lauantai 17. syyskuuta 2016

Vain huonoja uutisia

Tällä kertaa pilvessä ei ole ollenkaan sitä kuuluisaa hopeareunusta.

Muutama klinikkareissu myöhemmin on selvinnyt, että jos odotamme Rikun toipuvan kunnolliseksi käyttöhevoseksi, odotamme lähinnä ihmettä. Samalla monet asiat, joita olen viimeisen vuoden aikana hevoseni liikkeessä ihmetellyt, käyvät nyt järkeen.

Riku on nyt, kolme viikkoa ontumisen alkamisen jälkeen niin kipeä, että se kipulääkkeestä ja kortisonista huolimatta ontuu ajoittain käynnissä. Eläinlääkärin ohjeen mukaan liikutan sitä, ja odotan, että sen olo helpottuisi.

Vaiva on hankalasti hoidettavissa ja ennuste on aika varauksellinen. Estehevosta Rikusta ei enää tule.

Olo on tyhjä. Olen antanut itselleni tietyn aikarajan, jonka sisällä hevoseni voinnin on kohennuttava, tai minun on päästettävä se pois. Vaikka joku ehdottaisi sitä ja tätä hoitoa, ja voisi kokeilla vielä jotain. Minä olen velkaa parhaalle ystävälleni sen, että uskallan tehdä päätöksen, kun sen aika on.

Vaikka se sattuu aivan helvetisti.




21 kommenttia:

  1. Voi ei :( Voimia Anne! Mitä Rikusta löytyi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3

      Meillä ei ole sellaista 100% selvää diagnoosia, joten varon siitä vähän puhumasta. Mutta ongelmana on siis kavionivelen rustottuminen (eli ymmärtääkseni nivelrikko?), joka tässä tapauksessa ei vastaa hoitoon ja on pitkälle edennyt. Ei heitetä kirvestä kaivoon, vielä ainakin kerran kokeillaan piikitykset ja muut, mutta tällä hetkellä hevonen on tosiaan valitettavasti kipulääkityksestä huolimatta erittäin kipeä.

      Poista
  2. Voi ei - ei voi olla totta :( :( Hurjasti voimia ja toivotaan kaikkia mahdollisia parantavia voimia nyt sinnepäin.

    VastaaPoista
  3. Olipa murheellisia uutisia. Kituuttavinta on juuri tuonkaltainen vamma, kun VOI olla että joku hoito auttaa tai sitten ei. VOI olla että vointi kohenee tai sitten ei. Vaikka kammottavaa olisi joku kertalaakista koipi poikki -meininkikin, niin jotenkin koen sen kuitenkin ihmiselle armollisemmaksi. Ettei ole vaihtoehtoja eikä sijaa jossittelulle. Paljon myötätuntoisia ajatuksia sinnepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Monta kertaa on tullut viimeisen parin kuukauden aikana toivottua, että voi kun tietäis jotain muuta kuin jossittelua.

      Kiitos.

      Poista
  4. Voi ei, voimia ja toivoa teille

    VastaaPoista
  5. Voi ei :( Toivotaan ihmettä tapahtuvaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni ihme onneksi saatiinkin - tai ainakin jatkoaika :)

      Poista
  6. Voi itku! Niin murheellista. Toivon oikein kovasti, että ihme tapahtuisi.

    VastaaPoista
  7. Olen tosi pahoillani :( Harmillista! Kokemuksesta voin sanoa että itseään ei kannata kuitenkaan hajottaa! Mä sinnittelin kipeän hevosen kanssa 2 vuotta ja rikoin siinä samalla itsenikin :( Lopulta oli vain pakko tehdä se päätös että hevonen päästetään pois. Eläinlääkärit olivat koko ajan sitä mieltä että kannattaa yrittää. Vasta jälkeen päin kertoivat että tein oikean päätöksen. Hurjasti tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi" mulla tuli lompakko vastaan tässä hommassa näin pian - muuten mä olisin ollut juuri se, joka kuntouttaa epätoivoisena vielä kahdenkin vuoden päästä...

      Kiitos <3

      Poista
  8. Miten surullista. Hurjasti voimia ja rohkeutta. Tiedät kyllä, kun aika on. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole vielä, mutta jos on, niin varmasti osaat tehdä oikeat ratkaisut. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt oli ainakin vielä vankka tunne siitä, että vielä ei ole aika, kun löytyi tällainen muu mahdollisuus. Katsotaan tämä vielä.

      Poista
  9. Hei Anne!
    Ompa surullinen juttu että, rakas eläin on hajalla.. Tsenmppiä parantumiseen.

    Muuten oletko selvittellyt mahdollisuutta päästä vammaisratsastuksen pariin? Kuk luin tuosta aivo vamma jutustasi.
    Sillä minulla menee jatkuvasti sekaisin vasen ja oikea keharin myöden.
    Esim pata puollelle tai so puolelle... So puolella jos innostaa saa lukijan kouluradoille😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jää radat sen verran hyvin muistiin, että lukijaa en tarvitse :) Noin muutenkaan en ole selvitellyt, kun en koe, että se toisi tähän minun pikkukisaamiseen juurikaan mitään lisää, pystyn hyvin pikkukisat kiertämään kuin ennenkin.

      Poista