TRS:n estekilpailut 8.11.2015

Suunniteltiin vähän itsellenikin yllättäen vielä yksi kisareissu tälle vuodelle. Katselin sivusilmällä kisakalenteria, ja totesin, että nythän ehtisi vielä Niihaman hallikisoihin harjoittelemaan hallissa hyppäämistä. Seura oli helppo löytää, ja lopulta meitä starttasi tuttua porukkaa kolmen ratsukon verran hyppyhommiin.

Valitsin Rikulle luokiksi tutut ja turvalliset 70cm ja 80cm, koska en halunnut lähteä hallissa kokeilemaan sellaista korkeutta, joka on minun mukavuusalueeni ulkopuolella. Olihan tässä myös tätä hyppytaukoa hetki, joten oli senkin takia hyvä ottaa hypättäväksi luokat, jotka ovat hevoselle todella helpot.

Molemmat radat olivat mielestäni sellaisia, että niissä piti ratsastaa aika tarkkoja teitä. Se näkyi niin, että minun piti jo rataa kävellessä tehdä selviä ratkaisuja, että miten aion jonkin linjan ratsastaa, ja sen jälkeen keskittyä toteuttamaan se radalla. Toisella radalla tämä onnistui paremmin kuin toisella...

Rikun käyttäytyminen oli koko päivän ihan kymppi plus! Meillä oli Ellan kanssa yhteinen hevosenhoitaja, joten en saanut henkistä tukea verryttelyyn ulos sileälle enkä hyppyihin maneesiin tai mihinkään siirtymätilanteisiin, mutta yllättäen kaikki sujui vallan mainiosti, eikä Riku kysellyt lainkaan, että tarvitseeko mennä. Kopissa se seisoi vieraan hevosen seurana hyvin matkat ja toimi vielä kisapaikalla uuden vieraan hevosen turvahevosena. Suomenhevoset on jotenkin niin suomenhevosia. Rikulle tosiaan lastattiin vieras hevonen kisapaikalla koppiin viereen, ja molemmat olivat vain, että jaahas, tuossa on tuo heinäverkko, meilläpä on mukava eväsretki tässä. Ja sitten oltiin parhaita kavereita.

Riku oli jo ulkona sileäverryttelyssä superpöheänä. Kävelin ennen ensimmäistä luokkaa kunnon alkukäynnit ja verryttelin kevyesti ravissa molempiin suuntiin. Maneesissa sitten tein vähän laukkaa ja aloin ottaa hyppyjä. Otin lopulta verryttelyhyppyjä yhteensä kuusi, koska Riku oli niin hyväntuntuinen: se ratkaisi muutaman paikan itse kaukaa, mutta ehdin niihinkin hyppyihin mukaan, joten sekään ei haitannut. Radalla tuli sitten mieleen, että olisi varmaan pitänyt yrittää oikeasti ratsastaa hevonen molempien pohkeiden väliin ja kuuntelemaan, niin olisi ollut ratsastajalla enemmän sanottavaa asiaan...

Radalla Riku kävi todella kuumana, kun odottelin vuoroani, ja oli työ pitää huolta, etten sujahda suorittavan ratsukon alle, kun herra kuopaisi vuoroin pystyyn ja vuoroin kevensi takaosaansa. En kuitenkaan jähmettynyt täysin tästä pirteydestä, vaan aloitin harvinaisen keskittyneenä radan. Ensimmäiselle esteelle tultiin kaarteesta iloista neliä, sitten sain Rikun takaisin, mutta sitten se kuitenkin halusi ratkaista paikan kauaksi, ja ensimmäinen este ylitettiin hienolla loikalla. Pelkäsin hetken sen poistuvan kaarteessa takaisin verryttelyyn (niinkin on hallissa käynyt!), mutta ei sillä ollut sellaista ajatusta. Kakkoselta kolmoselle oli kaareva linja, jossa se, että linja oli pois päin verryttelystä ja kohti pelottavaa lasikahviota, jarrutti niin paljon, että suunnittelemani askelmäärä ei toteutunut. Kokonaiset hypyt kuitenkin. Neloselle tultiin taas niin hapiaa, että esteen jälkeen kuski oli vähän ihmeissään, että miten tällaisien jellonaloikkien jälkeen ratsastetaan. Yritin vaihtaa laukan ravin kautta, mutta lopulta päädyimme hyppäämään vitosen ravissa. Kutoselle minulla ei ollut kunnollista suunnitelmaa, joten ratsastin siihen huonon tien. Lisäksi juuri sillä hetkellä avattiin esteen takana ovi maneesista pois, ja Riku (ja ehkä myös kuski) keskittyivät katselemaan sitä. Siihen tuli siis stoppi. Uusi lähestyminen ja ylitse. Viimeinen linja laukkailtiinkin iloisesti kohti verryttelyä.

Tuloksena siis iloisesti vilistänyt poni, ratsastaja, joka oli kamalan tyytyväinen omiin reagointeihinsa ja neljä virhepistettä kiellon takia. Rata alla.

Linkki videoon; https://www.youtube.com/watch?v=6yA-O5qgZ5k

Radalta Riku pääsi kävelytyksen jälkeen yllämainitun seurahevosen kanssa koppiin odottelemaan seuraavaa luokkaa, jonka alkamiseen oli reilusti yli tunti.

Seuraava rata oli ihan yhtä täynnä tehtäviä kuin ensimmäinen, mutta koska olin tällä kertaa päättänyt, että teen ratkaisut jo radankävelyssä, oli se kuitenkin helpompi ratsastaa. Erityisesti mietin linjaa kakkosesteeltä kolmoselle, mutta päätin tiukasti, että ratsastan siinä ensin kolme askelta suoraan, ja sen jälkeen käännän hyvän tien esteelle, että ehdin näyttää sen kunnolla, se kun hypättiin vähän yllättävässä paikassa yllättävään kulmaan.

Verkka sujui taas hyvin, Riku oli terävä ja ratkaisi paikat edelleen mieluummin vähän kaukaa kuin läheltä, joka tarkoittaa sitä, että se on innoissaan tehtävistä :)

Radalla ykköseste oli sama kuin edellisellä radalla, mutta päätin lähestyä sitä toisesta suunnasta, jolloin siihen ei tullut niin pitkää lähestymisbaanaa, jossa kiihdyttää. Eka este hypättiin vähän läheltä ja sen jälkeen tehtiin Rikun bravuuri - pukin kautta laukanvaihto. Kakkos-kolmos -linjan ratsastamisesta olin todella ylpeä - sain pidettyä pään kylmänä, ja vaikka Riku vähän jarrutti kulmaa kohti, yli mentiin suunnitelman mukaisesti. Nelos-vitos -linja oli suunnitelman mukainen, kutosen jälkeen oli vähän laukanvaihto-ongelmia ja lähestyminen sarjalle ei ollutkaan sitten suorin mahdollinen. Sarjan jälkeen vielä superilmava laukanvaihto ja vikalle esteelle. Puhtaasti maaliin, molemmat osapuolet kamalan tyytyväisinä. Yhdessä me uskallettiin suorittaa rata pelottavassa hallissa!

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=G7ed31TXJ0w

Hyppyjen jälkeen jännitettiin vielä Ellan vikat suoritukset (kaksi hienoa nollaa) ja sitten lähdettiin kotiin. Lyhyt kisapäivä "naapurissa" venyi kuitenkin kahdeksan tuntiseksi rutistukseksi, mutta eipä se paljoa ketään haitannut, kun suoritukset menivät tällä kertaa näin hyvin.

Kamala kun mun koppi on likainen! Onneksi Riku on söpö. 

Tuore Hämeen alueen aikuismestari tässä, terve!

Tänään kello soi viideltä, ja hevonen oli pakattuna koppiin hieman kuuden jälkeen. Ei voi muuta kuin ihailla mun tukiporukan omistautuneisuutta! Mukana oli tänään poikkeuksellisesti myös mun maailman rakkain pikkusisko, oli huippua päästä jakamaan just tämä päivä Minnan kanssa.

Hämyistä oli aamulla

Hämeen aluemestaruudet ratkottiin tänä vuonna Niihamassa. Mä olin ilmoittautunut 70cm verryttelyluokkaan, sekä 80cm Hämeen aikuismestaruusluokkaan. Kisapaikalla oltiin sopivan rapsakassa ajassa, käytännössä kävin ilmoittautumassa ja vaihtamassa vaatteet sillä aikaa kun muut laittoivat Rikun kuntoon. Ella meni kävelyttämään Rikua ja mä opiskelemaan ekan luokan rataa.

Riku oli verkassa hyväntuulinen, mutta varsin lötkeä. Olin myös itse vähän pihalla, enkä saanut sitä ratsastettua mitenkään järkevään rytmiin. Siitä seurasi se, että 70cm luokka oli yhtä kampeamista, hevonen pelasti sitä mukaan kun kuski sähläsi. Saatiin siitä kuitenkin 0/0 ja lopulta aika riitti neljänteen sijaan. Palkintojenjakoja ei järjestetty luokista, ainoastaan mestaruuspalkinnot jaettiin (lähtijöitä päivän aikana hurja määrä), joten palkinnot noudettiin myöhemmin kansliasta.

Tässä välissä hyppäsin Rikun selästä hetkeksi alas pohtimaan, että mitäs nyt. Totesin, että en voi antaa hevosen tehdä kaikkia hommia, vaan mun on itsekin ratsastettava. Tällä ajatuksella siis radankävelyn jälkeen verkkaamaan. Ja johan rupesi paikat löytymään ja homma sujumaan, kun ratsastaja tajusi ratsastaa kunnon laukkaa hyvässä rytmissä kohti estettä. Ei se sen vaikeampaa ole.

Radasta en sen enempää turinoi, se on kokonaisuudessaan alla videolla. Olen tyytyväinen, tämä on sitä, mitä mä tällä hetkellä parhaimmillani pystyn esteratsastajana esittämään. Ei kovin kummoista, mutta en mä tätä hävetäkään aio! Arvostelu oli siis A.2.0 ja mun tavoitteena ratsastaa reipastempoinen rata, jossa ei kierretä koko maailmaa, mutta ei myöskään oteta turhia riskejä. Erityisesti arvostan laukanvaihtoa ennen vikaa estettä, mietin että en tasan vaihda ravin kautta, ja niin mä vain sain sen vaihdon tehtyä!

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=rwepBF86_hQ

Onni oli ylimmillään, kun ratani jälkeen tajusin, että olin mennyt Aikuismestaruusluokassa johtoon! Loppuun asti piti jännittää, mutta niin siinä vain kävi, että mä ja Riku voitettiin luokka ja ollaan Hämeen alueen aikuismestareita vuosimallia 2015! Woawoa kuin huikeeta!

Maailman ylpein kuski

Sori puhelinlaatu, mutta katsokaa Rikun ilmettä kunniakierroksella :D

Pähee rusetti, kiitos SRL Häme! Loimi oli myös hurjan hieno. 

On se mun hevonen vaan. Mutta joo, kyllä te tiedätte.

Voittoloimi! ... ja muita tarinoita pienistä iloista

Viikonloppuna on tullut naurettua aika paljon - hihitettyä, käkätettyä ja räkätettyä. Taas on tullut huomattua, että on mulla kyllä mahtavia kavereita ja ystäviä. Niiden kanssa on paras olla kisamatkoilla, mutta ihan vallan mukava myös törmätä tallilla ja tallin ulkopuolella. Ihana Aulankoporukka!

Lauantaina kisailtiin ihan omalla tallilla 1-tason koulukilpailuissa. Kisat alkoivat vasta kolmelta, joten yhden jälkeen päädyin kisapaikalle talkoilemaan. Ensin sain kunnian pestä kouluaitoja ja sen jälkeen toimia ensimmäisessä luokassa (ryhmäratsastus 4-vuotiaille) sihteerinä. Sihteröinti ryhmäratsastusluokassa oli erilaista ja varsin hauskaa. Ryhmäratsastusluokassahan siis ratsukot liikkuvat kouluradalla, no, ryhmässä. Eli siis tulevat sisälle jonossa ja suorittavat tehtävät jonossa. Tarpeen mukaan ratsukot saavat tehdä voltteja ja ympyröitä myös ohjelman ulkopuolelta, että saavat oman hevosensa rennoksi ja esitettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Ratsukot ratsastavat ennaltamäärättyä ohjelmaa, mutta mitään liikettä ei arvioida perinteisesti. Ratsukot saavat arvosanat käynnistä, ravista, laukasta, ratsastettavuudesta ja yleisvaikutelmasta. Tuomarointi vaatii tarkkuutta, kun pitää seurata monen hevosen osuutta samaan aikaan, ja sihteröintikin vaati papereiden välillä loikkimista ja tuomariraadin (kaksi tuomaria keskustelivat keskenään) tarkkaa seuraamista.

Seuraavan luokan, eli nuorille 5-6 -vuotialle hevosille avoimen helpon B:n sain lähes kokonaan katsella rauhassa, ennen kuin tuli aika itse lähteä hakemaan hevosta tarhasta. Vähän meinasi laittaa hävettämään, kun Riku oli koko kisojen ainoa letittämätön hevonen ja mä ainoa ratsastaja ilman valkoisia housuja ja muita kisaroippeita... En mä ollut ymmärtänyt, että kotikisoihinkin pitäisi panostaa!

Verryttelyssä olin vähän ulalla aika kauan. Onneksi olin varannut verryttelyyn enemmän aikaa kun yleensä, koska tiesin, että Riku saattaa olla vähän kadoksissa avuilta. Meidän kisavalmistautuminenhan sujui siis niin, että olin itse maanantaista torstaihin Pohjois-Suomessa reissulla, ja ratsastin itse yhden tunnin alle perjantaina, ja sitten kisoihin. Perjantaina Riku oli mulla huonosti avuilla, valui vähän vahvaksi (joo, itse jään pitämään) ja kuumeni. Lopuksi saatiin kuitenkin perjantainakin tehtyä ihan kohtalaista ravia, laukkatyöskentelyyn asti ei päästy... Lauantain verkassa jaksoin sinnikkäästi vaatia pohkeeseen reaktiota, pidätteeseen reaktiota, ja ikuisuudelta tuntuneen hetken hevosta jumpattuani, kaikki ikään kuin loksahti paikalleen juuri ennen radalle menoa. Lähdin siis todella hyvillä mielin suorittamaan rataa.

Radalla (He B:0) oli arvosanoja skaalalla 5-8. Tykkään aina kun skaalaa uskalletaan käyttää! Vitosen ansaitsin pysähdyksestä ja peruutuksesta, Riku nousi pois peräänannosta ja koko touhu oli kättä vasten. Arvosana 5,5 tuli lopputervehdyksestä, jonka ratsastin täysin linjan ohi - mulla ei yleensä ikinä käy sellaisia mokia, mitäköhän tää oli... 8 tuli keskikäynnistä (onhan se hienoa, nyt annoin Rikun itse kävellä) ja 7 molemmista ravivolteista, kolmikaarisesta kiemuraurasta, yhdestä laukasta raviin siirtymisestä ja molemmista keskilaukoista. Kaikki alapisteet olivat myös seiskaa.

Loppukommentit: Huolellista ratsastusta, hevonen hyvässä asennossa. Enemmän jäntevyyttä hevoseen, niin saat sen vielä näyttävämmäksi.

Prosentit olivat 66,6%. Tällä tuloksella tuli luokkavoitto. Ja tästä päästäänkin näihin yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisiin iloihin. Luokkavoiton seurauksena sain voittoloimen. Siis VOITTOLOIMEN! En aio nyt yhtään välittää siitä, että a.) loimi oli jämä aikaisemmista kisoista ja sovittu hukattavaksi näissä kisoissa, b.) kisat olivat vain 1-tason kilpailut kotitallilla tai c.) luokkana oli HeB ja olen tuupannut näitä jo vuosia. Sen sijaan olen häpeilemättömän ylpeä ja onnellinen voittoloimestani, joka ei todellakaan ole mikätahansa rätti, vaan mun ensimmäinen voittoloimi! Rikulla niitä toki on edellisien omistajasiskosten kanssa hankittuna. Mulla ei ollut, NYT ON! Vaikka loimi on 20cm liian iso Rikulle, sitä ei hävitetä minnekään. Mä käytän sitä vaikka itse, jos ei Rikulle keksitä sille mitään käyttöä. Sen verran se on mulle tärkeä fleecenpalanen.

Jaa mikä takakeno? Mut hieno Riku!

"Anna sen vaan kävellä se keskikäynti"

Keskilaukkaa!

The voittoloimi

Suhteellisen retee ratsastaja

Voittoloimi lepattaa!

Tänään käytiin Riksussa estekisoissa. Koska mulla ei ole materiaalia näistä kisoista, kirjoittelen ne tähän samaan postaukseen. Kuvituksena kuvia parin viikon takaa estetunnilta.

Hyppäsin Riksun raviskalla tänään siis luokat 70cm ja 80cm. Satoi koko päivän enemmän ja vähemmän, varsinaisen kisakentän pohja kyllä mielestäni kesti sen todella hyvin, mutta verkan pohja kyllä muuttui liukkaaksi kaarteista. Otin hyppyjä vain sen verran, mitä oikeasti tarvitsi ja otin aika rauhallisesti muutenkin.

Heti 70cm radalla Riku oli sitä mieltä, että toisella sivulla on nyt jotain jännää. Meinasin jäädä edellisen ratsukon jalkoihin, kun Riku jäi törkkimään esteen eteen ja laittoi pakin päälle, kun ei halunnut mennä kohti raviskan katsomoa. Sain sen sinne lopulta, ja kun liputtamassa olleet tytötkin sanoivat pari sanaa, Riku rentoutui hieman. Ei siis muuta kuin tervehdys ja radalle. Koko perusrata sujui oikein hyvin, ei mitään kummallisia paikkoja tai arpomisia. Uusintaan yritin ratsastaa vähän uusintatietä, joka kostautui sarjalle kun yhden puuttuneen puolipidätteen takia otettiin A-osalta puomi. Eipä mitään, jatkettiin rataa. Tultiin kohti uusinnan vikaa estettä, joka oli siis ollut myös perusradan vika este, eli tuttu este. Ratsastin hieman linon vinjan tähän esteelle, koska se tosiaan oli tuttu ja oltiinhan nyt uusinnassa. Esteen takana nousi liputuslippu pystyyn, ja Riku pysähtyi niille sijoilleen. Hui kauhia, en mee! Ei muuta kuin uusi yritys ja ylitse. Tuloksena siis 0/8vp.

Kasikympin radalle mentäessä jännitin sitä, että pääsemmekö nyt pelottavan katsomosivun esteitä järkevästi - perusradan ja uusinnan viimeinen este oli sama kuin edellisellä radalla. Riku hyppäsi jälleen hyvin, mutta koko radan lävitse perustempoa oli hiukan liian vähän. Riku oli jännittynyt, vähän sisäänpäinkääntynyt ja minä en osannut siinä tilanteessa ratkaista tilannetta. Ylpeä olen siitä, että jokaiselle esteelle tuin hevosta riittävästi, eli teimme ehjiä ja kokonaisia hyppyjä, vaikka jännitti kamalasti. Tuloksena ehkä historian hitain 0/0. Kaikista esteistä päästiin ylitse, enkä jättänyt hevostani yksin radalle. Siihen olen kamalan tyytyväinen.

Ja vielä tyytyväisempi olen meidän tuntsatyttöihin, Ellaan ja Oonaan, jotka tekivät hienot 90cm radat näin tuntsareita edeltävänä viikonlopuna - nyt on hyvä lähteä tuntsareihin!

Kuvannut Sara Söyring, kiitos. Estetunti joskus heinäkuussa.

Riksun estekisat 12.7.

Sunnuntaina suuntasimme Rikun kanssa Riihimäen raviskalle estekisoihin. Loppuun asti vähän arvoin lähtöä, kun Rikulle tuli niin kovaa matkustusta sisältävä viikko. Onneksi Riku ei uusista paikoista eikä matkanteosta varsinaisesti näytä stressaavan, joten lopulta sitten uskalsin lähteä. Meidän kuski, auto ja koppi olivat joka tapauksessa lähdössä, sillä olimme luvanneet kuskata Oonan ja Vanin paikan päälle kisoihin. Otimme siis Rikunkin mukaan.

Paikan päällä Riku käyttäytyi supermallikkaasti - vilkaisi kopin etuovesta, että "Jaahas, Riksun raviskalta näyttää" ja rentoutui täysin saman tien. Koska parin viikon takaisissa estekisoissa oli tullut 90cm radalta hylky, päätin heti laskea rimaa sen yhden portaan alaspäin, ja hyppäsin 70cm ja 80cm luokat.

70cm oli ihanneaika-arvostelulla. Katselin miltei kymmenen rataa alle ennen kuin nousin verkkailemaan, ja totesin, että nyt pitäisi päästellä lujaa, että pääsee ihanneaikaan. Päätin, etten stressaa siitä, vaan ratsastan aavistuksen reippaampaa ratalaukkaa, mutta hyvillä ja pitkillä teillä. Nyt kaipasin vain hyvää rataa alle.

Ensimmäisessä verryttelyssä Riku oli rentona ja tyytyväisenä. Riksun kentän pohja oli noin muuten kestänyt aika hyvin koko viikon sateet, mutta verryttelyssä alkoi aika nopeasti muodostua kaarteisiin hivenen liukkaita kohtia. Sen takia päätin, että otan verryttelyhyppyjä vain sen verran mitä oikeasti tarvitsee. Lopulta hyppäsin vain kerran ristikon, kerran minipystyn, kaksi kertaa kisakorkeudella olevan pystyn ja kaksi kertaa okserin. Kaikki hypyt tuntuivat hyviltä, Riku rennolta mutta innokkaalta.

Radalla kun nostin laukan, Riku lähti itse laukkaamaan aavistuksen reippaammin kuin mitä normaalisti haluan sen estetehtävissä menevän. Annoin mennä. Radassa oli kahdeksan hyppyä, ei sarjaa, kaksi linjaa. Ykkösesteen jälkeen pääsin ihanaan esteradan imuun - kaikki tuntui ihanan helpolta, paikat löytyivät ja hevonen oli innokas. Oli ihanaa hypätä.

Kuvat ovat Milla Toivasen ottamia, iso kiitos kuvaajalle!

Ehkä ensimmäinen kerta, kun esteradalla hymyilyttää!

70cm

Suomenhevonen ja sen jalat. Tavanomaiset hypyt on amatööreille :D

Radan jälkeen hymyilytti, nauratti ja vähän itkettikin onnesta. On se aika superia kun saa harrastaa näin mahtavan hevosen kanssa ja kokea tällaisia fiiliksiä. Tuloksia kuulutellessa kuulin, että 2 aikavirhepistettä tuli. Ehdin ajatella, että "No, ei meidän aika nyt kuitenkaan riittänyt", kunnes kuulutus jatkoi, että virhepisteet tulivat alitetusta ihanneajasta... Vähän pisti naurattamaan.

Luokkien välissä Riku keskittyi siihen tärkeimpään, eli vihreän syömiseen, ja minä kävin kävelemässä 80cm radan. Siinä oli jonkin verran enemmän tekemistä kuin 70cm radassa, mutta rata oli silti varsin sujuva ja mukava, sekä hevoselle reilu.

Verryttelyn pidin tähänkin luokkaan lyhyenä ja napakkana. Olin itse aika väsynyt jo tässä vaiheessa, nykyään jännitys väsyttää minut tosi nopeasti. Verryttelyssä sanoinkin mutsille, että mun on nyt tosi vaikea arvioida, mihin väliin mahdun hevosen kanssa. Väsyneenä aivojeni kognitiivisten toimintojen puutteet erityisesti korostuvat, ja etäisyyksien ja nopeuden arviointi vaikeutuu. Pääsin kuitenkin hyppäämään muutaman hypyn suunnitellusti.

Radalla en saanut Rikua ratsastettua enää yhtä reippaaseen tempoon. Hypyt olivat kuitenkin pääosin hyviä. Lähestymisvirheen tein sarjalle, johon unohdin ensin kääntää, ja Riku huomasi esteen vasta liian myöhään ja unohti näin ollen etujalkansa A-osalta. Hienosti se kuitenkin paikkasi ratsastajan virheen B-osalle ja sai kaikki jalat ylitse. Muuten puomit pysyivät kannattimillaan, joten lopputuloksena oli yksi pudotus.

Olen meidän kisapäivään todella tyytyväinen. Riku tuntui hyvältä ratsastaa, eikä ollut jälkeäkään siitä, että olisi ollut tulossa kieltoja jollekin esteelle. Sen parin viikon takaisen kieltoputken jälkeen olin soittamassa lähes mediheliä paikalle, koska mietin tietenkin jo ahdistuneena, että onko Riku kipeä jostain. Nyt ne kiellot voidaan kuitenkin ehkä jo aivan tyytyväisinä laittaa huonon ratsastuksen piikkiin - siihen on onneksi lääkkeenä ihan vain harjoittelu. Huomattavasti kivempaa ja halvempaa kuin klinikalla ravaaminen!

No ei näin!

Ei mennyt viikonlopun kisat ihan putkeen. Onneksi olen nyt tuon päätärskyn jälkeen saanut harrastukseen vähän perspektiiviä, niin ei jokainen huono ratsastus ole maailmanloppuun verrattavissa oleva tilanne. Vaikka tämä viikonloppu olikin täynnä luokattoman huonoa ratsastusta, olivat reissut kuitenkin kaikenkaikkiaan hyväntuulisia ja nauruntäyteisiä. Ihanan punaisen hevosen halailua ja kehumista.

Mennään nyt kuitenkin niihin asioihin, joita ei voi katsoa vaalenapunaisten linssien läpi elämästä onnellisena. Eli mun ratsastuskyvyn puutteeseen, joka kirkastui viikonlopun kilvanajoissa.

Lauantaina suunnattiin Hämeenkoskelle 1-tason koulukilpailuihin. Luokkina kisoissa olivat A-merkki ja K.N. special. Kisapaikalle päästyämme olin vähän järkyttynyt verryttelystä. Verryttely oli siis alueella, jossa ei varmaan normaalisti ratsasteta ollenkaan (?), jonkinlaisella peltopohjalla, joka oli voimakkaan kalteva ja todella kova ja kivinen. Olen selvästi saanut ratsastaa kisoissa liian hyvillä pohjilla, kun tämä järkytti näin kovasti ja vei toimintakyvyn. Periaatteessahan tuossa tuskin olisi ollut mitään ongelmaa, kun olisi vain uskaltanut ratsastaa - mitä en sitten tehnyt.

Helpon A:n verryttelyssä jäin ahdistuneena ihmettelemään pohjaa, enkä uskaltanut ratsastaa eteen. Jostain syystä Riku myös kulki todella voimakkaasti suu auki, vaikka mielestäni annoin vähän liikaakin tilaa edestä, ja kankiohja löi tyhjää. Ehkä suu olisi mennyt kiinni, jos olisi ottanut ne ohjat käteen, en tiedä... En saanut verryttelyssä tehtyä mitään järkevää. Kaksi ratsukkoa ennen omaa vuoroa pääsi kisa-areenalle odottelemaan. Pohja siellä oli aivan priima. Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt ratsastaa kunnolla pohkeesta eteen ja ottaa latua eteen, koska verryttelyssä en ollut sitä tehnyt. Teinkö sitten niin? En, vaan jäin nyhertämään ja ahdistumaan siitä, kun Rikulla oli suu auki.

Rata oli yksi karmeimmista, jonka olen ikinä ratsastanut. Rikun kanssa ei ole juuri ikinä mitään ongelmia eteenpäinpyrkimyksen kanssa, nyt sen sijaan jouduin tekemään täysillä töitä, että sain esimerkiksi laukan jatkumaan koko laukkaohjelman lävitse, vastalaukan nousemaan ja niin edelleen. Tiet jäivät aivan karseiksi, yksikään asia ei tapahtunut pisteessä, koska hevonen ei ollut avuilla... No, epäonnistumisia epäonnistumisten perään. Radan jälkeen olin aivan shokissa - mitä täällä tapahtuu, miksi tilanne on nyt tällainen? Prosentit eivät siinä vaiheessa kiinnostaneet, piti päästä hetkeksi kokoamaan omaa päätä. Pitääkö nyt olla huolissaan jostain? Miksi Riku ei halua liikkua eteenpäin?

Hetken kelailun jälkeen tulin siihen tulokseen, että tuskin tässä tarvitsee olla huolestunut ja ahdistunut. Riku on aloittanut laitumella ja on sen takiakin varmasti löysä. Viime viikko oli treenien puolesta aika rankka, mutta treeneissä Riku on liikkunut hyvin, eikä mitään huolta ole ollut. Lisäksi, tärkeimpänä seikkana se, että ratsastin itse luokattoman huonosti. Siitähän se lopulta johtuu.

Hämeenkosken Ratsastajien synttärikakkupalasen jälkeen suuntasin verryttelemään helppoa B:tä varten. Verkassa päätin, että nyt ratsastan paremmin. Ja ratsastin! Riku oli verkassa pätkiä oikeinkin hyvän ja ryhdikkään tuntuinen, tosin vastasi vähän turhankin ärhäkästi puolipidätteisiin mieluusti siirtymällä kokonaan hitaampaan askellajiin. Käytin enemmän pohjetta, sain paremman reaktion.

Rata ei ollut mitenkään hieno, mutta oli se parempi kuin se karmea A. Tässäkin radassa oli ihan turhia huolimattomuusvirheitä, jotka näkyivät pisteissä. Energiaa olisi saanut olla myös paljon enemmän. Minulla oli kuitenkin hyvä fiilis radalla, ja Riku oli hyväntuulisena suorittamassa rataa. Se oli pääasia.

Ne prosentit nyt tähän vielä itsellekin muistiin näistä "huippusuorituksista" He A 57,037% ja HeB 60,20%. Huhhuh. Onneksi ystäväni Laura toi sitten sitä sinivalkoista & valkoista kotiin ihan ansaitusti, niin ei ollut ihan hukkareissu ;) Kisoissa oli huippumukava tunnelma ja toimihenkilöt olivat iloisia ja ystävällisiä.

Tänään vuorossa olivat Riihimäen Ratsastajien estekisat raviskalla. Hyppäsimme tallikaverini Ellan kanssa luokat 70cm ja 80cm radat. Radoissa oli selvästi enemmän tekemistä kuin toukokuun alussa olleissa Riksun kisoissa. Seitsemänkympin rata oli arvostelulla A.2.0,, eli esteitä oli yhteensä vain kahdeksan ja kaikki puhtaan radan tehneet palkittiin rusetilla. Tässä radassa ei oikeastaan muut asiat aiheuttaneet päänvaivaa, kuin hieman kinkkinen 4-5 -linja, jossa piti oikeasti keskittyä ratsastamaan molempien esteiden keskelle. Molemmat esteet olivat lankkuesteitä, ja nelonen tuli kulmasta aika nopeasti eteen, jos ei miettinyt tietä tarkasti.

Verryttelyssä Riku oli hyväntuulinen, rento ja vähän lötkeä. Hypyt tulivat kuitenkin huomattavasti viime Riksun keikkaa parempiin paikkoihin ja olin itse paremmin ratsastamassa eteen. Radalle lähdin yllättävän rauhallisin mielin. Ja ratahan sujui hyvin! Yksi huonompi paikka tuli, mutta sen jälkeen kokosin itseni nopeasti ja jatkoin ratsastusta. Tästä radasta on videokin olemassa, toivottavasti saan sen jossain vaiheessa itselleni ja siirrettyä blogiin. Tuloksena tästä radasta tuli 0 virhepistetettä, ja näin ollen punavalkoinen rusetti. Ja taas sai olla ylpeä punaisesta hevosestaan.

Kasikympin verkassa sain Boonukselta apua ja ratsastin enemmän eteen. Laukka ei oikein pyörinyt missään vaiheessa kunnolla, mutta hypyt olivat teräviä ja hyviä. Ihan hyvillä mielin siis radalle. Radalla oli muutamia vähän haastavampia käännöksiä, muun muassa linja vitoselta kutoselle, jossa este pääsi vähän yllättämään kulman takaa. Kuitenkin ihan hevosille reilu ja kiva rata. Mä sen sijaan olin radalla ihan hukassa! Riku ei ollut niin innokas kuin yleensä esteradalla, ja mä jäin vähän nyppäämään etäisyyttä lähelle sen sijaan, että olisin ratsastanut eteen ja parempaa laukkaa. Muutama ihan hyvä hyppy tuli, mutta muuten siitä, ettei puomeja tullut enempää mukaan, saa kiittää täysin hevosta! Se teki ison homman rämpiessään tämän tädin kanssa tätä rataa. Yksi puomi tarttui mukaan, tuolta kutosokserilta, johon en taaskaan löytänyt mitään askelta ja jätin Rikun yksin. Superia oli kuitenkin se, että Riku hyppäsi siitä huolimatta, että jätin sen tilanteessa yksin. Aikaisemmin se kielsi tuollaisissa tilanteissa, nyt ilmeisesti olin kuitenkin sen verran ratsastamassa, että vaikka minusta tuntui, että jätin sen yksin, en kuitenkaan täysin jättänyt.

Tuloksena siis perusradalta 4 virhepistettä. Ella sen sijaan ratsasti tuntihevos-Kallella hienon tuplanollan ja otti taas sijoituksen tasolla 80cm. Hienoa Ella!

Pojat Riksun luksuksessa, valjastuskatoksissa

Päätin nyt tyhjentää koulukisat pois kesän kilpailukalenterissa ja panostaa valmentautumiseen - treeniä nimittäin todella tarvitaan! Estekisoja sen sijaan etsin tilalle, koska uskon, että tarvitsen estekisojen osalta nyt ennenkaikkea rutiinia verryttelystä ja radoista. Kun rahaa ei ole määrällisesti kovin paljoa, pitää keskittyä asioihin, joista tykkää eniten. Just nyt mä haluan kehittyä esteratsastuksessa, joten sitä tehdään nyt kisoissa, koulua treenataan kotona. Kouluratsastuksessa mä en tarvitse enää niinkään ratarutiinia, vaan mä tarvitsen nyt itselleni niitä työkaluja, joilla saada palikat taas kohdalleen.

RiRa 9.5.2015

Tämän kauden toiset estekisat ja ensimmäiset ulkokisat kisattiin meidän osalta lauantaina Riihimäen raviradalla. Luokiksi valikoituivat tutut ja turvalliset 70cm ja 80cm ja jännitys oli perinteisesti käsinkosketeltava jo edellisestä päivästä alkaen. Mukaan lähti kaveri yhdellä meidän tuntihevosella, jonka kanssa he olivat myös ensimmäistä kertaa ulkopuolisissa kisoissa. Kyllä meinaan jännitti!

Aamulla siis kahdeksan aikaan tallille, pikainen Rikun harjaus, koppi kiinni, kamat autoon ja hepat kyytiin. Riku käveli tuttuun tapaan suoraan koppiin, kaveria piti liinan kanssa suostutella. On se kyllä jännä, kun jotkut hevoset tarvitsevat sen liinan siihen viereen, ennen kuin se koppiinkävely onnistuu...

Kisapaikalla kävimme kansliassa ja kävelemässä 70cm radan. Rata oli kiva ja looginen, kuten radat Riksussa yleensäkin. Radassa oli sarja, mutta muuten ei oikeastaan mitään erityisiä tehtäviä ollut. Lähestyminen kakkosesteelle oli ehkä hivenen hankalassa kulmassa niin, että sen ollessa vielä hivenen erikoisempi este (aalto), sai tien miettiä huolellisesti, jos esteestä aikoi päästä ylitse.

Lähdin luokan loppupuolella ja olinkin jo hyvissä ajoin verryttelemässä. Riku oli yllättävän rauhallinen ja rento, vaikka olikin innostunut. Verryttelyhyppyjä en saanut onnistumaan millään. En nähnyt yhtään paikkaa, ja olin enemmän hevoselle häiriöksi kuin hyödyksi... Onneksi Riku on niin ihana, että se kestää minun hölmöilyni hyvin niin kauan, kun vain muistan tukea jalalla ja olla itse menossa esteistä yli.

Seitsemänkympin rata oli kaikenkaikkiaan oikein hyvä. Lähtömerkin kuuluessa Rikusta kuului pieni "Iiiii" ja sitten mentiin häntä tötteröllä :D Jossain vaiheessa Riku rauhoittui sen verran, että pääsin itse ratsastamaankin. Kaikki hypyt olivat hyviä, kokonaisia hyppyjä, ja minua ei ahdistanut hyppääminen ollenkaan. Puomejakaan ei tarttunut mukaan, joten puhtaasti tultiin toisen vaiheen jälkeen maaliin. Ratsastaja äärimmäisen onnellisena ja hevonen äärimmäisen tyytyväisenä itseensä. Hyvä Riku! Yhtään en ollut ehtinyt radalla ajatella uusinnassa ajan ratsastamista, mutta Rikun etenevä laukka toi meille kuitenkin sijan 3. Olin äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen hevoseeni! On se uskomaton.

80cm rata oli sama rata kuin 70cm, koska kilpailuissa hypättiin Powercup-karsinta. Verryttely oli, jos mahdollista, vieläkin epäonnistuneempi kuin 70cm verryttely. Riku alkoi vähän väsähtää, ja minä en nähnyt oikein mitään etäisyyksiä... No, siitäkin selvittiin kun tajusin (kun minulle yksi tuttu huomautti asiasta) laittaa vähän lisää peruslaukkaa, niin etäisyydet oli helpompi nähdä.

Kahdeksankympin rata oli kyllä sellaista rämpimistä, että huhhuh. Riku keräsi upealla tavalla monta kertaa jalkansa sellaisista paikoista, että ei voinut muuta kuin kiittää hevosta. Uusintaan selvittyämme päätin, että kun kerran tähän asti on tultu, yritetään nyt sitten tehdä vähän uusintareittiäkin ja ratsastin yhden tien, jota radankävelyssä katsoin, että siitä voisi kääntää, jos tuntuu hyvältä. Lopulta pääsimme maaliin saakka ilman pudonneita puomeja (kiitos hevosen!) ja kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Lopputuloksissa olimme siis 3./30. Ja taas sai omistaja olla ylpeä hevosestaan :)

"Hups" 

Täydellinen <3

c. Rilla Laine

c. Rilla Laine

Ei vielä perillä, mutta matkalla

Viime sunnuntaina kisailtiin Aulangolla seuranmestaruuksien muodossa esteratsastuksessa. Kisat olivat siitä tänä vuonna erikoiset, että meidän maneesityömaasta johtuen emme pystyneet ottamaan kovin montaa oman tallin ulkopuolista ratsua vastaan, joten olimme rajannneet kilpailut vain Hämeen Ratsastajien jäsenille avoimiksi. Tästä johtuen molemmat luokat olivat varsin pienet, ja kisat nopeasti ohitse.

Aamu meni todella nopeasti kisajärjestelyjä tehdessä. Lopulta pääsin hakemaan Rikua tarhasta sisään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen innostunut kisaajatyttö kysyi, että joko saa mennä verryttelemään. Siinä vaiheessa menin sitten itse pientä ravia kohti tarhaa ja hain Rikun sisälle. Varusteet selkään ja verryttelyalueelle. Otin vain pari hyppyä, ajattelin, että tämä 70cm rata saa olla se verryttely. Testasin kaasua ja jarrua ja lähdin radalle.

70cm rataan mahtui paljon hyvää ja paljon huonoa. Riku oli innoissaan suorittamassa tehtäviä, ja mä olen tyytyväinen siihen, että sain kaikki välit ratsastettua ja yritin auttaa hevosta, vaikka välillä päädyin lähinnä häiritsemään sitä... Uusintaan tein suunnitelmani mukaisen tien, ja se takasi tässä luokassa sitten voiton, kun kaikki puomitkin pysyivät kolisuttelemisesta huolimatta kannattimillaan.

Heti seiskakympin palkintojenjaon jälkeen oli sitten 80/90cm -luokan aloitus. Rata oli sama. Mä lähdin radalle hyvillä mielin, ja alkurata sujuikin hyvin. Yhtäkkiä pitkällä lähestymisellä kohti radan isointa (mutta ei silti kovin isoa) okseria se iski - ajatus, että apua, onpa se iso. Tein niin kuin aina pelästyessäni, jätin hevosen yksin, irroitin jalan ja heitin ohjan pois. No, ei tarvinnut miettiä, hyppääkö Riku. Ei tasan hyppää... Siihen siis seis. Uudella kerralla ratsastin, enkä jäänyt killumaan, joten puhtaasti yli. Loppurata meni myös puhtaasti. Lopputuloksena siis 4 virhepistettä. Tällä tuloksella tuli sennumestaruudesta hopeaa.

Eron siinä, miten suhtaudun virheisiini koulu- ja esteratsastuksessa, huomasi erityisen hienosti tämän ratsastusvirheen kohdalla. Koska kyseessä oli estevirhe, mietin, että olipa harmi. "Pitää ensi kerralla yrittää ratsastaa paremmin." En ollut itselleni vihainen, enkä pettynyt itseeni. En ruoskinut itseäni kotona. En jäänyt jossittelemaan, että entä jos... Annoin itselleni virheeni anteeksi ja siirryin eteenpäin. Miten tämän taidon saisi siirrettyä myös kouluratsastukseen?

Estehommissa!

Tänään sen sijaan mä päätin mun vajaan kaksi viikkoa kestäneen "en enää koskaan kisaa koulua" -putken ja menin kisoihin. Loimihaan Loikat Loimaalla ovat hauska suomenhevosten kilpailutapahtuma, josta tykkäsin edellisenä vuonna paljon. Tänä vuonna mentiinkin porukalla koko päiväksi. Päivän aikana ehdittiin myös käydä Ypäjällä katsomassa kisoja, eli oikein hauska päivä kaiken kaikkiaan!

Mun starttiaika oli vasta viideltä. Menin selkään puoli viiden maissa ja päätin, että en prässää hevosta. Ratsastan liikettä rennosti ulos, en stressaa muodosta, enkä yhtään mistään. Ratsastan niin, että molemmille jää hyvä mieli.

Tämä taktiikka näkyi radalla. Se näkyi negatiivisesti siinä, että keskiravit eivät lähteneet ylämäkeen ja laukanvaihto käynnin kautta ei ollut laukanvaihto käynnin kautta. Sen sijaan pohkeenväistöt tuntuivat selkään letkeältä ja laukka pyörivältä. Jäi kaikenkaikkiaan hyvä olo. Tulin pois ja olin tyytyväinen siihen, että me saatiin päättää kausi tähän suoritukseen. Yritin valmistaa itseäni prosentteihin hokemalla, että niillä ei ole väliä. Silti kun kuulin ne, meinasi tulla itku. Nippanappa 56 ja kaikki pisteet, joita kuulin, menivät ohitse.

Laitettiin hevonen autoon ja mä pyysin vähäsanaisesti tukijoukkoja, että jos hakevat paperit ja mennään. Papereita ei kansliasta annettu pois ennen luokan loppua, ja kisapäivän siinä vaiheessa kestettyä n. 12 tuntia, mä ilmoitin, että nyt tehdään niin, ettei odoteta paperia vaan lähdetään.

Lähdettiin kotiin. Mä kotimatkalla yritin tentata tukijoukoilta, että mistä se jäi tällä kertaa noin pahasti vajaaksi. Oliko se se muoto vai mikä? Kenelläkään ei ollut vastausta. Tallilla mä masentuneena purin hevosen ja mietin, kuinka mä voin olla näin hukassa, että rata tuntui aivan kohtuulliselta, ja prosentit ovat taas näin ala-arvoiset. Missä mä menen nyt pahasti metsään.

Kotona avasin Kipan ja tulokset. Järkytys oli aika suuri, kun näin, että olin kuullut prosenttini väärin. Alle maagisen 60% ne jäivät edelleen ihan hitusen, mutta eivät suuresti. Ensimmäinen ei-sijoittunut. Toinen tuomari laittanut sijalle 2. Ei se mun tunne ollutkaan niin väärä.

Nyt kyllä kiinnostaisi, mitä siinä paperissa luki ;) No, tyhmästä ja kipakasta päästä kärsii koko ratsastaja.

Kilpailuissa kävin myös pitkään keskustelua erään syvästi kunnioittamani suomenhevosihmisen kanssa. Hän kehui Rikun muuttunutta ulkomuotoa, ja kuunteli minun ahdistustani. Kun tuntuu, ettei mikään etene, ja hevonen menee huonommaksi. Kun haluaisi luovuttaa. Ehkä minusta ei vain ole helppo A -tasolle? Hän sanoitti aika suoraan ja karusti sen, mitä monet ovat minulle yrittänyt sanoa. Nyt on se hetki, kun pitää painaa pää alas, niellä pettymys, ja kerätä se lusikka jälleen kerran käteen. Nyt punnitaan sisu, tahto, asenne. Jos nyt jaksaa painaa tämän vaikean jakson lävitse, lopputuloksesta tulee hyvä. Jos mä nyt luovutan, lopetan yrittämisen tai jopa myyn hevosen, tämä kaksi vuotta työtä valuu hukkaan. Ei kukaan, tai ainakin joku muu, kerää minun tekemäni työn hedelmät. Nyt pitää malttaa.

Niin mä aion nyt tehdä. Malttaa. Treenata. Laskea jälleen kerran uuden kunto-ohjelman talveksi. Kerätä hevoselle lihasta. Treenata omaa fysiikkaa. Säilyttää hermoni. Olla määrätietoinen, olematta kova. Muistaa pitää hauskaa, koska pitkää matkaa ei muuten jaksa.

Kyllä tämä tästä. Olen ajatuksen tasolla pyöritellyt mahdollisuutta ratsastaa enemmän. Olen tarttunut kaikkiin mahdollisuuksiin ratsastamisesta, ja ratsastanut kavereiden hevosilla, tallikavereiden hevosilla ja myös meidän tallin tuntihevosilla. Nyt pitää miettiä, mistä niitä ratsastuskertoja saa lisää. Niitä tarvitaan. Ehkä mä voisin yrittää löytää jotain "projekteja", joiden kanssa voisin käydä auttelemassa? Pitää pohtia.

Riihimäki 19.7.2014

Tänään oli vuorossa tämän kesän jännin päivä! Lähdimme Rikun ja Rikun tallikaverin kanssa kohti Riihimäen ravirataa ja seuraestekisoja. Olin ilmoittautunut 70cm ja 80cm luokkiin ja jännitys oli jo herätessä tietenkin käsinkosketeltavissa.

Aamulla oli kyllä oikein mukava suunnata tallille varttia vaille kahdeksaksi, kun lähtö oli puoli yhdeksältä. Koulukisoja varten olisi pitänyt tulla puoli seitsemäksi... Rikulle siis aamuheinää eteen, nopea harjaus ja tavarat autoon. Ihanan helppoa koulukisojen puunauksen, letityksen ja kaikenmaailman pöyhötyksen sijaan.

Yhdeksän jälkeen olimme Riksussa. Käväisin kansliassa, otettiin Riku ulos kopista ja lähdin itse harjoittelemaan rataa. Sen jälkeen heppa kuntoon ja verkkaamaan. Verkka sujui ihan hyvin, ei mitään erityistä. Otin vain muutaman hypyn, pystyä ja okseria toiseen suuntaan niin, että kaksi hyvää hyppyä pystylle ja yksi kohtalainen okserille, ja toiseen suuntaan sitten juuri ennen radalle menoa yksi hyppy okserille.

Sitten vaan radalle. Yritin ajatella reipasta, etenevää laukkaa, mukana seuraavaa kättä ja pohkeiden pitämistä kiinni. Ykkös-kakkoslinja hyvä. Kolmos-neloslinjalla meinasi oma hermo vähän pettää kun Riku vilkaisi nelosesteen alla olevaa porttia. Siitäkin selvittiin, kun pohje oli kiinni. Linjan jälkeen tuli mielestäni koko radan hankalin tie, eli tie sarjalle. Tässä piti yrittää muistaa, ettei kääntyisi nelosen jälkeen liian reippaasti. Itse käännyin vähän liian nopeasti ja laukka ehti hieman kuolla kaarteessa. Sarjasta kuitenkin selvittiin ja sen jälkeen olikin vuorossa eniten jännittämäni este - aalto. Olin käynyt sen jo ennakkoon näyttämässä, kun epäilin, että sen kanssa voisi olla ongelmia. Turhaan epäilin hevostani, yli mentiin pohkeen tukemana hyvin varmasti. Seiskalle lähdettiin kaukaa, mutta olin siihen valmiina, joten se ei yllättänyt. Perusradan viimeinen este oli kasi, josta lähdettiin uusintaan. Uusinnan rataan olin kauttaaltani tyytyväinen. Tein ne tiet, mitkä olin suunnitellutkin. Tiesin, ettei niillä kärjessä olla, mutta minulle oli tärkeämpää saada sujuva rata ja ehtiä keskittyä jokaiseen esteeseen erikseen.

Seiskakympin rata, että saa tuosta mun selostuksesta jotain selvää ;) Radan on tehnyt Aki Ylänne.

Ekalta tokalle

Sarjastakin selvittiin

(Kuskia) Pelottava Aalto

Harmi, että tää on tärähtänyt :D Radan vika este, katsokaa Rikun ja mun ilmettä! Mä oon niin iloinen, että selvisin hengissä, että heitin jalatkin metrin irti helpotuksesta...

Hitaimpana nolla/nollana kunniakierrokselle, tuplanollalla sai tästä luokasta valkoisen rusetin

Kuin iloisena!

Palkintojenjaon jälkeen Riku lähti syömään vihreätä hetkeksi ja mä siirryin nesteytyksen pariin ja opettelemaan 80cm rataa.  Siinä oli seiskakympin tapaan useita linjoja, ja koko rata oli mukavan looginen ja sujuva ratsastaa.

Verkkaan sain ihanan Koutsin auttamaan. Tuki tuli tarpeen, koska Riku tuntui verryttelyssä aika väsähtäneeltä. Koutsi oli tyynen rauhallinen ja totesi minun paniikinomaiseen kysymykseeni, että mitä teen, kun tuntuu, ettei Riku jaksa, että mun pitää nyt auttaa sitä vuorostani. Tukea sen ratkaisuja ja ratsastaa riittävän hyvässä tahdissa, jotta etäisyydet helpottuvat. Näillä ajatuksilla lähdin radalle.

Ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että se oli paras rata, mitä olen ratsastanut ikinä. Ehdin miettiä teitä, mutta silti ratsastin riittävän napakasti ja päättäväisesti. Ja todella niin, että tuin meidän yhteisiä ratkaisuja pohkeella - jos oltiin vähän kaukana, ei se mitään, mä tuin pohkeella, jos tultiin vähän lähelle - ei se mitään, mä odotin hyppyä ja tuin loppuun saakka. Ja ensimmäistä kertaa ikinä näin radalla etäisyyksiä. Upea rata, upea hevonen. Kääntäessäni perusradan viimeiselle esteelle (sarjalle - nyt sain korjattua sen edellisen luokan ratsastusvirheenkin) mietin, että toivottavasti ei nyt putoa, kun tämä on niin kivaa! Eikä pudonnut. Jälleen tuplanolla. Vähän jäi harmittamaan, että en tokavikalla ollut ihan reitin tasalla. Rusetti jäi siitä kiinni, kun en kääntänyt tarpeeksi nopeasti, mutta oikeasti en ole kyllä jaksanut siitäkään itselleni mutkuttaa - mitä väliä rusetilla kun me tehtiin Rikun kanssa yhdessä noin hieno rata! Lopullisissa tuloksissa olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita.

Sarjalla

Keskittymistä

Olipa kerrassaan mahtava päivä! Ja ihana katsella näitä kuvia mun hevosesta, kun se on jokaisessa korvat hörössä ja selvästi ihan kamalan tyytyväinen itseensä. On se kyllä silkkaa kultaa tuo eläin.

RiRa seuraeste 27.7.

Kamalasti on ehtinyt tapahtua asioita, jotka haluan kirjoittaa muistiin sitten viime postauksen. Taidan jakaa asiat useampaan postaukseen, joten aloitetaan nyt vaikka Riksun estekisoista reilun viikon takaa.

27.7.2013 olimme siis Riksussa seuraestekisoissa. Aamulla lähdimme kahdeksan maissa tallilta liikenteeseen, mukaan lähtivät myös tallikaveri ja hänen hevosensa, jotka hyppäsivät sitten isompia luokkia iltapäivällä. Itse olin ilmoittautunut hurjiin 70cm ja 80cm luokkiin.

Kisapaikalla sitten lähdin kisakansliaan maksamaan lähdöt ja siitä sitten ihailemaan esterataa. Oksetutti, tärisytti ja kauhistutti. Rataa kävellessä mikään este ei näyttänyt isolta, mutta asenteeni oli kuitenkin suunnilleen "tuolle kieltää, tuosta ei mennä yli voieivoieivoiei" :D Hetken päästä kuitenkin yritin saada itseni oikeaan mielentilaan, ja onneksi tallikaveri oli myös tsemppaamassa oikeaan vireeseen.

Verkassa Riku oli iloinen ja hyppäsi hyvin. Radalle lähdin ahdistuneena, mutta ehdin kuitenkin näyttää lähes kaikki radan ihmeelliset erikoisesteet (joita oli useita!). Sen jälkeen reipas tervehdys, pohkeet kiinni, nenä ylös (hevosen nenä) ja kohti ekaa estettä. Riku imi esteelle hienosti eikä mun tarvinnut kuin pitää pohkeet kiinni ja ohjata seuraavalle. Riku hyppäsi hyvin ja kuskikin keikkui mukana, vaikka osa hypyistä lähti aika kaukaa Rikun innostuksen takia ja sen takia jäin vähän jälkeen muutamassa hypyssä.

Ihana Riku hoiti homman kotiin ja saatiin puhdas rata. Kaikki puhtaan radan suorittaneet palkittiin ruusukkeella ja ilolla otin ruusukkeen vastaan portilla ja sen jälkeen mä yritin löytää kadonneen hengitykseni takaisin. Pelko oli mennyt jalkoihin ja ne lähes pettivät kun tulin hevosen selästä alas... Voi kamala kun oon ihan kamalan estepelkoinen :D

Kasikympin verkka sujui taas hyvin ja rata oli ihan yhtä hyvä kuin edellinen. Olin ennen selkään menoa seurannut sen verran luokkaa, että huomasin, että ihanneaikaan täytyi painella aika hapiaa. Monet nopeat ponitkaan eivät siihen meinanneet ehtiä ja yliaikavirhepisteitä tuli paljon. Sen takia sitten pistelin reipasta tahtia koko radan ja vikalle esteelle (okseri-pysty -sarja) tullessa oltiin vielä nollassa kiinni. Siihen toin sitten liian reippaasti sisään ja Riku ei ehtinyt kerätä jalkojaan kunnolla ja tiputti okserin etupuomin. Tuloksena 4vp, mutta itse suoritus suoritettu ihanneajan mukaisesti, eli ei siis virhepisteitä ajasta! Uskomatonta.

Riku on kyllä maailman hienoin heppa. Tässä vielä vähän estekuvia kisoista, kaikki kuvat on ottanut Heidi Alanko, kiitos Heidille!

Eka este ylitetty!

Ei muuten naurattanut...

Ihana Riku!

Hanaa!

Tätä tällä kertaa: rästiin jäävät vielä kertomukset omista harkkarikoulukisoista, tuntsarimestaruuksista Lappeenrannassa ja omien seurakoulukisojen järjestäminen... Jatketaan siis ehkä huomenna!

Kumma-Lauantai

Kummajaisissa jatkettiin siis lauantaina. Perjantai-ilta venähti allekirjoittaneelta harvinaisesti vähän myöhäiseksi kaverin luona maailmaa parantaen, joten lauantaina olisi nukuttanut vielä hyvinkin siinä vaiheessa kun kello soi seitsemältä.

Olin jättänyt eiliset letit ns. alas letitettyinä (eli ei sykeröillä, mutta leteillä) kiinni ja toivoin, että ne olisivat säilyneet niin hyvinä, että olisin voinut vain laittaa ne sykeröille aamulla. Ei ollut sellaista tuuria, todellakaan... Eli sitten vaan älyttömän nopeasti uudet letit tulille ja täytyy sanoa, että letittäjä oli kyllä niin pahalla päällä ettei auttanut kenenkään tulla sanomaan mitään ;) Niin kiire tuli. Leteistä tuli vielä tavallistakin rumemmat, mutta matkaan päästiin kuitenkin ajoissa.

Tarkoitus oli ratsastaa suomenhevosille avoin K.N. special -alueluokka ja hypätä 70cm seuraluokka. Koulustartti oli aamulla yhdentoista maissa ja esteluokan arvioitu alkamisaika oli kello kuusi illalla, eli pitkä päivä oli tiedossa.

Kouluverkassa Riku oli vähän pohkeen takana, mutta kuitenkin rento. Itse huomasin jännittäväni kamalasti estestarttia, joten en saanut kunnolla keskityttyä. Rata oli keskinkertainen, ei missään nimessä lähelläkään sitä tasoa millä eilen operoitiin.

Tässä taas tuomareiden mietteitä:

Alkutervehdys reipas, pää ylhäällä taas pysähdyksessä (6, 6). Loiva kiemura tahdikas (7), toisen tuomarin mielestä hivenen hätäinen (6). Lävistäjälle pieni rikko laukkaan, sen jälkeen kuitenkin hyvää keskiravia (5, 4). Voltti ok (6,5 ja 6). Loiva kiemura ok (6, 6). Kolme askelta käyntiä täsmällisesti, mutta turhan avoimessa muodossa (6, 6). Voltti ok (6,5 ja 6). Käyntipätkä totuttuun tapaan hyvä, mutta muoto aika avoin (7, 6). Pysähdys ei ollut tasan (5,5 ja 5,5). Laukannosto vähän nuutunut, mutta siisti (6, 6). Pääty-ympyrä huonosti ratsastettu, mutta laukka laadukas (6 ja 6,5). Laukkalävistäjän jälkeen siirtyminen hiukan kättä vasten (6 ja 6). Laukannosto oli pehmeä (6,5), toinen tuomari kaipasi energiaa lisää (6). Kierros pääty-ympyrällä sujui mukavassa, sujuvassa laukassa (7 ja 7). Lävistäjä melko suora (6,5) ja siirtyminen käyntiin suoraan, mutta kättä vasten (5,5). Lopputervehdykseen tultiin suoraan, mutta taas avoimessa muodossa (6, 6).

Yleisvaikutelman pisteet:
Askellajit: 6,5 ja 6,5
Lennokkuus 6 ja 6,5
Kuuliaisuus 6,5 ja 5,5
Ratsastajan asento 5,5 ja 5,5 (auts...)
Tiet 6 ja 6

Loppukommentit H-tuomari: Hieno, tyytyväisenä suorittava suokki. Ajoittain saisi olla paremmin kahden pohkeen välissä.
C-tuomari: Symppis sh. Sujuva laukka. Vielä vähän pyöreämmälle niskalle, sujuvia osuuksia!

Yhteisprosentit 61,4% ja tällä mielestäni kovatasaoisessa seurassa sija 24./42. En ole tyytyväinen, mutta en tyytymätönkään. Hevonen suoritti hyvin, minä taas olin ajatuksissani ihan muualla...

Lauantain radalta, totinen ilme kertoo kaiken... Kiitos kuvasta kuvaajalle, hänen sivuiltaan löytyy hienoja otoksia Kummajaisista!

Pitkän odotuksen jälkeen pääsin kävelemään 70cm rataa illalla joskus viiden jälkeen. Riku oli kiltisti hengaillut pellolla vihreää syöden ja sen jälkeen kopissa seisten. Otettiin Riku ennen radan kävelyä ulos kuitenkin kopista, ja mä laitoin sille estekamat päälle. Ihan mahdoton teppaaminen alkoi heti kun suojia alkoi sovittamaan jalkaan, tiesiköhän jätkä mitä kohta tapahtuu...

Menin kävelemään rataa ja nieleskelin kurkkuun nousevaa palaa. Jännitti ihan kamalasti, ja kaikki esteet näyttivät tosi erikoisilta vaikkeivat olleet sitä. Sen sijaan isoilta ne eivät näyttäneet, mistä järkytyin tosi paljon. Yleensä mun mielestä näyttää 50cm esteetkin ihan vuorenkokoisilta kun niitä kävelee ennen rataa. Rata oli looginen ja helppo. Uusintaan pohdin monenlaisia erilaisia reittejä, jos sinne asti satun pääsemään.

Sitten selkään. Katselin pari rataa alle ja lähdin verkkaamaan. Riku oli verkassa pirteä, mutta koko ajan käsissä. Oikeastaan kaikki verkkahypyt olivat hyviä. Radalle mennessä mua jännitti niin paljon, etten meinannut pysyä hevosen selässä. Näytin parit johteet Rikulle ettei se ihmettelisi niitä, ja nostin laukan. Ennen ekaa estettä rupesin miettimään, että entäs jos se ei hyppääkään... Ja annoin hevoselleni niin epäselviä merkkejä, että se lopulta päätti kieltää, kun ei saanut selvää mitä mä halusin :D Onneksi se samalla myös romahdutti esteen (mentiin siis ihan sekaan) ja mä sain aikaa kerätä itseni. Tajusin, että tuuppasin taas samalla kun pidin kädellä vastaan, eli eihän se hevonen voi millään tajuta mitä mä haluan... Siispä uusi laukka, jalat kiinni, esteelle tullessa puolipidäte ja sitten hypyn odottaminen jalat kiinni. Ja kas kummaa, hevonenhan hyppäsi! Eli tuo ekan esteen kielto jäi mun ainoaksi. Jotaiun virhepisteitä saatiin varmaan ylitetystä enimmäisjasta, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä. Radalta tullessa oli niin voittajaolo, että olisin voinut huutaa onnesta. Kyllä tää tästä, mä pystyn tähän!

Pics or didn't happen! Riku oli selvästi sitä mieltä, että nyt se Anne tajusi minkä takia kisoihin tullaan...

Ihana, lähes 12-tuntinen kisapäivä siis sai onnellisen lopun. Kummajaisissa oli hienot järjestelyt, ystävälliset toimihenkilöt ja hyvä tunnelma. Ensi vuonna uudestaan!