Kun tuuppari löysäsi nutturaa

Olen ratsastajana aika määrätietoinen. Sillä tavalla, että minun hevoseni viikkoaikataulu suunnitellaan tarkasti ennakkoon. Tätä edellyttää toki myös se, että koska hevostani myös vuokrataan, on minun velvollisuuteni omistajana pitää langat käsissä ja huolta siitä, että se pääsee myös sännöllisesti maastoon, hyppäämään ja saa kevyempiä päiviä. Viikkoaikataulusta ei lipsuta fiiliksen mukaan. Jos Rikun "lukkarissa" lukee, että tehdään kouluratsastusta kentällä, niin silloin tehdään kouluratsastusta kentällä. Ratsastajakin löytää motivaationsa yleensä jossain vaiheessa. Hevonenhan on aina äärimmäisen motivoitunut työntekoon, se on sillä tavalla työnarkomaani, että jos saisi itse päättää, tekisi varmasti töitä monta kertaa päivässä. Monta tuntia kerrallaan.

Maanantaina minulla luki kalenterissa, että Riku tekee kouluratsastusta kentällä. Lauantaina olimme estekisoissa ja sunnuntaina maastossa, joten hevosen vire oli kohdallaan. Puin päälle saappaat ja laitoin Rikulle koulusatulan. Menin kentälle. Keventelin. Vilkuilin vähän puomeja. Päätin, että voin alkuverryttelyssä verrytellä myös puomeilla. Riku ylitti ravipuomeja innoissaan. Tein kontrolliharjoituksia - puomien välillä käyntiin, ennen puomeja käyntiin, laukannosto heti puomien jälkeen jne. Riku tuntui hyvältä ja innokkaalta. Lopuksi keventelin kentällä. Siirsin käyntiin ja katsoin kelloani. Kauhistuin, sillä aikaa oli mennyt vasta 40 minuuttia. Lisäksi olin edelleen vähän järkyttynyt siitä, että minun aikataulussani luki "kouluratsastusta" ja olin jättänyt sen huomioimatta. Pohdin, mitä tehdä. Vielä ehtisi tehdä koulutreenit. Vähän avoa ja sulkua ja vastalaukkaa ja ja ja...

Ja sitten annoin pitkät ohjat. Kävelin pari kierrosta ja lähdin tallille päin. Matkalla annoin Rikun syödä vihreää. Ja pohdin, että ei me kuoltukaan. Vaikka piti tehdä kunnon koulutreeni, ja tehtiinkin vain puoli tunteja puomeilla. Salama ei vielä iskenyt päähän eikä Kyra hyökännyt kulman takaa muistuttamaan, että vain päämäärätietoisella treenaamisella saadaan tuloksia.

Valehtelisin, jos sanoisin, että jäi hyvä fiilis. Jäi vähän sellainen olo, että huijasin. Sillä tavalla se jäi kaivelemaan, että kokemuksesta on nyt pitänyt puhua monen ihmisen kanssa. Kertoa, että minun piti mennä koulua, mutta meninkin vähän puomeja ja vein hevosen talliin. Ihmiset katsovat pitkään ja kysyvät jatkoa odotellen, että "Niin mitä sitten?". Olen tässä nyt itsekseni pohtinut, että niin, mitä sitten. Ei kai mitään. Kunhan ei jää tavaksi. ;)

Eilen Kati hypytti mua ja Rikua kentällä. Tehtiin kolmen esteen (välit 21 ja 21) linjalla harjoitusta. Ensin ravissa ja laukassa niin, että esteet olivat puomeina, ja jokaisen molempien esteiden väliin tehtiin voltti. Sitten puomit nostettiin n. 60cm pystyiksi ja tehtiin edelleen voltit väliin. Mulla oli voltin jälkeen aina välillä vähän ongelmia siinä, että en nähnyt et äisyyttä ja jäin kaarteesta vähän nyppäämään ja sitten esteelle lähetin liian kaukaa. Hypyt tulivat vähän laakana sen takia. Onneksi sain sitä korjattua muutaman epäonnistuneen kerran jälkeen hyvin. Esteet nostettiin n. 80cm korkeiksi ja tulin linjaa niin, että hyppäsin ykkösen ja kakkosen, sen jälkeen kaarsin isolle ympyrälle ja hyppäsin vielä kakkosen ja kolmosen. Lopulta tulin vielä linjaa suorana niin, että ykkönen ja kolmonen olivat noin 80cm ja kakkonen vielä vähän isompi, ehkä 90cm. Oikeaan kierrokseen oli huomattavasti helpompi mennä ja vaikuttaa. Vasemmassa kierroksessa Riku kaatui kaarteessa vasemman jalan päälle aika paljon, joten ykköselle ei askel löytynyt, ja jouduin ratsastamaan ykkös-kakkos -välin eteen ja taas ottamaan kakkos-kolmos -välissä kiinni aika paljon, koska kakkoselle tuli järjestään aika isoja hyppyjä.

Olin tosi tyytyväinen meidän estetreeneihin. Kati sanoi, että homma näyttää tosi erilaiselta kuin viime kesänä, mun oma kehonhallinta on parantunut paljon, enkä häiritse hevosta enää niin paljoa. Lisäksi olen itse menossa esteistä ylitse, vaikka joku etäisyys onkin huono. Paljon on hommaa edessä, mutta paljon on jo tehtykin.

Kuvituksena Jonna Lintuselta saamiani kuvia Riksun kisoista, kiitos Jonna!

Pieni leijona <3

Jee! (Hyppäänpä mä valtavia esteitä!)