Laidunloman tyly loppu - taas eläinlääkärillä

Ehdin ratsastaa viime viikolla useamman kerran - jopa laukatakin pienen pätkän maastossa. Tuon pienen laukkapätkän innostamana suunnittelin jo, että kyllä me vielä tämän vuoden puolella päästään harrastamaan ihan kunnolla - kyllä tämä polvi tästä paranee!

Perjantaina kävin aamupäivällä kylmäämässä Rikun jalkaa. Olin lähdössä iltapäivällä reissuun, ja luvannut Rikun maastoseuraksi tallikaverille. Viikonlopuksi oli hankittu liikuttaja. Aamupäivällä kaikki näytti oikein hyvältä, ja ihailin polvea samalla miettien, että hiljalleen voisi 2-3 kertaa päivässä kylmäämisestä siirtyä siihen, että kylmää vain liikutuksen jälkeen.

Iltapäivällä tuli viestiä, että takakenkä on irti. Hetken päästä tuli kuvakin perään - näkymä oli valitettavan tuttu aiemmilta vuosilta - puoli kaviota lohjennut mukaan ja jäljellä vain pieni sorkka. Huoh. Onneksi oma kengittäjä oli tulossa kengittämään Rikun ympäri tiistaina, joten ei tarvinnut ruveta ongelmapotilasta sopimaan kenenkään muun listalle. Viikonlopuksi siis itse reissuun, ja muut kävivät kylmäilemässä polvea viikonlopun. Maanantaina kävin aamupäivällä itse kurkkaamassa Rikun vointia, kaikki oli normaalisti, hevonen hyväntuulinen oma itsensä. Mikäs sillä on ollessa, laitumella hengaillessa kaverin kanssa. Maanantaina illalla tein kotona kovasti suunnitelmia siitä, että ehkä tällä kaudella kuitenkin ehdittäisiin vielä kenttäkilpailuihin, jos kovasti tiristetään!

Ne unelmat romuttuivat sitten aika pian tiistaina päivällä, kun menin hakemaan Rikua laitumelta kengitykseen. Raahattuani haluttoman ja ontuvan Rikun (ontuman oletin johtuvan sorkkakaviolla kävelemisestä hiekalla/asfaltilla) tallille, kumarruin tutkimaan sorkkajalkaa. Ja kas, siinä olikin lääniä mitä tutkia. Koko jalka oli valtavan turvonnut ulkosyrjästä, kuuma ja kivikova. Haava, joka näytti potkujäljeltä, säären keskiosassa. Pienen panikoinnin jälkeen kyselin neuvoja Aulangolta Koutsilta, joka totesi, että luultavasti siinä on luukalvo ottanut osumaa ja sen takia noin massiivinen turvotus, mutta "onhan tossa puikkoluukin, että huonolla tuurilla se on se". Samaa sanoi Rikun kengittäjä hetken kuluttua.

Kengät saatiin Rikulle kaikkiin jalkoihin, myös siihen onnettomaan sorkkaan. Sain ohjeeksi seurata vajaan viikon, jos Riku alkaa arkoa nauloja (jotka jouduttiin nyt lyömään muuhun paikkaan kuin ideaaliin), pitää kenkä ottaa pois, laittaa haude ja kokeilla jonkun ajan kuluttua uutta kenkäystä. Yhteinen toiveemme oli se, että seuraavan kerran näkisimme vasta syyskuun alussa seuraavassa kengityksessä.

Rauhallisemmilta sain ohjeen kylmäillä Rikun jalkaa ja odotella rauhassa, mihin tilanne muuttuu. Minä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen hyvä a.) odottelemaan tai b.) olemaan rauhassa mihinkään Rikuun liittyviin huoliin liittyen. Niinpä soitin samantien kuitenkin Teivoon ja sain Rikulle ajan seuraavaksi aamuksi, kun ihana eläinlääkärimme Heidi Elomaa suostui tulemaan töihin aiemmin ja hoitamaan Rikun ylimääräisenä. Uskomatonta asiakaspalvelua, kiitos Teivo, kiitos Heidi!

Tältä näytti takajalka. En ottanut erikseen kuvaa kaviosta, ehkä sen surkea tila tuossa vähän näkyy...

Tänään aamulla siis heräsin kello 4:45 ja kuudelta oli Riku kopissa ja kopin suuntana Teivo. Otettiin vähän ekstra-aikaa varuiksi matkaan, koska eläinlääkäri tosiaan lupasi ottaa meidät ekstrana päivänsä alkuun, ja haluttiin olla varmasti ajoissa paikalla. Vartin verran odoteltiin klinikan pihalla, ja sitten päästiin sisälle.

Tutkimuksissa eläinlääkäri totesi saman kuin muutkin: arkoo voimakkaasti, turvotusta on paljon, alue sellainen, että saattaa olla puikkoluu. Ravuutin Rikua hieman klinikan käytävän suoralla, jonka jälkeen ell totesi, ettei siellä onneksi ainakaan sääriluu ole murtunut. Onneksi en ollut tajunnut sellaista mahdollisuutta panikoida lainkaan, se olisi vienyt tilanteen aivan uusiin sfääreihin!

Seuraavaksi suunnattiin röngteniin ottamaan kuvat puikkoluusta. Normaaliin tapaan Riku sammahti hyvään känniin nopeasti ja sitä sai aika paljon avustaa, että se jaksoi kävellä kuvaushuoneeseen. Muutama kuva ja takaisin selviämään. Vähän ajan päästä eläinlääkäri kutsui katsomaan kuvia ja kuvat olivatkin niin kauniita, mitä tähän tilanteeseen voi toivoa - puikkoluu oli ehjä. Kyseessä on siis vain kova luukalvoon osunut isku, joka aiheuttaa massiivisen turvotuksen ja arkuuden.

Riku sai mukaansa kipulääkkeen ja penisiliinin, käskyn tehdä 1-2 yön ajaksi jalkaan betadinehauteen (jalka kehittää myös impparia), tarhailua loppuviikko pienessä tarhassa ja ensi viikolla, kun liikkuu normaalisti ja jalka ei enää arista, takaisin hommiin.

Kotimatkalla olo oli sellainen, että siitä tunteesta maksoi mielellään dieselit klinikalle ja sen 170 euroa hoidosta. Ihan uskomaton huojennus. Mutta jos tämä olisi vika sydänpysähdys vähään aikaan, jooko? Päätimme lopettaa Rikun laidunkauden tähän. Se ehti olla 1,5 kuukautta yötäpäivää laitumella, mutta nyt, kun se joutuu joka tapauksessa olemaan viikon tallissa, on hyvä väli siirtyä takaisin tallille. Tuo takajalka ei kestä yhtä ainutta irtokenkää enää, muuten siihen ei yksinkertaisesti saa enää lyötyä kenkää kiinni.

Hyväntuulinen suomimies ei todella tiennyt, kuinka sydän sykkyrällä kotijoukot vieressä seisoivat

Onni onnettomuudessa tällä kertaa siis, todellakin. Yritetään muistaa arvostaa jokaista tervettä päivää hevostemme kanssa, eikö niin?

Kaviouutisia ja arvonnan voittajat

Niinhän siinä oli käynyt, niin kuin vähän ounastelinkin, eli Herra Herkkiksen kaviot olivat tykänneet kyttyrää kovasta maasta ja kivikovista tilsoista. Rikultahan piti siis alkutalven pahimpana lilluaikana ottaa pois pohjalliset, jotka ovat jo hyvän aikaa suojanneet herkkiä kavionpohjia. Nyt kun pohjalliset jätettiin pois, estettiin myös se, että mutalillua pääsee pohjallisen ja kavion väliin haurastuttamaan sitä entisestään.

Win-win -tilanteita harvemmin on. Ei ollut nytkään. Riku on ratsastettaessa ollut, varsinkin kovimpien pakkasten aikaan, välillä hivenen epäpuhdas edestä. Hetken aikaa se oli myös tavallista haluttomampi liikkumaan, mutta normalisoitui aika pian. Olin myös ihmetellyt sen "omituisennäköisiä" kavioita - ihan kuin antura olisi painunut ja säde jotenkin "korostunut". Kengittäjä huomasi tänään saman, ja löysi myös tökkimällä kavionpohjasta herkkiä alueita. Ei muuta kuin pohjalliset takaisin jalkaan. Osa hevosista kuulemma reagoi näin koviin tilsakeleihin - varsinkin kun nyt tänä talvena on tullut järkyttäviä tilsoja, vaikka olisi ollut tilsakumit. Rikulle näitä tilsoja kertyy kamalasti nyt sen takia, että sen anturan ollessa nyt kulunut, on verenkierto niin lähellä, että se lämmittää kavionpohjaa ja näin ollen lumi pääsee sulamaan kiinni pohjaan, ja kerryttää hyvän alustan tilsalle.

Pohjalliset tarkoittavat sitä, että talvi-iloihin ei päästä ollenkaan, vaikka mahdollisuus tulisikin jääkauden jälkeen. Pohjallisten kanssa Rikulle tarttuu törkeät tilsat, eikä niillä lumessa ratsastaminen ole turvallista. No, päästiinhän me parit hankilaukat ottamaan puuterissa...

Onnea on muuten säännöllisesti käyvä ja ammattitaitoinen kengittäjä. Ja maneesi, jossa liikuttaa, kun ei muualla pysy pystyssä.

On aika julkistaa Valjas-Kolmion sponsoroiman arvonnan voittajat! Arpoja "myytiin" yhdeksän kappaletta laukkuun ja 24 kappaletta huopaan. Niillä, jotka olivat kysyneet kysymyksiä, oli käytössä kaksi arpaa. 

Koska en ole tekniikan ihmelapsi, arvonta suoritettiin perinteiselle "nimetsuikaleiksi leikaten ja purkkiin" -taktiikalla.

Arvonnan virallisena tarkastajana Puupanda

Arvonnassa siis Horse Comfortin laukku ja HKM satulahuopa

Huovan voitti Annika ja laukun nimimerkki VSinervo! Onneksi olkoon voittajille, kiitos kaikille osallistujille ja erityiskiitokset Valjas-Kolmiolle sponsoroimisesta!

Annikan sähköposti olikin kommentissa, mutta laukun voittajalta se oli unohtanut... Otatko minuun yhteyttä keskiviikkoon 10.2. mennessä sähköpostiin anneveliina@gmail.com

Muokattu torstaina 11.2. Valitettavasti laukun voittaja ei ottanut yhteyttä aikarajaan mennessä, joten laukulle arvottiin uusi voittaja. Onnea Jillalle, täsän mahtuu tosi hyvin porkkanoita Torstenille!

Voihan arki!

Ehdin viikon verran ratsastella hevosella, joka saatiin pohjallisilla myös edestä hyväksi, ennen kuin yhtenä ihanana maanantaina suoraan töistä vesisateessa tallille rynnäänenä totesin, että ei, eipä me mennäkään tänään hyppäämään esteitä. Mun hevonen ei varaa jalalle.

Syy löytyi aika nopeasti - kengässä oli yksi naula vääntynyt. Naula nypättiin yhdessä tallikaverin kanssa pois. Jalka kuumotti runsaasti ja kävely oli aika huonoa. Kaviopaise, epäilin. Kuin ihmeen kaupalla kengittäjä oli tulossa jo seuraavana aamuna, joten jätin yöksi sisään. Seuraavana päivänä kengittäjä nappasi kengän pois ja löysi mun prinssini herneen selän alta - pienenpieni paise. Siitä päästettiin noin millilitran verran mätää pois. Jalkaa paketoitiin muutama päivä ja Riku raukka seisoi koppilevossa - se ei todella sopinut. Hevonen hyppi seinille, käyttäytyi huonosti ja oli äärimmäisen turhautunut. Onneksi viereisessä kopissa onneksi törötti omassa koppilevossaan toinen kaviopaisepotilas. Saivat sentään tapella yhteisistä heinistä heinäverkossa.

Neljän päivän päästä kengittäjä kävi kopauttamassa kengän kiinni. Ah, sitä onnea joka oli hevosen vallannut sen päästessä taas takaisin omaan laumaan tarhaamaan. Ah, sitä onnea kun minä pääsin taas harrastamaan kouluratsastusta samana iltana!

Tästä muutaman viikon päästä, nyt tämän viikon keskiviikkona sain vuokraajalta viestin, että Riku on tempaissut takajalan kengän irti. Perinteisesti mukana oli lähtenyt myös osa kaviota. Kengittäjää en saanut lukuisista soitoista huolimatta paikalle, joten nyt sitten odotellaan tiistaina olevaa kengitystä ja toivotaan, että silloin on vielä jäljellä sen verran kaviota, että sitä voi kengittää... Rikun kavio on niin huonolaatuista, että se kuluu kun joku katsookin sitä päin.

Ratsastamaan olen kuitenkin päässyt, koska sain tallikaverilta lainaan kumitöppösen, jonka pystyy vetämään kavion päälle suojaksi. Siihen ei saa hokkeja kiinni, eli se on niin liukas, ettei liikkuminen onnistu kuin maneesissa. Sekin on parempi kuin ei mitään - hevonen pääsee purkamaan energiaansa ja kuskia ei harmita aivan niin paljoa...

Noin muuten on ratsastuksen saralla ollut hienoja oivalluksia tarjolla, taidan kirjoitella niistä toisella kertaa. Nyt vielä julistan, että yksiin kisoihinkin sitä aion ehtiä vielä tänä vuonna - sunnuntaina 21.12. seurakoulukisoihin Keravalle. Voi kuinka siistiä, tuntuu kuin viime kisoista olisi ikuisuus!

Lopuksi vielä kuvaspämmi puhelimen huonolaatuisista kuvista.

Olen yrittänyt marraskuun, kavioiden ja töiden aiheuttaman ressin seassa haistella tarvittavan määrän kippurakorvaista kissaa. Siitä tulee hyvälle mielelle!

Epätoivoinen klippausyritys klipperillä, jonka terät olivat armottoman tylsät :D Riku jaksoi hienosti odotella neljä tuntia hievahtamatta tämän projektin kanssa, kun lopulta klippaaja kävi lainaamassa kaverin klipperin tämän kotoa. Riku sen kuin seisoi käytävällä... Klippaajalla paloi hermo.

Klippausta seuraavana päivänä haettiinkin sitten liimasiteitä kaviopaiseen hoitohaudetta varten... Vähän oli pakko piristää tympeää viikkoa iloisilla liimasiteillä :D

Riku ja Jaike, sekä yhteinen heinäverkko

Lainakuski selkään ja minä koirien kanssa kävelemään - kunto kasvaa siltä, joka sitä kunnonkohotusta eniten kaipaa, eli multa ;)

Hyviä kilometrejä

Kengittäjä selvitti Rikun epämääräiseen liikkumiseen liittyvää tilannetta. Syy löytyi liian lyhyeen kenkään lyödyistä etukengistä (ts. kavio oli vedetty liian lyhyeksi) ja eteen laitettiin pohjalliset. Riku reagoi pohjallisiin välittömästi ja tosi positiivisesti, eli oli puhdas heti pohjallisten laiton jälkeen eikä ole nyt kovallakaan ollut epäpuhdas. Ehkä meidän tuuri viimein kääntyy :)

 Reilu viikko sitten menin ensimmäistä kertaa tunnille Rikun kanssa tämän meidän sairastelun jälkeen. Tunnin aikana tuli (jälleen) melkein itkettyä onnea ja autuutta - sitä käsittämätöntä riemua, että Riku on kunnossa ja me päästään treenaamaan. Tuli myös naurettua - Riku oli äärettömän tärkeänä, kun pääsi taas töihin ja kulki häntäänsä kantaen ja kaula kaarella etujaloilla kauhoen eteenpäin. Riku on myös tämän sairasloman aikana menettänyt kuntoaan sen verran, että vanha tuttu "kiskaisen kuskin irti penkistä" -konsti on taas repertuaarissa. Eli silloin, kun ei hankalassa tehtävässä jaksakaan kantaa, kiskaistaan napakalla eteenpäinsyöksyllä kuski irti satulasta jalustimille killumaan ja lähdetään syöksymään siihen suuntaan, mitä nokka näyttää. Temppu on tuttu parin vuoden takaa, kun kyky kantaa itseään edellisen kerran oli näin pahasti vajavainen.

En ole tietenkään vielä toipunut siitä innostuksesta, joka alkoi, kun pääsin taas ratsastamaan omalla hevosellani. Sen takia Rikun "töihinpaluuviikko" ei ollut ihan ihanteellinen: ratsastin itse tunnilla pe, su, ti ja to. Torstaina totesin, että vaikka ratsastettavuudessa edettiin viikossa hurjasti, oli Riku sen verran väsynyt, että nyt viikonloppu otetaan rennommin. Sunnuntaina olisi tarkoitus klipata ja maanantaina hypätä ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen! Alkaa olla aikakin aloitella taas pomppuja, joulukuun puoleen väliin on nimittäin buukattu Piia Pantsun estevalmennus. Huhhuh!

Riku on tuntunut nyt liikkeessä hurjan hyvältä nyt koko ajan, kun sitä on ratsastettu. Onhan se voimaton, eikä jaksa kantaa niin kuin ennen, mutta ne pätkät, jotka se jää kevyelle tuntumalla ja pyöreäksi, se on kyllä todella hyvä. Se kaivattu fiilis on palannut vahvempana kuin pitkään aikaan. Laukka pyörii pyörittämättä, takapää polkee hyvin alle ja hevonen jää pyöreänä kantamaan. On se kyllä upea.

Rikutauon aikana päätin, että vaikka tuntuu kuinka pahalta, mun on ratsastettava. Tein siis päätöksen vähintään kolmesta ratsastuskerrasta viikossa, ja siinä päätöksessä pysyin: kiitos kaikille ihanille ihmisille, joiden hevosilla sain ratsastaa. Roni, Lissu, Wilma, Summa, Maukka, Jaike ja Joke. Jokainen kilometri tuli tarpeeseen ja jokaisella kerralla koin oivalluksia. Koen, että jopa kehityin ratsastajana tuolla pätkällä, joka olisi voinut myös vain valua hukkaan. Toki suurin syy on varmaan se, että yksin hinkkaamisen sijaan hakeuduin tunneille ja ratsastin ohjatusti uusilla hevosilla. Seuraavanlaisia oivalluksia koin ihan käytännön kautta (nämä on kirjoitettu lyhyeen toteavaan käskymuotoon muistiin itselleni, ei todellakaan minkäänsortin auktoriteettiohjeeksi kenellekään!):

1. Suoruus ei ole itsestäänselvyys ja vaatii hevoselta kykyä koota, jotta se pystyy suoriutumaan siirtymisestä suorana. Kun ihmettelin, miksen saanut tuntihevosta nostamaan laukkaa, oli oikeasti avartava oivallus tajuta, että se ei yksinkertaisesti jaksa jos en anna sen heittää takapuolta sivuun. Eli siis suorana siirtymisten tekeminen on kokoamista ja rankkaa lihastyötä. Kiinnitä siis huomio suoruuteen myös yksinkertaisissa siirtymisissä!

2. Mitä nopeampi, hösöttävämpi ja vauhdikkaampi hevonen on, sitä enemmän se tarvitsee pohkeen tukea. Tällaiselle hevosella on rakennettava rauhallinen ja vakaa "kuja" jaloista ja ohjista, jota pitkin se voi kulkea. Vakaa pohje yhdessä rennon käden kanssa rauhoittaa häseltäjän.

3. Jos hevonen on armottoman hidas pohkeelle ja liikkeessä jää helposti pomppimaan reagoimattomana ylös-alas niin, että raviaskeleen aikana ehtii sanoa monta missisippiä, ei vastaus välttämättä olekaan painattaa eteen täysiä. Hitaasti eteenpäin reagoiva hevonen nopeutetaan muutoksella. Ensin tulee ottaa takaisin, jotta voi pyytää eteen, jos hevonen lämpenee hitaasti. 

4. Pohjetta on aina oltava kaksi kertaa sen verran kuin kättä. Liike ei ikinä suuntaudu kädestä takajalkoihin, vaan takajaloista käteen. Myös silloin, kun pohje ei tunnu tuottavan mitään tulosta, pitää käden odottaa. Käsi ei voi ottaa, ennen kuin pohje tuo jotain "pöydälle". Jos käsi ottaa ennen kuin pohje on saanut kannettua "pöytään mitään", lopputulos on se, että ei ole olemassa mitään, paitsi tyhjänä ohjalle veivattu hevonen.

5. Kun hevosen laukka on raaka, teet karhunpalveluksen ratsastamalla sitä pitkään niin, että itse pyörität ja tasapainotat hevosta. Laukan laadun parantamisessa less is more, eli kehittyäkseen hevosen tulee työskennellä niin, että työskentely on haastavaa, mutta palkinto onnistuneesta yrityksestä tulee nopeasti. Laukkavoltti kootummassa laukassa, ja voltin jälkeen hallittu siirtyminen raviin tai käyntiin kiitosten kera kehittää enemmän kuin kolme kierrosta laukkaa niin, että ratsastaja survoo vauhtia paniikissa lisää kuin polkuautoon, ettei käy niin nolosti, että vauhti loppuu kesken ja hevonen tippuu raville. Sillä sehän on jokaisen ratsastustuntilaisen painajainen.

6. Jos aina teet, niin kuin olet aina tehnyt, saat, mitä olet aina saanut. Näin ovat viisaammat sanoneet, ja voi elämä, kun he ovat oikeassa! Jos olen yrittänyt nyt saada puolipidätettä lävitse kierroksen (tai kymmenen kierroksen tai ratsastustunnin...) ajan, eikä se ole vieläkään mennyt, pitää tehdä jotain toisin. Tänään se "jotain toisin" oli vatsalihasrutistuksen sijaan lonkkakulman sulkeminen. Johan meni lävitse. Se puolipidäte siis.

7. Puolipidätteestä on saatava työkalu ratsastukseen. Tällä hetkellä omassa ratsastuksessani sellainen oikea, kunnolla läpimenevä, takajaloissa asti tuntuva puolipidäte on ollut niin harvinainen herkku, että sen jälkeen melkein tippuu hevosen selästä alas onnesta. Ja jos jotenkin onnistuu pysymään selässä, ei siltä hevosen taputtamiselta, kiittämiseltä ja leijumiselta jää kyllä aikaa tajuta, että niin, se puolipidäte oli vain työkalu, ja nyt pitäisi siis ratsastaa. Niiden puolipidätteiden on tultava niin arkipäiväiseksi, että se onnistuneen puolipidätteen aiheuttama energia saadaan oikeasti hyötykäyttöön. Sillä energialla nimittäin ajelisi reteesti kisa-areenallakin!

8. Avain kehittymiseen on tarpeeksi paljon tarpeeksi laadukkaasti ratsastettuja kilometrejä. Ei se sen kummempaa ole. Eli reeniä vaan. 

Sellaisia mä olen miettinyt.

Mun ihana terapeuttini Summa, jolla ratsastaessa ei ehdi surra eikä murehtia!

Tuntiheppa-Maukan kanssa ehdittiin myös syksyllä muistella, kuinka ne koulukiemurat taipuukaan ;)

Maanantaina Rikulla oli juoksutusvapari, kun mä en yksinkertaisesti ehtinyt tallille.

Tiistaina suuntasin koulutunnille pohtimaan kuinka hukassa nyt ollaan ;) Tunti sujui ihan kohtuullisesti, jopa niitä kamalia väistöjä saatiin tehtyä ilman, että kummallakaan oli herne nenässä... Hieno homma.

Keskiviikkona Rikulla oli taas vapari, kun mä olin töiden jälkeen niin kuollut että tulin nukkumaan himaan. Illalla kävelin tallille aikomuksena ratsastaa, mutta Riku saikin juuri sillä hetkellä kenkää jalkaan, joten tyytyväisenä otin uudet kengät vastaan ja jätin ratsastamisen väliin.

Torstaina suuntasin taas koulutunnille. Nyt täytyy sanoa, että ei tullut yhtään mitään... Teimme ihan niinkin vaikeaa asiaa kuin asetusta ja vasta-asetusta. Ei tullut yhtään mitään. Lopputulos oli se, että tunnin jälkeen kävin hevosen kanssa kävelemässä pienen lenkin ulkona ja tulin takaisin maneesiin aloittamaan seuraavan tunnin. Ratsastin seuraavaa tuntia n. 30min ja sinä aikana sain asetukset molempiin suuntiin lävitse ja sitten luovutin ja lähdin kiukuttelemaan tallille ;) Tajusin sentään olla kiukuttelematta hevoselle!

Tänään meidän tallille tuli satulansovittaja. Mulla oli vähän ajatuksissa, että katsotaan nyt löytyykö mitään ja mietitään asiaa vielä, mutta kyllä se vaan oli niin, että siinä vaiheessa kun takapuolensa laski siihen oikeaan koulupenkkiin, ei sieltä halunnut enää pois nousta... Olen siis ratsastanut koko sen ajan, kun olen omistanut Rikun, estepenkillä (tai estepainotteisella yleispenkillä?). Ei sitä ratsastaessa ole niin miettinyt, ennen kuin nyt kun sai sen koulupenkin alle. Oli ihanan helppo ratsastaa ja vaikuttaa. Teimme siis kaupat satulasta ja minä kävin tallissa laittamassa sinne huovan alle ja suuntasin saman tien Koutsin koulutunnille kokeilemaan, sujuisiko nyt sillä tavalla, ettei tarvitse sunnuntaista kisastarttia perua. Ja sehän sujui uuden satulan innoittamana varsin mallikkaasti. Tulipa hyvä fiilis.

Nyt siis vain huominen ja hevosen puunaus ja föönäys ja varusteiden puleeraus ja se olisi menoa :)

Lomaviikko

Keskiviikkona kävimme äidin ja systerini kanssa tallilla. Systeri ratsasti tuntiponilla, jonka kanssa laukkasi iloisesti. Hyvä sis! Mutsi ratsasti Rikun, tekivät ihan tavallisen kevyen ratsastuksen. Liikettä tuli vajaan tunnin verran. Illalla kävin Rikun kanssa vielä estetunnilla. Koutsi piti esteratsastuksen teoriaa samalla kun minä hyppäsin esimerkkinä - tosin en niin kovin esimerkiksillisesti ;) Hyppäsimme Rikun kanssa pientä sarjaa ravilähestymisellä ja pysty-okseri linjaa (16,5m). Sujui mukavasti, vaikka välillä tuli valtavia jellonahyppyjä ;)

Torstaina kävin koulutunnilla. Tunnilla teimme pysähdyksiä ravista, vastalaukkaa ja ihan perustyöskentelyä. Kaikki muu sujui paitsi nuo pysähdykset, niissä "lösähdän" juuri ennen pysähdystä niin, että pysähdyksistä tulee tosi huonoja ja ikinä ei mene tasan. Noin muuten sujui hyvin, varsinkin laukka oli laadukasta, tahdissa ja kivassa muodossa.

Perjantaina Rikulla oli vapari ja se sai kengät jalkaansa vihdoin. Onneksi kengittäjä on niin hyvä, harmittaa vähän vähemmän se, että hän on niin kiireinen, että on vaikea saada paikalle ;)

Tänään liikuimme taas mukavuusalueen reunoilla ja lähdin maastoon. Kirpakka pakkassää ja selän päällä ollut loimi (Riku ei tykkää oikein siitä, että mikään osuu peppuun...) kevensivät takapäätä sen verran, että pukkeja tuli. Muistin kuitenkin pitää pään ylhäällä aina ravissa ja laukassa, joten pukkeihin ei tullut kunnon voimaa. Tunnin verran käytiin hangessa talsimassa, ja takaisinkin tullessa oli liikaa energiaa, olisi varmaan pitänyt käydä vielä toinen lenkki... Omat varpaat vain luovuttivat leikin aikaisemmin.