Niin hevonen kuin omistajakin. Itse palailin lähes 1,5 vuoden sairaslomalta pari viikkoa sitten takaisin töihin. Tahti on ollut huima ja työpäivän jälkeen on silmät sulkiessa huone pyörinyt päässä. Monet asiat ovat tässä välissä muuttuneet - onneksi ne tärkeimmät eivät. Oppilaat ovat edelleen loistavia, työkaverit ovat loistavia ja opettaminen ihanaa.
Varauduin tähän omaan armottomaan väsymykseeni myös talliarjen muodossa ennakkoon. Neurologi varoitteli, että kun aivot yhtäkkiä saavat näin paljon ärsykkeitä, joita ilman ne ovat pitkään olleet, voi väsyminen olla todella totaalista. Niin se on ollutkin. Usein työpäivän jälkeen olen nukahtanut sohvalle, josta noussut illalla vain sitä varten, että siirryn nukkumaan sänkyyn. "Pienet päiväunet" ovat neljän tunnin mittaisia esiyöunia, joiden jälkeen voikin jatkaa yöunet suoraan päälle.
Omat ratsastukseni olen näiden parin viikon aikana järjestänyt ennen kaikkea viikonloppupainotteiseksi ja sen lisäksi pyrkinyt käymään viikolla kerran koulutunnilla ja kerran maastossa. Äiti on käynyt myös omilla vuoroillaan niin este- kuin koulutunneillakin, ja vuokraaja on ratsastanut perjantaisin. Riku on siis saanut liikettä - ja minulla on hevostani törkeä ikävä, kun näen sitä niin kamalan harvoin!
Juuri ennen töiden alkua lähdimme tallikaverille seuraksi ja hyppäsin Tampereella 14.8. 70-80cm luokan. Kisareissusta ei jäänyt sen ihmeemmin kerrottavaa, Riku oli huippurauhallinen (jopa vähän liiankin rauhallinen), yksi puomi tuli mukaan perusradalta. Siinä en oikein videolta nähnyt selkeää syytä tiputukselle, en varmaan tukenut ponnistuksessa vaan tarpeeksi, joten hyppy jäi liian matalaksi.
Tässä hypyssä napattiin takapuomi mukaan.
Seuraavaksi kisataan tänä viikonloppuna Riihimäen raviradalla. Arvoin pitkään ratojen kanssa. Luokat ovat tällä kertaa 65cm, 75cm, 85cm jne. Meillä ei ole nyt kesältä yhtään hyppykokemusta vähääkään isommista (80cm ->) esteistä ja nyt olisi tarkoitus lähestyä Niinisalon kenttäkisoja ihan vaan positiivisella meiningillä. Koska viime radan jäin Tampereella ratsastamaan kuitenkin niin kässäri päällä, halusin ratsastaa kaksi rataa, jotta saisin mahdollisuuden suorituksen petraamiseen toisella radalla. Näinpä ilmoittauduin sitten hyppäämään 65cm ja 75cm, vaikka tuo 65cm kovin pieneltä tuntuukin.
Tarkoitus oli Riksun kisojen jälkeen pitää kaksi viikkoa kisoista taukoa ennen Niinisalon kenttäkisoja, mutta juuri äsken kutsuja selatessani törmäsin Hämeenkoskella järjestettäviin Derby-kisoihin, joissa osa hypyistä hypätään sänkkärillä! Nehän olisi ihan loistavat vikat kisat ennen kenttäkisoja. Pistetään harkintaan.
Woa mikä päivä! En muista milloin olisin ollut näin supertyytyväinen itseeni, hevoseeni ja meihin ratsukkona. Me pystytään kyllä ihan mihin vaan, kunhan vaan mulla säilyy maltti ja jaksan tehdä töitä. Tämän päivän eteen on kyllä todella tehtykin duunia. Nyt on hehkutuksen aika.
Olin ilmoittautunut kaikessa hiljaisuudessa Valkeakoskelle 1-tason estekilpailuihin. Hiljaisuudella tarkoitan nyt sitä, että päätin, että en tee lähtemisestä itselleni mitään "juttua", vaan ilmoittauduin kisoihin ja menen niihin. So simple. Luokat kisoissa olivat ristikko, 50-60cm, 70-80cm ja 90cm. Koska 50-60cm tuntuu nyt jo niin kovin pieneltä, ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin ilmoittautua hyppäämään 70-80cm ja 90cm. Tai ainakin näin perustelin tilanteen itselleni, Ja ilmoittauduin näihin luokkiin.
Kisa-aamuna ei juurikaan jännittänyt. Yhtä hevosta lähti ratsastajan lisäksi groomaamaan kolme ihmistä, joten ratsastaja pystyi keskittymään hyvin lähinnä erilaisiin tapoihin pitää pois mielestä se, mitä oli juuri tekemässä. Takapenkiltä kuulunut kysymys "Anne eikö sua jännitä ikinä kisat?" sai aikaan keskustelun jännittämisestä, ja sen jälkeen muistin taas jännittää itsekin. Minähän olen sellainen, että mun pitää olla jo aivan totaalipaniikissa, ennen kuin se näkyy ulospäin. Vaikka jännittäisin kuinka, se ei oikeastaan näy ulospäin.
Valkeakoskella olimme hyvissä ajoin, ja ehdimme katsoa ristikkoluokan kokonaisuudessaan ja osan 50-60cm luokasta. Sen jälkeen kävimme kävelemässä 70-80cm radan. Radalla ei ollut sarjaestettä, ja yksi ainoa hieman hankalampi tie oli esteelle numero 7, joka oli aaltoeste. Kävellessä kuitenkin totesin, että tie ei ole ollenkaan niin mahdoton, kuin miltä se näytti kentän laidalta. Ei siis muuta kuin verkkaamaan.
Verryttely sujui kaikenkaikkiaan oikein hyvin. Paikat löytyivät esteille hyvin ja Boonus auttoi tahdittamaan verryttelyn järkeväksi. Riku oli reipas, mutta käyttäytyi hyvin eikä pöhköillyt mitään. Radalle pääsi yhtä ratsukkoa ennen, ja käytin ajan tehokkaasti kiertämällä kentän kertaalleen ja näyttämällä muutamat erikoisemmat esteet Rikulle. Riku ei vaikuttanut kiinnostuneelta erikoisesteistä, sen sijaan viereisellä laitumella olleet kottikärryt ja aitalangat aiheuttivat sivuloikan ja pörinää. Suomenhevoset...
70-80cm rata oli kaikenkaikkiaan hyvä. Radasta on video, joten en ala sen enempää selittämään siitä. Sain ratsastettua 2-3 -linjan ja 4-5 -linjan juuri siihen askeleeseen, jota suunnittelin. Seiskalle jäin hieman liikaa varmistakaan, kun en missään tapauksessa halunnut tökätä siihen, ja vikalle esteelle etäisyys jäi vähän tyhjäksi, mutta senkin ratkaisin kerrankin vähän isosti. Yleensä tykkään kisoissa nypätä etäisyyden mieluummin vähän lähelle.
Olen todella tyytyväinen tähän rataan, ja pidän sitä meidän tämän kauden parhaimpana. Toisaalta se on myös minun parhaani ikinä, koska ensimmäistä kertaa tein tietoisia ratkaisuja etäisyyksistä (siihen en pystynyt vielä viime kaudella) ja sain paikat onnistumaan (ei ole onnistunut tällä kaudella). On mulla superheppa!
90cm rata näytti valtavalta kävelyssä. Ihan sama, vaikka vieressä hoettiin kuinka paljon, etteivät esteet ole isoja, ne näyttivät kyllä todella isoilta. Esteet olivat lähes kaikki juuri sen 90cm, erityisen massiivisilta näyttivät viimeinen okseri ja kolmantena esteenä ollut pysty. Päätin kuitenkin, että se on nyt tai ei ikinä. Jos en nyt uskalla, ahdistus 90cm hyppäämisestä vain kasvaa kasvamistaan. Eli radankävelystä verkkaamaan.
Verryttely sujui taas hyvin ja paikat löytyivät hyvin. Radalle mennessä olin aivan jalat vetelinä ja mietin, että selviänkö tästä ollenkaan. Rohkeasti kuitenkin lähdin yrittämään. Tällä radalla nyppäsin etäisyyden pilalle aika moneen hyppyyn - niin ykköseen, kakkoseen kuin kasiinkin. Kolmoseste tippui unohtuneen puolipidätteen takia ja nelonen jäi vähän kahden askeleen väliin. Vitos-kutos -linja oli tosi hyvä! Seiskalle toin Rikun sellaisessa kulmassa, ettei se päässyt hyppäämään siitä, vaan pomppasi sivuun. Uusi lähestyminen ja hyvin yli. Vika este, eli kasi, tultiin vastalaukassa kun päätin, että lähestyminen on niin suora, ettei kannata kaarteessa syödä laukkaa laukanvaihdolla pukin kautta.
Lopputulos oli siis 8 virhepistettä ja maailman onnellisin ratsastaja! Hulluilla tuuletuksilla tyytyväisenä maaliin. On mulla superhevonen! Ja siihen nähden, että alkukaudesta estetunnit piti lopettaa kesken kun jännitti liikaa, ja helmikuussa hypättiin kisoissa pissit housussa 50cm -luokkia, on tämä aikamoista edistystä. Rata ei ole hyvä, enkä ole ratsastuksellisesti siitä ylpeä. Mutta itsestäni ja hevosestani olen - nyt mä olen vihdoin hypännyt mun elämäni ensimmäisen 90cm radan!
