Mitä normaalit ihmiset tekevät iltaisin?

Tällä viikolla otsikonmukainen kysymys on noussut monta kertaa mieleen. Vastausta olen yrittänyt metsästää tuntemiltani ihmisiltä. Harmi vain, että en juurikaan tunne niitä normaaleja ihmisiä, vaan meitä kaikkia vaivaa tämä sama hulluus. Hevoshulluus. Tunnen lähinnä hevosihmisiä. Ei ole muuhun aikaa. Onneksi kukaan työpaikallani ei harrasta hevosia. Muuten olisin lyöttäytynyt täysin yhteen kyseisen ihmisen kanssa, ja puhuisin sielläkin vain hevosta. Ja karkottaisin ihmiset ympäriltäni. Nyt onneksi, kun ketään ei hevosjutut kiinnosta, pystyn hieman kontrolloimaan niitä. Eli siis vain noin reilut puolet jutuistani liittyvät hevosiin. Pieni prosentti! Onneksi on olemassa Laura, jolle voi kesken työpäivän whatsapata hevosjuttuja.

Normaalisti arki kuluu tuntemillani ihmisillä samalla tavalla kuin itselläni: päivällä ollaan töissä (no, jotkut käyvät illallakin) ja iltaisin tallilla. Jossain välissä käydään kaupassa ja hoidetaan muita lemmikkejä. Kotona siivotaan... harvoin. Puolison kanssa tehdään mitään yhteistä vielä harvemmin. Paitsi jos se puoliso harrastaa myös hevosia. Silloin sitä näkee tallimatkalla satunnaisesti samassa autossa ja kerran kuussa väkisin samaan aikaan aikataulutetussa maastoreissussa.

Tällä viikolla on arkeni keikahtanut kahdestakin syystä erilaiseksi. Ensimmäinen oli tietenkin se, että palapelistä puuttuivat työt. Aamusta iltapäivään vapautui siis aikaa. Tämä oli vielä suhteellisen helppo täyttää. Ensin nukkui pitkään, ja sen jälkeen puuhaili epämääräistä jotain. Minun kohdallani työ jotain koostuu lähinnä blogien selailusta, hevostalli.netin päivittämisestä, Kipan kaivelusta (ei ne koulukisat kiinnosta yhtään enempää, vaikka sitä sivua kuinka päivittäisi!) ja Pepsi Maxin juomisesta. Sen jälkeen lähdetään koirien kanssa metsään. Siinä saa kivasti kulumaan 1,5 tuntia. Ja sen jälkeen voi oikeastaan lähteäkin jo tallille, koska siellä on kuitenkin joku, jonka kanssa juoruta. Tunnitkin alkavat pian, niin on katseltavaa. Ja kohta pääsee itse ratsastamaankin. Jee!

Keskiviikkona Riku kuitenkin rokotettiin, joten sovimme äitini kanssa maastoreissut keskiviikosta perjantaihin aamupäivälle. Aamupäivällä Aulangon puistometsässä on vähemmän pöhinää, kuvittelimme. Voin antaa vinkin, että ei muuten näin toukokuun viimeisellä viikolla pitänyt lainkaan paikkansa, koska kaikki kaupungin koululaiset olivat siellä viettämässä urheilupäiviä. No, kuitenkin. Kävimme siis aamupäivisin rentouttavilla  maastolenkeillä.

Iltaisin minä pyörin kotona, ja mietin, että Mitäs nyt? Teki mieli lähteä tallille. Yritin suomia itseäni nauttimaan tästä tallittomasta vapaa-ajasta, jota aina välillä meuhkaan tarvitsemani. Huomasin kolmen päivän aikana, että se on täysin ja kokonaan yliarvostettua. Mutta saipahan koirat lenkkiä ja minä sain askareita hoidettua.

Yksi merkki siitä, että on oikeasti ollut liikaa kotona, lienee se, että puoliso kuulostaa iloiselta huomatessaan, että pakkaat salikamoja kasaan. Iloinen "Ai meeksä salille?" perinteisen "Ai taasko sä meet jonnekin?" sijaan kuulosti korvaan oudolta. Onneksi ensi viikolla on rokotusloma lusittu ja päästään taas takaisin normaalimpaan rytmiin. Siihen, jossa tervehditään lähinnä ohikulkumatkalla ovensuussa.


Jos jollain on vinkkiä, mitä muuta kuin hevoshommia voi iltaisin tehdä, niin vinkatkaa! Olisi apua sitten seuraavan rokotusloman aikaan...

Eilen kävin äärimmäisen tunteellisessa kevätjuhlassa ja jakamassa todistukset seuraavaan opinahjoonsa siirtyville ihanille oppilailleni. Sain ihania kortteja ja kirjeitä muistoksi. Rikulla on tässä kortissa erityisen kauniit ripset ja minä olen vähän hoikistunut. On ne ihania, mun oppilaat.