Sellainen kisakausi saatiin nyt siis paketoitua. Kirjoitan ensi kaudesta ihan erillisen postauksen, mutta sen verran sanon jo nyt, että muutoksia on tulossa... 

Hertjekker kylässä!

Hevostalli.netistä löytyy joskus jotain hyvääkin. Niin kuin tuossa kuukausi sitten, kun bongasin, että Mirella Ruotsalainen etsi kuvattavia syyskuviin. Laitoin välittömästi viestiä ja kyselin mahdollisuutta koukata silloin, kun hän on täällä päin, myös Aulangolla. Lopulta sovimme Mirellan kanssa, että hän tulee ihan oman reissun Aulangolle, koska lopulta meitä kuvattavia olikin kahdeksan hevosta! Meidän tallin blogiporukasta Miran ja Dannyn kuvia voitte ihailla täältä, sekä Heidin ja Rasmun viimeiseksi yhteiseksi kuviksi jääneitä kuvia voitte katsella täältä.

Itse halusin vain fiilistelykuvia itselleni talteen tästä ihanasta hevosesta. Kyselin muutamaan kertaan kavereilta, että onko ihan naurettavaa ottaa vielä poseerauskuvat aluemestaruusruusukkeiden ja muiden roippeiden kanssa, kun kisapäivänä voitto tuli niin yllättäen, etten ollut varustautunut kuvausvarustuksella. Kaikki olivat sitä mieltä, että hei, tuskin te uudestaan enää aluemestaruutta voitatte, ota nyt ilo irti ;)

Ja näin teimme. Kaikki kuvat on siis ottanut Mirella Ruotsalainen, hertjekker.net. Äärettömän suuri kiitos, otetaan ehdottomasti tämä uudestaan!

PS: Jos joku muuten jäi ihmettelemään Rikun kaulalla olevia klippausläikkiä, niin niiden tarkoituksena on olla esteenä sille, että ohjat hinkkaavat kaulalta karvan pois. Ovat herättäneet jonkin verran hämmästystä.

Kuvia nousuista ja laskuista (kuvahaaste)

Sain Anulta kuvahaasteen otsikolla Mitä hevosen omistaminen on. Olin jo aiemmin katsellut tätä haastetta ja miettinyt, että siihen vastaaminen olisi supervaikeaa, koska ei minulla ole kuvia niistä hetkistä, jota hevosen omistaminen oikeasti on! Harva ihminen sitä oikeasti kuvaa kurajalkojen pesua, hevosen harjausta, pimeää tallinpihaa, kuraa kengissä, tyhjää lompakkoa, arkista treenausta ja ihan niitä tavallisia hetkiä. Niitä asioita, joista se oma hevosarki suurimmalta osin koostuu, ja jotka todella tekevät sen, mitä se hevosen omistaminen oikeasti on.

Niinpä minulla(kin) on kuvattuna tähän haasteeseen niitä hetkiä, jotka ovat toki olleet tärkeitä, mutta ovat vain pieni osa aikaani Rikun kanssa. Kisoja ja valmennuksia, koska niistä olen saanut ostettua kuvia myöhemmin tai pakotettua puolison kuvaamaan.

KUVAHAASTEEN SÄÄNNÖT → Valitse neljä kuvaa, jotka kuvaavat parhaiten sanoja luottamus, onnistuminen,epäonnistuminen sekä todellisuus.

→ Neljän kuvan jälkeen valitse yksi vapaavalintainen kuva sekä valitse siihen kuvaa parhaiten kuvaava sana.

→ Haasta kuvahaasteeseen viisi blogia, joissa bloggaajalla on oma hevonen. Yksinkertaista ja helppoa!

 

LUOTTAMUS

/Kellokoski 7/2015

Valitsin tämän kuvan sen takia, että se kuvaa mielestäni hienosti sitä polkua, jonka olemme Rikun kanssa kulkeneet esteratsastusurallamme. Aluksi kieltoja tuli kaikilla mahdollisilla esteillä, en pystynyt luottamaan lainkaan siihen, että Riku on menossa esteistä yli. Riku taas ei luottanut siihen, että minä olen tulossa sen kanssa esteistä ylitse. Kieltoja tuli varsinkin kisoissa erikoisesteille, ja kotona heti vähänkään isommille (yli 60cm) esteille. Tästä mökkiesteestä hypättiin hienosti Kellokosken kisoissa, vaikka sääolot muuttuivat dramaattisesti kesken radan.





ONNISTUMINEN

9/2015 Tampere aluemestaruudet

Vaikka olisin tavallaan halunnut valita tähän jonkun muun kuin kisakuvan, hetken onnistuneesta treenistä tai jonkun muun vastaavan, päädyin kuitenkin tähän kuvaan. Kuva on syksyn aluemestaruuksista, jossa voitin aikuismestaruuden Rikun kanssa. Kuvassa näkyy se aito ilo ja onni, mikä oman ison tavoitteen saavuttamisesta aiheutui. Kuva on erityisen rakas sen takia, että sen on ottanut siskoni, joka touhusi puhelimensa kameran kanssa meidän purkaessa hevosta - en pomppiessani tiennyt, että ilopomppuni päätyivät kameralle.





EPÄONNISTUMINEN

7/2015 Aulanko

Kaikessa rehellisyydessä tämä arkirealismikuva olisi voinut olla myös tuolla "todellisuus" -osastolla. Vaikka nykyään ratsastuskuvia katsellessani löytyy enemmän niitä siedettävän näköisiä kuvia, on siellä iso osuus näitä "kaiverran nälkäkuoppaa kädet lepattaen ja takakaarella maaten" -kuvia.



TODELLISUUS

5/2015 Riihimäki

Todellisuushan on sitä, ettei ne paikat aina osu kohdalleen, hypyt lähde hyvin, hommat onnistu niin kuin Strömsössä, mutta kunhan suunta on yhteinen ja korvat hörössä niin hyvä siitä tulee. :D Tästäkin mentiin puhtaasti yli!

Oma sana: YSTÄVYYS

9/2015 Aulanko

 Riku ja Kösti, tarhakamut ja ystävykset. Mulle hevoselämässäni on tärkeää tietää, että mun hevonen saa viettää kaveriaikaa omien frendiensä kanssa.

6/2015 Alaspää

 Mun äiti on mun yksi parhaista omista heppakamuista <3

7/2015 Aulanko

 Katsokaa nyt tota ihanan Lauran ilmettä.Tässä lajissa on parasta se, kun sen saa jakaa ystävänsä kanssa. Mä en usko, että mä jaksaisin harrastaa yksin, ainakaan näin intensiivisesti. On niin ihana, kun on saanut näin älyttömän ihania ystäviä tän lajin ansiosta. Ei ilo tunnu oikealta, jos sitä ei saa jakaa ystävien kanssa. Tässä mä siis teen yhtä elämäni parasta keskilaukkaa ja Laura näkee sen, ja hymyilee täysillä mukana.

8/2015 Takkula, tuntiratsastajien mestaruudet

Parasta heppailuhommissa on se, että saa olla iloinen toisten puolesta, ja näin saa sitä onnea myös itselleen aina, kun joku toinen menestyy. Tässä Stella, Koru ja kannustusjoukot Lahdessa tuntiratsastajien mestaruuksissa suorituksen jälkeen.

Mä haastan...

Miran (Mira ja Danny)
Annika (Vilketotti)
Takaisin lähtöruutuun
Hanna (Nyt Rillaillaan!)
Penina (Pennie´s Based on True Story)

Kuvaspämmi aluemestaruuksista

Aluemestaruudet kisailtiin tänään Hämeenkyrössä. Olen supertyytyväinen meidän rataan, jossa Riku liikkui yhtä laukkavilliintymistä lukuunottamatta täysin tyytyväisenä minun kanssani. Ratsastaminen tuntui helpolta, vaikuttaminen tuntui helpolta. Riku oli pohkeen edessä ja kauttaaltaan hyväntuntuinen.

Ei se todella läpi ole, joka näkyi sitten myös pisteissä ihan selvästi. Mutta mä olen tyytyväinen siihen, kuinka hauskaa meillä oli radalla, tästä on hyvä lähteä rakentamaan ensi kautta.

Katsokaa miten söpö tapiiri kevennetyssä keskiravissa :D

En todella tiedä mitä tässä kävi, repesin täysin selässäkin :D

Onnellisena lopputervehdyksessä

Ei ihan, mutta melkein

Viimeisen viikon treenejä kuvaa otsikko aika hyvin. Olen periaatteessa tyytyväinen, mutta käytännössä, siinä fiiliksessä, jää se viimeinen silaus puuttumaan. Lähellä kuitenkin ollaan, nyt alkaa selvästi lämpenemään!

Sunnuntaina kisailtiin kotitallilla meidän seuran estemestaruudet. Olin alunperin ilmoittautunut hyppäämään sekä 70cm, että 80cm luokat, mutta peruin tuon 70cm ja hyppäsin lopulta vain 80cm. 70cm tuntuu nyt jo sen verran pieneltä, että päätin etten kotikisoissa tarvitse alle verryttelyluokkaa. Riku oli verryttelyssä vähän löysän oloinen, eikä juurikaan innostunut siitäkään, että kotikenttä oli täynnä ihan vieraita hevosia.

Radalla maneesissa sen sijaan Riku terävöityi kivasti ja koko rata sujui oikein hyvin. Paikat löytyivät mukavasti, yhden mun huonon tuonnin Riku pelasti kampeemalla jalkansa ylitse esteestä. Rata ei varsinaisesti ollut vaikea, mutta siinä oli sen verran tekemistä, että lopulta se, etten ehtinyt kävellä rataa pääsi vähän puraisemaan minua pyllyyn. Kuutos-seiska -linjalle olisi pitänyt ratsastaa niin, että olisi kutosen jälkeen ratsastanut selkeästi uralle ja hakenut sieltä suoran linjan ja lyhyen lähestymisen seiskalle. Minä päädyin ratsastamaan epämääräisen ja vinon tien, jossa jo puolessa välissä ehdin ajatella, että nyt meni muuten lähestyminen täysin reisille. Voi kun vielä joskus saisi tuohon yhdistettyä sen, että saisi vielä asialle tehtyä jotain, kun tajuaa, että lähestyminen on huono. Otettiin siitä siis puomi, eikä päästy jatkamaan uusintaan.

Tuloksena 4vp, mutta koska meidän seuran sennumestaruudesta kisasi niin vähän porukkaa, saatiin tälläkin tuloksella sitten uusittua se viime vuoden hopea. Olin erittäin tyytyväinen hevoseen, joka suoriutui tilanteessa juuri niin hyvin, kuin mihin ratsastaja antoi sille mahdollisuudet. Ehkä ensi kerralla mietin jo ennen "Holy shit" -paikkaa, että miten esteelle kannattaisi ratsastaa ;)

Viikon kouluratsastustreenejä on leimannut myös tuntuma siitä, että nyt aletaan olla jännän äärellä. Tuntuu, että se jättipotti (=molemmilla ohjilla ja molemmilla pohkeilla kulkeva) hevonen on tässä ihan lähellä, mutta ei vielä ihan kuitenkaan saavutettavissa.

Eilen tilanne eskaloitui niin pitkälle, kun en saanut enää keskivartalollani pidettyä vastaan, että pyysin ratsastuksenopettajaani Iida Hastia ratsastamaan hetken Rikulla tunnin päätteeksi. Riku on nyt selvästi vähän ihmeissään - aiemmin se on saanut silloin, kun olen vaatinut sitä liikkumaan aktiivisimmilla takajaloilla, nypättyä minut irti satulasta ja näin päässyt itse valitsemaan tahtinsa ja muotonsa. Nyt olen opetellut istumaan satulassa ja vaatimaan asiat loppuun. Aina ei kuitenkaan oma istunta ihan riitä, ja nyt olikin ihana, kun Iida nousi selkään ja pyysi asiat oikeasti loppuun saakka. Ja Riku oli sen jälkeen huikean hyvä ratsastaa.

Ei, eihän se ihan rentona ja lävitse ole...

Minne karkaa oikea lapa?

Välissä me söpöiltiin

Ei naurattanut ei :D 

Iida myös oli sitä mieltä, että Riku on sillä tavalla sitkeän tuntuinen, että se saattaisi olla vähän jumissa jostain. Itse olin jo aiemmin pohtinut, että ainakin lavat saattavat olla vähän juntterissa. Kuuma linja siis suoraan puhelimella Rikun hierojaan, Anneli Kekkiin. Sain venyttely- ja hierontaneuvoja ja niiden avulla sitten jumppasin Rikua eilen. Iskin sille myös loimen päälle, koska aamupäivän ilmasto oli vielä varsin kolea. Rikuhan on sellainen hevonen, joka reagoi kylmään aika voimakkaasti, ja onkin saattanut päästä nyt taas jo jumiutumaan.

Tänään viimeistelytreeneissä ennen aluemestaruuksia minulla oli allani täysin eri hevonen, kuin edellisenä päivänä. Yhtäkkiä kaikki sopikin, ratsastaminen tuntui helpolta ja vaikuttaminen onnistui. Riku oli iloinen ja letkeä ja tekemässä hommia mun kanssani. "Tätä lisää" totesi opettaja tunnin lopuksi, enkä voinut olla kuin samaa mieltä.

Ratsastuksen jälkeen Riku sai taas kunnon hieronnan, venyttelyn ja lämmintä päälle. Ratsastajakin on nyt vihdoin rauhoittunut - meillä on nyt mahdollisuus lähteä tekemään tämän hetken parhaamme suomenhevosten aluekoulumestaruuksiin huomenna. Ei me siellä pärjätä, mutta nyt juuri paras palkinto olisi se, kun saisi ratsastettua ehjän ja meidäntasoisen radan. Sunnuntaina meillä onkin sitten mahdollisuus olla mukana mitalikähinöissä, kun Hämeen alueen aikuismestaruusmitaleita jaetaan. Jännä viikonloppu tiedossa! Mutta mikäs tässä on harrastaessa, kun on mahtavaa ihmis- ja hevosseuraa luvassa.

Tänään olin ratsastuksen jälkeen niin väsynyt, että tuoreet lihasvoimat tulivat tarpeeseen Rikua venytellessä

"Nyt tippu helppoon! t. Riku" Viikontakaisen aisaantumisen kunniaksi leivottu kakku.