sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Jokeran kisat 27.7.

Tänään olikin erityisen hauska kilvanajopäivä. Mukaan pääsi Rikun lisäksi yksi meidän ihanista tuntijunista, eli Vili. Tallilta lähdettiin ihanan inhimilliseen aamupäiväaikaan. Ihana Ella oli edellisenä päivänä pessyt ja puunannut Vilin tyylikkääksi. Letittämisestäkään mun ei tarvinnut huolehtia, sen kuin letitin yhden suomipojan villin harjan.

Kisapaikalla ensimmäisenä oli vuorossa helppo C ja Vili. Täytyy kyllä sanoa, että harvoin on niin paljoa naurattanut kuin siinä vaiheessa, kun luin perjantai-iltana tuota C:n ohjelmaa ja tajusin ilmoittaneeni mut ja Vilin ohjelmaan, jossa on KAIKKI keskiaskellajit. En edes tiennyt, että sellaisia C-tasoisia ohjelmia onkaan...

Vili käyttäytyi ensimmäisissä oman tallin ulkopuolisissa koulukisoissaan kamalan hyvin. Vili oli hyväntuulinen, positiivinen ja innoissaan kaikesta. Kouluaidat vähän jännittivät ja ohjaustehostinta olisi välillä tarvittu, mutta noin muuten sai kyllä olla iloinen näin mahtavasta kisakaverista. Onhan se kyllä aikamoinen katseenkääntäjä ;) Prosentteja ohjelmalla, jossa tiet olivat vähän niin ja näin, laukka loppui liian aikaisin eikä aina ihan noussut siinä missä piti, ja keskiaskellajeista sai vain haaveilla, saatiin kerättyä kasaan 57,609%. Tavoite saavutettiin - saatiin hyväksytty tulos, eikä edes jääty vikoiksi.

Rikun kanssa me startattiin FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma. Tämä olikin mule ihan uusi ohjelma, olen aika varma, etten ole sitä ikinä kisoissa ratsastanut. Oli ohjelmana tosi kiva ja sujuva, tykkäsin kyllä. Siitä puuttu kaikki varsinaiset helpon A:n tekniset jutut, pohkeenväistöt ja takaosakäännökset. Niitä olisi ollut nyt hauska päästä kokeilemaan, kun hevonen oli  näin hyvän tuntuinen.

Verkassa kaikki tuntui hyvältä. Verryttelin mahdollisimman vähän, ajatuksena vain päästä radalle hyväntuulisella hevosella. Radalle mennessä fiilis oli meillä molemmilla hyvä. Ja sellaisena se jatkuikin. Rata oli kaikenkaikkiaan hyvä. Ainoat 5,5 arvosanat tulivat keskilaukoista, jotka tosiaan eivät oikein ympyrällä lähteneet. Noin muuten paperissa oli paljon 6,5 ja perinteisesti keskikäynnistä seiskaa. Tuomari kaipasi rataan samaa kuin minä - sitä viimeistä silausta, jäntevyyttä, asioiden ratsastamista kunnolla loppuun.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän meidän suoritukseen, joka toi meille 62,609% ja mun henkilökohtasen ennätyksen helpon A:n prosenteissa. Oli ihana olla kerrankin tuomarin kanssa samaa mieltä! ;)

Ravilävistäjällä piti myödätä ohjalla.
Istunta vähän lepattaa, mutta Riku on tomerana
Niin siis mites se rata meni... Riku poseeraa sillä aikaa kun mä pohdin.
Vieläku kuski olis suorassa niin...
Lepattava kyynärpää, en kaivannut sinua. Mene pois.
Vastaista laukkaa
"Näittekste?!?!!" :D

Herra Cool - kaikki käy!



 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti