Rikun seitinohuet päiväkännit

Perjantaina pääsin itse käväisemään Jäähallilla katselemassa huippuratsastusta. Alunperin mietin, että reissu jäänee tänä vuonna välistä, koska ylimääräistä rahaa ei ole niin yhtään, mutta lopulta sainkin ystävältä lipun, jonka turvin pääsin katselemaan perjantain iltanäytöstä. Olin ensimmäistä kertaa HIHS:ssa Jäähallilla, aikaisemmat käyntini ovat olleet vain Hartwallilla. Kokemus oli positiviinen, ja erityisesti expossa olisi ollut vaikka mitä ihanaa. Tietysti, kun sitä rahaa ei ollut yhtään ;) Lopulta pitkän harkinnan jälkeen päädyin jättämään myös sen pitkään hipelöimäni Equilinen Octagon -huovan hyllyyn, vaikka siitä olenkin haaveillut jo niin kauan kuin minulla on ollut Riku. Ehkä joulupukki tuo sen minulle... ;)

Tänään maanantaina Rikulla ja Ronilla oli hammashuolto varattu Vermon klinikalle (Hevosklinikka Equivet). Olin päätynyt siihen, että peruskotiraspauksen sijaan käymme katsomassa hampaat hampaisiin erikoistuneen eläinlääkärin luona klinikkaolosuhteissa. Eläinlääkäriksi valikoitui Jukka Holopainen, joka ilmeisesti on hevosten hampaiden suhteen "as good as it gets" Suomessa.

Lähdimme omasta mielestäni hirveän ajoissa ajelemaan kohti Vermoa, hevoset lastattiin nimittäin kello 7.40 ja aikamme oli Vermossa kello 9.30 (välimatkaa 100km). En ollut kuitenkaan maalaisena ottanut riittävästi huomioon sitä, kuinka kauan Helsingin päässä liikenneruuhkassa (Mikä ihmeen kello yhdeksän aamuruuhka?!) joutuu seisomaan, ja lopulta muuttuneiden liikennejärjestelyiden takia eksyimmekin vähän. No, perillä olimme kuitenkin vain muutaman minuutin myöhässä, ja koska eläinlääkärikin oli hieman myöhässä, en kuollut noloudesta.

Koska Roni kestää heikommin rauhoitusainetta ja sen toipuminen vie kauemmin, oli Ronin vuoro ensin. Riku pääsi siis odottelemaan hetkeksi. Sillä aikaa kun minä olin antanut ilmoittautumistiedot ja kysellyt, minne meidän tulisi mennä, oli Riku ilmeisesti ehtinyt jo aiheuttaa miltei hermoromahduksen sitä ystävällisesti talutelleelle Petulle. Rikun mielestä tilanne oli ilmeisesti vain kestämättömän jännittävä. Myös ravihevoset aiheuttivat edelleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Odotteluhuoneessa hilpeyttä aiheutti se, kuinka Riku tuijotteli kiinnostuneena korvat hörössä aina muulloin kuin silloin, kun se kuuli viereisestä operaatiohuoneesta poran ääntä. Tuli niin mieleen ne omat kerrat, kun on jännittänyt hammaslääkärin odotushuoneessa omaa vuoroa.

Onpa jännää. 

"Se tunne, kun istut hammaslääkärin odotushuoneessa ja pora käynnistyy." Ja tässä tapauksessa myös paikalle haetaan apuvoimia, huulipuristin ja erilaisia muita hallitsemislaitteita. 

Kun Ronin hammashuolto oltiin saatu kunnialla painittua loppuun, oli Rikun vuoro. Rikulle annettiin tuttuun tapaan maltillinen määrä rauhoitusainetta ja se reagoi siihen nopeasti rentoutumalla. Eläinlääkäri pääsi työskentelemään sen kanssa rauhassa, mitkään toimenpiteet eivät aiheuttaneet Rikussa suuria tunteita.

Juti totesi, että Rikulla on yläpurennasta johtuvia epätasaisuuksia, eli siis osa hampaista kuluu epätasaisesti niin, että syntyy korkeampia reunoja, ns. "korostumia" ja sitten taas niiden vastinparit ovat ymmärrettävästi matalammat. Lisäksi jossain vaiheessa Rikulla on alaleuan viimeisiä poskihampaita lyhennetty liikaa, koska toisiksi viimeisen hampaan mataluus saa viimeisen hampaan näyttämään todella korostuneelta, vaikkei se oikeasti ole niin korostunut. Tämä on kuulemma yleinen raspausvirhe, ja usein näkee hevosia, joilla tuo hammas on madallettu ihan ikeneen saakka. Näin oli myös Rikulla. Tämä korjaantuu ajan kanssa, kunhan niihin hampaisiin ei vain kukaan mene koskemaan, vaikka ne luovatkin sellaisen illuusion, että ne olisivat korostuneet.

Rikulta tasattiin siis näitä korostumia ja poistettiin pienet koukut takaposkihampaista. Tuota työskentelyä seuratessa tuli entistä selvemmäksi, että minä jatkossa maksan kyllä mielelläni vähän lisää siitä, että joku hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri katsoo kunnon välineillä ja kunnon tiloissa hevoseni suun huolella. Jos miettii, miten ns. talliraspaukset yleensä hoidetaan, niin se on vähän kuin vertaisi ihmisten hammaslääkärikäyntiä siihen, että hammaslääkäri (tai yleislääkäri, joka olisi käynyt kurssin hampaista) kokoaisi laukkuunsa instrumentteja ja tulisi kurkkaamaan. Eihän sinne suuhun edes näe kunnolla, jos ei ole kunnon välineitä!

Sillä talliraspauksissa usein nähtävällä "perusraspilla" ei Rikun suuhun juuri koskettu. Sehän on se työkalu, jolla usein suu käydään läpi ja lopputulos on se, että "oli piikkejä / ei ollut piikkejä". Siellä suussa on niin paljon muutakin! Toki ne piikit ovat tärkeitä tsekata, mutta esim. Rikulle kun näitä piikkejä ei ole milloinkaan juuri kasvanut, Rikun suun huolto on aina kestänyt kotitallilla pari minuuttia ilman rauhoitusta, nyt töitä kuitenkin löytyi, vaikka ei siellä suussa varmasti pyöritelty yhtään instrumenttia vain näön vuoksi.

Aina köyhänä Hevosihmisenä minua aina kiinnostaa kuulla, mitä mikäkin kustansi. Rikun seitinohuet päiväkännit ja niiden aikana suoritetut toimenöpiteet maksoivat 186€ kaikkinensa. Ja kerrankin voin sanoa, että sen maksoin ilolla.

Rauhoitettu Riku, hirttosolmukka ja suunavaaja. 

Eläinlääkäri ja "porakone". 

Ps. Ennen kuin kukaan täysin hermostuu "oman" eläinlääkärinsä puolesta, haluan todeta vielä, että toki hampaisiin erikoistuneita, oikeasti asialle vihkiytyneitä eläinlääkäreitä käy myös kotitalleilla. Ja se on tosi hyvä juttu! Tämä hammasasia on vaan minusta sen takia ihan käsittämätön, että usein ihmiset tekevät paljon pohjatyötä sen suhteen, kenelle vievät hevosensa silloin, kun niillä on jalka/selkä/mahavaiva, mutta hevosen hampaita voi hoitaa kuka tahansa. Nyt, kun olen päässyt muutaman vuoden aikana katselemaan erilaisia hevosten hampaiden asiantuntijoita työssään, olen jotenkin itse herännyt siihen, että se on oma taiteenlajinsa ja olisi aika raju oletus ajatella, että kuka tahansa (hevos)eläinlääkäri pystyy tämän asian hoitamaan niin, että kaikki tulee huomioitua.