Vuosi 2017

Riku muutti lokakuussa Aulangolle tuntihevoseksi. Se palautui lyhyehkön kuntoutusjakson kautta liikutukseen. Siellä se porhaltaa kuskaten kaiken tasoisia ratsastajia edes takaisin pitkin maneesia. Riku on osoittautunut huipuksi tuntihevoseksi: arempia ratsastajia se kuljettaa huolellisesti, rohkeammat ja taitavammat pääsevät ihan oikeasti ratsastamaan. On ollut mahtava nähdä oma hevonen antamassa fiiliksiä niin monelle muulle. "Tää hevonen on vaan niin upea" tiivistää niin minun kuin monen muunkin tunteet hevostani kohtaan. Onhan se. Kaikista upein.

Riku näyttää nauttivan tuntihevosen rutinoituneesta elämästä hirveästi. Se tarhaa Aulangon tuntihevosten isossa ruunalaumassa, tulee tapansa mukaan kaikkien kanssa toimeen ja on löytänyt laumasta hyviä ystäviä. Toisen iloluonteisen suomenhevosen, Arskan, kanssa ne ottavat välillä maneesissa yhteisiä lähtöjä niin, että ratsastuksenopettaja uhkaa tehdä molemmista rukkaset. Kunnes päätyy nauramaan muiden mukana, kun kaksi alkuhevosen näköistä iloista laamaa tuijottaa, että "Hä, mitä me muka tehtiin?".

Kävin joulupäivänä ratsastamassa itse Rikulla ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Halusin tahallani pitää tauon Rikulla ratsastuksesta, jotta koko aika ei mene itkemiseksi ja ikävöimiseksi. Koko ratsastusreissun aikana kyyneleet tulivat vain kertaalleen - silloin kun huusin tarhan portilta, että "Riku tuletule" ja ruuna ravasi korvat tötteröllä portille. On se vaan. On. Kuntoonlaittaessa nauratti - mukana touhuilu ja pilke silmässä ei ole kyllä hävinnyt mihinkään. Suitsittaessa käytävällä Riku päätti käyttää hyväkseen hetken vapauden ja kääntyi syömään heinäpaalista. Etujalkaa nostaessa se tarjosi kumarrusta niin pitkään, että sai temppunaminsa.

Ratsastaminen oli älyttömän hauskaa. Riku tuntui kevyeltä, innokkaalta ja vähän villiltä. Tarkoitus oli tehdä laukasta siirtymistä käyntiin, Riku suoritti pukkivaihdon. Piti tehdä lävistäjä kootummin, Riku poistui keskiravia pää ylhäällä horisonttiin. Nauratti niin lujaa, että melkein itketti. Alas hypätessä totesin, että kyllä se viihtyy. Kyllä sen hevosesta huomaa, että sillä on älyttömän hauskaa.

Itse olen käynyt ratsastamassa tuntihevosilla 1-3 kertaa viikossa. Koska olen koko syksyn oireillut töissä aivovamman jälkitilaan liittyen mm. jatkuvilla migreenikohtauksilla, armottomalla väsymyksellä ja aistiyliherkkyydellä, uskallan nyt myöntää sen, että olen ollut helpottunut, ettei tallille tarvitse mennä joka päivä. Elämäni on pyörinyt lähinnä töiden ja nukkumisen välimaastossa. Jokaperjantainen iltatalli pitää minut onneksi kiinni talliarjessa niin, etten ihan tipahda pois.

Estehommat tipautin nyt toistaiseksi pois, nimittäin totesin, että kun en pysty säännöllisesti sitoutumaan edes kahteen viikkotuntiin, en mitenkään saa pidettyä sekä kouluratsastustatsia että esteratsastustatsia yllä. Keskityn kouluratsastukseen, koska siinä on vähemmän riskejä esim. tippua ja kuolla, kun tatsi on hakusessa....

Jatkuvista päänsäryistä ja väsymyksestä huolimatta olo on hyvä. Työni on maailman parasta, Rikulla on kaikki hyvin ja mä saan ratsastaa laadukkailla ja mukavilla hevosilla. Mikäs tässä on heppatytön ollessa.

Shoppailua ja hiekkaa alushousuissa

Olen harvemmin kirjoitellut enää varsinaisesti tekstejä minun ja Rikun ihan normaaleista kuulumisista. Kun aloitin tämän blogin, kirjoittelin tänne päiväkirjamaisesti ratsastuspäiväkirjaani. Siihen kyllästyin aika pian, ja sen jälkeen, kun aloitin kirjoittamisen uudestaan keväällä, olen useimmiten kirjoitellut kisapostauksia ja satunnaisia valmennuspostauksia. Ennen kaikkea sen takia, että näistä on ollut kuvia, jotka olen halunnut blogiin talteen. Koska viime viikonlopun kisoista ei juuri nyt ainakaan tee mieli kirjoitella sen enempää, niin kirjoittelen nyt muista viikon varrelle sattuneista tapahtumista.

Viime viikon torstaina käväisimme koirien kanssa Match Show'ssa Lahdessa. Minut sai helposti ylipuhuttua mukaan kertomalla, että näyttely järjestetään Jokimaan raviradan parkkipaikalla. Sehän tarkoittaa sitä, että sekä Horzen, että Veljekset Wahlstenin liikkeet ovat aivan vieressä. Ajelimme siis kesäreissulle Lahteen, ja minä suihkautin ensimmäisenä ostoksille. Voin ylpeänä kertoa, että tein vain ja ainoastaan järkeviä harkintoja! ... toisaalta, harvemmin mä teen ei-järkeviä hankintoja. Paitsi satulahuopia. Niitä ei voi olla liikaa. Mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

Ensin kävin Horzella ostoksilla. Ostoslistalla oli kisapaita, jonka löysinkin. Minulla on kroppani mittasuhteiden takia aika hankala löytää tarpeeksi pitkiä paitoja - kun ne ovat tarpeeksi pitkiä, ne ovat liian leveitä. Tavalliset t-paidat jne ostan yleensä miesten osastolta, mutta kisapaitaa oli pakko päästä sovittamaan. Onneksi löysin hyvin vähällä etsimisellä sopivan paidan Horzen omasta mallistosta. En missään nimessä halunnut etumukseen mitään stimangia, mutta kuitenkin jotain muuta kuin ihan vain valkoinen peruspaita. Päädyin seuraavaan malliin:

Paita Horzen sivuilla

Horzen poistolaarista ostin myös -70% tarjouksessa olleen riimun ja siihen narun. Niitä ostelen säännöllisesti tarjouksesta aina kun x-full -kokoa näkyy tarpeeksi halvalla.

Seuraavaksi siirryin Wahlstenille. Täältä minun pääostokseni oli Rikulle uudet jännesuojat. Ostin kolme vuotta sitten, kun ostin Rikun, sille Lamicellin Elite -sarjan jännesuojat. Kyseiset suojat ovat kestäneet hienosti päivittäistä käyttöä ja alkavat vasta nyt olla niin kulahtaneet, että mietin ns. parempien suojien ostamista, Ja kun äiti innostui ostokselle sponsoriksi (Rikun hemmottelu nameilla ja tavaroilla on meidän perheen yhteinen harrastus), annoin itselleni luvan ostaa uudet suojat. Päädyin siis ostamaan tismalleen samat suojat kuin meillä aikaisemminkin oli, jopa samassa värissä, eli ruskeana.

Wahlstenilla suojien hinta hyllystä oli 55€, eli hieman halvempi kuin useimmissa nettikaupoissa, joiden hintoja selasin.

Mätsärin jälkeen siirryimme seuraamaan Jokimaan raviradan puolelle raveja. Perinteisesti myös totosimme - minulla on tapana totota sitä hevosta, joka näyttää mukavimmalta ratsastaa. Yllättävän paljon tällä tekniikalla tuli voittoja, lopulta pääsimme hyvinkin omillemme. Eipä taida olla vielä tullut kohdalle ratsujen kanssa sellaista päivää, että jotain olisi harrastettu ja lopputulos oli se, että omilleen päästiin. Joskus näinkin ;) 

Sunnuntaina kävimme tekemässä todellisen pohjanoteerauksen Takkulassa. Liisa oli Toukan kanssa samoissa kisoissa, ja palkintojenjakoa (onnittelut vielä kerran!) odotellessa napsi minusta ja Rikusta kuvia. Julkaistaan niitä nyt kuitenkin, vaikka muuten en halua sunnuntaita muistella. Kaikki kuvat siis ottanut Liisa Tiitola, kiitos!

c. Liisa Tiitola

c. Liisa Tiitola

c. Liisa Tiitola

Kisojen jälkeisenä maanantaina menin Rikun kanssa estetunnille. Kaikki sujui ihan hyvin, tosin Riku oli aavistuksen verran löysän tuntuinen ja jäi pikkaisen pohkeen taakse. Lopputulos oli se tuttu ja turvallinen - tuuppasin hevoseni esteeseen ja se tiputti minut näppärästi sen päälle. Otin selällä tumakan kosketuksen puomiin, taitoin vähän nilkkaani matkalla (uudet turvajalustimet muuten toimivat hienosti ja antoivat periksi!) ja päädyin maahan istumaan Rikun ohjat kädessä. Ei muuta kuin ylös, hevosen selkään ja uudestaan. Yli mentiin, kun aloin ratsastaa, enkä matkustanut. Kappas kummaa. 

Todistetusti maakosketus saatu

Tippuminen tietää kolahdusta esteitsetunnolle, hiekkaa pikkareissa ja leipomista. "Jotkut oppivat ratsastamaan, jotkut leipomaan." Jo kolme kertaa tänä vuonna aisaantuneena alan toivoa, että todella rupeaisin kuulumaan noihin ensimmäisiin! Tippumiset eivät ole kropalle ihan yhtä helppoja nyt kuin 15 vuotta sitten...