"Jos ei mitään kuulu, niin..."

"...hyvin menee!"

Otsikossa olevasta lauseesta tuli minun ja mummoni välinen vitsi, kun joskus opiskeluaikoinani (köh, muutama vuosi sitten) ärsyynnyin, kun mummo koko ajan (=kahden viikoin välein) kehtasi häiritä kiireistä opiskeluaikaani (joo niin vissiin) soittelemalla ja kyselemällä kuulumisia. Mummo onneksi jaksoi suhtautua huumorilla, vaikka itsekin tajusin sentään heti puhelun jälkeen hävetä käytöstäni. On siitä saatu sitten myöhemmin kuullakin sen edestä ;)

Juuri nyt olen sen lisäksi, että olen oppinut hieman lisää käytöstapoja sitten opiskeluvuosieni, hirveän onnellinen. Onnellinen mun ihanasta hevosesta, jolla on ihan kamalasti virtaa, joka haluaa tehdä töitä ja tulee portille ilolla vastaan, valmiina hommiin.

Riku on ollut nyt reilun viikon erityisen iloinen ratsastaessa. Iloisella tarkoitan nyt siis hieman kuritonta ja vähän villiä. Pakkanen on selvästi purrut poikaan, tai niin kuin siskoni sanoo: "On tuullut pyllyreikään", koska takapuoli on ollut äärimmäisen keveä ja reaktiot nopeita. Maneesi paukkuu nurkistaan pakkasessa, ja siitä on saanut iloisia syitä poistua milloin milläkin tavalla. Pari kertaa olen ollut suhteellisen lähellä aisaantumista, mutta ilmeisesti jotain on Kristan jatkuvasta "kantapää alas!" -huudosta estetunneilla jäänyt selkärankaan, sillä jalat ovat pysyneet jalustimissa ja ratsastaja näin ollen selässä. Riku on lisännyt repertuaariinsa perinteisten "sivuloikka ja kääntyminen vastakkaiseen suuntaan", sekä "pukitus, pysähdys ja 180 astetta ympäri" -temppujen lisäksi myös liikkeen, jossa pukkisarjasta poistuminen päätellään sarjakeulimisella. Tokikaan järkevä suomenhevonen ei määräänsä ylemmäs keulaise, eli pomppiminen on lähinnä huvittavaa, kun etupää nousee noin 50 senttimetriä maasta ja laskeutuu uudestaan alas, noustaakseen taas ylös. Kaveri totesi Rikun itsenäistä alkuverryttelyä (minä yritin siis ratsastaa pitkin ohjin käyntiä, en tiedä mitä Riku kuvitteli tekevänsä) seurattuaan, että pitäisi alkaa myydä lippuja. Ei ole ratsastus yhtään niin tylsää katseltavaa kuin TV:ssä.

Kristan opit kantapäästä tulivat tarpeen myös tänään. Lähdimme maastoon rantateille ja ajatuksena oli ravailla ja laukkailla vähän energiaa pois rennosti. Tuuli oli navakka ja Riku onnellisen pörheä, mutta selvästi mielissään kun tajusi, mihin suuntaan tänään mentiin maneesin sijaan. Kesken reippaahkon laukan Riku yhtäkkiä pomppasi kolmisen metriä suoraan sivulle (seuraavalla kierroksella samaa paikkaa ohittaessa tämä tarkistettiin jäljistä - kyllä, siitä se tuli suoraa laukkaa ja yhtäkkiä oli toisella pientareella) ja pysähtyi. Järkytyksen aiheutti ilmeisesti se, että yhtäkkiä maassa olikin lumesta lähes paljas kohta. Tai sitten joku ihan muu. Mistä tästä huumorimiehestä tietää. Mutta pysyin selässä! Mikä on iloinen asia muunmuassa sen takia, ettei tarvitse mennä aivovammapolille selittämään, että tota niin no joo nääs, tipuin. Taas. Vaikka kiellettiin.

Treenailtu on ihan normaaliin tahtiin, 3-4 kertaa viikossa silmän alla ja loput sitten maastoiltu tai puomeiltu. Pidetty niitä vapareitakin, joita aikaisemmin vältin kuin ruttoa, mutta nyt uuden lähestymistavan myötä olen tajunnut, että ne tuskin meidän edistymistä jarruttavat. Ja tekevät hyvää niin kuskin kuin erirtyisesti hevosen päälle.

Mitään materiaalia ei ole tammikuulta, mutta koska koin juuri äsken oivalluksen liittyen esteratsastukseen ja omiin vaikeuksiini siinä, jaan pari videota joulukuun lopun estevalmennuksesta selventämään sitä.

Viime maanantain estetunnilla teimme hyvin samantyyppisiä tehtäviä kuin Muurahaisen (Anna Kärkkäinen) estevalmennuksessa 28.12.2015. Samat ongelmat näkyivät molemmissa estekerroissa. Teimme ympyrällä neljää estettä, joilla oli tarkoitus ottaa tietty askelmäärä väliin. Maanantain valmennuksessa se oli 3 ja Muurahaisen valmennuksessa neljä. Tuo kolme oli Rikulla normaalia laukkaa, ja tahti pysyi aika ehjänä (pari kertaa onnistuttiin tulemaan kahdella kyllä silti). Tuo neljä Muurahaisen valmennuksessa taas oli tosi vaikea, ja nyt videota katsellessani tajuan oikeastaan paremmin, minkä takia se tuntui niin vaikealta. Kun hevonen on menossa, minä jään estettä lähestyessä killumaan vähän jalustimille ja pitämään ohjasta, ja esteelle taas "sukellan", vaikka kavaletti olisi kuinka pieni vain. Tämän takia kaksi askelta esteen jälkeen olivat isompia ja vähemmän hallinnassa, kuin kaksi askelta ennen estettä. Askeleet eivät ole symmetrisesti ratsastettuja. Silloin kun väli on sujuvampi, lähestyn paremmassa rytmissä ja asennossa ja en ylimyötää esteelle. Tässä siis pohjustuspuhe tälle valmennusvideolle, joka alkaa valitettavasti kesken tehtävän kun kuvaava ja oli myös esteidennostotehtävissä (kiitos siitä!).

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=5IT3AcaFMYE

Tärkein huomioni on ollut nyt sitten se, miksi Riku kieltää ajoittain yllättäen esteelle. Kieltäytymistä tapahtuu noin pari kertaa kuussa treeneissä, ja aina vain kerran, ja sen jälkeen esteestä päästään ylitse. Olen nyt löytänyt toistuvan kaavan - este jolle otetaan tökkö on okseri, yleensä tasaokseri, joka on tyhjä alta. Minä jään tuijottamaan estettä ja sen sijaan, että ratsastaisin hyvässä rytmissä esteelle, nyplään sinne kädellä ylimääräisen askeleen. Jos olen itse reippaasti menossa, Riku hyppää tästä huonosta paikasta. Jos este on mielestäni iso tai olo on epävarma, Riku pysähtyy siihen. Tilanne ratkeaa, kun joku käskee tukea jalalla. Näin kävi myös maanantaina. Kun katsotte nyt tätä joulukuun videota, kiinnittäkää huomiota siihen, kuinka erilailla ratsastan pystyille ja oksereille. Oli muuten tosi silmiäavaavaa katsoa nämä videot maanantain estetunnin jälkeen, jolloin oikeastaan tunnistin ensimmäistä kertaa tämän minun okseripelkoni. Ongelma on tunnistettu, nyt sitten vaan pitää opetella jättämään tuo askel pois ja ratsastaa rohkeammin. Parasta kun tässä lajissa on näin paska eiku tässä lajissa on niin paljon opeteltavaa, että aina voi ottaa vaan seuraavan asian suurennuslasin alle!

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=z7T5BBhLH_s

Ei kun seuraavia treenejä kohti!

Ps. Jos pitkästä parisuhteesta eroamisessa on paljonpaljonpaljon ikäviä ja huonoja juttuja selviteltävänä (vaikka hyvissä väleissä ja yhteisymmärryksessä juttu pääteltäisiinkin), niin on siinä jotain positiivistakin. Nimittäin tämä.

Kyllä. Siinä on Rikun huovat nätisti järjestyksessä sillä hyllyllä, missä ennen oli puolison vaatteet. Nyt ei tarvi enää kouria vaatekaapin alanurkkaa ja ottaa huopaa, joka sattui käteen osumaan. Ah.