sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tämä viikko

Maanantaina Rikulla oli vapari.

Tiistaina mä menin koutsin pitämälle estetunnille. Aiheena olivat innarit, ja koko tunnin aikana tehtiinkin niin kavaleteilla kuin miniesteilläkin erilaisia innareita. Riku oli innostunut ja onnellinen, meinasi välillä tulla kiire jalkoen mukaanottamisessa kun niin kovasti pompitutti!

Keskiviikkona mä olin koutsin pitämällä koulutunnilla. Tehtiin loivia kiemurauria ja laukkaa täysikaarto - puolikas ympyrä vastalaukkaa -systeemillä. Vastalaukoissa Riku oli tosi vahva ja mulla meni turhaan hermot kun en saanut pidätteitä kunnolla läpi. Muutama mukava pätkä tuli myös. Tunnilla huomasin myös sen, että mun on huomattavasti helpompi istua nykyään suorassa - ja tämä taas johtuu pelkästään siitä, että kävin itse viime viikon perjantaina fysioterapeutilla, joka availi multa epämääräisiä jumeja selästä auki. Sattui niin, että vesi valui silmistä ja tuskanhiki tuli kylmänä iholle, mutta aukesi kuitenkin hyvin paikat.

Torstaina kävin koulutunnilla olemassa huono. Mua ravisteltiin pois mun mukavuusalueelta ravaamaan isommin, joka aiheutti sen, että ahdistuin ja jähmetyin ja unohdin kokonaan sen, miten mun kuuluu ratsastaa. Olin todella pettynyt itseeni tunnin jälkeen.

Perjantaina käytiin äitin ja Vilin kanssa maastossa. Mentiin lähinnä käyntiä, muutamia pätkiä myös ravia ja laukkaakin. Maaston jälkeen vapautin Rikun tarhaan nauttimaan aurinkoisesta säästä ilman loimea ja menin itse katselemaan tunteja hetkeksi, sillä olin päättänyt käydä vielä perjantaina näyttämässä itselleni tunnilla, että eilen vaadittu asia ei ollut ylitsepääsemätön ja pystyn ratsastamaan myös isompaa ravia. Ja menin sitten tunnille ja totesin, että kyllä, niin mä pystyn. Olin todella tyytyväinen itseeni. Ratsastuksenopettajaltani sain myös harvinaisia kehuja siitä, että vaikka mä olen välillä kiukutteleva kakara, mä myös pystyn ottamaan kritiikkiä vastaan ja työstämään sitä, ja palaamaan samaan aiheeseen itsenäisesti ja tekemään pieleen menneelle osalle jotakin. Tunnista jäi hyvä ja hikinen fiilis. Korkkasin muuten teepaitakelin myös!

Lauantaina meillä oli kouluvalmennus. Riku tuntui alussa vähän väsähtäneeltä, mikä ei ollut ihme, koska ratsastusviikko oli ollut varsinainen tehoviikko... Riku kuitenkin alkoi reagoida kivasti. Tunnille teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, pikkaisen avoa käynnissä, ja laukkaa loivalla kiemurauralla. Lisäksi teimme ravi-käynti siirtymisiä ja pysähdyksiä ravista. Kaikki sujui oikeastaan ihan hyvin, ja sain varsinkin laukka-ravi -siirtymisiin itse vähän fiilistä siitä, miltä siirtymän kuuluu tuntua ja kuinka siitä ratsastetaan heti eteen niin, että siirtymä on ihan oikeasti suunnaltaan eteen eikä taakse. Kaikenkaikkiaan hommia jäi minulle itselleni mietittäväksi kehonhallintaan liittyen paljonkin, mutta Rikun liikkuminen sai positiivista palautetta.

Tänään äiti ratsasti vajaan puoli tuntia tehden käyntiväistöä ja raviavoa. Sen jälkeen minä menin vielä hetken kavaletteja ja lopettelimme tältä osaa lyhyeen. Vajaan tunnin olimme liikenteessä. Huomenna ovatkin sitten vuorossa aluekoulukisat Hämeenkyrössä, luokkana K.N. ja herätys rapsakasti viiden maissa! On tämä harrastus ihana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti