tiistai 28. heinäkuuta 2015

Päivä, jona kiire loppui

Tänään noin kello 10:22 loppui kiire. Sen tajuamiseen, että kiire on loppunut, menee varmaan vielä aika kauan. Siitä huolimatta olen päättänyt tietoisesti pysäyttää nyt kiireen elämässäni. Nyt on aikaa, ihan oikeasti.

Tänään noin kello 10:22 lääkäri totesi neurologin lausunnon perusteella, että on oikeastaan vain yksi vaihtoehto. Se vaihtoehto oli kirjoittaa sairaslomaa vuoden loppuun. Olen omaa jaksamistani ja pystymistäni seuraillut tässä kesän mittaan, ja tällä kertaa en vastustellut lainkaan. Näin se on, en minä töihin pysty vielä menemään. Pitkään aikaan. 

Kiire loppui siis kuin seinään. Nyt on viisi kuukautta aikaa tehdä. Tai jättää tekemättä. Opetella jättämään tekemättä, opetella tekemään sen, mitä oikeasti jaksaa. Opetella tunnistamaan, mitä jaksaa. 

Lääkärikäynnin jälkeen ajoin käytettyjä pyöriä myyvään kauppaan ja sovin alustavasti pyöräkaupoista. Nyt on aikaa polkea paikkaan jos toiseenkin. Sen jälkeen kävin koirien kanssa pitkällä lenkillä. Ja sen jälkeen nukuin kahden tunnin päiväunet. Ihan vain koska pitkästä aikaa nukutti. 

En mä ole epäonnistunut, nyt vain vähän rikki. 

Kiitos ystävät siitä, että jaksatte!

Kiitos ja kumarrus

Täällä voi elokuussa nähdä tuttuja, tulkaa tekin! 

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Voittoloimi! ... ja muita tarinoita pienistä iloista

Viikonloppuna on tullut naurettua aika paljon - hihitettyä, käkätettyä ja räkätettyä. Taas on tullut huomattua, että on mulla kyllä mahtavia kavereita ja ystäviä. Niiden kanssa on paras olla kisamatkoilla, mutta ihan vallan mukava myös törmätä tallilla ja tallin ulkopuolella. Ihana Aulankoporukka!

Lauantaina kisailtiin ihan omalla tallilla 1-tason koulukilpailuissa. Kisat alkoivat vasta kolmelta, joten yhden jälkeen päädyin kisapaikalle talkoilemaan. Ensin sain kunnian pestä kouluaitoja ja sen jälkeen toimia ensimmäisessä luokassa (ryhmäratsastus 4-vuotiaille) sihteerinä. Sihteröinti ryhmäratsastusluokassa oli erilaista ja varsin hauskaa. Ryhmäratsastusluokassahan siis ratsukot liikkuvat kouluradalla, no, ryhmässä. Eli siis tulevat sisälle jonossa ja suorittavat tehtävät jonossa. Tarpeen mukaan ratsukot saavat tehdä voltteja ja ympyröitä myös ohjelman ulkopuolelta, että saavat oman hevosensa rennoksi ja esitettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Ratsukot ratsastavat ennaltamäärättyä ohjelmaa, mutta mitään liikettä ei arvioida perinteisesti. Ratsukot saavat arvosanat käynnistä, ravista, laukasta, ratsastettavuudesta ja yleisvaikutelmasta. Tuomarointi vaatii tarkkuutta, kun pitää seurata monen hevosen osuutta samaan aikaan, ja sihteröintikin vaati papereiden välillä loikkimista ja tuomariraadin (kaksi tuomaria keskustelivat keskenään) tarkkaa seuraamista.

Seuraavan luokan, eli nuorille 5-6 -vuotialle hevosille avoimen helpon B:n sain lähes kokonaan katsella rauhassa, ennen kuin tuli aika itse lähteä hakemaan hevosta tarhasta. Vähän meinasi laittaa hävettämään, kun Riku oli koko kisojen ainoa letittämätön hevonen ja mä ainoa ratsastaja ilman valkoisia housuja ja muita kisaroippeita... En mä ollut ymmärtänyt, että kotikisoihinkin pitäisi panostaa!

Verryttelyssä olin vähän ulalla aika kauan. Onneksi olin varannut verryttelyyn enemmän aikaa kun yleensä, koska tiesin, että Riku saattaa olla vähän kadoksissa avuilta. Meidän kisavalmistautuminenhan sujui siis niin, että olin itse maanantaista torstaihin Pohjois-Suomessa reissulla, ja ratsastin itse yhden tunnin alle perjantaina, ja sitten kisoihin. Perjantaina Riku oli mulla huonosti avuilla, valui vähän vahvaksi (joo, itse jään pitämään) ja kuumeni. Lopuksi saatiin kuitenkin perjantainakin tehtyä ihan kohtalaista ravia, laukkatyöskentelyyn asti ei päästy... Lauantain verkassa jaksoin sinnikkäästi vaatia pohkeeseen reaktiota, pidätteeseen reaktiota, ja ikuisuudelta tuntuneen hetken hevosta jumpattuani, kaikki ikään kuin loksahti paikalleen juuri ennen radalle menoa. Lähdin siis todella hyvillä mielin suorittamaan rataa.

Radalla (He B:0) oli arvosanoja skaalalla 5-8. Tykkään aina kun skaalaa uskalletaan käyttää! Vitosen ansaitsin pysähdyksestä ja peruutuksesta, Riku nousi pois peräänannosta ja koko touhu oli kättä vasten. Arvosana 5,5 tuli lopputervehdyksestä, jonka ratsastin täysin linjan ohi - mulla ei yleensä ikinä käy sellaisia mokia, mitäköhän tää oli... 8 tuli keskikäynnistä (onhan se hienoa, nyt annoin Rikun itse kävellä) ja 7 molemmista ravivolteista, kolmikaarisesta kiemuraurasta, yhdestä laukasta raviin siirtymisestä ja molemmista keskilaukoista. Kaikki alapisteet olivat myös seiskaa.

Loppukommentit: Huolellista ratsastusta, hevonen hyvässä asennossa. Enemmän jäntevyyttä hevoseen, niin saat sen vielä näyttävämmäksi.

Prosentit olivat 66,6%. Tällä tuloksella tuli luokkavoitto. Ja tästä päästäänkin näihin yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisiin iloihin. Luokkavoiton seurauksena sain voittoloimen. Siis VOITTOLOIMEN! En aio nyt yhtään välittää siitä, että a.) loimi oli jämä aikaisemmista kisoista ja sovittu hukattavaksi näissä kisoissa, b.) kisat olivat vain 1-tason kilpailut kotitallilla tai c.) luokkana oli HeB ja olen tuupannut näitä jo vuosia. Sen sijaan olen häpeilemättömän ylpeä ja onnellinen voittoloimestani, joka ei todellakaan ole mikätahansa rätti, vaan mun ensimmäinen voittoloimi! Rikulla niitä toki on edellisien omistajasiskosten kanssa hankittuna. Mulla ei ollut, NYT ON! Vaikka loimi on 20cm liian iso Rikulle, sitä ei hävitetä minnekään. Mä käytän sitä vaikka itse, jos ei Rikulle keksitä sille mitään käyttöä. Sen verran se on mulle tärkeä fleecenpalanen.

Jaa mikä takakeno? Mut hieno Riku!

"Anna sen vaan kävellä se keskikäynti"

Keskilaukkaa!

The voittoloimi

Suhteellisen retee ratsastaja

Voittoloimi lepattaa!
Tänään käytiin Riksussa estekisoissa. Koska mulla ei ole materiaalia näistä kisoista, kirjoittelen ne tähän samaan postaukseen. Kuvituksena kuvia parin viikon takaa estetunnilta.

Hyppäsin Riksun raviskalla tänään siis luokat 70cm ja 80cm. Satoi koko päivän enemmän ja vähemmän, varsinaisen kisakentän pohja kyllä mielestäni kesti sen todella hyvin, mutta verkan pohja kyllä muuttui liukkaaksi kaarteista. Otin hyppyjä vain sen verran, mitä oikeasti tarvitsi ja otin aika rauhallisesti muutenkin.

Heti 70cm radalla Riku oli sitä mieltä, että toisella sivulla on nyt jotain jännää. Meinasin jäädä edellisen ratsukon jalkoihin, kun Riku jäi törkkimään esteen eteen ja laittoi pakin päälle, kun ei halunnut mennä kohti raviskan katsomoa. Sain sen sinne lopulta, ja kun liputtamassa olleet tytötkin sanoivat pari sanaa, Riku rentoutui hieman. Ei siis muuta kuin tervehdys ja radalle. Koko perusrata sujui oikein hyvin, ei mitään kummallisia paikkoja tai arpomisia. Uusintaan yritin ratsastaa vähän uusintatietä, joka kostautui sarjalle kun yhden puuttuneen puolipidätteen takia otettiin A-osalta puomi. Eipä mitään, jatkettiin rataa. Tultiin kohti uusinnan vikaa estettä, joka oli siis ollut myös perusradan vika este, eli tuttu este. Ratsastin hieman linon vinjan tähän esteelle, koska se tosiaan oli tuttu ja oltiinhan nyt uusinnassa. Esteen takana nousi liputuslippu pystyyn, ja Riku pysähtyi niille sijoilleen. Hui kauhia, en mee! Ei muuta kuin uusi yritys ja ylitse. Tuloksena siis 0/8vp.

Kasikympin radalle mentäessä jännitin sitä, että pääsemmekö nyt pelottavan katsomosivun esteitä järkevästi - perusradan ja uusinnan viimeinen este oli sama kuin edellisellä radalla. Riku hyppäsi jälleen hyvin, mutta koko radan lävitse perustempoa oli hiukan liian vähän. Riku oli jännittynyt, vähän sisäänpäinkääntynyt ja minä en osannut siinä tilanteessa ratkaista tilannetta. Ylpeä olen siitä, että jokaiselle esteelle tuin hevosta riittävästi, eli teimme ehjiä ja kokonaisia hyppyjä, vaikka jännitti kamalasti. Tuloksena ehkä historian hitain 0/0. Kaikista esteistä päästiin ylitse, enkä jättänyt hevostani yksin radalle. Siihen olen kamalan tyytyväinen.

Ja vielä tyytyväisempi olen meidän tuntsatyttöihin, Ellaan ja Oonaan, jotka tekivät hienot 90cm radat näin tuntsareita edeltävänä viikonlopuna - nyt on hyvä lähteä tuntsareihin!

Kuvannut Sara Söyring, kiitos. Estetunti joskus heinäkuussa.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kellokosken kisaviikonloppu, osa 2 - estekilpailut

Sunnuntaina jatkoimme kisaamista Kellokoskella. Riku napattiin suoraan aamuheiniltä pihalle syömään vähän vihreää ja heitin sille kuljetussuojat jalkaan. Sitten lähdimmekin liikenteeseen, tällä kertaa täyden auton kera. Tallilta lähti muutama innokas junnutyttö haistelemaan kisatunnelmaa paikan päälle. Horsy Teamin kisoja sietikin tulla katselemaan, buffetti oli erityisen hyvä ja tunnelma kisapaikalta todella rento ja tsemppaava. Toimihenkilöt jaksoivat kehua ja kannustaa meitä täysin vieraitakin ratsukoita, se on aina erityisen mukavaa.

Luokkavaihtoehdot olivat 40cm, 60cm, 80cm ja 100cm. Koska metri on vielä toistaiseksi (köhköh... Päästäänköhän sinne ikinä?) poissuljettu korkeus, ja halusin mennä kaksi luokkaa, valitsin luokikseni 60cm ja 80cm. Jälkikäteen katsottuna luokat olivat varsin hyvät, ja vaikka 60cm näyttääkin pieneltä, oli kiva päästä näyttämään erilaisia erikoisesteitä sellaisilla esteillä, ettei korkeus ollut edes kuskille ongelma.

Molemmat radat olivat mukavia ja loogisia. Ainoa paikka, minkä arvasin olevan hankala, oli este, joka hypättiin suoraan päin aitaa ja katsomoa sarjaväliin. Molemmat luokat olivat arvostelulla 367.1 ja rata vaihtui luokkien välissä, eli pääsin harjoittelemaan kaksi kokonaista rataa. Olen välillä jännittänyt ratojen opettelua nyt onnettomuuden jälkeen, kun muistissani on isoja ongelmia. Jotenkin ratojen opettelu on kuitenkin onnistunut yllättävän hyvin, ja tämäkään kerta ei tuottanut poikkeusta. Kunhan vaan keskityn ja katson muutaman muiden ratsastaman radan, muistan sen kyllä.

Molempiin verryttelyihin sain apua Boonukselta, joka oli henkisenä tukena ja Emmalta, joka Boonuksen käden ollessa kantositeessä teki varsinaiset esteiden muutokset. Riku oli verryttelyssä iloinen ja innokas, ja kaikki hypyt onnistuivat kivasti, itseasiassa molemmissa verkoissa.

60cm radalla Riku oli superjännittynyt. Se oli hieman pohkeentakana koko radan, mutta kuitenkin täysin ratsastettavissa, eli siis se selvästi halusi hypätä. Jännä kisapaikka aiheutti kuitenkin sen, että se oli supervarovainen ja pohti tiettyjä kohtia radassa. Ne eivät liittyneet esteisiin, edes niihin erikoisimpiin, vaan katsomon, tuomarirekan, yleisön, kaiuttimien tai muiden superjännien asioiden ohittamiseen. Esteet siinä välissä sujuivat oikeinkin hyvin.

Uusinnassa en pystynyt ratsastamaan mitään suunnittelemiani uusintateitä, vaan ratsastin sen samalla tavalla kuin perusradan. Lopputulos oli tuplanolla. Tällä sijoituttiin lopulta 20 lähtijän luokassa sijalle 3. Koko kolmen parhaan kärki mahtu neljän sekunnin kymmenesosan sisään, eli aika tiukkaa oli kärjessä tässä luokassa.

Tarkkaa keskittymistä

Palkintojenjaossa superylpeinä! (Kuva: Veera Kopakkala, KIITOS!)

Huutelin taas jotain vieraisiin pöytiin. (Kuva: Veera Kopakkala, KIITOS!)

Seuraavalla radalla meille kävi aika huono tuuri, sillä juuri, kun olin antanut laukkapohkeet ja aloittanut ratani, taivas aukeni ja vettä alkoi tulla kuin saavista kaataen. Pystyimme Rikun kanssa tästä vedenpaisumuksesta huolimatta keskittymään aika hyvin tehtäviin, kunnes tuli se yleisöä kohti hypättävä este. Huomasin jo lähestyessä, että Riku ei todellakaan keskity esteeseen, vaan se tuijottaa esteen yli esteen takana sadetta pakenevaa yleisöä. Ja pysähtyy. Kielloksi se toki tulkitaan, kun hevonen pysähtyy pari metriä ennen estettä, mutta se ei varsinaisesti liittynyt edes esteeseen millään tavalla, vaan siihen, että katsomossa tapahtui järkyttäviä asioita. Seuraavalla lähestymisellä päästiinkin jo tästäkin esteestä yli ja loppurata sujui puhtaasti. Yhtäkään puomia ei otettu mukaan, paikat eivät olleet meidän normaalia arpomista ja pohtimista (tai mun normaalia arpomista), vaan todella hyviä.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tuo kielto harmita. Se harmittaa edelleen, ja kisapäivänä se harmitti ihan todella. Valitettavasti käyttäydyin myös niin typerästi, että ärähdin täysin turhaan omille tukijoukoilleni, jotka olivat siellä esteen takana liikkuneet juuri kun sitä lähestyin. Ihan kuin se heidän syynsä olisi. Minun pitäisi ratsastaa niin, että saisin hevoseni keskittymään tehtävään. Nyt se ei onnistunut, ja tuli yksi tökkö.

Sen sijaan olen supertyytyväinen siihen, että saimme Rikun kanssa ratsastettua näinkin ehjät radat radoilla, jossa oli aika paljpon erikoisesteitä ja joiden kisapaikka oli selvästi Rikun mielestä jännä.

"Este kaksi - pikkasen ripottelee, kyllä tässä selviää"

"Este viisi - Oho, hakekaa kajakit ja melokaa!"


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kellokosken kisaviikonloppu - osa 1, koulukilvanajot

Tämä viikonloppu menikin rattoisasti Kellokoskella kisaillen molemmissa lajeissa. Alunperin olin ilmoittautunut lauantaille aluekouluokkaan HeA, ja myöhemmin innostuin ilmoittautumaan myös 1-tason luokkaan HeB. Kuluvalla viikolla katselin vielä kutsussa liitetiedostona ollutta Cup-mainosta ja innostuin siitä, että siellä oli oma Cup myös suomenhevosille. Ihmettelin hetken, miten en ole tätä aiemmin tajunnut, ja suuntasin katselemaan muiden osakilpailujen päivämääriä. Kappas, seuraava osakilpailu onkin jo koulukisoja seuraavana päivänä, sunnuntaina. Harmi, sinne tuskin ehtii enää ilmoittautua. Kappas, ehtiikin. Ilmottaudunpa.

Eli niin yhden kisan viikonlopusta tulikin kahden kisan viikonloppu. Riku saakin ansaittua kisalomaa ensi viikonlopun jälkeen - ensi viikonloppuna hölkytellään yksi koulurata lauantaina omalla tallilla ja sunnuntaina käydään hyppäämässä Riksussa, jos vaan suinkin on sellainen fiilis. Sitten tuleekin pari viikonloppua taukoa kisoista - ensin on tuntiratsastajien mestaruudet, jossa olen kannustamassa meidän ratsukoita ja sitten on ystävien häät. 

Lauantaina tosiaan ensin ratsastettiin kouluratsastusta. Heti kisapaikalle päästyäni kohtasin ihanan, joskin odotetun yllätyksen, kun törmäsin Miljaan matkalla kansliaan. Olimme saaneet Miljan ja ponit vieruspaikalla koppiriviin, parhautta! 

Helpon Aan verkassa Riku tuntui alkuun aika hyvältä - vähän töreeltä, kivan taipuisalta ja herkältä. Milja ohimennessään verkkaillessaan jaksoi auttaa mua, olen todella kiitollinen siitä. Oli todella ihana saada verkassa ratsastaa "jollekin", siitä oli todella apua.

Muutamaa ratsukkoa ennen omaa suoritustamme siirryimme varsinaiselle kisakentälle. Päästin Rikun valahtamaan tässä vaiheessa etupainoiseksi ja otin sitä liikaa kädellä. Onneksi Milja vielä ennen omaa vuoroaan kysäisi "No miltä tuntuu" ja saadessaan vastaukseksi "IyyUiii tää meni nyt ihan matalaks ja mä en osaa mitäääään" käski ratsastaa sen takaisin avuille. Ja antoi siihen pari käytännön neuvoa. Haha. Niinhän se olikin. Jos hevonen muuttuu ratsastaessa huonon tuntuiseksi, olet luultavasti tehnyt jotain väärin. Älä jatka samalla tavalla väärin tekemistä, vaan muuta jotain. Miten sen aina unohtaakin.

Siitä sitten vain hyvällä mielellä radalle. Alkurata ihan ok, tosin itse rikoin keskiravin. Raviohjelman puolivälissä Riku jännittyy auringon tultua pilven takaa ja osuessa metallisiin tuoleihin kentän laidalla. Yhtäkkiä kesken ravipohkeenväistön Riku pysähtyy ja katselee hetken katsomoa. Saan pojan jatkamaan matkaa. Laukkaohjelmassa sen sijaan esitämme kahdeksan (8) ylimääräistä pysähdystä. Jossain vaiheessa rupesi jo naurattamaan - ihan oikeasti, kuinka monta kertaa voi yksi hevonen pysähtyä ja kytätä tuomaripäätyä huolissaan. No, monta.

Radalla oli paljon hurjankivoja numeroita, niin kuin kuuspuolta ja seiskaa. Sitten siellä valitettavasti oli koko laukkaohjelma täynnä nelosta, kun niitä rikkoja tosiaan tuli koko ohjelman läpi. . Toinen tuomari sen summasikin loppukommenttiinsa: "Hieno hevonen, upea käynti. Tänään valitettavasti kovasti ihmeissään tuomaripäädystä ja pysähteli. Tästä tulee vielä hieno."  Prosentteja tästä liukupysähdysten ennätysradasta keräsimme ripauksen yli 55%. Huhhuh.

Radan jälkeen ihmettelin, että mikä siinä nyt tuli. Sitten rupesin miettimään, että niin. Vielä vuosi sitten Riku teki kouluradalla pelätessään sitä, että se häipyi paikalta. Kääntyi ja lähti. Nyt se ei enää jätä minua yksin, vaan pysähtyy pohtimaan tilannetta pelätessään. Ja suostuu hetken kuluttua jatkamaan, kun minä kerran pyydän. Olen aika varma, että se ihan oikeasti pelkäsi - ja se varmistui seuraavana päivänä estekisoissa...

Alkuradalta
Parin tunnin odottelun jälkeen suuntasin uudestaan verryttelemään, tällä kertaa helppoa B:tä ja tuttuakin tutumpaa K.N.-specialia varten. Verryttelyssä Riku oli aavistuksen väsähtänyt, mutta sain sen siirtymisillä ja etuosakäännöksen neljänneksillä aika tehokkaasti pohkeen eteen. Radalle lähdin ennen kaikkea ylittämään itseäni - nyt me ei oteta yhtään rikkoa, nyt Riku luottaa muhun niin paljon, että uskaltaa mennä myös tuomaripäätyyn kunnolla.

Ja radan jälkeen olin niin tyytyväinen itseeni ja hevoseeni! Ei se todellakaan ollut sellaista vaivatonta tanssia, mitä kouluratsastuksen tulisi olla, enkä ollut onnistunut edes esittämään, että se olisi sellaista - mutsin eka kommentti oli, että kyllä se tuska vähän silmistä näkyi, mutta me tehtiin se! Esitettiin koko koulurata ilman rikkoja. Ei se ollut sellainen hyväntuulinen ja rento, niin kuin toivoisin kouluratojeni aina tietty olevan, mutta ei se ollut myöskään täysi katastrofi. Siinä oli paljon hyvää.




... Paitsi ilmeisesti tuomarien mielestä. En ole pitkään aikaan saanut niin... lyttäävää paperia käteeni. Erityisesti toinen tuomari ei kyllä löytänyt meistä ratsukkona mitään hyvää. Olin tosi pettynyt tulokseemme, ja totesinkin pitkän päivän kisapaikalla viettäneelle tukijoukolleni, että joo, nyt lähdetään kotiin. 57,20% 1-tason helposta B:stä on kyllä sellainen pohjanoteeraus, että sitä sietää mennä miettimään kotiin.

Kotona sitten mietin, ja avasin Equipe Onlinen. Totesin, että jaahas, siellä oli tainneetkin olla pisteet aavistuksen kireellä tänään, koska tämä meidän prosenttimahalaskumme olisi tuonut kotiin sijan 9. ja vihreän rusetin. Eipä tullut kyllä kisapaikalla pieneen mieleenkään tällainen mahdollisuus...

Lopputuloksena olin kuitenkin tyytyväinen hevoseen, joka ylitti itsensä ja uskalsi tehdä kanssani jännittäviä asioita, sekä itseeni, kun uskalsin niitä siltä vaatia. Vaikka menee toiston puolelle, on se nyt vaan todettava: on mulla täydellinen hevonen. 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Milja kävi kylässä!

Varmaan vuoden verran ajatus oli pyörinyt mielessä. Lopulta kesäkuussa Ville Vaurion klinikan jälkeen sain kysyttyä, että tulisiko ihana Milja (Milja Ranta, MR Dressage) meitä moikkaamaan ja samalla vähän piiskaamaan. Miljalla oli samalla suunnalle muutakin tuloa, joten suostuttelua tarvittiin hyvin vähän (=ei ollenkaan) ja lopulta treffit sovittiin tämän viikon maanantaille. Meidän tallilta yksityistunnin varasi myös Laura Ronilla.

Miljalle vähän kerroin meidän perusongelmasta, eli siitä, että vaikka periaatteessa kaikki kouluradan tehtävät onnistuvat irrallisina, minun on kamalan vaikea ratsastaa niitä radalla peräkkäin. Olen hirvittävän tarkka valmistelija, ja vedän sen ihan överiksi - jään valmistelemaan ja valmistelemaan ja valmistelemaan... Ja lopulta huomaan, että kaiken tämän valmistelun sisällä hevosestani on tullut avuilleni hidas.

Milja potkaisi minua pois mukavuusalueeltani, totisesti! Rikun pitää kantaa itsensä, ja jos se ei meinaa jäädä kantamaan, en saa piilotella sitä kantamalla sitä "mukahuolimattomasti". Hevonen hereille, kuski hereille, molemmat kantavat omat kroppansa. Apu ei jää päälle, se käy ja hellittää. Nopeita siirtymisiä, takajalat hereille, isompaa ravia, pienempää ravia, kokoamista. Ja avot kun hevonen rupesi tuntumaan hyvältä. Jos viime viikon lauantaina olin fiiliksissä siitä, miten Riku kulki kisaradalla ja sanoin sitä parhaaksi kisaradakseni, tuli kyseisen radan voittaja aika pian - heti maanantaina Miljan silmän alla ratsastin vielä paremman radan.

En olekaan ikinä päässyt ratsastamaan rataa noin, että saan siihen oikeasti apua radan aikana. Meillä on enemmän ollut tapana silloin harvoin, kun joku katsoo ratojani, että ratsastetaan rata, lopuksi se joka katsoo kertoo kommentit ja sitten pyritään niiden avulla parantamaan. Nyt kun sain osan palautteesta jo radan aikana, en mennyt ahdistuneeseen paniikkiin ollenkaan, vaan oikeasti ratsastin radan lävitse. Uskomaton fiilis.

Riku jää mielellään lepäämään käden päälle ja mä mielelläni kannan sitä. Milja pyysi testaamaan, mitä käy, kun päästän. Sinnehän se kaatuu ja kumahtaa, etukautta ympäri. 

Siihen, kun päästin kädellä, käskettiin liittää pohjetta. Tässä vielä vähän harkitsen asiaa ja olen pyytänyt liian vähän. 

Nyt sitten uskallan jo pyytää reaktiota.

Pidäte, päästä, pohje, jätä kantaan - ja seuraavalla askeleella uudestaan. 

Oikea kierros on meille ollut perinteisesti vaikeampi, mutta tänään minun oli selvästi helpompi jättää Riku kantamaan juuri oikeassa kierroksessa



Laukkaakin onnistuttiin työstämään

Vastalaukkaa

Rataharjoituksen pohkeenväistö (kamala toi mun vasen käsi!)

Vastalaukkakaarretta

Ja toinen vastalaukka


Keskilaukka

Vastalaukkaa

 Sain Miljan käynnistä ihan armottoman paljon virtaa ja oikeasti myös konkreettisia vinkkejä kouluradan ratsastukseen. Onneksi Milja lupasi tulla Hämeenlinnaan vielä uudestaankin, koska juuri tätä mä kaipaan. Joku tökkäsemään mut pois mukavuusalueelta ja sen lisäksi vielä käymään mun kanssa lähes kädestäpitäen sitä, kuinka niitä kouluratoja ratsastetaan. Ihan huippua. Mä oon niin fiiliksissä!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Riksun estekisat 12.7.

Sunnuntaina suuntasimme Rikun kanssa Riihimäen raviskalle estekisoihin. Loppuun asti vähän arvoin lähtöä, kun Rikulle tuli niin kovaa matkustusta sisältävä viikko. Onneksi Riku ei uusista paikoista eikä matkanteosta varsinaisesti näytä stressaavan, joten lopulta sitten uskalsin lähteä. Meidän kuski, auto ja koppi olivat joka tapauksessa lähdössä, sillä olimme luvanneet kuskata Oonan ja Vanin paikan päälle kisoihin. Otimme siis Rikunkin mukaan.

Paikan päällä Riku käyttäytyi supermallikkaasti - vilkaisi kopin etuovesta, että "Jaahas, Riksun raviskalta näyttää" ja rentoutui täysin saman tien. Koska parin viikon takaisissa estekisoissa oli tullut 90cm radalta hylky, päätin heti laskea rimaa sen yhden portaan alaspäin, ja hyppäsin 70cm ja 80cm luokat.

70cm oli ihanneaika-arvostelulla. Katselin miltei kymmenen rataa alle ennen kuin nousin verkkailemaan, ja totesin, että nyt pitäisi päästellä lujaa, että pääsee ihanneaikaan. Päätin, etten stressaa siitä, vaan ratsastan aavistuksen reippaampaa ratalaukkaa, mutta hyvillä ja pitkillä teillä. Nyt kaipasin vain hyvää rataa alle.

Ensimmäisessä verryttelyssä Riku oli rentona ja tyytyväisenä. Riksun kentän pohja oli noin muuten kestänyt aika hyvin koko viikon sateet, mutta verryttelyssä alkoi aika nopeasti muodostua kaarteisiin hivenen liukkaita kohtia. Sen takia päätin, että otan verryttelyhyppyjä vain sen verran mitä oikeasti tarvitsee. Lopulta hyppäsin vain kerran ristikon, kerran minipystyn, kaksi kertaa kisakorkeudella olevan pystyn ja kaksi kertaa okserin. Kaikki hypyt tuntuivat hyviltä, Riku rennolta mutta innokkaalta.

Radalla kun nostin laukan, Riku lähti itse laukkaamaan aavistuksen reippaammin kuin mitä normaalisti haluan sen estetehtävissä menevän. Annoin mennä. Radassa oli kahdeksan hyppyä, ei sarjaa, kaksi linjaa. Ykkösesteen jälkeen pääsin ihanaan esteradan imuun - kaikki tuntui ihanan helpolta, paikat löytyivät ja hevonen oli innokas. Oli ihanaa hypätä.

Kuvat ovat Milla Toivasen ottamia, iso kiitos kuvaajalle!

Ehkä ensimmäinen kerta, kun esteradalla hymyilyttää!

70cm

Suomenhevonen ja sen jalat. Tavanomaiset hypyt on amatööreille :D
Radan jälkeen hymyilytti, nauratti ja vähän itkettikin onnesta. On se aika superia kun saa harrastaa näin mahtavan hevosen kanssa ja kokea tällaisia fiiliksiä. Tuloksia kuulutellessa kuulin, että 2 aikavirhepistettä tuli. Ehdin ajatella, että "No, ei meidän aika nyt kuitenkaan riittänyt", kunnes kuulutus jatkoi, että virhepisteet tulivat alitetusta ihanneajasta... Vähän pisti naurattamaan.

Luokkien välissä Riku keskittyi siihen tärkeimpään, eli vihreän syömiseen, ja minä kävin kävelemässä 80cm radan. Siinä oli jonkin verran enemmän tekemistä kuin 70cm radassa, mutta rata oli silti varsin sujuva ja mukava, sekä hevoselle reilu.

Verryttelyn pidin tähänkin luokkaan lyhyenä ja napakkana. Olin itse aika väsynyt jo tässä vaiheessa, nykyään jännitys väsyttää minut tosi nopeasti. Verryttelyssä sanoinkin mutsille, että mun on nyt tosi vaikea arvioida, mihin väliin mahdun hevosen kanssa. Väsyneenä aivojeni kognitiivisten toimintojen puutteet erityisesti korostuvat, ja etäisyyksien ja nopeuden arviointi vaikeutuu. Pääsin kuitenkin hyppäämään muutaman hypyn suunnitellusti.

Radalla en saanut Rikua ratsastettua enää yhtä reippaaseen tempoon. Hypyt olivat kuitenkin pääosin hyviä. Lähestymisvirheen tein sarjalle, johon unohdin ensin kääntää, ja Riku huomasi esteen vasta liian myöhään ja unohti näin ollen etujalkansa A-osalta. Hienosti se kuitenkin paikkasi ratsastajan virheen B-osalle ja sai kaikki jalat ylitse. Muuten puomit pysyivät kannattimillaan, joten lopputuloksena oli yksi pudotus.

Olen meidän kisapäivään todella tyytyväinen. Riku tuntui hyvältä ratsastaa, eikä ollut jälkeäkään siitä, että olisi ollut tulossa kieltoja jollekin esteelle. Sen parin viikon takaisen kieltoputken jälkeen olin soittamassa lähes mediheliä paikalle, koska mietin tietenkin jo ahdistuneena, että onko Riku kipeä jostain. Nyt ne kiellot voidaan kuitenkin ehkä jo aivan tyytyväisinä laittaa huonon ratsastuksen piikkiin - siihen on onneksi lääkkeenä ihan vain harjoittelu. Huomattavasti kivempaa ja halvempaa kuin klinikalla ravaaminen!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Nastola 2-taso 11.7.

Päätin kaikessa hiljaisuudessa Hämeenkosken täydellisen kisafiaskon jälkeen pitää kisataukoa koulukisoista. Tarkoitus oli pohtia, että miten tästä eteenpäin - mitä mä teen nyt niin totaaliväärin, että tämä homma pissii näin pahasti. Lopulta kisatauko venyikin neljän viikonlopun pituiseksi, joka kesken kisakauden on kyllä minulle äärimmäisen pitkä tauko! Edellisestä aluekisastartista tuli kahden kuukauden väli. Ja kyllä voi sanoa, että tauko teki hurjan hyvää ratsukolle.

Starttini oli ihanasti vasta iltapäivällä, joten tallille lähdettiin vasta aamupäivän puolella, ja ihan kaikessa rauhassa juoruttuani, letitettyäni ja pakattuani olimme valmiina lähtöön tasan 12 maissa. Kisapaikalla olimme ajoissa, ja ehdin katsella hetken aikaa ratoja ennen omaa vuoroani. Aikaisemmista kisareissuista viisastuneena pidin erityistä huolta siitä, että Rikulle ei pääse tulemaan kuuma - vaikka se vaatikin sitä, että joku vahtii jatkuvasti kopin etuoven luona raipan kanssa. Rikuhan siis seisoo kopissa hienosti yksinkin, mutta silloin, kun etuoven joutuu avaamaan, alkaa kuopiminen. Takaportin yläluukun pitäminen auki on ihan ok, mutta etuovi on jotain kestämätöntä jätkän mielestä.

Jotenkin siitä huolimatta, että olimme hyvinkin hyvässä ajassa paikalla, onnistuin sotkemaan aikatauluni niin, että lopulta verryttelyyn lähdin myöhässä. Pääsin suoraan ulos ns. odottelualueelle radan viereen, eli en käynyt ollenkaan verryttelemässä maneesissa. En ollut missään vaiheessa ihan varma, missä kohtaa olen lähdössä (lopulta verryttelyaikaa tuli noin 20 minuuttia, mikä osoittautui täysin riittäväksi), joten päätin vain kokeilla, että pohkeesta tulisi kunnon reaktio eteen ja istunnalla tultaisiin takaisin ja olla siihen tyytyväinen. Ennen kaikkea nauttia hevosestani.

Ja niin mä todella nautinkin! En voi sanoa, että "kaikki tuntui verkassa helpolta", koska kokeilemani avot eivät tuntuneet. En jotenkin saanut itseäni niissä suoristettua lainkaan, mutta muutaman yrityksen ja yhden ei-aivan katastrofaalisen yritelmän jälkeen päätin hyväksyä sen, että ne eivät nyt hinkkaamalla parane. Hermostutan vain itseni ja lopputulos ei silloin ole hyvä. Noin muuten verryttelyssä lähinnä hymyilytti - oli ihana ratsastaa Rikulla, joka oli niin kamalan innoissaan tekemässä hommia.

Radalle lähdin siis supertyytyväisenä ja hymy korvissa. Ratsastaminen tuntui pitkästä aikaa ihanalta myös kouluaitojen sisällä. Aika luksusta. Ratana tällä kertaa oli FEI:n CCIP** kenttäkilpailuohjelma poneille. Sisääntulossa Riku oli suora, mutta esitin ravia niin innolla eteen, että se pääsi inasen valahtamaan pitkäksi (7,6). Ensimmäinen keskiravi lähti hyvin, tosin vielä enemmän saisi toki olla ylämäkeen (6,5 & 6,5). Toinen keskiravi loppui vähän aikaisin, mutta alkoi hyvin (6,5 & 6). Avotaivutus vasemmalle oli ihan hirveä, en onnistunut taivuttamaan Rikua juuri lainkaan (4 & 5). Avotaivutuksessa oikealle oli yritystä sinne päin (5,5 & 5). Pysähdys tuli töksähtäen (toim huom: koska olin unohtanut sen ja tuli kiire) (5,5 &b 5,5). Peruutuksessa mietin, että kappas, tältäkö sen pitää tuntua! (7,5 & 6,5). Keskikäynti ja lisätty käynti ei tänään lähtenyt niin kuin normaalisti, mutta Riku venytti kuitenkin rennosti eteen (6,5 & 6,5). Keskikäynnistä sai vielä erillisen arvosanan (6,5 & 6,5). Laukannosto oli pisteessä ja täsmällinen, mutta olisi saanut olla vielä pyöreämpi (6,5 & 6). Keskilaukka ei tänään lähtenyt ympyrän puolikkailla (5,5 ja 6). Vastalaukkakiemura tuntui selkään varsin hyvältä, toinen tuomari piti sitä kiireisenä (6 & 6,5). Käynnin kautta laukanvaihto töksähti (5,5 & 5,5). Toisessa keskilaukassa muoto vaihteli (5,5 & 5,5). Vastalaukkakiemuraa pidettiin kiireisenä (5,5 & 5,5). Siirtymisestä ja keskihalkaisijassa oli ilmeisesti taas kiireisyyttä, linja tosin suora (6 & 5,5). Lopputervehdyksesstä vielä 6 & 6 molemmilta tuomareilta.

Loppupisteet ja kommentit:
Askellajit 6 ja 6,5
Lennokkuus 6 ja 6
Kuuliaisuus 6,5 ja 5,5
Ratsastajan asento 6 ja 5,5 (mitämitä? Ja mä kun luulin istuvani kerrankin erityisen hyvin ;)

C-tuomari: Symppis heppa. Askellajit puhtaat. Paljon hyvää! :) Pehmeämpi peräänanto.
H-tuomari: Perusliike hyvä. Lisäyksiin vuomaa ja muoto alle (??). Pidä tasaisempi käsi.

Olin rataan aivan äärimmäisen tyytyväinen. Vähän ironista kyllä, olin erityisen tyytyväinen laukkaan, joka tuntui kerrankin pyörivältä, energiseltä ja iloiselta. Se olikin sitten ilmeisesti näyttäytynyt kiireisenä. No, näitä sattuu. Nyt pitäisi varmaan videokuvata tuota laukkaa vähän, että pääsisin käsiksi siihen kiireisyyteen ja oikeasti ratsastamaan sitä laukkaa näyttäväksi nyt, kun se vihdoin tuntuu hyvältä ja aktiiviselta.

Tärkeintä' radassa oli kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa ikinä pääsin kouluradalla siihen tunteeseen, kun oikeasti tehdään hevosen kanssa samaa hommaa, eikä kumpikaan jätä toista yksin. Mulla on paha tapa tiukan paikan tullen panikoitua ja jättää Riku suoriutumaan yksin. Lopputulos on aina juuri sen näköinen, että hevonen on jätetty yksin. Nyt meillä oli aidosti hauskaa yhdessä. Tämä rata oli fiilikseltään mun paras ikinä.

Loppupisteissä jäin harmittavan kahden pisteen päähän 60% haamurajasta, mutta näin ihanan radan jälkeen en kyllä edes yritä olla pettynyt. Nyt on sellainen olo, että kyllä tämä tästä lähtee vielä rullaamaan.

Kisakuvia ostin Milla Lankiselta, kiitos kuvaajalle!

Olipa ihanaa ratsastaa kisoissa pitkästä aikaa!

Etsin erittäin arvokasta, vain kevennetyssä keskiravissa esiintyvää aarretta maasta. 



Aarteenetsintä jatkuu.

"Kai te näitte mikä rata!?!" Pikkasen tyytyväinen kuski... 

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Sennuleiri Sappeen Ratsutilalla 6.-9.7.

Leiriltä ei ole olemassa mitään ratsastuskuvamateriaalia, sillä ratsastimme mutsin kanssa samassa ryhmässä, joten edes onnettomia puhelinroiskaisuja ei ole tarjolla.

Maanantaina lähdimme Aulangolta ajelemaan kohti Pälkänettä kymmenen maissa. Autoon oli pakattu käsittämätön määrä kampetta, kun ihmiset varautuivat vaihtovaattein luvattuun sateeseen. Sen sijaan Rikulle ei sitten loimea tullut mukaan pakattua, kiitos vaan Sappeen ystävälliselle tallihenki-Lotalle sopivan loimen lainaamisesta meidän herkkispojan niskaan ;) 

Sappeessa olimme perillä vähän ennen yhtätoista ja sain purkaa Rikun suoraan tarhaan ihmettelemään tilannetta. Riku käveli äärimmäisen ylpeänä, säästään puoli metriä korkeammalla pitkin pihaa. On se reteen näköinen halutessaan! Lykkäsin Rikun tarhaan ja jäin huolesta täristen tuijottelemaan, kuinka se siellä oikein pärjää. Riku käveli tarhan toiseen nurkkaan, katseli hetken naapuritarhoissa seisovia hevosia, ja heitti maahan makaamaan. Ihan äärimmäisen rento suhtautuminen jätkällä... Omistaja ja äitinsä onneksi pörräsivät hevosen ympärillä tilanteen vaatimalla (not...) paniikilla. 

Rikun tarhauduttua onnistuneesti ihmiset kävivät heittämässä tavaransa majoitustilaan. Majoitustilat olivat niin kaukana sellaisista vähän kosteista ja erikoiselta haisevista 90-luvun leirikämpistä kuin voi olla... Supersiistit, saunalliset ja tupakeittiölliset kaksiot toimivat leiriläisten asumuksina. Minä ja mutsi nukuimme samassa huoneessa, muut leiriläiset saivat kaikki omat huoneensa. Yöpyviä leiriläisiä oli viisi, lisäksi leiriä kävi kolme leiriläistä päiväleirinä.

Majoituksen jälkeen palasimme takaisin tallille, jossa pidimme nopean tutustumiskierroksen ja jokainen sai esittää toiveita leirin suhteen, hevosiin ja tunteihin liittyen. Olimme tosiaan koulupainotteisella sennuleirillä, mutta silti olin vähän yllättynyt siitä, ettei kukaan todella tuntunut haluavan tehdä muuta kuin mennä koulua! Kahdeksan hengen leiriporukkamme jaettiin kahteen ryhmään, joista molempiin tuli neljä ratsastajaa. 

Ensimmäisellä tunnilla ratsastin Rikulla. Maanantai oli paahtavan kuuma päivä, ja paarmat häiritsivät Rikua läpi koko tunnin. Keskityimme ensimmäisellä tunnilla ennen kaikkea istuntaan, ja haimme siirtymisissä (käynti -pys, käynti - ravi, ravi - käynti) hevosta tasaiseksi molemmille ohjille ja pohkeille. Rikun kanssa sain aikaiseksi oivalluksen siitä, että siirtymisessä alaspäin sen sijaan, että painan kantapäätä maanisesti alaspäin (= irti kyljestä), nostankin sitä hivenen ylöspäin ja näin samalla "halaan" hevosta. Jopa alkoivatkin siirtymiset sujua pehmeämmin. 

Toiselle tunnille sain Wäpä -nimisen tuntihevosen. Wäpä oli opettajan, Reija Vähätalon, entinen estehevonen, joka nykyään tekee tuntihevosen töitä. Wäpä oli hevosena sellainen diesel-malli -käynnistyminen vei pitkän hetken, ja ensimmäiset 40 minuuttia olin aika kauhuissani - miten mä en saa tätä ollenkaan kulkemaan! Istunnalle herkkä Wäpä ajautui mun vinon istunnan alle, ja alkoi kulkea oikeastaan vasta, kun sain itseäni suoristettua. 

Tiistaina ratsastin aamutunnin tuntihevosella. Tällä kertaa minulle oli jaettu Pera. Tällä tunnilla sain hyvän muistutuksen siitä, kuinka paljon enemmän jalkaa voin käyttää! Pera oli siitä hankala hevonen, että sitä jäi kamalan mielellään ratsastajana työstämään kädellä ja ratsastamaan pohje iloisesti lepattaen. Lopputuloksena hevonen, jonka niska on nyökyssä, takajalat tallissa ja selkä notkolla. Mutta kah, kun laittoikin pohkeen kiinni ja sai moottorin käyntiin, niin hevonen alkoi kulkea ja fiiliksiä ilmestyä ratsastajalle! Todella mukava hevonen. 

Toiselle tunnille olin saanut ylipuhuttua meidän porukan hyppäämään. Otin Rikun tätä tuntia varten itselleni, ja Riku olikin huipputärkeänä päästessään vieraaseen maneesiin ja huomatessaan, että eteen kasattiin PUOMEJA! Teimme yksinkertaista kontrolliharjoitusta, joissa kahden puomin välissä piti tehdä siirtymisiä. Tai no, harjoitus olisi kotona ollut yksinkertainen - nyt Riku oli niin intona, että siirtymiset olivat todella haastavia, kun Riku liirasi ja syöksyili onnellisena. On se vaan niin ihana... Tunnin lopuksi kevennellessä oli sekä ratsastajalla, että hevosella vähän sellainen olo, että "nytkö se loppui" - kovin montaa kertaa ei ehditty puomia ylittää, ennen kuin tunti loppui. Vähän oli erilaista kuin este/puomitunnit kotona... 

Keskiviikkona ratsastin aamutunnin taas tuntihevosella. Tällä kertaa minulle oli jaettu "tätien unelmaratsu" Hoonika, joka on valtavan kokoinen, mutta liikkeet ovat silti kuin istuisi tiskipöydällä. Oli todella erikoista ratsastaa, kun maisema vaihtuu, mutta mikään ei tunnu satulan alla liikkuvan. Olin alkuun vähän ihmeissäni tästä hevosvalinnasta, koska Hoonika oli näyttänyt maailman rennoimmalta tätikuljettimelta, ja mietin, että saakohan siitä mitään tehoja irti. Saihan siitä! Tunnin aiheena oli pohkeenväistöt, ja Hoonika oli kyllä ratsastajan suoruuden suhteen aika loistava mittari, kun itse olit suorassa, niin hevonen kyllä tasan kulki suoraan.

Iltapäivätunnille otin Rikun ja kanget. Tunnin aiheena olivat edelleen pohkeenväistöt, ja pääsin aika hyvin jatkamaan sitä problematiikkaa, minkä selvittelyä aloitimme kuukausi sitten Nipsun valmennuksessa. Nyt pohkeenväistössä on selvästi päästy kuukaudentakaisesta eteenpäin! Jos kuukausi sitten ongelmana oli se, että paniikissa tarrauduin Rikuun pohkeenväistössä ja jäin "nalkuttamalla" muistuttamaan, että "väistäväistäväistä" ja se päätti, että väistä yksinäs. Nyt väistöt ovat ajoittain vähän liiankin lennokkaita, koska olen päässyt kehumaan niissä Rikua paljon, ja se innoissaan lähtee suorittamaan tehtävää. Asetus ei näin ollen aina jää sinne minne kuuluu. Riku oli tällä tunnilla huikean hyvän tuntuinen, pörisevä ja hyväntuulinen.

Torstai oli leirin viimeinen päivä. Menin aamupäivällä vielä uudestaan Peralla, se oli mukava yllätys! Olin henkisesti valmistautunut kokeilemaan neljättä eri hevosta, joten oli hauska päästäkin kokeilemaan jo tuttua hevosta uudelleen. Tällä tunnilla teimme töitä neliöllä kulmien parissa. Pera oli alusta asti aika hyvän ja rennon tuntuinen, ja loppua kohti ravi alkoi olla oikein miellyttävää. Tällä hevosella hienosti huomasi sen, kun selkä lähti mukaan liikkeeseen, niin istuminen helpottui huomattavasti. Jopa tällainen perus suomenhevostäti pystyi kohtalaisesti istumaan satulassa.

Viimeisen leiritunnin menin Rikulla. Saimme oikein teho-opetusta, koska meitä olikin tunnilla vain kaksi! Työskentelimme kolmikaarisella kiemurauralla, ja haimme aitoa asetusta ja taivutusta. Riku tuntui koko tunnin ajan todella miellyttävältä ratsastaa, sillä oli positiivinen töhinä päällä. Yritin pitää viikonlopun kisat mielessä ja ratsastaa erityisen paljon välikäyntejä, vaikka se olikin vaikeaa kun hevonen tuntui NÄIN hyvältä.

Leirin plussat listauksena:
- Riku oli aivan käsittämättömän rento ja tyytyväinen vieraassa paikassa, vaikka loppua kohti alkoi energiaakin kertyä...
- Pääsin ratsastamaan vierailla hevosilla
- Henkilökunta oli superystävällistä ja rentoa
- Tunneilla keskityttiin istuntaan ja perusratsastukseen, missä kaikilla onkin hiottavaa
- Ruoka oli hyvää
- Majoitustilat olivat upeat

Mikä jäi hampaankoloon...
- Vaikka oli kiva, että oli maneesi, oli oikeasti tosi tuskastuttavaa ratsastaa kesällä maneesissa! Kenttä kuulemma tulee sateessa liukkaaksi, joten ratsastimme maneesissa, vaikka ulkona ei (juuri silloin) satanut.
- Olisin kaivannut vähän actionia! Ensi kesänä en tasan mene koulupainotteiselle leirille vaikka koulutuuppari olenkin :D
- Olin itse kaikesta sosiaalisuudesta niin väsynyt, että sillä aikaa kun muilla oli teoriaa/käytäntöä, menin kämpille nukkumaan...


Riku alkoi taas leirin aikana hirnumaan minun perääni kamalasti. Onhan se suloista, mutta viikon yksi parhaista hetkistä oli kuitenkin se, kun sain palauttaa hevoseni sen tarhakavereiden kanssa samaan tarhaan. Ei minun kuulu olla hevoseni paras kaveri, sen parhaan kaverin kuuluu olla sen oma lajitoveri. Rikuun myös kerääntyi pienessä yksiössä tarhatessa (tarha ei kyllä ollut yhtään sen pienempi kuin nekään tarhat, mitä meillä kotona on yksintarhaaville) valtavasti energiaa, joka näkyi hyvin positiivisella tavalla ratsastaessa - "jesjesjes mitä me nyt tehdään?" -tyyppisenä intoiluna. Vitsailinkin, että pitäisi varmaan pistää poika yksintarhaukseen kotonakin, niin se olisi noin superintona kaikesta liikutuksesta. No ei todellakaan. Oli oikeasti aika surkeaa katsella sitä apaattista seisoskelua, vaikka Riku aktiivisesti kavereita katselikin. Kyllä ne hevoset kuuluvat lajitoveriensa kanssa tarhaamaan.

Loppuun ekan päivän fiilistelykuvat, jotka olivatkin ainoat koko leirin aikana räpsityt.

Riku ja se paljon puhuttu tarha, johon ekana heitettiin makuulle

Ekan päivän tunnin jälkeen vihreällä

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Leirille!

Riku on saanut nautiskella vihreän syömisestä minilaitumellaan kavereiden kanssa, monista rennoista ja vauhdikkaista maastolenkeistä ja joskus joutunut myös omistajansa kouluratsastusinnostuksen uhriksi. 

Rikulla on nyt tänä kesänä ollut useammin kuin tavallisesti vapaapäiviä. Keväällä onnettomuuteni jälkeen vain nukuin - nyt en sitten saa enää unta. Ja koska aivojen parantumisen kannalta olisi kamalan oleellista saada unta, on pakko nukkua silloin kun nukuttaa. Se, että joutuu jättämään sovittuja menoja väliin, koska silloin sattuu uni tulemaan, ei sovi minun luonteelleni ja tuntuu omituiselle. Olen yrittänyt sietää tätä heikkoutta itsessäni. Ja joskus onnistunut. 

Uutena haasteena (tai oikeastaan vanhana haasteena, jolle nyt on saatu nimikin) on käden hermovaurio. Heti onnettomuuden jälkeen ihmettelin toista kättäni, joka puutuu jatkuvasti, ihan vain istuessakin. Sitä pistelee, se on voimaton ja sen liikkeitä on vaikea kontrolloida. Oikea käteni ei todella tunnu tietävän mitä vasempi tekee... Käsi on myös kipeä koko ajan. Vaivalle tosiaan löytyi mahdollinen diagnoosi, joka on hermovaurio. Nyt sitten pohditaan, miten tästä kuntoutellaan. Fysioterapeutilta sain ensiohjeena olla venyttelemättä (onko hei kukaan saanut ikinä fyssarilta ohjetta olla venyttelemättä?), lepuuttaa kättä tuen päällä ja ratsastaa mahdollisimman vähän. Onneksi fyssari on itsekin hevosenomistaja, joten ei mennyt ehdottelemaan täyttä ratsastamattomuutta... 

Oman osittaisen sairauslomalaisuuteni vuoksi Rikulla on siis ollut kesän aikana satunnaisia vapaapäiviä. Lähtökohtaisesti Rikulla ei vapaita ole - nyt sillä on muutamia ollut. Sen hyväksyminen on yllättävän hankalaa. 

Tänään kävin tekemässä tallivuoron aurinkoisessa säässä. Koirat tulivat päivällä Petun kanssa morjestamaan, ja tallentuivat kameralle. Riku sen sijaan ei pyynnöistä huolimatta juurikaan, on se kumma että noita koiria on muka mukavampi kuvata kuin tarhassa möllöttävää Rikua ;)

Pentu meni vähän katolleen!

Älykkyys loistaa Kössin silmistä

Kesä

Se ainoa kuva Rikusta...

Laitoin hevosille lisää vettä. Kössi auttoi. 

Kelpo ja Kössi

Pojat läks.


Huomenna sen sijaan tapahtuu jotain superjännää - me lähdemme mutsin kanssa ratsastusleirille! Pakkaamme Rikun koppiin aamulla ja suuntaamme neljäksi päiväksi Sappeen Ratsutilalle. Olen tosi innoissani ja hieman jännittynyt. Ihan niin kuin silloin 15 vuotta sitten...