Kisojen peruminen saa hymyn naamalle

Päätin torstaina, että en lähde suunnitellulle reissulle aluekoulukisoihin Porvooseen lauantaina. Sen sijaan päädyimme tekemään jotain aivan täysin erilaista...

Me Aulangolta saamme maastoilla Aulangon upeassa puistometsässä. Maisemat ovat hienot. Se takaa sen, että missään ei uskalla liikkua reippaammassa laukassa, koska mistä tahansa voi eteen tulla marjanpoimija, turisti, lastenrattaat, alamäkipyöräilijä tai lenkkeilijä, jolla on koira irti. Metsässä menee muutama ratsastusreitti. Nämä ratsastusreitit ovat turistien ahkerassa käytössä, joten niilläkään ei uskalla ratsastaa sen reippaampaa. Ja muualla metsässä ei saa ratsastaa. Olen välillä tehnyt epätoivoisia yrityksiä etsiä lähistöltä kunnon maastolenkkejä. Olen löytänyt kivoja paikkoja, mutta en mitään paikkaa, missä saisi oikeasti laukata eteen. Samalla olen ihaillut isovanhempieni mökin lähistöllä olevia maisemia ja metsäteitä. Täällä sitä olisi mahtava laukata!

No, viime viikon alhossa tästä ajatuksesta jalostui idea. Entä jos sen sijaan, että raahaan hevoseni 120 kilometrin päähän koulukisoihin, joista saan taas yhden pahanmielen paperin kotiinviemisiksi, raahaisinkin sen maastoon mökille 25 kilometrin päähän?

Perjantaina töiden jälkeen sitten tuumasta toimeen.

Yhdistelmä mökin läheisellä pellolla, jossa hevosten purkaminen suoritettiin.

Pojat nauttivat vihreästä ennen retken aloitusta. Rikun superjärkevä tarhakaveri lähti turvahevoseksi retkelle uuteen ja ihmeelliseen.

1,5h ja 14 kilometriä myöhemmin mökin pihassa.

Riku meidän mökillä - mun heppatyttö haaveeni totena!

Pappa toi hepoille näkkäriä

Tarkkaa työskentelyä

Niin kauan kuin tarjoilu pelaa, suomipojat tyytyvät mihin vain tarhaan. Tuossa tarhan vieressä syötiin kakkua ja juotiin kahvit. Tai mä join mummon mulle varaamaa Pepsi Maxia.

Mä voin kyllä ihan suoraan sanoa, ettei tippaakaan kaduttanut, että jäi kisat väliin ja otin tilalle tällaista maalaishengailua! Oli ihana vetää maastossa ihan täysiä, ilman että tarvitsi pelätä ollenkaan, mitä tulee kulman takaa vastaan. Lisäksi oli ihan huippua nähdä, että mun hevonen, joka on kuitenkin ihan jänishousu, selvisi näin hienosti vieraassa maastossa ja lopuksi vielä ihan vieraassa pihapiirissä.

Oli tämä sellainen "unelma todeksi" -hetki, että meni ehdottomasti mun tämän kesän heppajuttujen kärkeen :) Oli mahtava liikkua hevosella noissa ihanissa, tutuissa maisemissa ja päästä kunnolla maastoon ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.