Voihan arki!

Ehdin viikon verran ratsastella hevosella, joka saatiin pohjallisilla myös edestä hyväksi, ennen kuin yhtenä ihanana maanantaina suoraan töistä vesisateessa tallille rynnäänenä totesin, että ei, eipä me mennäkään tänään hyppäämään esteitä. Mun hevonen ei varaa jalalle.

Syy löytyi aika nopeasti - kengässä oli yksi naula vääntynyt. Naula nypättiin yhdessä tallikaverin kanssa pois. Jalka kuumotti runsaasti ja kävely oli aika huonoa. Kaviopaise, epäilin. Kuin ihmeen kaupalla kengittäjä oli tulossa jo seuraavana aamuna, joten jätin yöksi sisään. Seuraavana päivänä kengittäjä nappasi kengän pois ja löysi mun prinssini herneen selän alta - pienenpieni paise. Siitä päästettiin noin millilitran verran mätää pois. Jalkaa paketoitiin muutama päivä ja Riku raukka seisoi koppilevossa - se ei todella sopinut. Hevonen hyppi seinille, käyttäytyi huonosti ja oli äärimmäisen turhautunut. Onneksi viereisessä kopissa onneksi törötti omassa koppilevossaan toinen kaviopaisepotilas. Saivat sentään tapella yhteisistä heinistä heinäverkossa.

Neljän päivän päästä kengittäjä kävi kopauttamassa kengän kiinni. Ah, sitä onnea joka oli hevosen vallannut sen päästessä taas takaisin omaan laumaan tarhaamaan. Ah, sitä onnea kun minä pääsin taas harrastamaan kouluratsastusta samana iltana!

Tästä muutaman viikon päästä, nyt tämän viikon keskiviikkona sain vuokraajalta viestin, että Riku on tempaissut takajalan kengän irti. Perinteisesti mukana oli lähtenyt myös osa kaviota. Kengittäjää en saanut lukuisista soitoista huolimatta paikalle, joten nyt sitten odotellaan tiistaina olevaa kengitystä ja toivotaan, että silloin on vielä jäljellä sen verran kaviota, että sitä voi kengittää... Rikun kavio on niin huonolaatuista, että se kuluu kun joku katsookin sitä päin.

Ratsastamaan olen kuitenkin päässyt, koska sain tallikaverilta lainaan kumitöppösen, jonka pystyy vetämään kavion päälle suojaksi. Siihen ei saa hokkeja kiinni, eli se on niin liukas, ettei liikkuminen onnistu kuin maneesissa. Sekin on parempi kuin ei mitään - hevonen pääsee purkamaan energiaansa ja kuskia ei harmita aivan niin paljoa...

Noin muuten on ratsastuksen saralla ollut hienoja oivalluksia tarjolla, taidan kirjoitella niistä toisella kertaa. Nyt vielä julistan, että yksiin kisoihinkin sitä aion ehtiä vielä tänä vuonna - sunnuntaina 21.12. seurakoulukisoihin Keravalle. Voi kuinka siistiä, tuntuu kuin viime kisoista olisi ikuisuus!

Lopuksi vielä kuvaspämmi puhelimen huonolaatuisista kuvista.

Olen yrittänyt marraskuun, kavioiden ja töiden aiheuttaman ressin seassa haistella tarvittavan määrän kippurakorvaista kissaa. Siitä tulee hyvälle mielelle!

Epätoivoinen klippausyritys klipperillä, jonka terät olivat armottoman tylsät :D Riku jaksoi hienosti odotella neljä tuntia hievahtamatta tämän projektin kanssa, kun lopulta klippaaja kävi lainaamassa kaverin klipperin tämän kotoa. Riku sen kuin seisoi käytävällä... Klippaajalla paloi hermo.

Klippausta seuraavana päivänä haettiinkin sitten liimasiteitä kaviopaiseen hoitohaudetta varten... Vähän oli pakko piristää tympeää viikkoa iloisilla liimasiteillä :D

Riku ja Jaike, sekä yhteinen heinäverkko

Lainakuski selkään ja minä koirien kanssa kävelemään - kunto kasvaa siltä, joka sitä kunnonkohotusta eniten kaipaa, eli multa ;)