Sympatiasärkyä

Voisi ehkä vähän naurattaa, jos ei huolestuttaisi näin paljon.

Kun Rikua ensimmäistä kertaa kuukausi sitten kuskattiin klinikalle jalkavaivojen takia, mä onnistuin pari päivää klinikkakäynnin jälkeen tulehduttamaan akillesjänteeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni, ja ihan puskista. Nyt kun tilanne on kääntynyt niin, että jalkojen sijaan eniten huolta aiheuttavat kohonneet tulehdusarvot, mä istun kotona pitkittyneen flunssan jälkitautina tulleen poskiontelotulehduksen kanssa. Jota muuten sairastan, yllätys, ekaa kertaa elämässäni.

Kuukauden aikana olen nukkunut keskimäärin öissä sen 2-4 tuntia. Töissä kuljen suhteellisen zombina, enkä pysty juurikaan keskustelemaan mistään järkevästi. Kun työkaveri ystävällisesti kysyy Rikun voinnista, en meinaa saada muotoiltua vastausta, joka ei kaataisi huoltani ämpärillä toisen niskaan.

Vaivojen määrä ehkä korreloi minulla ja hevosellani, mutta ei-niin-yllättävästi huolen määrä ei korreloi. Siitä huolimatta, että minä olen lähes hermorauniona huolesta, hevoseni on iloinen oma itsensä. Tänään se oli jopa vapaapäivän jälkeen ollut erityisen pinkeä, kun äitini oli käynyt ratsastamassa sillä tuulisella ilmalla. Että voi ihminen tullakin onnelliseksi kun kuulee hevosensa sikailleen!

Tilanne on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että viikko sitten klinikalla todettiin, että liike on parantunut takaa ja pysynyt hivenen epämääräisenä edestä. Huolta aiheutti kontrollina otetut verinäytteet: jostain syystä tulehdusarvot olivat nousseet. Antibioottikuurin kanssa kotiin seurailemaan tilannetta. Eilen Riku kävi verikoekontrollissa, ja antibioottikuuria jatkettiin, koska tulehdusarvot olivat edelleen korkeat.

Nyt odotellaan tulehdusarvojen laskemista (eli siis käytännössä hoidetaan tulehdusta, jonka paikasta ei ole tietoa) ja sitten pohditaan liikettä uudestaan. Mitään varsinaisen huolestuttavaa liikkeessä ei tällä hetkellä ole - Riku on innokas, jaksaa taas koota takaa, mutta jostain syystä vasemmalle ratsastaessa silloin tällöin tahdittaa päällään, vaikka etujalkojen liike on puhdas. Mysteerihevonen.

Perjantaina ratsastin tunnilla askellajeja sen verran lävitse, että päädyimme opettajan kanssa siihen tulokseen, että voin sunnuntaina startata seuranmestaruuksissa Rikulla. Ja niin me starttasimme. Rata oli todella huono, olin itse ahdistunut kun esitin radalla hevosta, joka ei mielestäni ollut aivan priima. Lisäksi jarrut olivat lähes kuukauden kouluratsastustauon jälkeen täysin hukassa... No, niin vain siitäkin radasta selvittiin n. 60 prosentin tuloksella. Prosenteilla ja pisteillä ei ollut tässä tilanteessa mitään merkitystä, mutta oli ihana saada palkintojenjaossa tuomarilta vielä palautetta. Hän sanoi, että kun minä itse pääsen ratsastamaan hevosta paremmin, vielä hiukan rehellisemmin pyöreänä, se on hevonen, jonka liikkeet riittävät ihan mihin vaan. Huhhuh. Kyyneleet nousivat silmiin, varsinkin tämän muutenkin tunteellisen kuukauden päätteeksi.

Hevonen on upea. Kumpa se tulisi vielä kuntoon.

Mä ja mun paras. Sennumestaruushopea tänäkin vuonna, sekä esteissä, että koulussa.