Hyviä kilometrejä

Kengittäjä selvitti Rikun epämääräiseen liikkumiseen liittyvää tilannetta. Syy löytyi liian lyhyeen kenkään lyödyistä etukengistä (ts. kavio oli vedetty liian lyhyeksi) ja eteen laitettiin pohjalliset. Riku reagoi pohjallisiin välittömästi ja tosi positiivisesti, eli oli puhdas heti pohjallisten laiton jälkeen eikä ole nyt kovallakaan ollut epäpuhdas. Ehkä meidän tuuri viimein kääntyy :)

 Reilu viikko sitten menin ensimmäistä kertaa tunnille Rikun kanssa tämän meidän sairastelun jälkeen. Tunnin aikana tuli (jälleen) melkein itkettyä onnea ja autuutta - sitä käsittämätöntä riemua, että Riku on kunnossa ja me päästään treenaamaan. Tuli myös naurettua - Riku oli äärettömän tärkeänä, kun pääsi taas töihin ja kulki häntäänsä kantaen ja kaula kaarella etujaloilla kauhoen eteenpäin. Riku on myös tämän sairasloman aikana menettänyt kuntoaan sen verran, että vanha tuttu "kiskaisen kuskin irti penkistä" -konsti on taas repertuaarissa. Eli silloin, kun ei hankalassa tehtävässä jaksakaan kantaa, kiskaistaan napakalla eteenpäinsyöksyllä kuski irti satulasta jalustimille killumaan ja lähdetään syöksymään siihen suuntaan, mitä nokka näyttää. Temppu on tuttu parin vuoden takaa, kun kyky kantaa itseään edellisen kerran oli näin pahasti vajavainen.

En ole tietenkään vielä toipunut siitä innostuksesta, joka alkoi, kun pääsin taas ratsastamaan omalla hevosellani. Sen takia Rikun "töihinpaluuviikko" ei ollut ihan ihanteellinen: ratsastin itse tunnilla pe, su, ti ja to. Torstaina totesin, että vaikka ratsastettavuudessa edettiin viikossa hurjasti, oli Riku sen verran väsynyt, että nyt viikonloppu otetaan rennommin. Sunnuntaina olisi tarkoitus klipata ja maanantaina hypätä ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen! Alkaa olla aikakin aloitella taas pomppuja, joulukuun puoleen väliin on nimittäin buukattu Piia Pantsun estevalmennus. Huhhuh!

Riku on tuntunut nyt liikkeessä hurjan hyvältä nyt koko ajan, kun sitä on ratsastettu. Onhan se voimaton, eikä jaksa kantaa niin kuin ennen, mutta ne pätkät, jotka se jää kevyelle tuntumalla ja pyöreäksi, se on kyllä todella hyvä. Se kaivattu fiilis on palannut vahvempana kuin pitkään aikaan. Laukka pyörii pyörittämättä, takapää polkee hyvin alle ja hevonen jää pyöreänä kantamaan. On se kyllä upea.

Rikutauon aikana päätin, että vaikka tuntuu kuinka pahalta, mun on ratsastettava. Tein siis päätöksen vähintään kolmesta ratsastuskerrasta viikossa, ja siinä päätöksessä pysyin: kiitos kaikille ihanille ihmisille, joiden hevosilla sain ratsastaa. Roni, Lissu, Wilma, Summa, Maukka, Jaike ja Joke. Jokainen kilometri tuli tarpeeseen ja jokaisella kerralla koin oivalluksia. Koen, että jopa kehityin ratsastajana tuolla pätkällä, joka olisi voinut myös vain valua hukkaan. Toki suurin syy on varmaan se, että yksin hinkkaamisen sijaan hakeuduin tunneille ja ratsastin ohjatusti uusilla hevosilla. Seuraavanlaisia oivalluksia koin ihan käytännön kautta (nämä on kirjoitettu lyhyeen toteavaan käskymuotoon muistiin itselleni, ei todellakaan minkäänsortin auktoriteettiohjeeksi kenellekään!):

1. Suoruus ei ole itsestäänselvyys ja vaatii hevoselta kykyä koota, jotta se pystyy suoriutumaan siirtymisestä suorana. Kun ihmettelin, miksen saanut tuntihevosta nostamaan laukkaa, oli oikeasti avartava oivallus tajuta, että se ei yksinkertaisesti jaksa jos en anna sen heittää takapuolta sivuun. Eli siis suorana siirtymisten tekeminen on kokoamista ja rankkaa lihastyötä. Kiinnitä siis huomio suoruuteen myös yksinkertaisissa siirtymisissä!

2. Mitä nopeampi, hösöttävämpi ja vauhdikkaampi hevonen on, sitä enemmän se tarvitsee pohkeen tukea. Tällaiselle hevosella on rakennettava rauhallinen ja vakaa "kuja" jaloista ja ohjista, jota pitkin se voi kulkea. Vakaa pohje yhdessä rennon käden kanssa rauhoittaa häseltäjän.

3. Jos hevonen on armottoman hidas pohkeelle ja liikkeessä jää helposti pomppimaan reagoimattomana ylös-alas niin, että raviaskeleen aikana ehtii sanoa monta missisippiä, ei vastaus välttämättä olekaan painattaa eteen täysiä. Hitaasti eteenpäin reagoiva hevonen nopeutetaan muutoksella. Ensin tulee ottaa takaisin, jotta voi pyytää eteen, jos hevonen lämpenee hitaasti. 

4. Pohjetta on aina oltava kaksi kertaa sen verran kuin kättä. Liike ei ikinä suuntaudu kädestä takajalkoihin, vaan takajaloista käteen. Myös silloin, kun pohje ei tunnu tuottavan mitään tulosta, pitää käden odottaa. Käsi ei voi ottaa, ennen kuin pohje tuo jotain "pöydälle". Jos käsi ottaa ennen kuin pohje on saanut kannettua "pöytään mitään", lopputulos on se, että ei ole olemassa mitään, paitsi tyhjänä ohjalle veivattu hevonen.

5. Kun hevosen laukka on raaka, teet karhunpalveluksen ratsastamalla sitä pitkään niin, että itse pyörität ja tasapainotat hevosta. Laukan laadun parantamisessa less is more, eli kehittyäkseen hevosen tulee työskennellä niin, että työskentely on haastavaa, mutta palkinto onnistuneesta yrityksestä tulee nopeasti. Laukkavoltti kootummassa laukassa, ja voltin jälkeen hallittu siirtyminen raviin tai käyntiin kiitosten kera kehittää enemmän kuin kolme kierrosta laukkaa niin, että ratsastaja survoo vauhtia paniikissa lisää kuin polkuautoon, ettei käy niin nolosti, että vauhti loppuu kesken ja hevonen tippuu raville. Sillä sehän on jokaisen ratsastustuntilaisen painajainen.

6. Jos aina teet, niin kuin olet aina tehnyt, saat, mitä olet aina saanut. Näin ovat viisaammat sanoneet, ja voi elämä, kun he ovat oikeassa! Jos olen yrittänyt nyt saada puolipidätettä lävitse kierroksen (tai kymmenen kierroksen tai ratsastustunnin...) ajan, eikä se ole vieläkään mennyt, pitää tehdä jotain toisin. Tänään se "jotain toisin" oli vatsalihasrutistuksen sijaan lonkkakulman sulkeminen. Johan meni lävitse. Se puolipidäte siis.

7. Puolipidätteestä on saatava työkalu ratsastukseen. Tällä hetkellä omassa ratsastuksessani sellainen oikea, kunnolla läpimenevä, takajaloissa asti tuntuva puolipidäte on ollut niin harvinainen herkku, että sen jälkeen melkein tippuu hevosen selästä alas onnesta. Ja jos jotenkin onnistuu pysymään selässä, ei siltä hevosen taputtamiselta, kiittämiseltä ja leijumiselta jää kyllä aikaa tajuta, että niin, se puolipidäte oli vain työkalu, ja nyt pitäisi siis ratsastaa. Niiden puolipidätteiden on tultava niin arkipäiväiseksi, että se onnistuneen puolipidätteen aiheuttama energia saadaan oikeasti hyötykäyttöön. Sillä energialla nimittäin ajelisi reteesti kisa-areenallakin!

8. Avain kehittymiseen on tarpeeksi paljon tarpeeksi laadukkaasti ratsastettuja kilometrejä. Ei se sen kummempaa ole. Eli reeniä vaan. 

Sellaisia mä olen miettinyt.

Mun ihana terapeuttini Summa, jolla ratsastaessa ei ehdi surra eikä murehtia!

Tuntiheppa-Maukan kanssa ehdittiin myös syksyllä muistella, kuinka ne koulukiemurat taipuukaan ;)