maanantai 17. syyskuuta 2012

Maastoputputusta

Sunnuntaina lähdettiin kuskaamaan tallikaveria ja hänen hevostaan Tampereelle aluemestaruuksiin. Oltiin noin kahdeksan tuntia reissussa, eli näin koulukisaajan silmin oli varsin kohtuullisen pituinen päivä ;) Jos minä olisin startannut ne pienemmät luokat, olisi pitänyt lähteä vielä pari tuntia aiemmin, sitten olisikin ollut jo pitkä päivä. Kyllähän mulla oli vähän sellainen olo, että olisihan se kiva olla tuolla hyppäämässä (tosin ei sen kokoisia mitä kaveri hyppäsi!), mutta toisaalta olin hyvinkin tyytyväinen ratkaisuuni jättää Riku kotiin. Estekisoissa ehtii käydä sitten kun ei enää okseta hypätä kotona ;)

Kun pääsimme takaisin tallille, lähdin Rikun kanssa kävelemään maastoon. Olisi hieman kyllä houkuttanut lähteä vain kotiin, kun oli nälkä ja väsytti. Mutta ahkerana heppatyttönä mietin toki sitä, ettei (Rikulle) raskaan intervallitreenin jälkeen voi jättää seisomaan, ja sain aikaiseksi lähteä vielä maastoon. Riku oli hyväntuulinen ja reipas. Yritimme tosiaan mennä vain käyntia, mutta muutamat järkyttävät asiat (kuten pyörät ja sipsipussi) aiheuttivat lisävauhtia matkaan.

Tänään eli maanantaina lähdimme P:n kanssa yhdessä maastoon. Minä ratsastin uljaalla lainaratsullani, 21-vuotiaalla suomenhevosruunalla, Jasulla. P meni Rikulla. Kävimme reilun tunnin lenkillä, lähinnä kävelimme meidän ihania mäkiämme metsässä. Yhden pitkähkön pätkän ravasimme reippaasti. Reissu sujui hyvin ja ilman turhaa draamaa, Rikukin otti rauhallisesti kun oli järkevä hevonen mukana ;)

Kilpailuiden suhteen päätin startata sunnuntaina Korpikylän seurakisoissa. Ilmoittauduin K.N.-specialiin ja helppoon A:han. En ole vielä ihan varma, starttaanko tuon A:n. Toisaalta siinä ei ole mitään sellaista, mitä emme voi suorittaa, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että meidän muoto ei sinne ihan vielä riitä. Ja sitten taas toisaalta tuntuu tyhmältä ajella Korpikylään saakka ja mennä vain B. No, katsoo ja pohtii nyt vielä. Tällä viikolla olisi tarkoitus testata miltä Riku tuntuu kangilla. Rikullahan on käytetty kankia aikaisemmin ja minä olen harjoitellut niillä ratsastamaan Timon opissa. Eli nyt pitäisi kokeilla, miltä yhteistulos näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti