tiistai 26. heinäkuuta 2016

Olisin voinut vahingossa tappaa hevoseni, mutta onneksi en kuitenkaan

"Kirjoitetaan tälle myös penisiliinikuuri. Osaathan sä pistää lihakseen?"
"Joo osaan."
"Siinä kannattaa olla aika tarkkana, varmistaa, ettei piikki ole suonessa. Tämä penisiliini ei saa mennä suoneen."
"Joo selvä."

Näin rohkealta onnistuin kuulostamaan viime viikon keskiviikkona klinikalla, kun eläinlääkäri määräsi penisiliinikuurin. Jo siinä seistessä alkoi vähän etoa ja oksettaa pelkkä ajatuskin, että kohta pitää pistää. Lisää ahdistusta toi se, kun luin netistä kotimatkalla lisää siitä, mitä suoneenpistetty penisiliini tarkoittaa. Jostain syystä aiheesta ei löytynyt asiallisen tiedon artikkeleita (vinkatkaa jos jollain on!), mutta erinäisiä muita keskusteluja kyllä. Jos penisiliinin pistää vahingossa suoneen, hevonen kuolee käsiin muutamassa minuutissa. Gulp. Jossain luki, että kirkas penisiliini ei olisi niin vaarallista, mutta samea (eli sen, mitä ainakin minä olen useimmiten nähnyt hevosille annettavan) on. Samassa lähteessä (joka oli siis epäluotettava nettilähde, tulkaa ihmeessä oikaisemaan mua paremmilla!) mainittiin, ettei hevonen varsinaisesti siis kuole penisiliiniin, vaan samean penisiliinin sisältämään öljyyn, jonka ruiskuttaminen suoneen on hengenvaarallista.

Olen aiemmin pistänyt Rikulle lihakseen Cartrophen-kuuria. Siinä nesteen määrä on vähäisempi, ja olen siitä jotenkin selvinnyt pakon edessä. Jo ensimmäistä kertaa Cartrophenia pistäessäni katselin tämän Hyvinkään eläinsairaalan Youtube-videon aiheesta penisiliinin pistäminen lihakseen. Video on mielestäni hyvin selkeä ja havainnollinen.


Nyt sitten itse penisiliiniä pistäessäni tein kaiken niin kuin videossa sanottiin: ensin laitoin pelkän neulan, sitten lisäsin ruiskun, jonka jälkeen aspiroimalla (vetämällä mäntää itseeni päin) tarkistin, ettei ruiskuun tule verta. Tämän jälkeen piikitin yhteensä 40 millilitraa penisiliiniä joka päivä. Eläinlääkärin ohjeen mukaan tuo määrä piikitettiin kahteen eri paikkaan, ja kaulan puolta vaihdettiin päivittäin.

Kolmantena piikityspäivänä luulin tappaneeni hevoseni. Olin taas toiminut ohjeen mukaan, mutta neulaa poisvetäessäni mukana tuli pieni noro verta. Menin paniikkiin ja soitin itkien äidilleni, että nyt mä tapoin Rikun! Äitini, joka tilanteessa onnistui pysymään huomattavan paljon rauhallisempana, totesi, että etkä tappanut, sä nirhaisit suonta. Jos kerran aspiroit ja laitoit neulan erikseen, niin ei se suoneen mennyt. Lähde vaan kotiin sieltä. 

Ja niin mä lähdin. Puolessa välissä tallimatkaa piti ensin ajaa bussipysäkille hengittelemään, ja sitten kaartaa takaisin. Jos Riku nyt kuolee, niin mä en halua kuulla sitä puhelimesta keltään! Ajoin siis takaisin tallille sydän hakaten. Ja löysin tarhasta hevosen, joka mutusteli heiniään ja katseli minua hyväntuulisena: Jaa, sä tulitkin jo takaisin.

Tunsin itseni idiootiksi. Ja huojentuneeksi. Mutta ennen kaikkea onnelliseksi siitä, etten vahingossa tappanutkaan hevostani. 

Äitini tuntee minut aika hyvin. Seuraavana päivänä hän kysymättä tuli mukaani ja hoiti piikityksen.

Onnea on ihana äiti, ihana elossaoleva hevonen ja loppuunpiikitetty penisiliinikuuri.

Torstaina käytiin keskiviikon hyvistä klinikkauutisista helpottuneina katselemassa Rikuhevosia Korkeasaaressa. Oon varmaan aika toivoton kun niitä katsellessa tuli mieleen mm. se, kuinka vaikea tuollaiseen selkään olisi löytää satulaa :D

torstai 21. heinäkuuta 2016

Laidunloman tyly loppu - taas eläinlääkärillä

Ehdin ratsastaa viime viikolla useamman kerran - jopa laukatakin pienen pätkän maastossa. Tuon pienen laukkapätkän innostamana suunnittelin jo, että kyllä me vielä tämän vuoden puolella päästään harrastamaan ihan kunnolla - kyllä tämä polvi tästä paranee!

Perjantaina kävin aamupäivällä kylmäämässä Rikun jalkaa. Olin lähdössä iltapäivällä reissuun, ja luvannut Rikun maastoseuraksi tallikaverille. Viikonlopuksi oli hankittu liikuttaja. Aamupäivällä kaikki näytti oikein hyvältä, ja ihailin polvea samalla miettien, että hiljalleen voisi 2-3 kertaa päivässä kylmäämisestä siirtyä siihen, että kylmää vain liikutuksen jälkeen.

Iltapäivällä tuli viestiä, että takakenkä on irti. Hetken päästä tuli kuvakin perään - näkymä oli valitettavan tuttu aiemmilta vuosilta - puoli kaviota lohjennut mukaan ja jäljellä vain pieni sorkka. Huoh. Onneksi oma kengittäjä oli tulossa kengittämään Rikun ympäri tiistaina, joten ei tarvinnut ruveta ongelmapotilasta sopimaan kenenkään muun listalle. Viikonlopuksi siis itse reissuun, ja muut kävivät kylmäilemässä polvea viikonlopun. Maanantaina kävin aamupäivällä itse kurkkaamassa Rikun vointia, kaikki oli normaalisti, hevonen hyväntuulinen oma itsensä. Mikäs sillä on ollessa, laitumella hengaillessa kaverin kanssa. Maanantaina illalla tein kotona kovasti suunnitelmia siitä, että ehkä tällä kaudella kuitenkin ehdittäisiin vielä kenttäkilpailuihin, jos kovasti tiristetään!

Ne unelmat romuttuivat sitten aika pian tiistaina päivällä, kun menin hakemaan Rikua laitumelta kengitykseen. Raahattuani haluttoman ja ontuvan Rikun (ontuman oletin johtuvan sorkkakaviolla kävelemisestä hiekalla/asfaltilla) tallille, kumarruin tutkimaan sorkkajalkaa. Ja kas, siinä olikin lääniä mitä tutkia. Koko jalka oli valtavan turvonnut ulkosyrjästä, kuuma ja kivikova. Haava, joka näytti potkujäljeltä, säären keskiosassa. Pienen panikoinnin jälkeen kyselin neuvoja Aulangolta Koutsilta, joka totesi, että luultavasti siinä on luukalvo ottanut osumaa ja sen takia noin massiivinen turvotus, mutta "onhan tossa puikkoluukin, että huonolla tuurilla se on se". Samaa sanoi Rikun kengittäjä hetken kuluttua.

Kengät saatiin Rikulle kaikkiin jalkoihin, myös siihen onnettomaan sorkkaan. Sain ohjeeksi seurata vajaan viikon, jos Riku alkaa arkoa nauloja (jotka jouduttiin nyt lyömään muuhun paikkaan kuin ideaaliin), pitää kenkä ottaa pois, laittaa haude ja kokeilla jonkun ajan kuluttua uutta kenkäystä. Yhteinen toiveemme oli se, että seuraavan kerran näkisimme vasta syyskuun alussa seuraavassa kengityksessä.

Rauhallisemmilta sain ohjeen kylmäillä Rikun jalkaa ja odotella rauhassa, mihin tilanne muuttuu. Minä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen hyvä a.) odottelemaan tai b.) olemaan rauhassa mihinkään Rikuun liittyviin huoliin liittyen. Niinpä soitin samantien kuitenkin Teivoon ja sain Rikulle ajan seuraavaksi aamuksi, kun ihana eläinlääkärimme Heidi Elomaa suostui tulemaan töihin aiemmin ja hoitamaan Rikun ylimääräisenä. Uskomatonta asiakaspalvelua, kiitos Teivo, kiitos Heidi!

Tältä näytti takajalka. En ottanut erikseen kuvaa kaviosta, ehkä sen surkea tila tuossa vähän näkyy...

Tänään aamulla siis heräsin kello 4:45 ja kuudelta oli Riku kopissa ja kopin suuntana Teivo. Otettiin vähän ekstra-aikaa varuiksi matkaan, koska eläinlääkäri tosiaan lupasi ottaa meidät ekstrana päivänsä alkuun, ja haluttiin olla varmasti ajoissa paikalla. Vartin verran odoteltiin klinikan pihalla, ja sitten päästiin sisälle.

Tutkimuksissa eläinlääkäri totesi saman kuin muutkin: arkoo voimakkaasti, turvotusta on paljon, alue sellainen, että saattaa olla puikkoluu. Ravuutin Rikua hieman klinikan käytävän suoralla, jonka jälkeen ell totesi, ettei siellä onneksi ainakaan sääriluu ole murtunut. Onneksi en ollut tajunnut sellaista mahdollisuutta panikoida lainkaan, se olisi vienyt tilanteen aivan uusiin sfääreihin!

Seuraavaksi suunnattiin röngteniin ottamaan kuvat puikkoluusta. Normaaliin tapaan Riku sammahti hyvään känniin nopeasti ja sitä sai aika paljon avustaa, että se jaksoi kävellä kuvaushuoneeseen. Muutama kuva ja takaisin selviämään. Vähän ajan päästä eläinlääkäri kutsui katsomaan kuvia ja kuvat olivatkin niin kauniita, mitä tähän tilanteeseen voi toivoa - puikkoluu oli ehjä. Kyseessä on siis vain kova luukalvoon osunut isku, joka aiheuttaa massiivisen turvotuksen ja arkuuden.

Riku sai mukaansa kipulääkkeen ja penisiliinin, käskyn tehdä 1-2 yön ajaksi jalkaan betadinehauteen (jalka kehittää myös impparia), tarhailua loppuviikko pienessä tarhassa ja ensi viikolla, kun liikkuu normaalisti ja jalka ei enää arista, takaisin hommiin.

Kotimatkalla olo oli sellainen, että siitä tunteesta maksoi mielellään dieselit klinikalle ja sen 170 euroa hoidosta. Ihan uskomaton huojennus. Mutta jos tämä olisi vika sydänpysähdys vähään aikaan, jooko? Päätimme lopettaa Rikun laidunkauden tähän. Se ehti olla 1,5 kuukautta yötäpäivää laitumella, mutta nyt, kun se joutuu joka tapauksessa olemaan viikon tallissa, on hyvä väli siirtyä takaisin tallille. Tuo takajalka ei kestä yhtä ainutta irtokenkää enää, muuten siihen ei yksinkertaisesti saa enää lyötyä kenkää kiinni.

Hyväntuulinen suomimies ei todella tiennyt, kuinka sydän sykkyrällä kotijoukot vieressä seisoivat

Onni onnettomuudessa tällä kertaa siis, todellakin. Yritetään muistaa arvostaa jokaista tervettä päivää hevostemme kanssa, eikö niin?

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hyvältä näyttää vai näyttääkö?

Riku on nyt ollut yötäpäivää laitumella viime maanantaista saakka, jolloin saatiin lupa laitumelle, kun jänteet olivat ehjät. Olen ajellut pari kertaa päivässä kylmäämään jalkaa. Kylmäyksessä käytössä on ollut Wahlstenin kylmäyssuoja (näitä muuten saa Puuilosta hintaan 39,90€/pari - useimmissa hevostarvikeliikkeissä hinta on 59,90€), joka lyödään pakkasesta jalkaan 20-30 minuutiksi. Kylmäämisen jälkeen olen vielä laittanut päälle savet ilman mitään pintelihässäköitä. En usko, että polven päälle pyöritetty pinteli kestäisi laitumella puolta tuntiakaan, vaikka kylmäyssuojan olenkin saanut siihen yllättävän hyvin viritettyä.

Laitumella meno on ollut hyvinkin liikkuvaista, molemmat sairaslomalaiset (Riku ja suokkiruuna Ressu) ovat saaneet ilmeisesti hieman ilmaa pyllyreikään, koska iloisia juoksenteluita on ollut nyt näkyvissä huomattavasti enemmän kuin ennen. Pääosin pojat kuitenkin ottavat hyvin rauhallisesti - välillä syödään, sitten Rikun personal trainer Ressu käy nippasemassa Rikua takapuolesta ja pojat lähtevät kävelylle.

Ensimmäisen kuntoutusviikon Riku käveli. Koska herralla oli ratsastaessa vauhti kovin päällä, päätin kuitenkin, että en kaikista pahimmilla sadesäillä kävelytä selästä käsin. Laitumelta matkaa tallille on noin 1,5 kilometriä savipohjaista pellonreunaa, joten laskin, että riski sille, että Riku teutaroidessaan liukastuu ja reväyttää jalkaansa enemmän, kasvaa.

Eilen ravasinkin sitten jo selästä käsin. Kävelin ensin kentälle, jossa ravasin molempiin suuntiin muutaman kierroksen, enkä kyllä saanut millään ilveellä haistettua mitään ontumaa. Niinpä lähdin sitten vielä maastoretkelle tallilta, ja kävinkin ihanalla käynti-ravi -maastolla. Matkan aikana hymy oli huulilla vakiona, mä olen niin onnellinen, että  mulla on tämä hevonen!

Rikun polvi näyttää tosin edelleen todella turvonneelta, ja se on lämmin. Tästä hieman hysteerisenä varasin sille jo valmiiksi ensi viikolle klinikka-ajan Tampereelta. Perun sen sitten, jos turvotus laskee loppuviikon aikana.

Tässä vaiheessa eniten harmittaa se, etten saanut otettua silmää käteeni jo kunnolla viikonloppuna, ja huomattua, mistä jalka oikeasti turvottaa. Tuijotin niin hysteerisenä hankkarin yläkiinnityskohdan (polveen nähden minimaalista) turvotusta, että ensimmäiset kolme päivää kylmättiin sitten käytännössä väärää paikkaa 5-6 kertaa vuorokaudessa. Hyvä minä, taputitap päälaelle!
Nyt on kylmätty sitten huolella jännettä. Oikea vammakohta kylmäyssuojan yläpuolella.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Helpottava diagnoosi

Viikonloppu meni aika itkuisissa ja unettomissa tunnelmissa. Vuorottelimme äitini ja tallityöntekijöiden kanssa Rikun jalan kylmäämisvuoroja niin, että jalkaa kylmättiin 5-6 kertaa vuorokaudessa. Yöksi kävin lisäksi käärimässä jalkaan savet. Muillekin muuten vinkiksi tämä perussaviohje, jolla jalan saa pysymään hyvin lähes koko yön viileänä: ensin jalan kastelu, sitten kunnon kerros savea päälle. Siihen päälle kauttaaltaan kasteltua sanomalehteä reilusti, jonka jälkeen päälle vielä pinteli. Iida kehui, että aamullakin tuntui vielä viileältä! Savihan ei siis kylmää jalkaa, eli sitä ei voi käyttää kylmäämisen sijasta, mutta se viilentää, eli itse otin sen kylmäämisen lisäksi käyttöön.

Rikun ontuminen alkoi monella tapaa erityisen "hienona" hetkenä. Sen lisäksi, että vamma huomattiin perjantaina alkuillasta, oli myös ensimmäinen päivä Rikun uuden vakuutuksen vakuutuskautta. Meillekin tuli keväällä tieto siitä, että Lähitapiola muuttaa vakuutusehtojaan, joten vaihdoin aiemman laajan eläinlääkärikuluvakuutuksen suppeaan eläinlääkärikuluvakuutukseen. Tätä uuden vakuutuksen ensimmäistä päivää Riku juhli siis ontumalla kovasti ;)

Maanantaiaamuna soittelin eläinlääkärille, josta olin viikonlopun aikana saanut tiedon, että hän a.) omistaa kannettavan ultran ja b.) on vielä töissä, vaikka on heinäkuu. Hän lupasi tulla iltapäivällä katsomaan Rikua. Tässä vaiheessa Rikun ontuma, joka oli vielä perjantaina sellaista, että ontuma oli hyvin selkeää käynnissä, ja käännöksissä Riku oli lähes kolmijalkainen, oli vähentynyt paljon. Enää ontumaa ei huomannut käynnissä. Ravuuttaa en viitsinyt Rikua, koska epäilin jännevammaa.

Mahdollisen jännevamman olin itse sijoittanut hankkarin yläkiinnityskohtaan, koska se oli oikeastaan ainoa, jossa tuntui varsinaista turvotusta. Mikään osa jänteestä ei kuitenkaan ollut "pullahtanut minnekään", mitä kaikki pitivät hyvänä asiana. Riku oli muuttanut laitumelta talliin niin, että se yöpyi yöt tallissa ja tarhasi päivät pienessä hiekkatarhassa. Karsinalepoon en uskaltanut sitä jättää, koska yksin talliin jäädessään Rikulla on tapana aloittaa ryskääminen ja riehuminen, enkä uskonut sen tekevän mahdolliselle vammalle yhtään hyvää. Sen sijaan Riku meni päiväksi möllöttämään täysin tylsistyneenä tarhaan.

Eläinlääkäri, joka on Rikulle tuttu melkein kymmenen vuoden ajalta, saapui maanantaina iltapäivällä. Minä nieleskelin palaa kurkussa, ja siinä vaiheessa, kun hän totesi, että "ei se jänteissä ole", meinasi tulla itku. Olin niin helpottunut, että lähes hypin ja tärisin onnesta. Riku on ilmeisesti liukastunut laitumella (jota alunperin epäilin) ja samalla venäyttänyt polven nivelsiteitä. Koska Riku on (eläinlääkärin sanojen mukaan) niin käsittämätön herkkä jörrikkä niin ei ole ihme, että se on ollut perjantaina lähes jalaton, kun edelleenkin turvotusta oli polven ympärillä aika reilusti. Tunsin itseni aika tyhmäksi, kun olen ahdistuneena tuijottanut vain pelkästään jännettä, enkä ole tajunnut, kuinka pahasti polvi on ollut täyttynyt.

Hoidoksi Riku sai kipulääkekuurin (Metacam) ja muutaman viikon kevennetyn liikutuksen. Liikkua kuitenkin pitää, seisomaan ei saa jäädä, koska muuten nivelsiteisiin voi muodostua kiinnikkeitä. Rauhallista liikutusta siis. Jos kahden viikon päästä tilanne ei ole parempi, tulee suunnata klinikalle jatkotutkimuksiin, siellä voidaan sitten paremmin tutkia kuin talliolosuhteissa.

Kun perjantaina peruin sunnuntain estestartteja itku kurkussa miettien, että voiko Rikulla hypätä enää ikinä, en uskaltanut unelmoidakaan näin hyvästä vaihtoehdosta. Sen takia siinä vaiheessa, kun eilen sitten peruin koko kauden päätavoitteeksi asetetut Suontaan kenttäkilpailut, ei oikeastaan edes harmittanut. Ei me ehditä tällä kaudella, mutta meillä on vielä hyppyjä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kunhan nyt ensin kuntoudutaan, oikein ajan kanssa.

Riku meni suoraan diagnoosin jälkeen takaisin laitumelle. Siellä se liikkuu rauhallisesti ja lähes koko ajan kaverin kanssa, joten jalan kuntoutuminen saa hyvän alun. Ensimmäisen viikon aion vain kävellä Rikun kanssa, sitten otan viikon käyntiä ja ravia. Sen jälkeen hiljalleen laukkaa, jos kaikki näyttää hyvältä. Hyppäämisestä pidän kuukauden tauon, vaikka eläinlääkäri määräsi kahden viikon tauon. Ei meillä ole mihinkään kiire.

Osa helpotuksesta, jota tunnen, johtuu siitä, että viikonlopun aikana olen joutunut miettimään aika isoja kysymyksiä. Kysymyksiä siitä, millaisia vammoja lähdetään hoitamaan hevosen kanssa, joka kaipaa hevosseuraa niin kovasti kuin Riku, ja selvästi kärsii yksinolosta. Jos kuntoutuminen olisi vaatinut ehdotonta koppilepoa, olisinko lähtenyt siihen? Onko oikein pitää hevosta puoli vuotta sairastarhassa? Mistä tiedän, kuinka paljon hevoseeni sattuu? Mistä tietää, että nyt on aika antaa periksi?

Onneksi en joutunut näiden kysymysten pariin hevosenomistajana vielä. Sain vielä hetken aikaa kasvaa hevosihmisenä.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Painajaispuhelu

Istuin pyhävaatteissa autossa. Juuri piti lähteä kohti Helsinkiä, kun puhelin soi. Rikun vuokraaja soitti.

"Riku ontuu tosi paljon. Sun pitäis varmaan tulla."

En saanut henkeä. Matka tallille tuntui tuhottoman pitkältä. Perillä odotti ontuva hevonen, jonka vasen etunen oli jänteen kohdalta turvonnut.

Ei tähän ole sanoja.