Maanantaina lähdimme Aulangolta ajelemaan kohti Pälkänettä kymmenen maissa. Autoon oli pakattu käsittämätön määrä kampetta, kun ihmiset varautuivat vaihtovaattein luvattuun sateeseen. Sen sijaan Rikulle ei sitten loimea tullut mukaan pakattua, kiitos vaan Sappeen ystävälliselle tallihenki-Lotalle sopivan loimen lainaamisesta meidän herkkispojan niskaan ;)
Sappeessa olimme perillä vähän ennen yhtätoista ja sain purkaa Rikun suoraan tarhaan ihmettelemään tilannetta. Riku käveli äärimmäisen ylpeänä, säästään puoli metriä korkeammalla pitkin pihaa. On se reteen näköinen halutessaan! Lykkäsin Rikun tarhaan ja jäin huolesta täristen tuijottelemaan, kuinka se siellä oikein pärjää. Riku käveli tarhan toiseen nurkkaan, katseli hetken naapuritarhoissa seisovia hevosia, ja heitti maahan makaamaan. Ihan äärimmäisen rento suhtautuminen jätkällä... Omistaja ja äitinsä onneksi pörräsivät hevosen ympärillä tilanteen vaatimalla (not...) paniikilla.
Rikun tarhauduttua onnistuneesti ihmiset kävivät heittämässä tavaransa majoitustilaan. Majoitustilat olivat niin kaukana sellaisista vähän kosteista ja erikoiselta haisevista 90-luvun leirikämpistä kuin voi olla... Supersiistit, saunalliset ja tupakeittiölliset kaksiot toimivat leiriläisten asumuksina. Minä ja mutsi nukuimme samassa huoneessa, muut leiriläiset saivat kaikki omat huoneensa. Yöpyviä leiriläisiä oli viisi, lisäksi leiriä kävi kolme leiriläistä päiväleirinä.
Majoituksen jälkeen palasimme takaisin tallille, jossa pidimme nopean tutustumiskierroksen ja jokainen sai esittää toiveita leirin suhteen, hevosiin ja tunteihin liittyen. Olimme tosiaan koulupainotteisella sennuleirillä, mutta silti olin vähän yllättynyt siitä, ettei kukaan todella tuntunut haluavan tehdä muuta kuin mennä koulua! Kahdeksan hengen leiriporukkamme jaettiin kahteen ryhmään, joista molempiin tuli neljä ratsastajaa.
Ensimmäisellä tunnilla ratsastin Rikulla. Maanantai oli paahtavan kuuma päivä, ja paarmat häiritsivät Rikua läpi koko tunnin. Keskityimme ensimmäisellä tunnilla ennen kaikkea istuntaan, ja haimme siirtymisissä (käynti -pys, käynti - ravi, ravi - käynti) hevosta tasaiseksi molemmille ohjille ja pohkeille. Rikun kanssa sain aikaiseksi oivalluksen siitä, että siirtymisessä alaspäin sen sijaan, että painan kantapäätä maanisesti alaspäin (= irti kyljestä), nostankin sitä hivenen ylöspäin ja näin samalla "halaan" hevosta. Jopa alkoivatkin siirtymiset sujua pehmeämmin.
Toiselle tunnille sain Wäpä -nimisen tuntihevosen. Wäpä oli opettajan, Reija Vähätalon, entinen estehevonen, joka nykyään tekee tuntihevosen töitä. Wäpä oli hevosena sellainen diesel-malli -käynnistyminen vei pitkän hetken, ja ensimmäiset 40 minuuttia olin aika kauhuissani - miten mä en saa tätä ollenkaan kulkemaan! Istunnalle herkkä Wäpä ajautui mun vinon istunnan alle, ja alkoi kulkea oikeastaan vasta, kun sain itseäni suoristettua.
Tiistaina ratsastin aamutunnin tuntihevosella. Tällä kertaa minulle oli jaettu Pera. Tällä tunnilla sain hyvän muistutuksen siitä, kuinka paljon enemmän jalkaa voin käyttää! Pera oli siitä hankala hevonen, että sitä jäi kamalan mielellään ratsastajana työstämään kädellä ja ratsastamaan pohje iloisesti lepattaen. Lopputuloksena hevonen, jonka niska on nyökyssä, takajalat tallissa ja selkä notkolla. Mutta kah, kun laittoikin pohkeen kiinni ja sai moottorin käyntiin, niin hevonen alkoi kulkea ja fiiliksiä ilmestyä ratsastajalle! Todella mukava hevonen.
Toiselle tunnille olin saanut ylipuhuttua meidän porukan hyppäämään. Otin Rikun tätä tuntia varten itselleni, ja Riku olikin huipputärkeänä päästessään vieraaseen maneesiin ja huomatessaan, että eteen kasattiin PUOMEJA! Teimme yksinkertaista kontrolliharjoitusta, joissa kahden puomin välissä piti tehdä siirtymisiä. Tai no, harjoitus olisi kotona ollut yksinkertainen - nyt Riku oli niin intona, että siirtymiset olivat todella haastavia, kun Riku liirasi ja syöksyili onnellisena. On se vaan niin ihana... Tunnin lopuksi kevennellessä oli sekä ratsastajalla, että hevosella vähän sellainen olo, että "nytkö se loppui" - kovin montaa kertaa ei ehditty puomia ylittää, ennen kuin tunti loppui. Vähän oli erilaista kuin este/puomitunnit kotona...
Keskiviikkona ratsastin aamutunnin taas tuntihevosella. Tällä kertaa minulle oli jaettu "tätien unelmaratsu" Hoonika, joka on valtavan kokoinen, mutta liikkeet ovat silti kuin istuisi tiskipöydällä. Oli todella erikoista ratsastaa, kun maisema vaihtuu, mutta mikään ei tunnu satulan alla liikkuvan. Olin alkuun vähän ihmeissäni tästä hevosvalinnasta, koska Hoonika oli näyttänyt maailman rennoimmalta tätikuljettimelta, ja mietin, että saakohan siitä mitään tehoja irti. Saihan siitä! Tunnin aiheena oli pohkeenväistöt, ja Hoonika oli kyllä ratsastajan suoruuden suhteen aika loistava mittari, kun itse olit suorassa, niin hevonen kyllä tasan kulki suoraan.
Iltapäivätunnille otin Rikun ja kanget. Tunnin aiheena olivat edelleen pohkeenväistöt, ja pääsin aika hyvin jatkamaan sitä problematiikkaa, minkä selvittelyä aloitimme kuukausi sitten Nipsun valmennuksessa. Nyt pohkeenväistössä on selvästi päästy kuukaudentakaisesta eteenpäin! Jos kuukausi sitten ongelmana oli se, että paniikissa tarrauduin Rikuun pohkeenväistössä ja jäin "nalkuttamalla" muistuttamaan, että "väistäväistäväistä" ja se päätti, että väistä yksinäs. Nyt väistöt ovat ajoittain vähän liiankin lennokkaita, koska olen päässyt kehumaan niissä Rikua paljon, ja se innoissaan lähtee suorittamaan tehtävää. Asetus ei näin ollen aina jää sinne minne kuuluu. Riku oli tällä tunnilla huikean hyvän tuntuinen, pörisevä ja hyväntuulinen.
Torstai oli leirin viimeinen päivä. Menin aamupäivällä vielä uudestaan Peralla, se oli mukava yllätys! Olin henkisesti valmistautunut kokeilemaan neljättä eri hevosta, joten oli hauska päästäkin kokeilemaan jo tuttua hevosta uudelleen. Tällä tunnilla teimme töitä neliöllä kulmien parissa. Pera oli alusta asti aika hyvän ja rennon tuntuinen, ja loppua kohti ravi alkoi olla oikein miellyttävää. Tällä hevosella hienosti huomasi sen, kun selkä lähti mukaan liikkeeseen, niin istuminen helpottui huomattavasti. Jopa tällainen perus suomenhevostäti pystyi kohtalaisesti istumaan satulassa.
Viimeisen leiritunnin menin Rikulla. Saimme oikein teho-opetusta, koska meitä olikin tunnilla vain kaksi! Työskentelimme kolmikaarisella kiemurauralla, ja haimme aitoa asetusta ja taivutusta. Riku tuntui koko tunnin ajan todella miellyttävältä ratsastaa, sillä oli positiivinen töhinä päällä. Yritin pitää viikonlopun kisat mielessä ja ratsastaa erityisen paljon välikäyntejä, vaikka se olikin vaikeaa kun hevonen tuntui NÄIN hyvältä.
Leirin plussat listauksena:
- Riku oli aivan käsittämättömän rento ja tyytyväinen vieraassa paikassa, vaikka loppua kohti alkoi energiaakin kertyä...
- Pääsin ratsastamaan vierailla hevosilla
- Henkilökunta oli superystävällistä ja rentoa
- Tunneilla keskityttiin istuntaan ja perusratsastukseen, missä kaikilla onkin hiottavaa
- Ruoka oli hyvää
- Majoitustilat olivat upeat
Mikä jäi hampaankoloon...
- Vaikka oli kiva, että oli maneesi, oli oikeasti tosi tuskastuttavaa ratsastaa kesällä maneesissa! Kenttä kuulemma tulee sateessa liukkaaksi, joten ratsastimme maneesissa, vaikka ulkona ei (juuri silloin) satanut.
- Olisin kaivannut vähän actionia! Ensi kesänä en tasan mene koulupainotteiselle leirille vaikka koulutuuppari olenkin :D
- Olin itse kaikesta sosiaalisuudesta niin väsynyt, että sillä aikaa kun muilla oli teoriaa/käytäntöä, menin kämpille nukkumaan...
Riku alkoi taas leirin aikana hirnumaan minun perääni kamalasti. Onhan se suloista, mutta viikon yksi parhaista hetkistä oli kuitenkin se, kun sain palauttaa hevoseni sen tarhakavereiden kanssa samaan tarhaan. Ei minun kuulu olla hevoseni paras kaveri, sen parhaan kaverin kuuluu olla sen oma lajitoveri. Rikuun myös kerääntyi pienessä yksiössä tarhatessa (tarha ei kyllä ollut yhtään sen pienempi kuin nekään tarhat, mitä meillä kotona on yksintarhaaville) valtavasti energiaa, joka näkyi hyvin positiivisella tavalla ratsastaessa - "jesjesjes mitä me nyt tehdään?" -tyyppisenä intoiluna. Vitsailinkin, että pitäisi varmaan pistää poika yksintarhaukseen kotonakin, niin se olisi noin superintona kaikesta liikutuksesta. No ei todellakaan. Oli oikeasti aika surkeaa katsella sitä apaattista seisoskelua, vaikka Riku aktiivisesti kavereita katselikin. Kyllä ne hevoset kuuluvat lajitoveriensa kanssa tarhaamaan.
Loppuun ekan päivän fiilistelykuvat, jotka olivatkin ainoat koko leirin aikana räpsityt.
Iltapäivätunnille otin Rikun ja kanget. Tunnin aiheena olivat edelleen pohkeenväistöt, ja pääsin aika hyvin jatkamaan sitä problematiikkaa, minkä selvittelyä aloitimme kuukausi sitten Nipsun valmennuksessa. Nyt pohkeenväistössä on selvästi päästy kuukaudentakaisesta eteenpäin! Jos kuukausi sitten ongelmana oli se, että paniikissa tarrauduin Rikuun pohkeenväistössä ja jäin "nalkuttamalla" muistuttamaan, että "väistäväistäväistä" ja se päätti, että väistä yksinäs. Nyt väistöt ovat ajoittain vähän liiankin lennokkaita, koska olen päässyt kehumaan niissä Rikua paljon, ja se innoissaan lähtee suorittamaan tehtävää. Asetus ei näin ollen aina jää sinne minne kuuluu. Riku oli tällä tunnilla huikean hyvän tuntuinen, pörisevä ja hyväntuulinen.
Torstai oli leirin viimeinen päivä. Menin aamupäivällä vielä uudestaan Peralla, se oli mukava yllätys! Olin henkisesti valmistautunut kokeilemaan neljättä eri hevosta, joten oli hauska päästäkin kokeilemaan jo tuttua hevosta uudelleen. Tällä tunnilla teimme töitä neliöllä kulmien parissa. Pera oli alusta asti aika hyvän ja rennon tuntuinen, ja loppua kohti ravi alkoi olla oikein miellyttävää. Tällä hevosella hienosti huomasi sen, kun selkä lähti mukaan liikkeeseen, niin istuminen helpottui huomattavasti. Jopa tällainen perus suomenhevostäti pystyi kohtalaisesti istumaan satulassa.
Viimeisen leiritunnin menin Rikulla. Saimme oikein teho-opetusta, koska meitä olikin tunnilla vain kaksi! Työskentelimme kolmikaarisella kiemurauralla, ja haimme aitoa asetusta ja taivutusta. Riku tuntui koko tunnin ajan todella miellyttävältä ratsastaa, sillä oli positiivinen töhinä päällä. Yritin pitää viikonlopun kisat mielessä ja ratsastaa erityisen paljon välikäyntejä, vaikka se olikin vaikeaa kun hevonen tuntui NÄIN hyvältä.
Leirin plussat listauksena:
- Riku oli aivan käsittämättömän rento ja tyytyväinen vieraassa paikassa, vaikka loppua kohti alkoi energiaakin kertyä...
- Pääsin ratsastamaan vierailla hevosilla
- Henkilökunta oli superystävällistä ja rentoa
- Tunneilla keskityttiin istuntaan ja perusratsastukseen, missä kaikilla onkin hiottavaa
- Ruoka oli hyvää
- Majoitustilat olivat upeat
Mikä jäi hampaankoloon...
- Vaikka oli kiva, että oli maneesi, oli oikeasti tosi tuskastuttavaa ratsastaa kesällä maneesissa! Kenttä kuulemma tulee sateessa liukkaaksi, joten ratsastimme maneesissa, vaikka ulkona ei (juuri silloin) satanut.
- Olisin kaivannut vähän actionia! Ensi kesänä en tasan mene koulupainotteiselle leirille vaikka koulutuuppari olenkin :D
- Olin itse kaikesta sosiaalisuudesta niin väsynyt, että sillä aikaa kun muilla oli teoriaa/käytäntöä, menin kämpille nukkumaan...
Riku alkoi taas leirin aikana hirnumaan minun perääni kamalasti. Onhan se suloista, mutta viikon yksi parhaista hetkistä oli kuitenkin se, kun sain palauttaa hevoseni sen tarhakavereiden kanssa samaan tarhaan. Ei minun kuulu olla hevoseni paras kaveri, sen parhaan kaverin kuuluu olla sen oma lajitoveri. Rikuun myös kerääntyi pienessä yksiössä tarhatessa (tarha ei kyllä ollut yhtään sen pienempi kuin nekään tarhat, mitä meillä kotona on yksintarhaaville) valtavasti energiaa, joka näkyi hyvin positiivisella tavalla ratsastaessa - "jesjesjes mitä me nyt tehdään?" -tyyppisenä intoiluna. Vitsailinkin, että pitäisi varmaan pistää poika yksintarhaukseen kotonakin, niin se olisi noin superintona kaikesta liikutuksesta. No ei todellakaan. Oli oikeasti aika surkeaa katsella sitä apaattista seisoskelua, vaikka Riku aktiivisesti kavereita katselikin. Kyllä ne hevoset kuuluvat lajitoveriensa kanssa tarhaamaan.
Loppuun ekan päivän fiilistelykuvat, jotka olivatkin ainoat koko leirin aikana räpsityt.
 |
| Riku ja se paljon puhuttu tarha, johon ekana heitettiin makuulle |
 |
| Ekan päivän tunnin jälkeen vihreällä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti