maanantai 23. tammikuuta 2017

Vuosi 2017

Riku muutti lokakuussa Aulangolle tuntihevoseksi. Se palautui lyhyehkön kuntoutusjakson kautta liikutukseen. Siellä se porhaltaa kuskaten kaiken tasoisia ratsastajia edes takaisin pitkin maneesia. Riku on osoittautunut huipuksi tuntihevoseksi: arempia ratsastajia se kuljettaa huolellisesti, rohkeammat ja taitavammat pääsevät ihan oikeasti ratsastamaan. On ollut mahtava nähdä oma hevonen antamassa fiiliksiä niin monelle muulle. "Tää hevonen on vaan niin upea" tiivistää niin minun kuin monen muunkin tunteet hevostani kohtaan. Onhan se. Kaikista upein.

Riku näyttää nauttivan tuntihevosen rutinoituneesta elämästä hirveästi. Se tarhaa Aulangon tuntihevosten isossa ruunalaumassa, tulee tapansa mukaan kaikkien kanssa toimeen ja on löytänyt laumasta hyviä ystäviä. Toisen iloluonteisen suomenhevosen, Arskan, kanssa ne ottavat välillä maneesissa yhteisiä lähtöjä niin, että ratsastuksenopettaja uhkaa tehdä molemmista rukkaset. Kunnes päätyy nauramaan muiden mukana, kun kaksi alkuhevosen näköistä iloista laamaa tuijottaa, että "Hä, mitä me muka tehtiin?".

Kävin joulupäivänä ratsastamassa itse Rikulla ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Halusin tahallani pitää tauon Rikulla ratsastuksesta, jotta koko aika ei mene itkemiseksi ja ikävöimiseksi. Koko ratsastusreissun aikana kyyneleet tulivat vain kertaalleen - silloin kun huusin tarhan portilta, että "Riku tuletule" ja ruuna ravasi korvat tötteröllä portille. On se vaan. On. Kuntoonlaittaessa nauratti - mukana touhuilu ja pilke silmässä ei ole kyllä hävinnyt mihinkään. Suitsittaessa käytävällä Riku päätti käyttää hyväkseen hetken vapauden ja kääntyi syömään heinäpaalista. Etujalkaa nostaessa se tarjosi kumarrusta niin pitkään, että sai temppunaminsa.

Ratsastaminen oli älyttömän hauskaa. Riku tuntui kevyeltä, innokkaalta ja vähän villiltä. Tarkoitus oli tehdä laukasta siirtymistä käyntiin, Riku suoritti pukkivaihdon. Piti tehdä lävistäjä kootummin, Riku poistui keskiravia pää ylhäällä horisonttiin. Nauratti niin lujaa, että melkein itketti. Alas hypätessä totesin, että kyllä se viihtyy. Kyllä sen hevosesta huomaa, että sillä on älyttömän hauskaa.

Itse olen käynyt ratsastamassa tuntihevosilla 1-3 kertaa viikossa. Koska olen koko syksyn oireillut töissä aivovamman jälkitilaan liittyen mm. jatkuvilla migreenikohtauksilla, armottomalla väsymyksellä ja aistiyliherkkyydellä, uskallan nyt myöntää sen, että olen ollut helpottunut, ettei tallille tarvitse mennä joka päivä. Elämäni on pyörinyt lähinnä töiden ja nukkumisen välimaastossa. Jokaperjantainen iltatalli pitää minut onneksi kiinni talliarjessa niin, etten ihan tipahda pois.

Estehommat tipautin nyt toistaiseksi pois, nimittäin totesin, että kun en pysty säännöllisesti sitoutumaan edes kahteen viikkotuntiin, en mitenkään saa pidettyä sekä kouluratsastustatsia että esteratsastustatsia yllä. Keskityn kouluratsastukseen, koska siinä on vähemmän riskejä esim. tippua ja kuolla, kun tatsi on hakusessa....

Jatkuvista päänsäryistä ja väsymyksestä huolimatta olo on hyvä. Työni on maailman parasta, Rikulla on kaikki hyvin ja mä saan ratsastaa laadukkailla ja mukavilla hevosilla. Mikäs tässä on heppatytön ollessa.

2 kommenttia:

  1. Kaunis teksti Rikusta! :')
    Tsemppiä jatkoon, toivottavasti päänsärky ja väsymys pian hellittää! Ihanaa, että tunnet kaikesta huolimatta olosi hyväksi <3

    VastaaPoista
  2. Oli mukava kuulla, että asiat ovat kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin! Tsemppiä ja voimia sekä hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista