Tässä omia muistiinpanojani klinikasta.
Klo 16-17
Mari Kettunen – Singleton, s. 2011
Emmi Lepola – Llanthony Honey Bee, s. 2008
Päivi Jaara – Kessy, s. 2008
Salla Varenti – Donna Prima, s. 2010
Ensimmäisessä ryhmässä oli nuoria tai "nuorenmielisiä" hevosia. Hevosista ja ratsastajista ennestään tuttuja minulle olivat Salla (joka on siis meidän kotitallin yrittäjä ja yksi ratsastuksenopettajistani) ja Donna, joka on ollut Sallalla hetken ratsastettavana ja sitä kautta tuttu minulle.
Tässä ryhmässä oli hyvin erilaisia ja erilaisissa vaiheissa olevia nuoria hevosia. Marin hevonen oli nuorin, ja sille Laaksolla käyneen kaatumisonnettomuuden takia ratsastaja sanoi olevansa tilanteessa varuillaan ja hieman jännittynyt. Ville korosti tämän hevosen kanssa koko ajan, että tilanteesta tulee tehdä hevoselle mukava ja stressitön. Hevonen selvästi rentoutuikin ratsastettavaksi, vaikka oli alussa vähän ihmeissään. Emmin poni taas oli ensimmäistä kertaa maneesissa elämässään, ja muutenkin villin ja vapaan nuoruutensa takia ikäisiään jäljessä. Se oli ehkä ratsastettavuudeltaan iästään huolimatta kaikkein raain, ja olisi tykännyt mennä vaan kovilla kierroksilla lujaa eteen.
Tästä ryhmästä päällimmäisenä jäi mieleen ajatus nuoresta hevosesta eskarilaisena ja puolipidätteen merkitys. Nuoren hevosen kanssa tulee muistaa, että sillä ei ole vielä olemassa ajatusta siitä, miten sen kuuluisi olla. Mikään ei ole vielä selvää - kulmat, uralla kulkeminen, erilaiset avut tai reagointi esimerkiksi pohkeeseen. Sen takia näille "eskarihevosille" pitää muistaa ennen kaikkea kertoa se hetki, milloin ne tekevät oikein, ja myös yrittämisestä pitää muistaa palkita. Jos hevoselta saadaan tässä vaiheessa tapettua halu kokeilla ja yrittää, sitä on vaikea saada takaisin. Ja ainoastaan kertomalla hevoselle, että se on supertaitava ja tosi hyvä, saadaan tämä yritteliäisyys säilymään.
Pidätteeseen liittyi ajatus siitä, että pidäte ei ole kokonainen ilman hellitystä. Pidäte ilman hellitystä on ihan vaan vetämistä, ja jos hevosta aina vaan vetää, ei sille edes anneta mahdollisuutta reagoida oikein. Vaikka hevonen menisi aivan täysiä eteen päin, pitää ratsastajan pitää huolta siitä, että hän ratsastaa pidätteen kokonaisena - eli myös hellityksen sisältävänä.
Klo 17-18
Nelli Harjula – Alfred Lyytikäinen, s. 1998
Johanna Pihlaja – Sanelma Unelma, s. 2009
Senni Vilander – Pyry Waan, s. 2003
Suomenhevosryhmää olin tietenkin odottanut paljon! Tässä ryhmässä oli erilaisia hevosia erilaisilla vahvuuksilla ja heikkouksilla, kuten toki kaikissa muissakin ryhmissä. Ville piti klinikan koko ajan mielenkiintoisena katsojille kiinnittämällä huomiota aina yhteen hevoseen ja kertomalla huomioitaan siitä. Tässä ryhmässä tehtiin tärkeätä perusratsastusta: huolellisia kulmia ensin käynnissä ja ravissa siirtymisten kanssa niin, että ravissa kohti kulmaa ja käynnissä kulma. Tässä Ville kiinnitti erityistä huomiota siihen, että hevoselle ei saa jäädä jankuttamaan, eli pyytämään samalla turruttavalla avulla uudestaan ja uudestaan. Tämä kolahti kyllä lujaa itselleni, koska juuri tämä on minun helmasyntini: pyydän ja pyydän, ja lisäksi jään sen pyytämisenkin jälkeen vielä varmistelemaan, että kai se nyt kuuli, että minä pyydän. Ville ohjasi ratsastajia käyttämään apua niin, että hevonen kuulee sen ja ottaa sen vastaan, ja sitten jättämään hevosen rauhaan ja kiittämään. Toki heti ei käytetty rankkaa apua, mutta jos apu ei tehonnut, sitä ei jääty toistamaan ja toistamaan samalla teholla, vaan lisättiin tehoa niin, että jotain tapahtui. Ja sitten kiitettiin ja jätettiin hevonen rauhaan.
Laukkatehtävänä tässä ryhmässä tehtiin lähinnä laukkaa ympyröillä. Jokaisella ratsukolla oli omanlaisiaan haasteita, joissa Ville sitten auttoi yksilöllisesti jokaista erikseen. Lopuksi sekä ratsastajat, että hevoset näyttivät tyytyväisiltä. Ja onhan ne suomenhevoset aina suomenhevosia, eli suhteellisen täydellisiä minun silmääni...
Klo 18.30-19.30
Mira Nieminen – El Fragante, s. 2010
Iida Hast – Doranto, s. 2008
Stella Eloranta – Korsyka II, s. 2004
Kolmannessa ryhmässä olikin sitten vain tuttuja ratsastajia. Mira on meidän tallilla töissä ja hän oli ratsastamassa lainahevosella Elmolla, kun oma hevonen on hetkellisesti telakalla. Iida taas on meidän rakas orjapiiskuriope, oli ihan loistava päästä kerrankin katselemaan kun Iidakin vuorostaan hikoilee... Stella taas on meidän superreipas hoitajatyttö, joka osallistui valmennukseen meidän yhdellä tuntihevosella, jolla oli ehtinyt ratsastaa ennen klinikkaa kokonaiset kolme kertaa. Koru ei montaa viikkoa ole meillä edes ehtinyt olla.
Tässä ryhmässä Ville halusi ratsastajat istumaan hevosen takajalkojen päälle, eli kaikki eteenpäinkönötys kiellettiin. "Perseen päällä" istumisen hän perusteli käyttämällä vertausta skeittilaudasta - jos ratsastaja kenottaa eteen, hevonen rullautuu ratsastajan painon mukana "ratsastajan taakse". Tässä ryhmässä käytiin myös läpi sitä, että hevosen on vastattava apuihin, ja kun hevonen vastaa niihin, on ratsastajan voitava luopua avusta ja jatkuvasta ylläpitämisestä. Miran ja Stellan hevoset alkoivat jarruttaa, kun ratsastaja luopui avusta. Tätä Ville piti merkkinä siitä, että apu ei ole missään vaiheessa mennyt kunnolla lävitse.
Iidan isokokoisen ja näyttävän Topin kanssa Ville kävi lävitse hieman ravi-käynti -siirtymistä ison hevosen kanssa. Jos hevonen tulee isoa ravia siirtymiseen, sen pitäisi pystyä jatkamaan yhtä isoa käyntiä, jotta siirtyminen olisi sujuva. Jos siirretään suoraan isosta ravista käyntiin, liikkeeseen tulee välttämättä "töksähdys", eli hevosen liike ikään kuin pysähtyy ravin ja käynnin välissä. Jotta siirtyminen olisi sujuvampi, ravia pitää pienentää ennen siirtymistä. Ja tuli muuten hienoa, sulavia siirtymisiä!
19.30-20.30
Laura Viljanen – Coolman II, s. 2001
Milja Ranta – S.W. Red Charm
Anna Kärkkäinen – Elves Angel, s. 2004
Tästä ryhmästä erityisen tuttu ratsastaja oli tietysti meidän valmentaja Anna ja hänen ratsunaan ollut Sallan entinen estehevonen Tilli. Lisäksi olen fanityttöillyt Miljan ratsastamista aikaisemminkin, ja ollaanhan me blogien kautta jo melkein kovinkin tuttuja - ja kesän aikana ehkä jopa valmennustuttujakin, Milja nimittäin lupaili tulla meidän kouluratsastuspyllerrystä katselemaan.
Tässäkin ryhmässä oli hyvin erilaisia heppoja. Miljalla oli vaihtunut ratsu, joten kolmen hevosen sijaan me näimmekin kaksi hevosta ja yhden huippuponin!
Tässä ryhmässä tehtiin pohkeenväistöjä, joilla pyrittiin avaamaan erityisesti Lauran hevosen alkujähmeyttä. Ville kuvailikin Lauran hevosta sellaiseksi, että ensimmäisen puoli tuntia, kun sitä esimerkiksi kisaverryttelyssä ratsastaa, toivoisi vain, ettei kukaan katsoisi, mutta käynnistämisen jälkeen se näyttää aivan erilaiselta. Ja näin tosiaan kävi tämän hevosen kanssa. Pohkeenväistöjen jälkeen työskenneltiin keskiravin tyyppisesti, ensin keventäen hevosia keskiravissa pitkää sivua "niin paljon kuin lähtee" auki, ja sen jälkeen sitten alas istuen. Tästä lähdettiin etsimään myös sitä liitoa perusraviin niin, että kun hevosella alkoi olla virtaa pitkän sivun alussa, kun se odotti eteenratsastusta, suunnattiinkin voimaa ja energiaa ylöspäin.
Vaativan ryhmän aikana Ville palasi vielä viimeisen kerran hevosen kiittämiseen. Hän otti esimerkikseen Annan, joka onnistuneen pätkän jälkeen kiitti hevosta roimasti lähes kaulalla roikkuen. Hevosen kiittämisessä ei hänen mielestään ikinä saa pelätä sitä, että paketti hajoaa kiitokseen, koska hevosta kiitetään aina siitä, mitä se on tehnyt ennen kiitosta, ei siitä, mitä se tekee sen jälkeen. Eli kiittää pitää aina hyvästä suorituksesta, vaikka hevonen esimerkiksi innostuisi siitä niin paljon, että palasia joutuu hetken taas keräilemään.
Ville myös korosti sitä, että emme voi itse valita niitä tilanteita, joissa haluamme hevosen oppivan jotain, vaan jokaiseen ratsastukseen pitää suhtautua oppimiskokemuksena. Joka kerta hevonen oppii jotain, halusimmepa opettaa sille tai emme. Siksi meidän pitää tehdä tietoinen päätös opettaa sille niitä asioita, mitä haluamme sen oppivan. Jos emme tätä päätöstä tee, niin on luultavaa, että hevonen oppii jotain, mitä emme halunneet sille opettaa.
Klo 20.30-21
Essi Antila – Jaybee Apprentice, s. 2000
Illan viimeisenä oli vielä vuorossa puolen tunnin vaativan tason demo. Tästä en oikein osaa sanoa muuta kuin että wau. Olipa siinä hevosessa todella vaihteita!
Klinikka oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut, Vaurio oli hauska esiintyjä, joka otti yleisön kiitettävästi mukaan.
 |
| Koska klinikasta ei ole yhtään kuvaa, kuvitukseksi esimakua tulevasta Nipsu-postauksesta: mut laitettiin ratsastamaan ohjat yhdessä kädessä :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti