Eli niin yhden kisan viikonlopusta tulikin kahden kisan viikonloppu. Riku saakin ansaittua kisalomaa ensi viikonlopun jälkeen - ensi viikonloppuna hölkytellään yksi koulurata lauantaina omalla tallilla ja sunnuntaina käydään hyppäämässä Riksussa, jos vaan suinkin on sellainen fiilis. Sitten tuleekin pari viikonloppua taukoa kisoista - ensin on tuntiratsastajien mestaruudet, jossa olen kannustamassa meidän ratsukoita ja sitten on ystävien häät.
Lauantaina tosiaan ensin ratsastettiin kouluratsastusta. Heti kisapaikalle päästyäni kohtasin ihanan, joskin odotetun yllätyksen, kun törmäsin Miljaan matkalla kansliaan. Olimme saaneet Miljan ja ponit vieruspaikalla koppiriviin, parhautta!
Helpon Aan verkassa Riku tuntui alkuun aika hyvältä - vähän töreeltä, kivan taipuisalta ja herkältä. Milja ohimennessään verkkaillessaan jaksoi auttaa mua, olen todella kiitollinen siitä. Oli todella ihana saada verkassa ratsastaa "jollekin", siitä oli todella apua.
Muutamaa ratsukkoa ennen omaa suoritustamme siirryimme varsinaiselle kisakentälle. Päästin Rikun valahtamaan tässä vaiheessa etupainoiseksi ja otin sitä liikaa kädellä. Onneksi Milja vielä ennen omaa vuoroaan kysäisi "No miltä tuntuu" ja saadessaan vastaukseksi "IyyUiii tää meni nyt ihan matalaks ja mä en osaa mitäääään" käski ratsastaa sen takaisin avuille. Ja antoi siihen pari käytännön neuvoa. Haha. Niinhän se olikin. Jos hevonen muuttuu ratsastaessa huonon tuntuiseksi, olet luultavasti tehnyt jotain väärin. Älä jatka samalla tavalla väärin tekemistä, vaan muuta jotain. Miten sen aina unohtaakin.
Siitä sitten vain hyvällä mielellä radalle. Alkurata ihan ok, tosin itse rikoin keskiravin. Raviohjelman puolivälissä Riku jännittyy auringon tultua pilven takaa ja osuessa metallisiin tuoleihin kentän laidalla. Yhtäkkiä kesken ravipohkeenväistön Riku pysähtyy ja katselee hetken katsomoa. Saan pojan jatkamaan matkaa. Laukkaohjelmassa sen sijaan esitämme kahdeksan (8) ylimääräistä pysähdystä. Jossain vaiheessa rupesi jo naurattamaan - ihan oikeasti, kuinka monta kertaa voi yksi hevonen pysähtyä ja kytätä tuomaripäätyä huolissaan. No, monta.
Radalla oli paljon hurjankivoja numeroita, niin kuin kuuspuolta ja seiskaa. Sitten siellä valitettavasti oli koko laukkaohjelma täynnä nelosta, kun niitä rikkoja tosiaan tuli koko ohjelman läpi. . Toinen tuomari sen summasikin loppukommenttiinsa: "Hieno hevonen, upea käynti. Tänään valitettavasti kovasti ihmeissään tuomaripäädystä ja pysähteli. Tästä tulee vielä hieno." Prosentteja tästä liukupysähdysten ennätysradasta keräsimme ripauksen yli 55%. Huhhuh.
Radan jälkeen ihmettelin, että mikä siinä nyt tuli. Sitten rupesin miettimään, että niin. Vielä vuosi sitten Riku teki kouluradalla pelätessään sitä, että se häipyi paikalta. Kääntyi ja lähti. Nyt se ei enää jätä minua yksin, vaan pysähtyy pohtimaan tilannetta pelätessään. Ja suostuu hetken kuluttua jatkamaan, kun minä kerran pyydän. Olen aika varma, että se ihan oikeasti pelkäsi - ja se varmistui seuraavana päivänä estekisoissa...
Parin tunnin odottelun jälkeen suuntasin uudestaan verryttelemään, tällä kertaa helppoa B:tä ja tuttuakin tutumpaa K.N.-specialia varten. Verryttelyssä Riku oli aavistuksen väsähtänyt, mutta sain sen siirtymisillä ja etuosakäännöksen neljänneksillä aika tehokkaasti pohkeen eteen. Radalle lähdin ennen kaikkea ylittämään itseäni - nyt me ei oteta yhtään rikkoa, nyt Riku luottaa muhun niin paljon, että uskaltaa mennä myös tuomaripäätyyn kunnolla.
Ja radan jälkeen olin niin tyytyväinen itseeni ja hevoseeni! Ei se todellakaan ollut sellaista vaivatonta tanssia, mitä kouluratsastuksen tulisi olla, enkä ollut onnistunut edes esittämään, että se olisi sellaista - mutsin eka kommentti oli, että kyllä se tuska vähän silmistä näkyi, mutta me tehtiin se! Esitettiin koko koulurata ilman rikkoja. Ei se ollut sellainen hyväntuulinen ja rento, niin kuin toivoisin kouluratojeni aina tietty olevan, mutta ei se ollut myöskään täysi katastrofi. Siinä oli paljon hyvää.
... Paitsi ilmeisesti tuomarien mielestä. En ole pitkään aikaan saanut niin... lyttäävää paperia käteeni. Erityisesti toinen tuomari ei kyllä löytänyt meistä ratsukkona mitään hyvää. Olin tosi pettynyt tulokseemme, ja totesinkin pitkän päivän kisapaikalla viettäneelle tukijoukolleni, että joo, nyt lähdetään kotiin. 57,20% 1-tason helposta B:stä on kyllä sellainen pohjanoteeraus, että sitä sietää mennä miettimään kotiin.
Kotona sitten mietin, ja avasin Equipe Onlinen. Totesin, että jaahas, siellä oli tainneetkin olla pisteet aavistuksen kireellä tänään, koska tämä meidän prosenttimahalaskumme olisi tuonut kotiin sijan 9. ja vihreän rusetin. Eipä tullut kyllä kisapaikalla pieneen mieleenkään tällainen mahdollisuus...
Lopputuloksena olin kuitenkin tyytyväinen hevoseen, joka ylitti itsensä ja uskalsi tehdä kanssani jännittäviä asioita, sekä itseeni, kun uskalsin niitä siltä vaatia. Vaikka menee toiston puolelle, on se nyt vaan todettava: on mulla täydellinen hevonen.
Muutamaa ratsukkoa ennen omaa suoritustamme siirryimme varsinaiselle kisakentälle. Päästin Rikun valahtamaan tässä vaiheessa etupainoiseksi ja otin sitä liikaa kädellä. Onneksi Milja vielä ennen omaa vuoroaan kysäisi "No miltä tuntuu" ja saadessaan vastaukseksi "IyyUiii tää meni nyt ihan matalaks ja mä en osaa mitäääään" käski ratsastaa sen takaisin avuille. Ja antoi siihen pari käytännön neuvoa. Haha. Niinhän se olikin. Jos hevonen muuttuu ratsastaessa huonon tuntuiseksi, olet luultavasti tehnyt jotain väärin. Älä jatka samalla tavalla väärin tekemistä, vaan muuta jotain. Miten sen aina unohtaakin.
Siitä sitten vain hyvällä mielellä radalle. Alkurata ihan ok, tosin itse rikoin keskiravin. Raviohjelman puolivälissä Riku jännittyy auringon tultua pilven takaa ja osuessa metallisiin tuoleihin kentän laidalla. Yhtäkkiä kesken ravipohkeenväistön Riku pysähtyy ja katselee hetken katsomoa. Saan pojan jatkamaan matkaa. Laukkaohjelmassa sen sijaan esitämme kahdeksan (8) ylimääräistä pysähdystä. Jossain vaiheessa rupesi jo naurattamaan - ihan oikeasti, kuinka monta kertaa voi yksi hevonen pysähtyä ja kytätä tuomaripäätyä huolissaan. No, monta.
Radalla oli paljon hurjankivoja numeroita, niin kuin kuuspuolta ja seiskaa. Sitten siellä valitettavasti oli koko laukkaohjelma täynnä nelosta, kun niitä rikkoja tosiaan tuli koko ohjelman läpi. . Toinen tuomari sen summasikin loppukommenttiinsa: "Hieno hevonen, upea käynti. Tänään valitettavasti kovasti ihmeissään tuomaripäädystä ja pysähteli. Tästä tulee vielä hieno." Prosentteja tästä liukupysähdysten ennätysradasta keräsimme ripauksen yli 55%. Huhhuh.
Radan jälkeen ihmettelin, että mikä siinä nyt tuli. Sitten rupesin miettimään, että niin. Vielä vuosi sitten Riku teki kouluradalla pelätessään sitä, että se häipyi paikalta. Kääntyi ja lähti. Nyt se ei enää jätä minua yksin, vaan pysähtyy pohtimaan tilannetta pelätessään. Ja suostuu hetken kuluttua jatkamaan, kun minä kerran pyydän. Olen aika varma, että se ihan oikeasti pelkäsi - ja se varmistui seuraavana päivänä estekisoissa...
 |
| Alkuradalta |
Ja radan jälkeen olin niin tyytyväinen itseeni ja hevoseeni! Ei se todellakaan ollut sellaista vaivatonta tanssia, mitä kouluratsastuksen tulisi olla, enkä ollut onnistunut edes esittämään, että se olisi sellaista - mutsin eka kommentti oli, että kyllä se tuska vähän silmistä näkyi, mutta me tehtiin se! Esitettiin koko koulurata ilman rikkoja. Ei se ollut sellainen hyväntuulinen ja rento, niin kuin toivoisin kouluratojeni aina tietty olevan, mutta ei se ollut myöskään täysi katastrofi. Siinä oli paljon hyvää.
... Paitsi ilmeisesti tuomarien mielestä. En ole pitkään aikaan saanut niin... lyttäävää paperia käteeni. Erityisesti toinen tuomari ei kyllä löytänyt meistä ratsukkona mitään hyvää. Olin tosi pettynyt tulokseemme, ja totesinkin pitkän päivän kisapaikalla viettäneelle tukijoukolleni, että joo, nyt lähdetään kotiin. 57,20% 1-tason helposta B:stä on kyllä sellainen pohjanoteeraus, että sitä sietää mennä miettimään kotiin.
Kotona sitten mietin, ja avasin Equipe Onlinen. Totesin, että jaahas, siellä oli tainneetkin olla pisteet aavistuksen kireellä tänään, koska tämä meidän prosenttimahalaskumme olisi tuonut kotiin sijan 9. ja vihreän rusetin. Eipä tullut kyllä kisapaikalla pieneen mieleenkään tällainen mahdollisuus...
Lopputuloksena olin kuitenkin tyytyväinen hevoseen, joka ylitti itsensä ja uskalsi tehdä kanssani jännittäviä asioita, sekä itseeni, kun uskalsin niitä siltä vaatia. Vaikka menee toiston puolelle, on se nyt vaan todettava: on mulla täydellinen hevonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti