Huono hevosenomistaja

Olen ollut huono hevosenomistaja. Olen epäonnistunut siinä, mitä pidän hevosenomistajuuden kannalta tärkeimpänä vastuutehtävänä: oman hevoseni antamien merkkien lukemisessa. Kyse ei ole ollut siitä, että ei olisi ollut mahdollisuutta huomata, että jokin ei ole nyt kunnossa. Kyse on ollut täysin siitä, että olen jättänyt ne merkit huomaamatta ja porskuttanut vaan.

Nyt kun luen vanhoja blogitekstejä, toistuu koko syyskuun ajalla oikeastaan samat sanat "lötkeä", "turhan rento", "rauhallinen" ja "ei oikein innostunut". Riku on kiltti hevonen, joka suorittaa kyllä. Nyt olisi vain pitänyt huomata jo aiemmin, että on breikin paikka. Riku on ollut kisapaikoilla superrauhallinen, suhtautunut esteratsastukseen rauhallisen innokkaasti ja jäänyt usein valmennuksissa vähän pohkeen taakse. Suorittanut osin todella hyviä pätkiä, ja sitten taas osin ollut selvästi väsynyt.

Lauantaina koulukisoissa, Esa Kuokka Cupin vikassa osakilpailussa Kellokoskella tämä kaikki eskaloitui siihen pisteeseen, että jo radalla tuli melkein itku. Olin täysin yksin radalla, hevonen oli jossain kilometrin päässä. En meinannut saada sitä laukkaamaan. Sitä ei kiinnostanut ja se järkytti. Jo radalla, ja radan jälkeen.

Muitakin hivenen outoja merkkejä, jotka olen laittanut karvanvaihdoksen piikkiin on ollut. Lisääntynyt hikoilu ja puuskuttaminen treenin aikana. Aluemestaruuksissa viikko sitten jo aamulla viileässä hypätyn esteradan jälkeen Riku oli hikinen, lisäksi se on menneellä viikolla pitänyt pestä jokaisen ratsastuksen jälkeen.

Eilen Riku oli vapaalla ja minä kävin sekoittelemassa sille pellavapuuroa ja mittailemassa lämpöä. Lämpöä, yskää tai sierainvuotoa ei ole, yleisilme on kohdallaan ja ruoka maistuu. Aloitetaan siis tämä tilanteen huomioiminen lisäämällä ruokintaan varmuuden vuoksi rautaa ja pitämällä nyt useamman päivän lepo. Vaihtoehtoja mielestäni tällä hetkellä ovat lähinnä seuraavat: talvikarvan vaihtamiseen liittyvä väsymys yhdistettynä suht. tiukkaan treeniin, jokin syysflunssa tai vain liian tiukka treenipätkä.

Ai että voi ihminen olla vihainen itselleen! No, erehtyväisiä ihmisiä tässä kai ollaan, pitää yrittää antaa itselleen anteeksi.

Lauantain kisoista ei siis raavittu todellakaan lisää Cup-pisteitä, mutta aikaisemmat osakilpailut takasivat meille Rikun kanssa lopulta kolmannen tilan Esa Kuokka Oy:n Suomenhevoscupissa. Riku vietiin välissä kotiin tarhailemaan ja käytiin myöhemmin pokkaamassa palkinto Liin kanssa.

ARGH!!!!

Mulla ei ole mitään havaintoa, milloin olisin viimeksi ratsastanut niin huonosti kuin tänään. Menin siis maneesiin (suunnitelmista huolimatta vain nivelellä) ja totesin, että tällä meiningillä saan olla tyytyväinen jos jollain ihmeellä saan taiottua yli 50% ensi sunnuntain kisoista...

Riku oli tosi vahva ja samalla epätasainen. Tai siis, mä sen tietysti sellaiseksi ratsastin, mutta viikkoon kun ei ole menty koulua, niin kyllähän se tuntuu... Ja mä sitten hermostuin, kun yritin tehdä ihan normaalia raviväistöä ja Riku juoksi pää pystyssä kaikista pidätteistä lävitse. Vastalaukkaa mentäessä vaihtoi kolme kertaa laukan puolen ympyrän aikana laukkaa ja oli muutenkin ihan vauhkona kun ei raukka tajunnut, että mitä se selässä kiukutteleva säkki oikein haluaa...

Lopuksi tajusin antaa kymmeneksi minuutiksi pitkän ohjan ja sen jälkeen kokeilla uudestaan. Nyt meni paremmin - väistöt edelleen jännittyneitä, takarit ala-arvoisia ja laukka vähän säntäilyä, mutta halutut asiat sain kuitenkin esitettyä ja suunnilleen siinä mallissa, missä hevosen tulisi liikkua.

Nyt sitten vain kunnon suomalaisnaisen saatanalla kohti viimeistä viikkoa ennen kisoja ;) Tän huonommin mun ei ainakaan ole mahdollista ratsastaa.