lauantai 22. syyskuuta 2012

Taas on reenattu

Tiistaina yritin siis suunnata Rikun kanssa koulutunnille kangilla. Suitsia asetellessani päähän tajusin, että ostamani kankikuolain on liian lyhyt. Ostin siis uuden kangen, koska Timon kanki vaikutti liian pitkältä. Nopea vaihto tavallisiin nivelsuitsiin ja tunnille siis. Tunnin piti koutsi ja keskityimme hyviin askellajeihin ja hyviin siirtymisiin. Lopuksi teimme (kamalaa) harjoitusta, jossa minun vinouteni tuli hienosti näkyviin. Ratsastimme pituushalkaisijalle, ja tietyissä pisteissä teimme siirtymisiä. Ensin niin, että tulimme sisään käynnissä, siirryimme halkaisijan aikana raviin ja takaisin käyntiin. Kamalaa poikitusta ja ihme hipsimistä. Pikkaisen parani kun muistin laittaa jalat kunnolla kiinni ja ratsastaa! Seuraavaksi teimme siirtymisen käynnistä laukkaan juuri ennen halkaisijan päätöstä ja ratsastaa sen jälkeen kulmaan voltin laukassa. Tämä meni ihan kohtalaisesti. Vielä aivan tunnin lopuksi koutsi käski minun tulla sisään ravissa, nostaa laukan ja siirtyä takaisin raviin. Nostot olivat yllättävän suoria, raviin siirtyessä paketti meinasi lösähtää. Ja sitten teimme ekstrana muiden lopetellessa muutamia keskiraveja - olin yllättänyt siitä, että sain keskiravin irtoamaan. Koutsi käski antaa enemmän tilaa edestä, ja se auttoi!

Tunnin jälkeen olin ihan hyvällä mielellä. Riku saa nykyään enemmän ruokaa kuin ennen, ja on kerännyt siitä energiaa. Se vapautuu varsinkin helppojen päivien jälkeen ylimääräisenä kaahotuksena ja vahvuutena. Olin tyytyväinen siihen, että alan pikku hiljaa oppia, kuinka Riku ratsastetaan näistä hetkistä paremmaksi.

Keskiviikkona Riku vapaili.

Torstaina pääsin vihdoin tunnille kangilla. Laitoin yhdistelmään lyhyemmän (uuden) bridongin (14,5) ja vanhan (pidemmän, 14,5) kangen. Kanki voisi olla puoli senttiä lyhyempi, mutta menettelee nyt sen aikaa, kun saan hankittua uuden kankikuolaimen. Tunnilla teimme avotaivutusta ja yleistä ratsastelua (=en siis muista, mitä teimme...). Riku oli ensin aika epävakaa suustaan, kun leikki kangella, mutta rauhoittui sitten hommiin. Olin ihan tyytyväinen tuntiin, ja päätin startata sunnuntain A:n kangilla.

Perjantaina olin hyppytunnilla. Riku oli aivan super ja mulla oli esteratsastajamainen olo! :D Hypättiin ihan pientä rataa, mutta olin ihan supertyytyväinen, koska oikeastaan kaikki oli kohdallaan - rytmi, paikat ja hypyt. Ja mua ei pelottanut ollenkaan. Se on se pääasia. Riku teki valtavan villejä vaihtoja esteiden välissä, meinasin tippua kun valtava pukki sinkauttaa mut irti satulasta, mutta pysyin kuitenkin selässä.

Tänään lauantaina kävin tekemässä viime hetken treeniä kangilla. Riku oli letkeä ja kiva. Muoto oli ajoittain liian avoin ja laukkatyöskentely meni vain villittelyksi, mutta pääasia on kai se, että hevosella on kivaa :) Laitoin myös huomista varten kamoja kasaan.

Huomenna siis vuorossa Korpikylän ratsastajien seurakisat. Ratsastan B:n ja A:n. A ratsastetaan ensin ja sitten loppuverkaksi hölskytellään B. Katsotaan kuinka sujuu. A on meille vielä vähän liian vaikea ohjelma (Riku ei kanna itseään luokan vaatimalla tavalla - tai ehkä paremminkin minä en saa ratsastettua Rikua kantamaan itseään luokan vaatimalla tavalla), mutta tuntuu niin tyhmältä ajella pitkä matka menemään yksi luokka, että mennään nyt molemmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti