Ville Vaurion valmennuksessa

Kuluneella viikolla ehdimme Rikun kanssa myös osallistua toista kertaa Ville Vaurion valmennukseen. Ensimmäistä kertaa kävimme Villen tunnilla lokakuussa, sen kerran mietteisiin ja kuviin pääset tästä.

Nyt olimme Rikun kanssa tunnilla kera Miran ja Dannyn. Alussa ratsastimme pääty-ympyrällä, jossa teimme siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin. Minulla ja Rikulla oli tavoitteena olla vähän nopeampia ja tsäpäkämpiä, Miran ja Dannyn taas piti vain malttaa ja malttaa. Riku on minun mielestäni muuttunut viimeisen vuoden aikana niin, että se tarvitsee selvästi pidemmän ajan vertymiseen kuin aikaisemmin. Nytkin se oli aluksi aika hidas, ja minä olin hidas korjaamaan sitä. Ville muistutti taas siitä, että pohje antaa avun ja jää sen jälkeen roikkumaan, eikä koko ajan kaiverra ja muistuta. Lisäksi, vaikka Riku tekee luonnostaan hyviä ravi-käynti -siirtymisiä, tulee minun oikeasti ratsastaa Riku niin siirtymiseen, että sen takajalat oikeasti tulevat alle, jolloin käynti on heti ensimmäisestä askeleesta siirtymisen jälkeen laadukasta. Siirtymiset suunnassa ravi-käynti sujuivat aika hyvin, sen sijaan käynti-ravi -siirtymisissä minulla on jatkuvasti rytmi hukassa, eikä ravi lähde riittävän aktiivisena ensimmäisestä askeleesta pyörimään.

Alkuverryttelylaukkaa

Verryttelylaukkojen jälkeen siirryimme tekemään vähän etuosakäännöstyyppistä harjoitusta käynnissä, jossa oli ajatuksena auttaa minua saamaan oikea pohje lävitse ja reaktiota selkeämmäksi ja nopeammaksi. Tämä oli itse asiassa aika vastaava juttu, kuin mitä Nipsu teetti Rikulle toukokuussa. Käynnissä siis tultiin ensin kohti kulmaa, pysäytettiin, ja suoraan pysähdyksestä lähdettiin kääntämään etuosakäännöstyyppisesti hevosta. Hevonen ei saanut mennä lainkaan eteen päin, ainoastaan askeleet sivulle. Tässä olikin hauska huomata, että vaikka minun mielestäni oli täysin selvää, mitä hain antamillani avuilla, ei se ollut Rikulle lainkaan selvää :D Jommankumman (minun) pitää siis parantaa kommunikaatiota selvemmäksi.

Armotonta keskittymistä neliötyöskentelyssä

Kun käännökset sujuivat näin, tehtiin niitä ensin käynnissä ilman pysähdystä ja sen jälkeen ratsastettiin myös kulmia etuosakäännöstyyppisesti. Riku tuli paljon nopeammaksi takajaloista tässä harjoituksessa. Lopuksi, kun homma alkoi sujua neliöllä, siirryimme ratsastamaan koko maneesin alaa niin, että teimme pitkän sivun keskelle voltin. Tällä voltilla minun tehtävänäni oli testata löydettyjä sisäapuja - pohkeella piti "tönäistä" hevosta vähän ulos niin, ettei se roiku sisäapujen päällä. Riku vastasi tähän harjoitukseen tosi hyvin ja alkoi pysyä paremmin omien jalkojensa päällä ja minä maltoin jättää sen ravaamaan.

Olen aika ylpeä mun istunnastani ja siitä tiestä, joka sen kanssa on aika lyhyessä ajassa kuljettu! Tämän valmennuskerran kuvissa ei ollut YHTÄKÄÄN armotonta takakönöä.

Tästä näkee hyvin mitä se mun pienikin takakönö aiheuttaa - Riku lipsahtaa helposti luotiviivan taakse, mikä ei toki työskennellessä nyt ole tappavaa. Lyhyen kaulansa takia Riku mielellään liikkuisi superlyhyellä kaulalla luotiviivan takana.

Tässä on kuvattuna se tunnin tärkein hetki, jonka pitäisi toistua superusein - onnistuneen apuun reagoinnin jälkeen kiitos, myötäys ja kehu. Riku tykkää, kun sitä rapsuttelee ja taputtelee, ja reagoi myös ääniapuun hyvin.

Ville on sellainen superhyväntuulinen valmentaja, jonka valmennuksista jää hyvä mieli. Vaikka mun kotivalmentajat edustavat aika erilaista opetustyyliä, on mun mielestä tosi hyvä käyttää myös eri valmentajia apuna, koska kaikki kiinnittävät ihan eri asioihin huomiota! Uskon myös, että Ville olisi tiukempi, jos meidän valmennussuhde olisi säännöllisempi - silloin on helpompi vaatia, kun tullaan vähän tutuiksi. Toisaalta juuri nyt mä kaipaankin Rikun kanssa hyvää mieltä ja positiivista yhdessätekemistä, eli tämä valmennus tuli tarpeeseen. Lisäksi tuo käyntineliötyöskentely pitää taas ottaa välineisiin aktiivisesti, se onkin sieltä Nipsun valmennuksen jälkeen jo päässyt unohtumaan.

Ps. Onpa mulla nyt tapahtumatäyteisiä postauksia! Nämä valmennuspostaukset ovat kuitenkin niitä, joista eniten itse hyödyn, koska valmennuksen anti tulee kunnolla jäsenneltyä uudelleen. Muistakin aiheista on kuitenkin tulossa postauksia tässä loppuvuoden aiheita:

Kuka sinun hevosvarusteesi tekee, osa 2 (Ratsastajan varusteet)
Rikun kaviohuolet ja kokeillut ratkaisut (Mutalillussa pehmenneet kaviot)
Omistajan hysterisointi nivelten hyvinvoinnissa ja kokeillut keinot
Miksi minä bloggaan?
Miten mun aivovammani voi?

Jos joku kiinnostai erityisesti, vinkatkaa, niin otan sen jonon kärkeen!

Kevyen viikon jälkeen

Eipä Riku priimalta tuntunut tänään hypätessä. Nyt on niin monta kysymysmerkkiä ilmassa, että päätin varata huomenna klinikkakäynnin Rikulle, vaikka se olisikin jotain hätävarjelun liiottelua.

Viime viikolla Rikulla oli siis vuorossa ensin maanantaina vähän miniestetreenejä, tiistaina, torstaina ja lauantaina maastoilua, keskiviikkona vuokraajan koulutunti ja perjantai ja sunnuntai vapaata. Kevyt viikko siis, juuri sellainen, jonka suunnittelinkin. Riku oli maastossa oma iloinen itsensä, maanantaina taas estetunnilla tosiaan laukat jäivät usein ristiin ja hyppy tuntui voimattomalta.

Tänään estetunnilla Riku teki edelleen hommat ihan moitteettomasti, mutta hyppy ei ollut kovin hyvä, laukka oli koko ajan väärässä tai ristissä ja tekeminen oli jotenkin työlään oloista. Päätin jättää hypyt vain alun pieniin verkkahyppyihin ja ihan omaa fiilistä seuraten varata ajan klinikalle.

Voi toki olla, että tämä jäykkyys johtuu tosiaan siitä, että on joku suurempi jumi tai nikamalukko, joka Tuulia saa parin viikon päästä manipuloitua auki. Verikokeet oli kuitenkin tarkoitus ottaa nyt syksyllä ja jalkojen tilanne tsekata noin muutenkin, jotten tutkitaan nyt, kun asia mietityttää.

Reilu vuosi sitten viimeksi piikiteltiin tuota vasenta kinnertä, jonka opettajani Iida tänään huomasi tulevan vähän huonommin alle, eli voihan se olla, että siellä on nyt jotain ajankohtaista muutosta. Nyt ei kuitenkaan jossitella sen enempää, vaan mennään klinikalle ja tsekataan tilanne. Mistään ei onneksi turvota, ei ole lämpöä eikä mitään ontuvaa. Laukka on vaan voimatonta. Tsekataan siis ensin fasiliteetin ja mietitään sen jälkeen, että onko ongelma vain satulan päällä vai myös jossain muualla.

Pari viikkoa sitten kävimme Ville Vaurion kouluvalmennuksessa Rikun kanssa ja nämä kuvat jäivät julkaisematta. Ville tönäisi minua pois mukavuusvyöhykkeeltäni niin, että tarkoitus oli saada hevonen, jolle käytetään apua terävästi, saadaan reaktio ja myödätään avusta. Ei siis jäädä roikkumaan, eikä olla epäreiluja. Ihan kamalan vaikeita ja tärkeitä vaatimuksia! Riku oli alkuun kyseisellä kerralla, jolloin oli viikolla kauttaaltaan aika väsynyt, kovin hidas reagoimaan pohkeeseen ja siihen haettiin hevosystävällistä, mutta napakkaa korjausta. Ja sellainen kyllä löytyi. Tykkään Villen tyylistä opettaa perusasioita raikkaalla tavalla.

Lepattava oikea käsi, miten mä en vaan saa sitä korjattua?

Ville Vaurion kouluratsastusklinikka 12.6.2015

Ennen kuin lähden analysoimaan omia ratsastuksiani Nipsun silmän alla, paneudun hetkeksi eilisen muuhun kouluratsastusantiin. Arvatkaapa muuten, minkä verran harmitti, kun kerrankin tällä alueella tapahtuu kouluratsastuksen saralla jotain mielenkiintoista, ja tapahtumat menevät päällekäin! Minua kysyttiin myös ratsastamaan Vaurion klinikkaan, mutta koska olin jo varannut paikkani Nipsuun, oli pakko jättää välistä. Onneksi Vauriosta sai paljon irti myös kuuntelemalla.

Tässä omia muistiinpanojani klinikasta.

Klo 16-17
Mari Kettunen – Singleton, s. 2011
Emmi Lepola – Llanthony Honey Bee, s. 2008
Päivi Jaara – Kessy, s. 2008
Salla Varenti – Donna Prima, s. 2010

Ensimmäisessä ryhmässä oli nuoria tai "nuorenmielisiä" hevosia. Hevosista ja ratsastajista ennestään tuttuja minulle olivat Salla (joka on siis meidän kotitallin yrittäjä ja yksi ratsastuksenopettajistani) ja Donna, joka on ollut Sallalla hetken ratsastettavana ja sitä kautta tuttu minulle.

Tässä ryhmässä oli hyvin erilaisia ja erilaisissa vaiheissa olevia nuoria hevosia. Marin hevonen oli nuorin, ja sille Laaksolla käyneen kaatumisonnettomuuden takia ratsastaja sanoi olevansa tilanteessa varuillaan ja hieman jännittynyt. Ville korosti tämän hevosen kanssa koko ajan, että tilanteesta tulee tehdä hevoselle mukava ja stressitön. Hevonen selvästi rentoutuikin ratsastettavaksi, vaikka oli alussa vähän ihmeissään. Emmin poni taas oli ensimmäistä kertaa maneesissa elämässään, ja muutenkin villin ja vapaan nuoruutensa takia ikäisiään jäljessä. Se oli ehkä ratsastettavuudeltaan iästään huolimatta kaikkein raain, ja olisi tykännyt mennä vaan kovilla kierroksilla lujaa eteen.

Tästä ryhmästä päällimmäisenä jäi mieleen ajatus nuoresta hevosesta eskarilaisena ja puolipidätteen merkitys. Nuoren hevosen kanssa tulee muistaa, että sillä ei ole vielä olemassa ajatusta siitä, miten sen kuuluisi olla. Mikään ei ole vielä selvää - kulmat, uralla kulkeminen, erilaiset avut tai reagointi esimerkiksi pohkeeseen. Sen takia näille "eskarihevosille" pitää muistaa ennen kaikkea kertoa se hetki, milloin ne tekevät oikein, ja myös yrittämisestä pitää muistaa palkita. Jos hevoselta saadaan tässä vaiheessa tapettua halu kokeilla ja yrittää, sitä on vaikea saada takaisin. Ja ainoastaan kertomalla hevoselle, että se on supertaitava ja tosi hyvä, saadaan tämä yritteliäisyys säilymään.

Pidätteeseen liittyi ajatus siitä, että pidäte ei ole kokonainen ilman hellitystä. Pidäte ilman hellitystä on ihan vaan vetämistä, ja jos hevosta aina vaan vetää, ei sille edes anneta mahdollisuutta reagoida oikein. Vaikka hevonen menisi aivan täysiä eteen päin, pitää ratsastajan pitää huolta siitä, että hän ratsastaa pidätteen kokonaisena - eli myös hellityksen sisältävänä.


Klo 17-18
Nelli Harjula – Alfred Lyytikäinen, s. 1998
Johanna Pihlaja – Sanelma Unelma, s. 2009
Senni Vilander – Pyry Waan, s. 2003

Suomenhevosryhmää olin tietenkin odottanut paljon! Tässä ryhmässä oli erilaisia hevosia erilaisilla vahvuuksilla ja heikkouksilla, kuten toki kaikissa muissakin ryhmissä. Ville piti klinikan koko ajan mielenkiintoisena katsojille kiinnittämällä huomiota aina yhteen hevoseen ja kertomalla huomioitaan siitä. Tässä ryhmässä tehtiin tärkeätä perusratsastusta: huolellisia kulmia ensin käynnissä ja ravissa siirtymisten kanssa niin, että ravissa kohti kulmaa ja käynnissä kulma. Tässä Ville kiinnitti erityistä huomiota siihen, että hevoselle ei saa jäädä jankuttamaan, eli pyytämään samalla turruttavalla avulla uudestaan ja uudestaan. Tämä kolahti kyllä lujaa itselleni, koska juuri tämä on minun helmasyntini: pyydän ja pyydän, ja lisäksi jään sen pyytämisenkin jälkeen vielä varmistelemaan, että kai se nyt kuuli, että minä pyydän. Ville ohjasi ratsastajia käyttämään apua niin, että hevonen kuulee sen ja ottaa sen vastaan, ja sitten jättämään hevosen rauhaan ja kiittämään. Toki heti ei käytetty rankkaa apua, mutta jos apu ei tehonnut, sitä ei jääty toistamaan ja toistamaan samalla teholla, vaan lisättiin tehoa niin, että jotain tapahtui. Ja sitten kiitettiin ja jätettiin hevonen rauhaan.

Laukkatehtävänä tässä ryhmässä tehtiin lähinnä laukkaa ympyröillä. Jokaisella ratsukolla oli omanlaisiaan haasteita, joissa Ville sitten auttoi yksilöllisesti jokaista erikseen. Lopuksi sekä ratsastajat, että hevoset näyttivät tyytyväisiltä. Ja onhan ne suomenhevoset aina suomenhevosia, eli suhteellisen täydellisiä minun silmääni...

Klo 18.30-19.30
Mira Nieminen – El Fragante, s. 2010
Iida Hast – Doranto, s. 2008
Stella Eloranta – Korsyka II, s. 2004

Kolmannessa ryhmässä olikin sitten vain tuttuja ratsastajia. Mira on meidän tallilla töissä ja hän oli ratsastamassa lainahevosella Elmolla, kun oma hevonen on hetkellisesti telakalla. Iida taas on meidän rakas orjapiiskuriope, oli ihan loistava päästä kerrankin katselemaan kun Iidakin vuorostaan hikoilee... Stella taas on meidän superreipas hoitajatyttö, joka osallistui valmennukseen meidän yhdellä tuntihevosella, jolla oli ehtinyt ratsastaa ennen klinikkaa kokonaiset kolme kertaa. Koru ei montaa viikkoa ole meillä edes ehtinyt olla.

Tässä ryhmässä Ville halusi ratsastajat istumaan hevosen takajalkojen päälle, eli kaikki eteenpäinkönötys kiellettiin. "Perseen päällä" istumisen hän perusteli käyttämällä vertausta skeittilaudasta - jos ratsastaja kenottaa eteen, hevonen rullautuu ratsastajan painon mukana "ratsastajan taakse". Tässä ryhmässä käytiin myös läpi sitä, että hevosen on vastattava apuihin, ja kun hevonen vastaa niihin, on ratsastajan voitava luopua avusta ja jatkuvasta ylläpitämisestä. Miran ja Stellan hevoset alkoivat jarruttaa, kun ratsastaja luopui avusta. Tätä Ville piti merkkinä siitä, että apu ei ole missään vaiheessa mennyt kunnolla lävitse.

Iidan isokokoisen ja näyttävän Topin kanssa Ville kävi lävitse hieman ravi-käynti -siirtymistä ison hevosen kanssa. Jos hevonen tulee isoa ravia siirtymiseen, sen pitäisi pystyä jatkamaan yhtä isoa käyntiä, jotta siirtyminen olisi sujuva. Jos siirretään suoraan isosta ravista käyntiin, liikkeeseen tulee välttämättä "töksähdys", eli hevosen liike ikään kuin pysähtyy ravin ja käynnin välissä. Jotta siirtyminen olisi sujuvampi, ravia pitää pienentää ennen siirtymistä. Ja tuli muuten hienoa, sulavia siirtymisiä!

19.30-20.30
Laura Viljanen – Coolman II, s. 2001
Milja Ranta – S.W. Red Charm
Anna Kärkkäinen – Elves Angel, s. 2004

Tästä ryhmästä erityisen tuttu ratsastaja oli tietysti meidän valmentaja Anna ja hänen ratsunaan ollut Sallan entinen estehevonen Tilli. Lisäksi olen fanityttöillyt Miljan ratsastamista aikaisemminkin, ja ollaanhan me blogien kautta jo melkein kovinkin tuttuja - ja kesän aikana ehkä jopa valmennustuttujakin, Milja nimittäin lupaili tulla meidän kouluratsastuspyllerrystä katselemaan.

Tässäkin ryhmässä oli hyvin erilaisia heppoja. Miljalla oli vaihtunut ratsu, joten kolmen hevosen sijaan me näimmekin kaksi hevosta ja yhden huippuponin!

Tässä ryhmässä tehtiin pohkeenväistöjä, joilla pyrittiin avaamaan erityisesti Lauran hevosen alkujähmeyttä. Ville kuvailikin Lauran hevosta sellaiseksi, että ensimmäisen puoli tuntia, kun sitä esimerkiksi kisaverryttelyssä ratsastaa, toivoisi vain, ettei kukaan katsoisi, mutta käynnistämisen jälkeen se näyttää aivan erilaiselta. Ja näin tosiaan kävi tämän hevosen kanssa. Pohkeenväistöjen jälkeen työskenneltiin keskiravin tyyppisesti, ensin keventäen hevosia keskiravissa pitkää sivua "niin paljon kuin lähtee" auki, ja sen jälkeen sitten alas istuen. Tästä lähdettiin etsimään myös sitä liitoa perusraviin niin, että kun hevosella alkoi olla virtaa pitkän sivun alussa, kun se odotti eteenratsastusta, suunnattiinkin voimaa ja energiaa ylöspäin.

Vaativan ryhmän aikana Ville palasi vielä viimeisen kerran hevosen kiittämiseen. Hän otti esimerkikseen Annan, joka onnistuneen pätkän jälkeen kiitti hevosta roimasti lähes kaulalla roikkuen. Hevosen kiittämisessä ei hänen mielestään ikinä saa pelätä sitä, että paketti hajoaa kiitokseen, koska hevosta kiitetään aina siitä, mitä se on tehnyt ennen kiitosta, ei siitä, mitä se tekee sen jälkeen. Eli kiittää pitää aina hyvästä suorituksesta, vaikka hevonen esimerkiksi innostuisi siitä niin paljon, että palasia joutuu hetken taas keräilemään.

Ville myös korosti sitä, että emme voi itse valita niitä tilanteita, joissa haluamme hevosen oppivan jotain, vaan jokaiseen ratsastukseen pitää suhtautua oppimiskokemuksena. Joka kerta hevonen oppii jotain, halusimmepa opettaa sille tai emme. Siksi meidän pitää tehdä tietoinen päätös opettaa sille niitä asioita, mitä haluamme sen oppivan. Jos emme tätä päätöstä tee, niin on luultavaa, että hevonen oppii jotain, mitä emme halunneet sille opettaa.

Klo 20.30-21
Essi Antila – Jaybee Apprentice, s. 2000

Illan viimeisenä oli vielä vuorossa puolen tunnin vaativan tason demo. Tästä en oikein osaa sanoa muuta kuin että wau. Olipa siinä hevosessa todella vaihteita! 

Klinikka oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut, Vaurio oli hauska esiintyjä, joka otti yleisön kiitettävästi mukaan. 

Koska klinikasta ei ole yhtään kuvaa, kuvitukseksi esimakua tulevasta Nipsu-postauksesta: mut laitettiin ratsastamaan ohjat yhdessä kädessä :D