sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kisakausi avattu!

8 syytä sille, että esteratsastuskisat ovat kivempia kuin kouluratsastuskisat

1. Aikainen estekisaherätys ei ole yhtä aikainen kuin koulukisaherätys. Jos esteluokka alkaa kello 9.50, riittää, että olet paikalla 9.15. Paitsi tietysti, jos satut menemään ihan ensimmäisten joukossa. Jos koulukisaluokka alkaa kello 9.30, ja olet viidentenä lähtöryhmästä, lähtösi voi olla milloin tahansa 9.30-10.30 välillä, vaikka se laskennallisesti olisi noin kello 9.50. Olet siis paikalla viimeistään kello 8.15, jotta ehdit tsekata poisjäännit, kävelyttää kunnolla alle, olla ajoissa verryttelyssä ja yrittää epätoivoisesti muistella, kuinka päin sillä hevosella ratsastetaankaan.

2. Verryttely estekisoihin on paljon simppelimpää. Parhaassa tapauksessa kisajärjestäjä on suunnitellut verryttelysi hyvin valmiiksi: pääset radalle kahdeksan ratsukkoa ennen suoritustasi, ja sitä ennen olet kävelyttänyt hevostasi. Vähän ravia, vähän laukkaa, muutama hyppy. Jos satut mahtumaan, hyppäät ristikkoa, pystyä ja okseria ja lopuksi ratakorkeudella pari hyppyä. Jos et mahdu, hyppäät sen mitä mahdut, ja menet radalle. Koulukisojen verryttelyn suunnitteleminen on spekulointia ja murehdintaa: aina verryttelyaikaa on joko liian vähän tai liian paljon, pohja sellainen tai tällainen (esteverkassa sitä ei oikeastaan ehdi huomata), muut paljon hienompia ja kauniimpia ja laihempia. Et voi syyttää rajoitettua määräaikaa, jos et saa hevostasi avuillesi. Olisi pitänyt vaan itse ratsastaa.

3. Letitys. Tai paremminkin sen puute. Hevosen, joka pelmauttaa letit yön aikana täysin auki, omistajana koulukisa-aamu alkaa aina viimeistään puolitoista tuntia ennen lähtöä. Nyherrät kohmeisilla sormillasi täysin väsyneenä jotain etäisesti räjähtäneitä golfpalloja muistuttavaa hevosesi harjaan ja kiroilet katkeilevia kumppareita. Estekisa-aamuna nyppäset pari purua pois hevosen hännästä ja lähdet matkaan.

4. Estekisoissa ei voi syyttää tuomaria. Jos puomi putoaa tai hevonen lipsahtaa ohi, on se hattu vaan otettava syvemmälle kouraan ja palattava kotiin treenaamaan. Ei auta selittää, ettei tuomari koskaan oo pitänyt meistä, tai se ei selvästi pidä suokeista  tai varmasti valmentaa voittajaa. Ei auta ei. Esteratsastus ei ole mielipidelaji.

5. Vaikka pärjäisit, estekisoista pääsee joskus kotiinkin. Joku muukin on ehkä kokenut sen fiiliksen, kun lähdet aluekoulukilpailuihin, starttaatte kisapaikalle kello 5.30 pihasta ja ratsastat starttisi kello 8.00. Ja tämän jälkeen istut odottamassa 5-6 tuntia sitä, että tuliko sitä sijoitusta vai ei? Ja viimeinen ratsukko ratsastaa ohitsesi ja vie viimeisen sijan? Niin. Esteratsastuskisoissa ei tarvitse olla koko päivää.

6. Ja vaikka joutuisit odottelemaan, estekisoissa on mielenkiintoisempaa katseltavaa. Älkää käsittäkö väärin, mä rakastan katsella kouluratsastusta! Mutta en 40 suunnilleen samanaista HeB/HeA -tasoista rataa. Ei niissä ole mitään katsottavaa. Ei todella omassanikaan, ja sen takia en ihmettele, ettei kouluratsastusta oikein jaksa kukaan seurata. Sen sijaan esteratsastus on mielenkiintoista - tasosta välittämättä. Tänään seurasin suurella mielenkiinnolla, kuinka pienet ja isot hevoseläimet koikkelehtivat yli 50-60cm esteistä.

7. Estekisoihin on helpompi saada hoitaja, seuraa ja kyyti. Viitaten kahteen äskeiseen kohtaan: kuka nyt lähtee 12 tunnin tylsälle koulunylperrysreissulle, kun voi lähteä 4 tunnin napakalle estekisareissulle?

8. Kerrottuasi työkavereille, että vietit sunnuntain esteratsastuskisoissa, he ymmärrät mistä puhut. Kouluratsastus taas kuulostaa niin omituiselta, että sitä joutuu itselleenkin vakuuttelemaan, että joo, on siinä järkeä. Ratsastaa ennaltasuunniteltua reittiä pitkin aitojen sisällä samalla kun toinen arvioi, kuinka kivasti menee.



Kuten huomaa, olen aika innoissani siitä, että olen tänään käynyt todella hauskalla ja supernopealla kisareissulla Tampereella - reissu kesti reilun neljä tuntia, josta ehkä noin reilu tunti vietettiin kisapaikalla, ja loppuaika matkustettiin ja evästettiin reissun varrella porukalla. Oli mahtava avata kisakausi tällaisella kevyellä hyvänmielenreissulla!

Pikkasen muikeina
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=HoMjpU3GOpg

Ei se nyt ihan rytmissä mennyt - mutta hauskaa oli molemmilla, erityisesti kuskilla laukanvaihdoissa ;) Mutta nykyään mä saan sentään tehtyä ne vaihdot! 

4 kommenttia: