Voittoloimi! ... ja muita tarinoita pienistä iloista

Viikonloppuna on tullut naurettua aika paljon - hihitettyä, käkätettyä ja räkätettyä. Taas on tullut huomattua, että on mulla kyllä mahtavia kavereita ja ystäviä. Niiden kanssa on paras olla kisamatkoilla, mutta ihan vallan mukava myös törmätä tallilla ja tallin ulkopuolella. Ihana Aulankoporukka!

Lauantaina kisailtiin ihan omalla tallilla 1-tason koulukilpailuissa. Kisat alkoivat vasta kolmelta, joten yhden jälkeen päädyin kisapaikalle talkoilemaan. Ensin sain kunnian pestä kouluaitoja ja sen jälkeen toimia ensimmäisessä luokassa (ryhmäratsastus 4-vuotiaille) sihteerinä. Sihteröinti ryhmäratsastusluokassa oli erilaista ja varsin hauskaa. Ryhmäratsastusluokassahan siis ratsukot liikkuvat kouluradalla, no, ryhmässä. Eli siis tulevat sisälle jonossa ja suorittavat tehtävät jonossa. Tarpeen mukaan ratsukot saavat tehdä voltteja ja ympyröitä myös ohjelman ulkopuolelta, että saavat oman hevosensa rennoksi ja esitettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Ratsukot ratsastavat ennaltamäärättyä ohjelmaa, mutta mitään liikettä ei arvioida perinteisesti. Ratsukot saavat arvosanat käynnistä, ravista, laukasta, ratsastettavuudesta ja yleisvaikutelmasta. Tuomarointi vaatii tarkkuutta, kun pitää seurata monen hevosen osuutta samaan aikaan, ja sihteröintikin vaati papereiden välillä loikkimista ja tuomariraadin (kaksi tuomaria keskustelivat keskenään) tarkkaa seuraamista.

Seuraavan luokan, eli nuorille 5-6 -vuotialle hevosille avoimen helpon B:n sain lähes kokonaan katsella rauhassa, ennen kuin tuli aika itse lähteä hakemaan hevosta tarhasta. Vähän meinasi laittaa hävettämään, kun Riku oli koko kisojen ainoa letittämätön hevonen ja mä ainoa ratsastaja ilman valkoisia housuja ja muita kisaroippeita... En mä ollut ymmärtänyt, että kotikisoihinkin pitäisi panostaa!

Verryttelyssä olin vähän ulalla aika kauan. Onneksi olin varannut verryttelyyn enemmän aikaa kun yleensä, koska tiesin, että Riku saattaa olla vähän kadoksissa avuilta. Meidän kisavalmistautuminenhan sujui siis niin, että olin itse maanantaista torstaihin Pohjois-Suomessa reissulla, ja ratsastin itse yhden tunnin alle perjantaina, ja sitten kisoihin. Perjantaina Riku oli mulla huonosti avuilla, valui vähän vahvaksi (joo, itse jään pitämään) ja kuumeni. Lopuksi saatiin kuitenkin perjantainakin tehtyä ihan kohtalaista ravia, laukkatyöskentelyyn asti ei päästy... Lauantain verkassa jaksoin sinnikkäästi vaatia pohkeeseen reaktiota, pidätteeseen reaktiota, ja ikuisuudelta tuntuneen hetken hevosta jumpattuani, kaikki ikään kuin loksahti paikalleen juuri ennen radalle menoa. Lähdin siis todella hyvillä mielin suorittamaan rataa.

Radalla (He B:0) oli arvosanoja skaalalla 5-8. Tykkään aina kun skaalaa uskalletaan käyttää! Vitosen ansaitsin pysähdyksestä ja peruutuksesta, Riku nousi pois peräänannosta ja koko touhu oli kättä vasten. Arvosana 5,5 tuli lopputervehdyksestä, jonka ratsastin täysin linjan ohi - mulla ei yleensä ikinä käy sellaisia mokia, mitäköhän tää oli... 8 tuli keskikäynnistä (onhan se hienoa, nyt annoin Rikun itse kävellä) ja 7 molemmista ravivolteista, kolmikaarisesta kiemuraurasta, yhdestä laukasta raviin siirtymisestä ja molemmista keskilaukoista. Kaikki alapisteet olivat myös seiskaa.

Loppukommentit: Huolellista ratsastusta, hevonen hyvässä asennossa. Enemmän jäntevyyttä hevoseen, niin saat sen vielä näyttävämmäksi.

Prosentit olivat 66,6%. Tällä tuloksella tuli luokkavoitto. Ja tästä päästäänkin näihin yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisiin iloihin. Luokkavoiton seurauksena sain voittoloimen. Siis VOITTOLOIMEN! En aio nyt yhtään välittää siitä, että a.) loimi oli jämä aikaisemmista kisoista ja sovittu hukattavaksi näissä kisoissa, b.) kisat olivat vain 1-tason kilpailut kotitallilla tai c.) luokkana oli HeB ja olen tuupannut näitä jo vuosia. Sen sijaan olen häpeilemättömän ylpeä ja onnellinen voittoloimestani, joka ei todellakaan ole mikätahansa rätti, vaan mun ensimmäinen voittoloimi! Rikulla niitä toki on edellisien omistajasiskosten kanssa hankittuna. Mulla ei ollut, NYT ON! Vaikka loimi on 20cm liian iso Rikulle, sitä ei hävitetä minnekään. Mä käytän sitä vaikka itse, jos ei Rikulle keksitä sille mitään käyttöä. Sen verran se on mulle tärkeä fleecenpalanen.

Jaa mikä takakeno? Mut hieno Riku!

"Anna sen vaan kävellä se keskikäynti"

Keskilaukkaa!

The voittoloimi

Suhteellisen retee ratsastaja

Voittoloimi lepattaa!

Tänään käytiin Riksussa estekisoissa. Koska mulla ei ole materiaalia näistä kisoista, kirjoittelen ne tähän samaan postaukseen. Kuvituksena kuvia parin viikon takaa estetunnilta.

Hyppäsin Riksun raviskalla tänään siis luokat 70cm ja 80cm. Satoi koko päivän enemmän ja vähemmän, varsinaisen kisakentän pohja kyllä mielestäni kesti sen todella hyvin, mutta verkan pohja kyllä muuttui liukkaaksi kaarteista. Otin hyppyjä vain sen verran, mitä oikeasti tarvitsi ja otin aika rauhallisesti muutenkin.

Heti 70cm radalla Riku oli sitä mieltä, että toisella sivulla on nyt jotain jännää. Meinasin jäädä edellisen ratsukon jalkoihin, kun Riku jäi törkkimään esteen eteen ja laittoi pakin päälle, kun ei halunnut mennä kohti raviskan katsomoa. Sain sen sinne lopulta, ja kun liputtamassa olleet tytötkin sanoivat pari sanaa, Riku rentoutui hieman. Ei siis muuta kuin tervehdys ja radalle. Koko perusrata sujui oikein hyvin, ei mitään kummallisia paikkoja tai arpomisia. Uusintaan yritin ratsastaa vähän uusintatietä, joka kostautui sarjalle kun yhden puuttuneen puolipidätteen takia otettiin A-osalta puomi. Eipä mitään, jatkettiin rataa. Tultiin kohti uusinnan vikaa estettä, joka oli siis ollut myös perusradan vika este, eli tuttu este. Ratsastin hieman linon vinjan tähän esteelle, koska se tosiaan oli tuttu ja oltiinhan nyt uusinnassa. Esteen takana nousi liputuslippu pystyyn, ja Riku pysähtyi niille sijoilleen. Hui kauhia, en mee! Ei muuta kuin uusi yritys ja ylitse. Tuloksena siis 0/8vp.

Kasikympin radalle mentäessä jännitin sitä, että pääsemmekö nyt pelottavan katsomosivun esteitä järkevästi - perusradan ja uusinnan viimeinen este oli sama kuin edellisellä radalla. Riku hyppäsi jälleen hyvin, mutta koko radan lävitse perustempoa oli hiukan liian vähän. Riku oli jännittynyt, vähän sisäänpäinkääntynyt ja minä en osannut siinä tilanteessa ratkaista tilannetta. Ylpeä olen siitä, että jokaiselle esteelle tuin hevosta riittävästi, eli teimme ehjiä ja kokonaisia hyppyjä, vaikka jännitti kamalasti. Tuloksena ehkä historian hitain 0/0. Kaikista esteistä päästiin ylitse, enkä jättänyt hevostani yksin radalle. Siihen olen kamalan tyytyväinen.

Ja vielä tyytyväisempi olen meidän tuntsatyttöihin, Ellaan ja Oonaan, jotka tekivät hienot 90cm radat näin tuntsareita edeltävänä viikonlopuna - nyt on hyvä lähteä tuntsareihin!

Kuvannut Sara Söyring, kiitos. Estetunti joskus heinäkuussa.