"Varmasti sinun pää paranee ope"

Tänään kävin aamupäivällä töissä. Olen siitä erityisen onnellisessa asemassa, että saan tehdä työtä, joka on aivan älyttömän ihanaa. Töihin on mukava mennä, päivät eivät ole samanlaisia, ja penskoista saa hirveästi virtaa.

Tänään kävin töissä haikein mielin tyhjentämässä pöytääni sillä ajatuksella, että jos en pääse syksyllä aloittamaan normaalisti syksyä oppilaiden kanssa, ei sijaisen tarvitsisi yrittää löytää olennaisia tavaroita kaikkien minun sotkujeni alta. Samalla kävin myös viettämässä pari tuntia aikaa ihanien oppilaideni kanssa. Monta halausta, rutistusta, ilon kiljahdusta ja paria kyyneltä rikkaampana lähdin iltapäivällä kotiin. Matkaan sain myös yhden oppilaan minulle kirjoittaman kirjeen ja pehmosydämen. Kyllä ne lapset vaan pääsevät ja päästävät niin lähelle. Vieläkin vähän itkettää. Lauantaina vielä kevätjuhlaan tunnelmoimaan ja jakamaan todistukset lapsille, sitten se on kesäloma muillakin kollegoilla.

Henkisesti raskaan päivän jälkeen lähdin illalla vielä tallille. Tänään tuli tieto, että ensi maanantaista alkaen olisi taas mahdollisuus meidän suokkipoikien tarharyhmällä päästä syömään vihreätä minilaitumilta. Meillä ei siis valitettavasti ole tilaa kunnollisille laitumille, joten vihreää pääsevät syömään vapaana ne hevoset, jotka pysyvät hyvin langoissa pienissä postimerkkitarhan kokoisissa länteissä. Meidän nelikko osaa keskittyä olennaiseen, eli ne onneksi pääsevät. Olen aloitellut jo Rikun ja tarhakaveri-Viltsun totuttamista vihreään, ja syöttelyaika on nyt nostettu noin 30 minuuttiin per päivä. Tästä kun sitä vielä tällä viikolla nostaa hieman, hepat pärjäävät ensi viikolla jo hyvin muutaman tunnin minilaitumellaan.

Tallille tultuani päätin kokeilla syöttelyä tavalla, joka oli aikalailla tuhoontuomittu jo aloittaessa - eli otin molemmat hevoset, sekä Rikun, että Viltsun, narunpäähän riimuilla ja menin syöttelemään vihreää. Kaikkihan on hyvin niin kauan, kun hevoset vain syövät. Ne ovat tarhakavereita, joten niitä ei haittaa olla lähellä toisiaan, ja molemmat ovat niin ahneita, että keskittyvät ainoastaan siihen olennaiseen. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun pitäisi siirtyä johonkin - kun toisen suomijuntin pään saa nuijittua ylös, on toinen jo ehtinyt laskea omansa. Ja kun taas toisen saa kiskottua ylös, on toinen taas pää puskassa. No, kyllä me lopulta päästiin takaisin talliin...

Riku ja Viltsu

Syöttelyn jälkeen lähdin Rikun kanssa koulutunnille. Laitoin tänään päähän kanget. Pyrin ratsastamaan kerran viikossa kangilla, ja muut kerrat nivelillä. Toki välillä on pidempiä pätkiä, kun kanget ovat kokonaan naulassa - erityisesti talven treenikaudella, mutta itse huomaan hukkaavani tatsin kaksilla ohjilla ratsastamiseen, jos jätän kankitreenit pitkäksi aikaa pois. Sen takia kisakaudella pääsääntöisesti treenaan kerran viikkoon kangilla.

Tunnilla teimme tänään avoja ja sulkuja niin, että ensin aloitettiin pitkältä sivulta avolla, tehtiin voltti, ja voltin jälkeen tehtiin sulkua ns. diagonaalilla ts. uran sisäpuolelle n. 10 metriä. Tätä tehtiin ensin käynnissä, ja sen jälkeen ravissa. Kiinnitin itse alkutunnista erityistä huomiota suoruuteeni. Sain sunnuntaina koulutuomarilta palautetta, että painoni valuu vasemmalle ja siksi Riku painuu vasenta pohjetta vasten. Korjasin itseäni istumaan pois vasemmalta kyljeltä niin tehokkaasti, että sain palautetta alkutunnista jopa oikealla olemisesta. Lopulta kuitenkin löytyi aika hyvä keskitie, ja tuntui, että sain itseäni suoristettua. Suluissa minulla on ollut aiemmin erityisesti vaikeuksia sen takia, että valahdan vasemmalle, ja lähetän Rikulle ristiriitaisia viestejä. Nyt ne sujuivat aika hyvin.

Riku liikkui läpi tunnin aika hyvin, ja sitä oli helppo ratsastaa. Taivutus saisi mennä vielä aidommin lävitse molemmissa kierroksissa, mutta lapa alkaa pysyä jo huomattavan paljon paremmin reitillä. Itse huomaan, että kun käytän runsaasti jalkaa alkuverryttelyjen jälkeen kun alamme työskennellä, on lopputunti huomattavasti helpompi ratsastaa kun moottori on kunnolla hyräytetty käyntiin. Jos itse tyydyn puolivillaiseen suorittamiseen, jään helposti vähän nypertämään koko tunniksi, ja lopputulos ei ole niin rento ja iloinen.

Riku liikkui rentona ja halukkaana läpi tunnin, mutta minulle tuli silti sellainen olo, että se on nyt ehkä aavistuksen väsynyt. Huomenna oleva rokotus tuleekin hyvään väliin, nyt on hyvä suunnitella rennompi maastoilujakso ja jatkaa ensi viikolla treenejä. Aina välillä tarvitsevat kuski ja ratsu miettimisaikaa, jottei homma ala maistua ikävältä.