"Miksi sä valitset sen vaihtoehdon, että ratsastat huonosti?"

Olen lähiaikoina saanut aika paljon oivalluksia ratsastuksen parissa. On jotenkin pysäyttävää saada oppia tästä ihanasta lajista lisää erityisesti silloin, kun oppimiseen liittyy joku oma ajatus - niin, että valmennuksessa kuulee jotain ja sen saa yhdistettyä omassa päässään niin, että siitä saa ratsastukseen oikeasti jonkun sellaisen aidon tunteen, josta on apua.

Olin pari viikkoa sitten Piia Pantsun valmennuksessa, jossa Piia puhui siitä, että jokainen etäisyys on ratsastettava. Ei ole reilua hevosta kohtaan, jos ratsastajalla ei ole suunnitelmaa etäisyyden suhteen. Alkeisestekurssin jälkeen ei ole enää sallittua "ratsastaa tolppien väliin ja toivoa parasta" vaan ratsastajalla on oltava suunnitelma. Hän ottaa myös vastuun omasta suunnitelmastaan - jos hänen suunnitelmansa ei toimikaan (eli etäisyys epäonnistuu), ei se ole hevosen vika. Etäisyyksien ratsastamista on kuitenkin harjoiteltava. Jos yrität ratsastaa etäisyyttä, ja epäonnistut, opit (toivottavasti jotain). Opit jotain rytmistä, omasta hevosestasi, laukasta, siitä miltä epäonnistunut etäisyys näyttää muutaman askeleen päästä. Jos sen sijaan ratsastat esteelle ilman suunnitelmaa, voi olla, että hevonen onnistuu ilman sinua hypyssä. Tai sitten ei. Kummassakaan tapauksessa et opi mitään.

Kouluratsastukseen tämä ajatus kääntyi minulla niin, että aina pitää muistaa ratsastaa ja esittää liike. Miettiä suunnitelma ja yrittää ratsastaa liike mahdollisimman laadukkaana esiin. Suurimmasta osasta helppo B ja A -tasoisia liikkeitä selviää ilman suunnitelmaa, "ratsastellen". Joskus lopputulos voi näyttää hyvältä. Jopa paremmalta kuin silloin, kun oikeasti keskityt ratsastamaan ja teet suunnitelman. Silti, silloin kun teet suunnitelman ja ratsastat, opit myös epäonnistuessasi jotain. Itselläni ongelma näkyy usein tavalla, jota kutsun "yliratsastamiseksi" eli paineistan Rikua liikaa. Jos sorrun yliratsastamaan, opin kuitenkin jotain. Opin jotain hevosestani, ajoituksesta, paineesta tai jostain. Jos sen sijaan ratsastelen liikkeen lävitse, ei oikeastaan ole väliä, onnistuuko vai epäonnistuuko se - en opi mitään.

Eilen tehdessäni viikonlopun kisoja varten viimeisiä säätöjä, minulta kysyttiin hyvä kysymys: "Miksi sä valitset ratsastaa liikkeen huonosti, kun sulla on vaihtoehto ratsastaa se myös hyvin?".

Niin, siinäpä kysymys. Tänään valitsin vähän niin kuin molemmat - kisoissa ratsastin verkan hyvin ja tehokkaasti, radalla unohdin taas kaiken. Onneksi jokainen päivä tuo uuden mahdollisuuden oppia tässä lajissa paremmaksi.

No, totuuden nimissä en ollut ainoa, joka siellä radalla kukkui tyhjää. Riku löi täysin yllättäen liinat kiinni täydestä liikkeestä kun valjakkokentällä olleet muovinauhat alkoivat lepattaa. Taidettiin molemmat olla yhtä ratsastelumoodissa.

Huomiseksi yritän hakea hyvää, rentoa ja päättäväistä mieltä. Jännitän huomisia Laakson kisoja ihan liikaa ja pelkään vähän sortuvani yliratsastamaan.