Kyllä täällä tarrrrrkenee!

Sää lienee tällä hetkellä blogien lemppariaihe. Ja koska olen matkijamangusti  itsekin pohtinut yllättäviä talvikelejä, en tule olemaan sen omaperäisempi kuin muut minäkään.

Viime viikonloppuna säätiedotuksia katsellessani huomasin, että kah, nyt pamahtaakin reilut pakkaset päälle. Koska koko talvi on tähän mennessä ollut niin lämmin, totesin, että Riku ei varmaan selviä tämän hetken loimiarsenaalillaan, vaan se vaatii päivitystä. Loimien, jotka oikeasti istuisivat Rikulle, etsiminen oli jossain vaiheessa todella turhauttavaa. Se johtuu siitä, että Riku on malliltaan suhteellisen lyhyt, mutta edestä todella leveä. Jos loimen pituus passasi, se ei mennyt edestä kiinni. Jos loimi meni edestä kiinni, se oli 20 senttiä liian pitkä. Useiden huonojen loimiostosten jälkeen joku vinkkasi, että kokeile ihmeessä Horse Conforttia. Ja kerran kokeilleena ei sitten muita ole tullut ostettua.

Rikun ulkoloimipakkiin kuuluu siis kaksi Horse Comfortin 150 gramman fullneck-ulkotoppista ja yksi Horse Comfortin 300 gramman fullneck-ulkotoppis. Lisäksi kesäsateille on yksi vuoreton sadeloimi ja syksylle kaksi villavuorellista sadeloimea, jotka olen perinyt kaverin taivaslaitumille siirtyneeltä hevoselta. Tänä syksynä heti klippauksen jälkeen siirryin käyttämään tuota Horse Comfortin kevyttopattua loimea, koska siitä olen täysin varma, että se istuu, eikä hankaa, eikä kutise. Koska Riku asuu ulkotallissa (eli siis siirtotallissa tallin pihalla), se on loimitettuna ulkoloimiinsa koko ajan, eikä niitä korjailla päivän aikana kuin sen kerran, kun minä käyn paikalla. Sen takia pidän todella tärkeänä, että loimien pitää oikeasti istua, eivätkä ne saa kinnata mistään. 150 grammasella mentiinkin hyvä aika, kunnes vihdoin miinuksen puolelle mentäessä heitettiin tuo 300 grammaa niskaan. Ja sitten yhtäkkiä parin päivän sisään tuli tieto, että nyt se vielä viilenee tästä reilut 20 astetta. Sehän tarkoitti tietenkin loimiostoksia!

Nopean googlailun perusteella Horse Comfortin tallitoppista ei löytynyt niistä verkkokaupoista, joiden tiesin toimivan valoa nopeammin lähetyksissään (Viljar, Hevari, Börjes), hyllystä Rikun koossa. Epätoivoinen huuto Facebookin kirppikselle, että löytyisikö joltain loimea. Tarjouksia tuli, mutta yhdestäkään loimesta en voinut olla varma, mahtuuko se kuitenkaan. Maanantaina päätin käydä paikallisessa kivijalkaliikkeessä, Valjas-Kolmiossa, nopeasti tsekkaamassa loimivalikoimat. Ja heti liikkeeseen mentyäni hokasin, että joo, tännehän sitä olisi pitänyt tulla alunperinkin. Mukaan lähti juuri sellainen loimi, mistä olin haaveillutkin, eli 200 grammainen Horse Comfortin superkestävänoloinen tallitoppaloimi. Ja hintaa oli puolet vähemmän kuin mitä ilman alennuksia nettikaupoissa - liikkeessä oli meinaan meneillään törkeän hyvät loimialet. Olisin saanut ottaa kyseisen loimen ja muitakin mahdollisuuksia mukaan sovitettavaksi ja tulla myöhemmin maksamaan, mutta heti loimen merkin nähtyäni tiesin, ettei sitä tarvitse vaihtaa.

No siinähän se on. Fit like a glow, sanoisinko! Ja oli seuraavanakin päivänä vielä toisen loimen alla tismalleen samassa asennossa.

 Loimiostosten lisäksi on käyty kuusivarkaissa. Minun kotikerrostaloni sijaitsee metsän vieressä niin, että taloyhtiössä on yhdessä sovittu ja asukkaille ilmoitettu, ettei joulukuusia jätetä roskiskatoksille vaan ne heitetään suoraan metsään. Perinteisesti muutama jääräpää jättää tämän pyynnön huomiotta ja kuusia löytyy roskiksen vierestä, yleensä siihen yöaikaan vietynä. Olin ulkoiluttamassa koiria vähän ennen yhtä yöllä, kun huomasin roskikselle tuodun kuusen. Ajatus "Ka, Riku varmaan tykkäisi tuosta" muuttui käytäntöön sekunneissa, ja jatkoin matkaa kuusi kainalossa autolleni. Onneksi kukaan ei (ehkä) nähnyt kun tungin kuusta autooni takapenkin kautta (takaluukku ei toimi, koska volkkari ja pakkanen), ensin tietysti sillä tavalla väärin päin, ettei se mahtunutkaan... Lopulta kuusi oli kaiken ähinän jälkeen autossa, ja sen edestakaisin raastamisesta oli koettu ainakin se etu, ettei autoon tarvitse ostaa mitään raikastimia lähiaikoina. Niin on tumakka kuusentuoksu ja havunneulasten määrä, että mulla on nyt joulu ainainen.

Tallikoira Lii ei arvostanut sijoittumistaan kuusen kanssa etupenkille.

Riku ja tarhakaverit sen sijaan arvostivat kuusen hyvin pitkälle nappivalinnaksi. Jotain touhuttavaa pakkaspäiviin. Tai päivään, illalla kuusesta ei ollut enää mitään jäljellä.

Ratsastuksellisesti tämä viikko on ollut aivan kuten mikä tahansa muukin viikko. Täytyy sanoa, että musta ei todella olisi harrastamaan säiden armoilla - nyt olin niin onnellinen, että kaiken hevoseen kerääntyvän pakkaspöllöenergian sai ottaa käyttöön treeneihin! Meillähän siis on maneesi, mutta se ei ole lämmitetty, joten onhan siellä vähän holotna ratsastaa. Sieltä maneesista on helppo huudella, että sää on pukeutumiskysymys, koska kyllähän siellä maneesissa riittävän pakattuna tarkenee. Enemmän kai näissä keleissä on ollut ongelmana se, että pohjat ovat niin kovat, ettei ratsastamaan pääse kunnolla. Meillä on tosiaan onneksi päässyt, ja pakkasen kunniaksi on tällä viikolla ratsastettu yhdet ehdottomasti parhaat koulutreenit pitkäänpitkään aikaan. Jos mulle olisi joku reilu kuukausi sitten sanonut, että me tehdään Rikun kanssa sujuvasti pituushalkaisijalla ensin avoa, josta siirrytään tekemään sulkua kohti uraa niin ravissa kuin laukassakin, en olisi uskonut. Nyt on pakko uskoa, kun itse istui selässä. On se huippua. 

Että antaa tulla vaan pakkanen. Kyllä täällä tarkenee, kun on uusi pomppa ja maneesi. Ja varastettu joulukuusi. 

Myr auttaa bloggaamisessa, kuten aina. Hetken kuluttua kuvan ottamisesta luovutan ja käyn antamassa sille namia, että saan sen siirtymään. Kyllä se tietää, miten mut saa toimimaan halutulla tavalla.