"Aivovamma on traumaattinen aivovaurio, joka syntyy tapaturmaisesti päähän kohdistuvasta iskusta. Aivovamman yleisimpiä oireita ovat väsymys (unihäiriö tai lisääntynyt unentarve), ärtyneisyys, keskittymisvaikeudet, aloitekyvyn heikentyminen, toiminnan suunnittelun vaikeus, toimintojen hitaus ja muistivaikeudet." (Wikipedia)
Yksi viikko on edelleen kadonnut muististani, unohtelen asioita jatkuvasti, olen väsynyt, ärtynyt ja asioiden aloittaminen on hankalaa. Lisäksi jo kymmenen vuotta tauolla olleet migreenikohtaukset alkoivat uudestaan tärskyn seurauksena, ja olenkin saanut nyt nauttia ihanista 12 tuntia kestävistä päänsärky- ja pahoinvointikohtauksista.
Viimeisin migreenikohtaus minulla oli keskiviikkoiltana, jolloin lääkärin ohjeen mukaisesti suuntasin päivystykseen sairaalalle. Migreenikohtaus saatiin siellä laukeamaan, mutta päätin yhdestä vahingosta viisastuneena jättää seuraavana aamuna lähtemättä Kangasalalle kisoihin. Sen sijaan nukuin kello 12 asti. Ja olen tyytyväinen päätökseeni, se oli täysin oikea.
Nyt ei ole siis uusia kisakuulumisia kerrottavana. Sen sijaan kerrataan vanhaa, reissua, joka olisi ehdottomasti pitänyt jättää tekemättä...
Lauantaina 2.5. kävin ratsastamassa Rikulla lyhyet viimeistelytreenit alakentällä. Riku tuntui oikein hyvältä ja innokkaalta ja reagoi apuihin hyvin. Putsasin varusteet ja laitoin ne valmiiksi odottamaan seuraavaa aamun kisa-aamua. Tallin pihasta soitin siskolleni, että tulen kohta hakemaan hänet kauppaan. Ja lähdin ajamaan. Ehdin ajaa alle kilometrin, kun mietin, että onpa olo kummallinen. Kilometri lisää, ja mietin, että onpa hassuja viiruja näkökentässä. Kilometrin päässä totesin, että toinen puoli kasvoistani puutuu. Pääsin juuri ja juuri ajamaan siskoni pihaan, ennen kuin jalat alkoivat pettää alta. Ja siitä se ilta menikin sitten päänsäryssä ja pahoinvoiden täysin.
Sunnuntaina mietin aamulla, että lähdenkö vai en. Tulin siihen tulokseen, että kun kyyti lähtee joka tapauksessa, niin sama se on kai lähteä. Se oli kyllä todellinen virhe. Jo letittäessä tuntui, etteivät letit valmistu ikinä, vaan urakka on ihan tuhottoman pitkä. Kisapaikalla Riku tuntui verryttelyssä ihan hyvältä, mutta itse en jaksanut edes istua harjoitusravissa, olo oli niin kamala.
Koko B:n rata meni kuin unessa. Radalla pidättelin oksennusta ja toivoin, että jotenkin selviäisin. Radan jälkeen en muistanut siitä juuri mitään. Kysyin vaan, että taisin ehkä muistaa tehdä kaiken, kun tuomari ei ehkä viheltänyt. Olin mä kaikki kuviot ajellut lävitse. Laukasta sain vähän parempia numeroita välillä 6-7, mutta raviohjelma oli kauttaaltaan 5-6, lähinnä sen takia, että en tosiaan pystynyt istumaan ravissa lainkaan.
Radan jälkeen ilmoitin seuralaisilleni, että en starttaa A:ta, ja menin autoon nukkumaan. Pienien torkkujen ja suklaapatukan jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ehkäpä mä lähden sillekin radalle. En nyt tiedä, oliko siinäkään niin järkeä, mutta olo ei ollut ihan niin hirveä enää. Ravissa en pystynyt vieläkään istumaan, mutta muuten olo oli jo vähän parempi ja vähän pääsin ratsastamaankin. Tukijoukotkin totesivat, etten ollut enää aivan niin harmaa kuin ekalla radalla.
Ensimmäisestä radasta (Helppo B:3) kaavittiin kasaan 58,864% (sija 19./39) ja toisesta (Helppo A:2) 57,241% (sija 26./35). Kummastakaan ei siis todella jäänyt jälkipolville mitään kerrottavaa. Todellisen turha reissu, mutta tulipa tehtyä ja todettua, että migreenin jälkimainingeissa ei vaan lähdetä kisoihin! Jos on pakko ottaa surkeita prosentteja, niin haluan edes muistaa, millainen oli rata, jolta niitä otin ;)
Mari Ali-Raatikainen kuvasi meistä muutamia otoksia, nähkää tuska silmissä :D
 |
| c. Mari Ali-Raatikainen |
 |
| c. Mari Ali-Raatikainen |
 |
| c. Mari Ali-Raatikainen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti