Toukokuussa hyppäsin ensimmäistä kertaa lähes viiteentoista vuoteen maastoesteitä. Suontaan kartano upeinen maastoesteineen on kävelymatkan päässä tallilta, joten tilanne oli vain liian herkullinen jättää käyttämättä - pakko oli ilmoittautua maastoestevalmennukseen.
Ensimmäinen kerta maastoesteillä yllätti täysin: Riku suhtautui kaikkeen sellaisella tyyneydellä, että kuski sai keskittyä vain näyttämään suuntaa. Ihan uskomaton hevonen, uskomaton fiilis. Siitä maastoestekokeilukerrasta syntyi idea: olisikohan se niin mahdotonta ajatella, että ehkä kisaisimme yhdessä harrasteen Suontaan kenttäkilpailuissa heinäkuun loppupuolella? Kun suunnitelmalle näytettiin kaikilta tahoilta, joilta siihen kysyin mielipidettä, vihreää valoa, uskalsin lähteä jo vähän suunnittelemaan.
Kenttäratsastuskilpailun kolmesta osakokeesta kahteen koen olevani hyvinkin valmis, kolmas onkin sitten kysymysmerkki. Riku ja minä olemme rutinoituneita koulukisaajia, ja vaikka tällä kaudella koulukisastartteja taitaa olla takana hurjat yksi kappaletta, uskon, että HeC-tasoinen ohjelma tuskin tuottaa meille suurempaa päänvaivaa. Myös rataestekorkeus 80cm on meille sen verran mukavuusalueen sisäpuolella, että sekään ei jännitä. Se, mikä jännittää, on luonnollisesti se uusi ja tuntematon: maastoestekoe. Tämän takia tuntui hyvältä idealta startata ensimmäinen kenttäkilpailu naapurissa. Treeneissä olimme hypänneet lähes kaikki harrasteen maastoradalle tulevat esteet ja Riku oli suhtautunut hommaan hyvin positiivisesti.
Juhannuksena venäytin selkäni pahasti, ja kävelin neljä päivää lähes kaksin kerroin. Tiistaina oli kuitenkin vuorossa maastoestetreenit, joihin oli päästävä siitä huolimatta, että selkä oli niin kipeä, että hokkeja kiertäessä valuivat kyyneleet. Treenit sujuivat siitä huolimatta oikein hyvin, mitä nyt kuski pelkäsi pissaavansa allensa kivusta :D
Tallikaveri kuvasi kyseisistä treeneistä muutaman videon.
Ensimmäisessä on muutaman esteen pikkurata treenien alusta.
Kolme päivää näiden treenien jälkeen Riku löytyikin laitumelta kolmijalkaisena, joten estehommat jäivät sivuun muun jännityksen vallatessa mielen. Myös unelma Suontaan kenttäkilpailuista siirtyi taka-alalle, ja päällimmäiseksi unelmaksi jäi se, että hevonen kuntoutuisi vielä käyttöön.
Onneksi meillä oli hurjasti onnea matkassa, ja kahdesta vammasta, jotka olisivat voineet olla vakavampia, kumpikin osoittautui tilanteeseen nähden vaarattomiksi. Nyt, 6 viikkoa ensimmäisen vamman saannista, treenit alkavat taas olla vauhdissa. Uudeksi tämän kauden päätavoitteeksi on otettu Niinisalon kenttäkilpailut syyskuussa.
Nyt se on sanottu ääneen täälläkin. Tavoitteen toteuttamisen edellytyksenä on se, että Rikun kuntoa saadaan hieman nostettua (varsinaisesti huonoon kuntoon se ei ole onneksi päässyt, vaikka saikin heinäkuussa hieman ylimääräistä vapaata saikkujen takia) ja me päästään starttaamaan joku pieni ja helppo maastoesterata ennen h-hetkeä. Tällä hetkellä tarkoitus olisi suunnata EVR:lle 4.9. maastoestekilpailuharjoituksiin.
Toivottavasti kuut ja planeetat pysyvät meille suotuisassa asennoissa ja suunnitelmista tulee totta!
Tämä viikko on ollut huikean hyvä ratsastusviikko. Ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan oikein harmittaa, kun ei ole itselle muistiin mitään materiaalia torstain ja perjantain koulutreeneistä. Olen tietoisesti vähentänyt koulutreenieni ylianalysoimista, ja päätynyt vain siihen, että sellainen treeni, joka lopetetaan hyvällä mielellä, on treeni, joka on ollut hyvä ja tarpeellinen.
Valmistautuminen siihen, että tämänkaltainen ratsastusviikko oli ylipäätänsä mahdollinen, aloi marraskuun alussa. Silloin kirjoitin postauksen siitä, millaisia tunteita herää, kun joutuu myöntämään, ettei enää tiedä, miten korjata ratsastustilanne oman hevosensa kanssa. Lopulta meidän rautainen Koutsi-Krise ratsasti Rikulla kaksi kertaa, joista toista olin itse seuraamassa. Sain katsella Kristan ratsastusta Sallan selostaessa sitä vierestä, ja opin ihan hirveästi. Tämä yhdistettynä siihen, että kävin muutamalla Kristan tunnilla, joilla hän neuvoi minua palaamaan perusasioihin, johti siihen, että pystyin ymmärtämään, mista minun ja Rikun kommunikaatiokatkokset johtuvat. Näitä oivalluksia purin postauksessa, joka liittyi negatiivisuuden kehään, johon olin ajautunut herkän hevoseni kanssa.
Noiden oivallusten kautta kasvoin ratsastajana henkisesti ehkä puoli metriä. Sen ymmärtäminen, että olen ratsastanut huonosti ja epäreilusti, ei riittänyt. Lisäksi piti ymmärtää, ihan oikeasti ymmärtää, että halutessani minä voin ratsastaa myös hevoselle reilulla tavalla. Sen ymmärtäminen avasi ihan uuden lähestymistavan ratsastukseen. Lapsille hoen aika usein koulussa, että he eivät opiskele "koulua, vaan elämää varten". Ehkä se on niin, että minun piti itse oppia, etten ratsasta kisoja, vaan kommunikaatiota varten.
Näiden oivallusten tuoman rentouden, itsevarmuuden ja stressittömyyden kautta on yhtäkkiä kouluratsastus auennut ihan toisella tavalla. Sen sijaan, että ahdistaisi, että pitäisi olla kohta valmis tekemään joku asia, olenkin yhtäkkiä saanut ratsastettua Rikua niin hyvässä yhteisymmärryksessä, että sen kanssa on hauskaa kokeilla myös niitä hankalia asioita. Vastalaukka-käynti -siirtymisiä 15 metrin voltilla. Sulkutaivutusta. Laukannostoja diagonaalilla.
Aina ne eivät onnistu. Mutta sitten me yritetään Rikun kanssa uudestaan. Ilman, että kumpikaan meistä tuntee epäonnistuneensa, vaikka yksittäinen tehtävä epäonnistui.
Oli äärimmäisen tärkeää, että opettajani Salla huomasi tämän eron ja sanoitti sen ääneen. Että nyt ne pienet palaset, jotka tavallaan ovat aina olleet siellä (Salla on mulle jaksanut vuosia hokea, että ei ole mitään syytä, miksen mä oppisi ratsastamaan siinä missä muutkin - mun ongelma on oma päänupin kestämättömyys ja itsekritiikki), on saatu järjestykseen, ja tekemisessä on iloa ja rentoutta. Se ei ole taistelua, eikä siinä ole tuskaisuutta.
Kouluratsastuksen lisäksi tällä viikolla on vähän loikittu. Tai itseasiassa aika paljonkin. Olin estetunneilla keskiviikkona ja lauantaina, ja sattumalta molemmilla tunneilla tehtiin samaa, tosi pitkää rataa. Keskiviikkona homma sujui jouhevammin, tänään oli vähän vauhti lopussa lopputunnista ja sen takia sitten meni lopuksi vähän ähkimiseksi. Mun on hirveän vaikea kesken tunnin muuttaa lähestymiskulmaa, kun hevonen väsähtää - ensin saa pidellä ja hillitä, sitten pitäisi innostaa ja ratsastaa eteen.
Vähän nauratti, mutta laitoin nämä videot kuitenkin nyt sensuroimattomina. Alkuverkkahyppyjen jälkeen tänään hypättiin ensin rata koossa maahankaivettu. Sen jälkeen vähän isompana, ja siinä vaiheessa Rikulta loppuivat menohalut ja mulla meni pasmat sekaisin. Pääsette siis kuulemaan mun onnetonta vikinää kun kieltäydyn jatkamassa rataa loppuun... Kaikkea se Krista joutuu kestämään. Lopulta vedin yhden ratsukon verran henkeä ja tulin sitten radan kiltisti loppuun. Hyvin huomasi tuosta sarjavälistäkin, että alussa se tultiin ihan sujuvasti kahdella, ja sen jälkeen sitten kolmella pienellä, kun into väheni.
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=DwoxRKvBsJ0
Ja tässä taas se hivenen isompi rata, joka meni rutinaksi kun kuskia rupesi ahdistamaan - huomatkaa Kristan pinnan pituus, on meinaan pitkä!
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=RIbxOFU4z6U
Ja tässä sitten taas se loppurata, kun olin saanut itseni kerättyä ja tajuttua, kuinka naurettava olen kun en suostu tulemaan rataa loppuun...
Että ei ole todellakaan helppoa meikäläisen opettajilla!
Ps. Kilpailuun ehtii osallistua vielä sunnuntaihin klo 20 asti!
Taas saa tuntea itsensä taas niin idiootiksi. Yksi tämän harrastuksen perusriemuja, uudelleen ja uudelleen huomata, kuinka tyhmä sitä on ollutkaan - miten mä en totakaan ajatellut?
Tuulia Luomala kävi tänään antamassa Rikulle fysioterapiaa. Lihaksiston puolesta mennään varsin hyvällä mallilla, syksyllä avatut jumit ovat pysyneet auki ja hevonen on kauttaaltaan rennon tuntuinen. Tuulia siinä käsiään Rikun iholla liu'uttaessaan kysyi, että onko tämä aina näin korppukuiva? Minä vastasin, että joo, onhan se. Tuulia kysyi, että onko syötetty öljyä ja B-vitamiinia? Minä vastasin, että joo kyllä, ihan kaikkea on syötetty, mitä on neuvottu, tai mistä olen lukenut, että voisi auttaa.
Rikun kesäkarvahan on aivan upea. Oikein leiskuvan punainen, kaunis, sileä ja iho on silloin paljon paremmassa kunnossa. Talvella ei oikeastaan ole väliä, millä kaikilla tavoilla karvaa yrittää hoitaa, se muuttuu todella huonoksi. Klippaamaton osa on sameannäköistä, ja klipattu taas ihan onnetonta haiventa. Rikullahan myös hinkkautuu karva ihan ihoon asti pois niistä kohdista, mihin osuu esimerkiksi ohja tai pohje ratsastaessa tai loimi noin muuten vaan. Karvattomia, kaljuja läikkiä pitkin hevosta. Jee.
Selitin Tuulialle huonoista kavioista ja niiden kaverina olevasta huonosta talviukarvasta. Tuulia ohimennen kysäisi, että Onhan tästä allergiatestit otettu? No ei ole ei. Ei ole tullut mielenkään, että niin joo, hevosetkin voivat tosiaan olla asioille allergisia. Ihmettelin ääneen sitä, miten se näkyy talvikarvassa, muttei kesäkarvassa, mutta sekään ei kuulemma ole mitenkään tavatonta.
Nyt siis ennen kuin tuhlaan enää yhtään sataa euroa erilaisiin lisävalmisteisiin, joiden myyntipuheisiin joudun pettymään, täytyy tutkia tämäkin asia. Jos Riku tosiaan on allerginen, jos sillä on imeytymisessä jotain ongelmia. Vaiva kun ei tunnu kaikesta siihen kohdistamastani huomiosta huolimatta yhtään helpottavan vuosien myötä, vaan enemmänkin vaikeutuvan.
Ihana Stella kävi mun pyynnöstäni kuvaamassa kapista Rikua blogipostauksen kuvitukseksi, kun itse en tajunnut järkytykseltäni kuvata. Jos on kokemuksia hevosten allergioista, niiden tutkimisesta, siedätyksestä tms niin kuulen mielelläni!
Kaulaan on jätetty karvaa sitä varten, ettei ohjat hinkkaisi ihan ihoon saakka. Kuten kuvasta näkee, yritys hyvä 10, tulos ei niin kaksinen... Ohjissa käytetään lampaankarvapehmusteita ja ihoon hölvätään Solheadsin selvitysainetta poistamaan kitkaa, ja tulos on silti tämä.
Edestä hinkkautuvat myös kaikki kohdat, mihin (istuvat) loimet osuvat.
Ihohan se sieltä loistaa... Ps: Mä luulin, että mun hevoseni on lihava. Ei se olekaan. Järkytys.
Eikä toinen kylki sen paremmalta näytä.
--
Allergiajutuista muihin päivänpolttaviin asioihin. Eilen estetunnilla olivat sekä kuski, että hevonen, hieman epämukavuusalueella. Olen itseni kanssa sopinut, että en nyplää kädellä sinne esteen eteen sitä askelta, joka ei sinne kuulu. Se vaati parempaa laukkaa, hyppäämistä isommasta laukasta kuin olen tottunut, ja omassa mielessä kimittävän "Ota nyt pidäte, vielä yksi! Ei toi ole se paikka, ota nyt pidäte, jää vähän pitämään vastaan!" -äänen hiljentämistä. Erityisen äänekkääksi tämä ääni tulee aina silloin, kun esteet vähänkään nousevat. Nyt ne olivat viimeisellä kierroksella n. 80-90cm, ja minä olisin niin kovin halunnut nylpätä sinne vielä yhden askeleen, varsinkin kun Riku väsyi aika nopeasti. Rikun väsähtämiselle oli ymmärrettävä syy - se ei ole tottunut hyppäämään noin isosta laukasta, joten se vaatii taas erilailla energiaa. Siitä huolimatta, ihan viimeinen linja, jolle tulimme, ja jota kammoksuin moneen otteeseen (kulmasta suoraan sarjaan, sarjan ensimmäisenä osana tyhjä okseri), onnistui. Hevonen oli väsynyt, kuski oli väsynyt, mutta yhdessä me tehtiin se. Saatiin korjattua radan ainoa epäonnistunut linja.
Estetunnilta ei valitettavasti ole liikkuvaa kuvaa paljoa, koska rakas kuvaajani Kata oli myös esteidennostotehtävissä, mutta tämä viimeinen linja sentään on. Hyvä Riku!
Otsikossa olevasta lauseesta tuli minun ja mummoni välinen vitsi, kun joskus opiskeluaikoinani (köh, muutama vuosi sitten) ärsyynnyin, kun mummo koko ajan (=kahden viikoin välein) kehtasi häiritä kiireistä opiskeluaikaani (joo niin vissiin) soittelemalla ja kyselemällä kuulumisia. Mummo onneksi jaksoi suhtautua huumorilla, vaikka itsekin tajusin sentään heti puhelun jälkeen hävetä käytöstäni. On siitä saatu sitten myöhemmin kuullakin sen edestä ;)
Juuri nyt olen sen lisäksi, että olen oppinut hieman lisää käytöstapoja sitten opiskeluvuosieni, hirveän onnellinen. Onnellinen mun ihanasta hevosesta, jolla on ihan kamalasti virtaa, joka haluaa tehdä töitä ja tulee portille ilolla vastaan, valmiina hommiin.
Riku on ollut nyt reilun viikon erityisen iloinen ratsastaessa. Iloisella tarkoitan nyt siis hieman kuritonta ja vähän villiä. Pakkanen on selvästi purrut poikaan, tai niin kuin siskoni sanoo: "On tuullut pyllyreikään", koska takapuoli on ollut äärimmäisen keveä ja reaktiot nopeita. Maneesi paukkuu nurkistaan pakkasessa, ja siitä on saanut iloisia syitä poistua milloin milläkin tavalla. Pari kertaa olen ollut suhteellisen lähellä aisaantumista, mutta ilmeisesti jotain on Kristan jatkuvasta "kantapää alas!" -huudosta estetunneilla jäänyt selkärankaan, sillä jalat ovat pysyneet jalustimissa ja ratsastaja näin ollen selässä. Riku on lisännyt repertuaariinsa perinteisten "sivuloikka ja kääntyminen vastakkaiseen suuntaan", sekä "pukitus, pysähdys ja 180 astetta ympäri" -temppujen lisäksi myös liikkeen, jossa pukkisarjasta poistuminen päätellään sarjakeulimisella. Tokikaan järkevä suomenhevonen ei määräänsä ylemmäs keulaise, eli pomppiminen on lähinnä huvittavaa, kun etupää nousee noin 50 senttimetriä maasta ja laskeutuu uudestaan alas, noustaakseen taas ylös. Kaveri totesi Rikun itsenäistä alkuverryttelyä (minä yritin siis ratsastaa pitkin ohjin käyntiä, en tiedä mitä Riku kuvitteli tekevänsä) seurattuaan, että pitäisi alkaa myydä lippuja. Ei ole ratsastus yhtään niin tylsää katseltavaa kuin TV:ssä.
Kristan opit kantapäästä tulivat tarpeen myös tänään. Lähdimme maastoon rantateille ja ajatuksena oli ravailla ja laukkailla vähän energiaa pois rennosti. Tuuli oli navakka ja Riku onnellisen pörheä, mutta selvästi mielissään kun tajusi, mihin suuntaan tänään mentiin maneesin sijaan. Kesken reippaahkon laukan Riku yhtäkkiä pomppasi kolmisen metriä suoraan sivulle (seuraavalla kierroksella samaa paikkaa ohittaessa tämä tarkistettiin jäljistä - kyllä, siitä se tuli suoraa laukkaa ja yhtäkkiä oli toisella pientareella) ja pysähtyi. Järkytyksen aiheutti ilmeisesti se, että yhtäkkiä maassa olikin lumesta lähes paljas kohta. Tai sitten joku ihan muu. Mistä tästä huumorimiehestä tietää. Mutta pysyin selässä! Mikä on iloinen asia muunmuassa sen takia, ettei tarvitse mennä aivovammapolille selittämään, että tota niin no joo nääs, tipuin. Taas. Vaikka kiellettiin.
Treenailtu on ihan normaaliin tahtiin, 3-4 kertaa viikossa silmän alla ja loput sitten maastoiltu tai puomeiltu. Pidetty niitä vapareitakin, joita aikaisemmin vältin kuin ruttoa, mutta nyt uuden lähestymistavan myötä olen tajunnut, että ne tuskin meidän edistymistä jarruttavat. Ja tekevät hyvää niin kuskin kuin erirtyisesti hevosen päälle.
Mitään materiaalia ei ole tammikuulta, mutta koska koin juuri äsken oivalluksen liittyen esteratsastukseen ja omiin vaikeuksiini siinä, jaan pari videota joulukuun lopun estevalmennuksesta selventämään sitä.
Viime maanantain estetunnilla teimme hyvin samantyyppisiä tehtäviä kuin Muurahaisen (Anna Kärkkäinen) estevalmennuksessa 28.12.2015. Samat ongelmat näkyivät molemmissa estekerroissa. Teimme ympyrällä neljää estettä, joilla oli tarkoitus ottaa tietty askelmäärä väliin. Maanantain valmennuksessa se oli 3 ja Muurahaisen valmennuksessa neljä. Tuo kolme oli Rikulla normaalia laukkaa, ja tahti pysyi aika ehjänä (pari kertaa onnistuttiin tulemaan kahdella kyllä silti). Tuo neljä Muurahaisen valmennuksessa taas oli tosi vaikea, ja nyt videota katsellessani tajuan oikeastaan paremmin, minkä takia se tuntui niin vaikealta. Kun hevonen on menossa, minä jään estettä lähestyessä killumaan vähän jalustimille ja pitämään ohjasta, ja esteelle taas "sukellan", vaikka kavaletti olisi kuinka pieni vain. Tämän takia kaksi askelta esteen jälkeen olivat isompia ja vähemmän hallinnassa, kuin kaksi askelta ennen estettä. Askeleet eivät ole symmetrisesti ratsastettuja. Silloin kun väli on sujuvampi, lähestyn paremmassa rytmissä ja asennossa ja en ylimyötää esteelle. Tässä siis pohjustuspuhe tälle valmennusvideolle, joka alkaa valitettavasti kesken tehtävän kun kuvaava ja oli myös esteidennostotehtävissä (kiitos siitä!).
Tärkein huomioni on ollut nyt sitten se, miksi Riku kieltää ajoittain yllättäen esteelle. Kieltäytymistä tapahtuu noin pari kertaa kuussa treeneissä, ja aina vain kerran, ja sen jälkeen esteestä päästään ylitse. Olen nyt löytänyt toistuvan kaavan - este jolle otetaan tökkö on okseri, yleensä tasaokseri, joka on tyhjä alta. Minä jään tuijottamaan estettä ja sen sijaan, että ratsastaisin hyvässä rytmissä esteelle, nyplään sinne kädellä ylimääräisen askeleen. Jos olen itse reippaasti menossa, Riku hyppää tästä huonosta paikasta. Jos este on mielestäni iso tai olo on epävarma, Riku pysähtyy siihen. Tilanne ratkeaa, kun joku käskee tukea jalalla. Näin kävi myös maanantaina. Kun katsotte nyt tätä joulukuun videota, kiinnittäkää huomiota siihen, kuinka erilailla ratsastan pystyille ja oksereille. Oli muuten tosi silmiäavaavaa katsoa nämä videot maanantain estetunnin jälkeen, jolloin oikeastaan tunnistin ensimmäistä kertaa tämän minun okseripelkoni. Ongelma on tunnistettu, nyt sitten vaan pitää opetella jättämään tuo askel pois ja ratsastaa rohkeammin. Parasta kun tässä lajissa on näin paska eiku tässä lajissa on niin paljon opeteltavaa, että aina voi ottaa vaan seuraavan asian suurennuslasin alle!
Ps. Jos pitkästä parisuhteesta eroamisessa on paljonpaljonpaljon ikäviä ja huonoja juttuja selviteltävänä (vaikka hyvissä väleissä ja yhteisymmärryksessä juttu pääteltäisiinkin), niin on siinä jotain positiivistakin. Nimittäin tämä.
Kyllä. Siinä on Rikun huovat nätisti järjestyksessä sillä hyllyllä, missä ennen oli puolison vaatteet. Nyt ei tarvi enää kouria vaatekaapin alanurkkaa ja ottaa huopaa, joka sattui käteen osumaan. Ah.
Viime sunnuntaina käytiin paketoimassa kausi Tampereella Niihamassa 1-tason Drivereissa. Arvoin luokkia aika pitkään, mietin, hyppäänkö tutut ja turvalliset 70 ja 80cm, vain 80cm vai 80cm ja 90cm. Lopulta sain rohkeuspiikin ja ilmoitin meidät hyppäämään sekä 80cm, että 90cm radat. Onneksi ilmoittautumisaika loppui heti rohkeuspiikkini jälkeen, muuten olisin perunut osallistumiseni ysikymppiin heti... Mutta kuten Kristan kanssa juteltiin, ne 70cm radat eivät oikein anna enää mitään, 80cm on mukavasti mukavuusalueella, joten on hyvä hetki laajentaa sitä mukavuusaluetta. Näin ajattelimme. Näin ajattelemme edelleen, vaikka ei ehkä tulosten perusteella kannattaisi.
Pidin 80cm verryttelyn lyhyenä, jotta Rikulla jäisi intoa vielä 90cm radalle. Katsku kävelytti Rikua ensin ulkona, minä vain kävelin ulkokentällä ja varsinaisen verryttelyn hoidin kaikkinaan maneesissa, jonne pääsi kahdeksan ratsukkoa kerrallaan. Vähän ravia, vähän laukkaa, muutamia hyppyjä. Riku oli varsin innokkaalla päällä ja otti muutamia sivuttaislähtöjä erilaisista äänistä. Hypyt olivat kivoja ja pyöreitä.
80cm rata oli mielestäni mukava, sujuva, mutta kuitenkin sellainen, että piti olla hereillä, jotta muutamalle esteelle löysi hyvän tien. Tuttuun tapaan Riku villiintyi lähtömerkistä ja ekalle esteelle tultiin vähän enemmän hevosen kuin kuskin määrittelemässä tahdissa. Päätin jo ennalta, että nyt yritän koko radan muistaa, etten jää pitämään, vaikka tahti olisi minun mielestäni liian rivakka - mä kun tykkään mieluummin ratsastaa vähän alitemmossa kuin reippaammin. Ykkönen ylitettiin reippaasti, sen jälkeen haettiin päädyn kautta tie 2-3 -linjalle. Linjalle tuli viisi suunniteltua askelta, molemmat hypyt hyviä. Seuraavassa kulmassa Riku meinasi innoissaan ohjautua väärälle esteelle (kuten Muurahainen edellisenä viikonloppuna sanoi, ratsastajan pitää muistaa, että Riku EI tiedä mille esteelle ollaan menossa, eikä antaa sen kuskata valitsemalleen esteelle), mutta ehdin saada sen käännettyä sarjalle niin, ettei lähestymisestä oikeastaan edes näe, että meillä oli pieni kommunikaatiokatkos. Vitos-kutosväliin taas suunniteltu askel, sitten tarkkaa ratsastus seiskalle ja sieltä sitten pelottavan maneesinlaidan kautta vielä kasille.
Rata oli aivan huikean hyvä, ehdottomasti yksi minun parhaistani. Oikeastaan kaikki paikat olivat hyviä, laukat vaihtuivat esteillä enkä häirinnyt hevosta kovin paljoa ;) Tuloksena siis puhdas rata.
Koska ratsastin ysikympissä ison luokan lopussa, Riku meni koppiin odottelemaan luokan alkua. Ysikympin verkkaan otin samanlaisen ajatuksen kuin edelliseen, eli vähän hyppyjä, kunhan tulee hyviä. Yhteen esteeseen työnsin Rikun niin sisään (perinteinen "en näe askelta ja tuuppaan"), että siihen kiellettiin. Muuten hypyt olivat hyviä ja onnistuneita. Ei kun radalle. Tervehdin tuomaria, ja nostin laukan. Riku vinkaisi innostuksesta, ja huokaisin helpotuksesta - kyllä se vielä tämän radan jaksaa. Ensimmäiselle esteelle vähän juureen, siitä jäi ristilaukka alle. Ja kun videolta katson nyt tuota, en saanut näköjään ajoissa ratkaistua, korjaanko 1-2 -linjan aikana laukan oikeaksi vai menenkö ristilaukassa ja niinhän siinä sitten stopattiin radan isoimmalle okserille. Ihan vaan tosi huonosti ratsastettu tilanne, kun sitä nyt myöhemmin ajattelee. Ja kun kerran stoppaa, mä menen itse niin paniikkiin, että seuraavalla kerralla loppui vaan usko kesken lähestyttäessä ja kielto tuli jo kaksi askelta ennen estettä.
Noh. Ei kai siinä sitten muuta, kuin kotiin harjoittelemaan. Olin tosi pettynyt omaan ratsastukseeni, en lainkaan pettynyt hevoseen ja jotenkin tämä oli tärkeä reality check sen suhteen, että ihan tosi alussa tässä hommassa ollaan, kun pienetkin asiat sekoittaa mun pakan noin täysin. Nyt sitten treenataan, ja kokeillaan ensi vuoden puolella uudestaan.
Toisaalta, jos lähdetään siitä, että kauden ensimmäiset kisat lähitallilla kisattiin puntti tutisten tasolla 50cm ja 70cm, ja sen jälkeen on oikeasti edetty ihan hirveästi ja itseluottamusta on saatu tonnin verran, ei tähän voi olla pettynyt. Hiljalleen, rauhassa, kovaa treenaten ja kivaa pitäen me kyllä päästään meidän tavoitteeseemme. Lähitavoitteena on päästä useammassa 90cm radassa maaliin asti ja joskus (ei ensi kaudella) saada hyväksytty tulos metristä.
No aika monta! Jo valmennuksen aikana vähän nauratti, että miten pystyykin kämmäämään näin paljon, ja nyt muutaman päivän jälkeen naurattaa vielä enemmän. Jos lähiaikoina estetreenit ovat olleet vähän sellaista iloista ilotulitusta, tällä kertaa ne eivät sitä olleet.
Sunnuntaina 6.12. olimme siis jälleen Anna Kärkkäisen estevalmennuksessa. Muurahainen käy meillä valmentamassa noin kolmen viikon välein, ja minä olen ottanut nyt henkilökohtaiseksi tavoitteekseni saada meille kasattua aina silloin myös esteryhmän kouluryhmien lisäksi.
Sunnuntaina siis rakensimme seuraavanlaisen radan maneesiimme.
Alkuverryttelyn jälkeen aloimme tulla kavalettikokoisina harjoitusta niin, että hyppäsimme ensin päädyn pystyn, sitten pitkän sivun okserille ja siitä päätypystylle. Riku kävi superkuumana ja lähti aina kavalettien jälkeen iloisesti nelistämään. Tehtävä oli niinkin yksinkertainen kuin ratsastaa koko matka samassa laukassa ja ylittää kavaletit. Pääsin kuitenkin itse harrastamaan kontrolliharjoituksia, koska Riku vaihtoi molemmissa kierroksissa pitkän sivun kavaletilla aina laukan. Laukka tuli korjata nopeasti ravin kautta. Koko tämän harjoituksen ajan (jota saimme Rikun kanssa toistaa monta kertaa :D) minua nauratti kamalasti Rikun ihana sinkoilu - se oli niin kamalan iloinen näistä vakavastiotettavista esteratsastustehtävistä. Muurahainenkin totesi, että on huippua nähdä se noin hyväntuulisena, mutta ei silti saisi olla kuriton ja kuskata...
Seuraavaksi tulimme kiemuraa, jossa riitti ratsastajalle pohdittavaa. Piirsin taas teille hienon ratapiirroksen!
Eipä tämäkään näytä paperilla niin haastavalta kuin luonnossa! Mutta siis tätä kiemuraa tultiin pari kertaa molemmista suunnista. Riku ei oikein malttanut odottaa ensin ja oli kovasti itse ehdottelemassa mikä este olisi kiva hypätä, mutta rauhoittui kyllä sitten kuuntelemaan. Aika nopeasti kaarteet imivät mehut intoilevasta pojasta ja vauhti tasoittui.
Minulla on muutamia videonpätkiä, joita Stella ystävällisesti esteidennoston ohessa ehti ottamaan, ja tässä on vika kierros kiemuralta kuvattuna. Hypystä päädyn pystylle tulee aika hauska, kun Riku yllättää valitsemalla paikan kaukaa n. 30 sentin korkuiselle esteelle... Ei ollut kuski ihan valmistautunut ;)
Tämän jälkeen aloimme tulla varsinaista rataa, josta superhieno ratapiirros tässä.
Päädyissä olevat pystyt jätettiin noin 60cm korkuiseksi, muita nostettiin sinne 80-90cm maihin. Tulimme Rikun kanssa radan kahteen kertaan, ja molemmat radat olivat rytmiltään epätasaisia. Riku oli selvästi väsähtänyt, ja sen takia se mieluusti heitti vielä pienen askeleen ennen estettä kun välit eivät oikein sujuneet eteen. Aika paljoin sai ratsastaja pyytää ja patistaa, että kaikesta päästiin lopulta ylitse. Samalla kun laukasta katoaa sujuvuus, häviävät myös laukanvaihdot esteillä, nyt niitä junnattiin useammassa välissä.
Ohessa video päivän viimeisestä radasta, jonka jälkeen Muurahainen sanoi, että kovasti tekisi mieli pyytää vielä tulemaan uudestaan, kun jäi niin paljon korjattavaa, mutta hevosella on bensa sen verran loppu, ettei viitsi vaatia määräänsä enempää. Olin ihan samaa mieltä. Tehtävät suoritettiin kuitenkin, tällä hetkellä aavistuksen raskas pohja ja alun kaarreharjoitukset ja iloittelu veivät mehut totaalisesti.
Riku on kyllä jännä, kun siltä loppuu tuo vauhti ja kunto niin totaalisesti ja yhtäkkiä! Ensin mennään tuli hännän alla ja hevosen intoilun takia vähän liikaakin, ja sen jälkeen yhtäkkiä on bensa niin lopussa, että kone vain yskii. Sileällä Riku jaksaa paljon paremmin, mikä oli meidän onni esimerkiksi Piia Pantsun valmennuksissa. Siinä missä monet hevoset olivat aika loppu jo alkuverkan jälkeen, Riku jaksoi sen hyvin, ja hypyt siihen perään myös.
Nyt on siis tarkoitus kasvattaa talven aikana hyppykuntoa - yhden varsinaisen estetreenin lisäksi viikottaiseen estetreeniin lisätään yksi estejumppapäivä, jolloin tehdään puomeja, kavaletteja ja jumppasarjoja pienillä korkeuksilla.
PS: Etsinnässä leiripaikka ensi kesäksi mulle, äitille ja Rikupetterille! Suosittele hyvää, ei tartte olla Aulangon veroiset puitteet tai opetus, mutta kuitenkin kunnon ratsastusta, ei mitään täteilyjä ;) Ja mukaankin saa tulla leireilemään, isommalla porukalla hauskempaa!
Harmittelin kuukausi sitten, kuinka ihanaa olisi päästä hyppäämään Piia Pantsun valmennukseen pitkästä aikaa. Esteratsastus on alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän, ja tuntuu, että olen nyt vihdoin sellaisessa tilanteessa, että pystyn muuttamaan jotain ratsastuksessani myös esteillä. Jonkinlainen rauha on löytynyt. Sellainen, ettei tarvitse olla koko ajan kamalan huolissaan, vaan asiat sujuvat omalla painollaan ja minulla on sellainen olo, että asioihin pystyy vaikuttamaan.
Asian harmitteluni liittyi siihen, että koska valmennukset ovat aika hinnakkaita, ei minulla yksinkertaisesti ollut rahaa sellaiseen luksukseen juuri nyt. Tässäkin tilanteessa on huiman hienoa, että tällaisellä 29-vuotiaalla (synttärit olivat muuten eilen, viimeinen vuosi kahdenkympin puolella pyörähti käyntiin!) on ratsastuksesta yhä vaan innostunut äiti. Päädyin siis valmennukseen aikaisena joululahjana. Ja täytyy sanoa, että tämä oli kyllä tämän joulun paras ja antoisin lahja!
Eilen maanantaina aloitimme siis iltapäivällä Rikun kanssa urakkamme. Olin pyytänyt päästä mahdollisimman helppoihin ryhmiin, ja näin olimme ensimmäisenä päivänä ryhmässä oli Rikun lisäksi nuoria 4-7 -vuotiaita hevosia. Piia halusi meidät alkuverryttelystä asti keskittymään siihen, että hevoset liikkuvat tasaisella tuntumalla molempien ohjien välistä pohkeesta kohti ohjaa. Minun perivirheeni on jäädä erityisesti estetunnin verryttelyssä säätämään kädellä kaikkea mahdollista, ja siihen Piia puuttui napakasti heti tunnin alusta. Sain mielestäni korjattua asiaa aika hyvin niin, että Riku oikeasti pääsi vertymään itse, ilman sitä, että minä yritin jatkuvasti kantaa sitä. Ylitimme kulmissa olevia yksittäisiä puomeja ensin ravissa, jonka jälkeen nostimme laukkaa. Teimme ravi-laukka-ravi -siirtymisiä niin, että jokaisen siirtymisen jälkeen tuli varmistaa, että hevonen liikkui ilman ratsastajan jatkuvaa työstämistä omassa tasapainossaan pohkeiden välissä. Tämän jälkeen jäimme laukkaamaan pidempiaikaisesti ja ylitimme kulmissa olevia puomeja niin, että väliin otettiin viisi askelta. Huolellisen alkuverryttelyn jälkeen Rikun laukka oli todella helposti säädeltävissä, ja kaikki välit oikeastaan onnistuivat.
Tätä työskentelyä teimme jonkin aikaa, että innostuneet nuoremmat hevoset saivat välit myös onnistumaan. Tämän jälkeen tulimme muutaman yksinkertaisen pikkutehtävän pienillä esteillä. Ensin hyppäsimme puomi - 2 askelta - pysty -linjan, josta jatkoimme päätyyn laukkapuomeille (väliin neljä askelta), siitä kokorataleikkaa -linjalle, jossa pysty - 3 askelta - ristikko-okseri ja taas päätyyn puomeille, jossa väli neljä askelta. Tämä sujui Rikulta oikein hyvin, se oli hyvin pohkeen edessä, laukat vaihtuivat ja homma tuntui juuri niin helpolta kuin näillä esteillä kuuluukin. Alla on tästä radasta video, tällä kertaa myös Piian kommentit kuuluvat, koska maneesissa käytettiin kuulutusjärjestelmää, eikä korvanappeja.
Tämän jälkeen hyppäsimme vielä viimeiseksi pienen radan, jossa tulimme ensin saman esteen kuin äsken ensimmäisenä, mutta toisesta suunnasta, niin, että nyt rata alkoikin pysty - 2 askelta - puomi (tämä este puuttuu videolta, kun kuvaaja ei ehtinyt mukaan). Tämän jälkeen okseri - 3 askelta - pysty ja yhden askeleen pysty-pysty -sarja. Sen jälkeen mentiin vielä päädyn puomit. Videolla on myös pätkä mun ja Piian keskustelua radan jälkeen. Taas kaikki tuntui helpolta, oli jotenkin hyvä fiilis, paikat löytyivät ja homma sujui. Piia sanoikin loppupalautteessaan, että nyt ei ole kyllä syytä mihinkään paniikkiin, koska hevonen on kamalan positiivisesti ja rauhassa mun kanssa tekemässä hommia. Siltä se tuntuikin. Kotiläksyksi sain edelleen oman istunnan parantamista niin, että kantapäät pysyisivät esteiden välillä paremmin alhaalla ja ohja pysyy lyhyempänä.
Näiden hyppyjen jälkeen päätettiin ensimmäisen päivän valmennus ja lähdettiin kotiin nukkumaan, koska tiistaina meidän aika valmennukseen oli Rikun kanssa kello 6.30. Huhhuh!
Tänään siis aloitettiin aamuhämärissä hommat. Ryhmä oli jonkin verran muuttunut edellisestä päivästä, ja nyt mukana oli ihan kaikenlaisia ratsukoita. Piia pyysi meitä ensin verryttelemään hevosia niin, että ne saivat rauhassa lämmetä pohkeesta eteen. Eli ensin ravasimme ja laukkasimme niin, että hevoset etsivät itse oman tasapainonsa rauhassa. Tämän jälkeen työstimme muutamia siirtymisiä niin, että ne olivat tasapainoisia ja hevoset siirtymisen aikana ja välittömästi niiden jälkeen avuilla. Riku tuntui todella miellyttävältä ratsastaa ja olin ajankohdasta huolimatta hyvin hereillä. Piia sanoikin, että Riku on suomenhevoseksi harvinaisen miellyttävän näköinen hevonen ratsastaa. En oikein tiennyt, olisinko ollut enemmän harmissani hienon rodun takia vai hyvilläni oman hevoseni takia, joten päätin sitten keskittyä vain siihen, että Riku on hieno ;)
Tällä kertaa hypättiin selkeästi enemmän. Aloitimme muutamilla yksittäisillä hypyillä, joiden jälkeen meidän piti ratsastaa hevoset pehmeästi avuille, kuuntelemaan ja liikkumaan omin jaloin. Riku oli todella hyvin näissä hypyissä ratsastettavissa! Alla videolla yksi esimerkki pompuista.
Tämän jälkeen hypättiin rata palasissa. Ensin tultiin sama hyppy kuin ensin yksittäisenä esteenä, jonka jälkeen hypättiin kokorataleikkaa -linjalla pysty - viisi askelta - okseri. Sen jälkeen vielä Piian sanojen mukaisesti "organisoitiin laukka" avuille. Kuulostaa varmaan tosi tylsältä, mutta olin näihinkin hyppyihin tosi tyytyväinen! Riku oli kivasti avuilla, ei painunut pohjetta vasten esteiden jälkeen suuremmin ja hypyt tuntuivat rennoilta.
Seuraavaksi tulimme radan loppuosan, eli yhden askeleen okseri-pysty -sarjan, viiden askeleen pysty-okseri -linjan ja kahden askeleen pysty-okseri -sarjan. Tällä radalla sattui minulla askelvirhe tuonne viimeiselle sarjalle, jossa en nähnyt ensimmäiselle osalle etäisyyttä, päädyin vähän lähelle ja näin jäimme sitten kauaksi toisesta osasta, johon tuli erikoinen hyppy, jossa ratsastaja ei pysynyt ihan mukana. Korjattiin se sitten toisen kerran, ja silloin se tulikin oikein mallikkaasti.
Viimeiseksi tulimme koko rataa. Kauhukseni tajusin jossain vaiheessa, että sen jälkeen, kun Piia oli nostanut ensin esteitä muutamalle muulle ratsukolle, hän nosti niitä vielä lisää mulle ja Rikulle. Päätin kuitenkin, että minähän en Piia Pantsulle voi vastaan rutista, ja tulin radan kiltisti omasta mielestäni jäätävän isona. Oikeasti se oli noin 90cm-100cm korkuinen, mutta jäätävältä se tälle kuskille tuntui! Omasta rimakauhustani huolimatta kaikki meni aika hyvin. Viitosesteelle jäädyin itse kun en nähnyt askelta, enkä ollut menossa esteestä yli. Näin ollen Riku pysähtyi tälle radan pienimmälle esteelle kerran. Seuraavalla kerralla kuitenkin mentiin ylitse, ja kaikki oli hyvin. Kierroksesta jäi kiellosta huolimatta aika hyvä fiilis, koska tiedän, että jos olisin vain itse uskaltanut vähän kannustaa ennen estettä, Riku olisi kyllä selvinnyt siitä. Muuten paikat löytyivät kivasti ja tekeminen tuntui helpolta.
Sain kyllä tosi paljon intoa harjoitteluun näistä kahdesta päivästä! Piia muisti minut kesältä 2014 ja oli oikein tyytyväinen siihen, kuinka paljon ajatusta ratsastukseen on sen jälkeen tullut. Olen ollut hyvässä opissa, mikä pitää kyllä paikkansa, kiitokset vain opettajille!
Talven kotiläksyinä seuraavaa:
- Oma istunta, kantapää alemmas (huom! 2 reikää lyhyemmät jalustimet kuin olen tottunut), ohjat kunnolla käteen ja käsi rauhalliseksi
- Jos iskee paniikki, tuijota esteen taakse, ei estettä
- Jos ei ole askelta, pohje kiinni ja vähän liikkeen taakse, odota hyppyä ja luota siihen, että se tulee sieltä kyllä
- Voimaavoimaavoimaa!
- Treeniä!
Kysymykselleni, voitaisiinkohan me ensi kaudella selvitä jo kunnialla niistä 90cm radoista Piia lähinnä nauroi. Tämä tarkoittanee sitä, että kunhan kuskin pää kestää, niin me selvitään kyllä.
Valmennuksen jälkeen Riku ehti tarhaan jopa ennen tarhakavereitaan, joten yhtään Rikulle tärkeää tarha-aikaa ei mennyt hukkaan ;) Nyt sitten loppuviikon aikana tehdään kevyttä palauttelua, ja perjantaina tuleekin fysioterapeutti Tuulia Luomala tsekkaamaan Rikun. Viikonloppu otetaan siis hyvinkin rauhaksiin.
... eli syyt, miksi minusta ei tule koskaan esteratsastajaa, eikä kuvataiteilijaa.
Tänään koitti Rikun kovasti odottama päivä; päivä, jona esteet palasivat tiellemme. Esteitä kohtasimme hyvinkin konkreettisesti tänään Anna Kärkkäisen estevalmennuksessa. Olen viimeksi hypännyt Annan silmän alla reilu vuosi sitten, joten väliäkin oli ehtinyt kertymään! Kouluvalmennuksissa sen sijaan olen käynyt säännöllisesti noin kuukauden välein.
Nivelpiikityksestä oli kulunut sen verran aikaa, että päätin uskaltautua estehommiin. Eläinlääkärihän sanoi, että täysin normaaliin liikutukseen olisi saanut palata jo 1,5 viikkoa sitten, mutta päätin odottaa vielä hetken ennen kuin aloin hyppyhommiin ja varmistaa, että Riku tuntuu normaalilta sileältä. Normaalilta tuntui, joten tänään pääsimme siis hyppäämään.
Sanoin Annalle heti alkuun, että ei olla päästy hetkeen hyppäämään, ja sovittiin, että otetaan tämä kerta kevyemmin. Lämpimäksi heittäytynyt ilma tekikin Rikulle kepposet, ja se hikoili maneesissa valtavasti! Riku kestää huonosti nopeita lämpötilanmuutoksia, ja nyt kun ilma lämpeni yhtäkkiä kymmenellä asteella, oli olo selvästi vähän tukala. Sitä tosin ei varsinaisesti hypätessä huomannut, herra oli hyvinkin tuli hännän alla painelemassa kohti tehtäviä heti, kun tajusi mistä oli kyse!
Tässä ihan omin pikkukätösin askarreltu ratapiirros päivän harjoituksesta. Tai siis eihän tämä nyt mitään kerro, paitsi sen, että esteitä siinä on. Ja nuo oksereiden vieressä olevat viivat merkkaavat muuten esteitä, eivät puomeja. En muistanut sitä merkata. Epäonnistuminen.
Riku oli siis todella intopiukeena esteratsastusharrastuksestamme, ja koska minulla oli ollut hetken estetauko, minun oli hankala tukea sitä tasaisempaan rytmiin. Niinpä lähes tunnin läpi esteille milloin otettiin miniaskeleita juureen ja milloon lauottiin vaikka kuinka kaukaa. Mutta hauskaa oli!
Hei kattokaa nyt tätä mun ratapiirrosta :D Hyvin saatte selvää, eikö niin? Ei ole ihme, että oppilaat joskus koulussa sanovat, että hei ope, ei tartte piirtää, me ymmärretään ilmankin... Joka tapauksessa, kuten yllä olevasta, hyvin havainnoillistavasta kuvasta näette, tulimme vastakaartona yksittäistä estettä ja sitten saman linjan kaksi kertaa, eri suunnista vain. Mutta mitä mä tätä teille selitän, näettehän te kuvastakin. Ja jos jollain on ongelmia selvän kaavion kanssa, alla on vielä video.
Tulimme toiseen suuntaan linjan kuudella, kun Riku ei ollutkaan ihan niin paljoa menossa kuin ekojen hyppyjen perusteella kuvittelin, mutta takaisinpäin lennettiin sitten viidellä. Videolla on myös Annan kommentit mukana, tällä kertaa kun ei käytetty niitä korvanappijutskia.
Olisko tää kuva vähän parempi? Olisko? Yritin ainakin piirtää vakaammalla kädellä. Nyt tultiin täyskaartona esteitä ja sitten sitä toista linjaa. Ekaa hyppyä ei ole videolla kun kuvaaja ei ollut skarppina.
Nyt oli tarkoituskin tulla ekaa linjaväliä kuudella, eli siis tuo toisen kerran linjan viisi on ihan hevosen oma ratkaisu tilanteessa, kuskilta ei kysytty.
Luulitteko jo päässeenne näistä? Tämä taidonnäyte esittää sitä, että ensin tultiin suora linja, ja sitten lävistäjät. Lisäksi sain sakkokierroksen kun jäätiin Rikun kanssa ihmettelemään esteen takana ollutta koulutunnilla ollutta hevosta, joten ei saatu sovittua askelta 3-4 -väliin. Sakkokierroksella saatiin.
Ja vielä kerta. Sama alku kuin äsken, sitten linjat toisista suunnista. Tein ylimääräisen ympyrän kun en mahtunut reitille kun siellä oli tungosta, ja vikan linjan korjasin vielä erikseen. On se ihme, että puomit pysyy paremmin kannattimillaan kun ei roiku kaulalla!
Sellaisia koikkaloikkia tällä kertaa. Oli kyllä huippuhauskaa, jos ei nyt niin tyylikästä sitten, Mutta Annan sanoin: "Hienoahan se on, jos halua löytyy!". Ja niinhän se on, huomattavasti mukavampi hypätä tällä Rikulla, kun sillä reilun kuukauden takaisella haluttomalla hevosella, jolla laukka jäi jatkuvasti vääräksi tai ristiin.
Tänään alkanutta armotonta jännitystä huomisesta Nipsun valmennuksesta purettiin estetunnilla. Ajattelin, että sen sijaan, että yritän yksin nyhertää jotain kouluratsastusta etäisesti muistuttavaa, teenkin jotain aivan muuta. Näin ollen suuntasin ihan normaalisti keskiviikkoiselle estetunnilleni.
Käyn siis joka keskiviikko ratsastuskoulun estetunnilla. Silloin tällöin käyn myös erilaisissa estevalmennuksissa, mutta koska meillä saa erityisen hyvää opetusta, olen tyytyväinen siihen, että hyppäämään pääsee vähemmälläkin rahallisella panostuksella (vrt. valmennus vähintään 30-40€/h, ratsastuskoulun tunti omalla hevosella 16€/h). Ja edistyminen on ollut aivan hurjaa!
Tänään hyppäsimme rataa. Alkuverkassa teimme ensin kolmikaarista kiemurauraa, jossa ensin haimme hyvää taivutusta ja asetusta käynnissä ja ravissa, ja tämän jälkeen lisäsimme laukanvaihdot laukkaharjoituksessa. Rikuhan osaa kyllä vaihdot tehdä, jos ratsastaja osaa ne siltä vaatia, mutta on vähän laiska tekemään niitä - erityisesti nyt, kun vastalaukka on niin vahvaa, ettei tiukatkaan kaarteet vastalaukassa ole ongelma. Sain kuitenkin molempiin suuntiin tehtyä vaihtojakin.
Tämän jälkeen hyppäsimme muutamia verryttelyhyppyjä ristikoilla, ja aloimme hypätä varsinaista tehtävää osissa. Ensin tulimme 1 - 2 -linjan, jossa oli ensin ristikko, sen jälkeen kuusi laukkaa ja okseri. Tämä tuli ensimmäisellä kerralla ehkä parhaiten koko tunnin hypyistä, tämän kerran jälkeen jäin itse vähän onnellisena killumaan, enkä tukenut hevosta tarpeeksi.
Seuraavaksi sitten 3ab -4 -linja, jossa ensin oli sarja, ja sen jälkeen kuuden laukan linja neloselle.
Tästä jatkoimme seuraavalla kerralla viitos- ja kuutosesteille. Vitosessa oli alla vesimatto, ja siitä käännettiin 90 asteen käännös seuraavalle esteelle. Tähän tulimme Rikun kanssa aika hyvin ekalla kerralla. Alla video.
Lopuksi yhdistimme koko systeemin ja hyppäsimme tätä ratana. Epäonnistuin aika monta kertaa putkeen 1-2 -linjassa jättämällä hevosen liian yksin hypyssä. Muutenkaan kaikki hypyt eivät osuneet ihan ideaaliin paikkaan, mutta olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Riku on nyt vähän löysäntuntuinen, joten minun pitäisi muistaa tukea sitä pohkeella paremmin ja rauhoittaa ylävartaloa levottoman soutamisen sijaan. Siihen nähden, kuinka aloittelija arkajalka olen näissä estehommissa, olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Ratavideo alla. Tunnin lopuksi korjasin vielä tuon 1 - 2 -linjan hypyt sellaisiksi, että olin aidosti hypyissä tukemassa hevosta. Siitä ei ole videota, kun videointivastaavat Sokerihiiret joutuivat poistumaan.
Riku on ollut lähiaikoina superhyvä ratsastaa. On ollut ihana mennä selkään, kun usein on saanut "vähän niin kuin jatkaa" siitä, mihin viimeksi jäätiin. Iso merkitys oli sillä, että katselin ratsastustani opettajani kanssa videolta, ja sain oikeasti oivalluksia siitä, miltä meno nyt näyttää ja miltä sen tulisi näyttää. Tuntuu, että nyt ollaan taas siinä vaiheessa, kun edetään harppauksin. Nämä hetket, kun siirrytään vähän niin kuin portaalta seuraavalle, ovat niitä, joiden takia tätä lajia jaksaa näin intensiivisesti harrastaa :)
Pääosin treenaukset ovat viime aikoina suoritettu meidän upouudessa, tosi hienossa maneesissa! Maneesin pohja ei ole vielä asettunut, ja sen takia se on pehmeä ja hevosille raskas. Itseä pitää muistuttaa aktiivisesti jään ja pimeyden keskellä, etteivät hevoset voi työskennellä siellä määräänsä enempää, vaan muutakin on tehtävä. Viime viikonloppuna satoi etelään lunta, joka otettiin ilolla vastaan. Suuntasimme Rikun kanssa nauttimaan lumesta. Lumi aiheutti paljon tunteita - villejä vinkaisua, sinkoiluja, ja muutamia aika notkeita pukkeja. Yksi sarja saatiin videolle - videon lopussa siis perä on kevyt, alussa vain vähän hölökkää muuten vain.
Ihanaa, enää kaksi työpäivää ja lauantain todistustenjako ja sitten on LOMA!
Viime viikonloppuna Riku pääsi pitkästä aikaa hyppäämään kunnolla. Olin yrittänyt löytää itseäni rohkeampaa kuskia ensimmäisiin ulkokentällä (joka meillä on siis kuin lentokenttä...) tapahtuviin estehyppelyihin. Karaistuin kuitenkin lopulta hyppäämään itse siitä huolimatta, että en ollut hypännyt lokakuun jälkeen ollenkaan...
Hyvin kuitenkin sujui. Perjantaina menin hyppäämään vuokraajan koulutunnin jälkeen suoraan, vaihdettiin siis vain estepenkki selkään. Tämä ratkaisu oli varmaan ihan hyvä, Riku oli verrytellyt ja ehkä hieman vauhteja päästellyt jo pois. Vauhtia riitti silti kyllä estetunnillekin, kyllä mua vaan välillä vähän jännittää ne sinkoutumiset, pukittelut ja erilaisit jättihypyt. Hypättiin yksinkertaisia harjoituksia ja lopuksi pientä rataa. Esteiden korkeus max 80cm.
Lauantaina menin aamulla uudestaan hyppäämään. Edelleen sujui hyvin eikä jännittänytkään yhtään niin paljon kuin perjantaina. Riku oli ihan innoissaan leikkimässä estehevosta.
Tiukkaa keskittymistä (Kuvan ottanut Tytti Honkanen)
Hurjia hyppyjä ;) (Kuvan ottanut Tytti Honkanen)
Estehyppelyiden jälkeen sunnuntai ja maanantai menivät maastossa. Sunnuntaina otettiin ihan normaali laukkamaasto ja maanantaina kävimme kävelemässä mäkiä.
Kouluratsastuksen pariin sen sijaan pääsin tiistaina ja uudestaan tänään. Molempina päivinä meinasi tulla epätoivo, kun tuntui, ettei homma vaan yksinkertaisesti suju ja hevonen tuntuu huonolta. Onneksi tänään keksin antaa kaverille kameran kentän laidalle ja hän kuvasi pätkiä treenistä. Järkytys oli valtava, kun katselin niitä pätkiä kotona. Itku meinasi tulla. Ja tulikin. Mun hevoseni on ryhdikäs ja kivan näköinen. Vielä on paljon parannettavaa, mutta huimasti ollaan tultu eteenpäin. Ihan järkyttävää.
Tässä pieni pätkä meidän treeneistä. Lyhyt pätkä valitettavasti vain, valitsin tämän kun ei näkynyt muita tuntilaisia tässä kovinkaan paljoa.
