torstai 6. joulukuuta 2012

Torstaitreenit

Tänään suuntasin siis Rikun kanssa koulutunnille. Kävelimme maneesille rantatien kautta, ja matkalla Riku rupesi yhtäkkiä pörisemään ja rullaamaan kaulaa kunnon kaarelle. Hetken päästä Riku rupesi sitten liikkumaan hitaalla hissutteluravilla kaula kaarella eteen päin. Ja ohjat oli mulla siis edelleen pitkinä :D Oli siis hieman virtaa eilisen vaparin jäljiltä.

Maneesissa siirryttiin tekemään verryttelyä käynnissä ja ravissa. Riku oli alusta asti kivan reipas ja avuilla. Itse vaan huomaan edelleen vasemman käden syndroomani lisääntyneen ja lykin koko ajan vasenta kättä jostain syystä harjan toiselle puolelle. Raivostuttavaa. Laukassa sain vasempaan kierrokseen mukavasti työstettyä laukkaa suoremmaksi - nyt jostain syystä kaula jää tosi paljon asettumaan koko ajan vasempaan.

Varsinaisena harjoituksena teimme ensin niin, että ratsastimme metrin verran uran sisäpuolella ja teimme kulmat ulkoavuilla sisäpohkeen ympäri kääntäen. Eli niin, kuin jokainen kulma pitäisi ratsastaa ;) Sujui ihan kohtuullisesti, kun sain käynnin ensin tarpeeksi lyhyeksi. Sitten teimme kolmikaarista kiemurauraa volteilla höystettynä. Tässä sain ihanan fiiliksen kokoamisesta, koska Riku alkoi liikkua tosi hyvin ylämäkeen aina pieniä pätkiä kerrallaan. Super!

Rikulle pitäisi yrittää saada hieroja, jotta nähtäisiin, onko jossain jotain lukkoja kun tosiaan askellus on koko ajan tuollaista banaanina kulkemista vasemmalle. Täytyy huomenna soitella eläinfysiologille.

Tunnin jälkeen iskin Rikun karsinaan iltaheinille ja lähdin vielä katsomaan hetkeksi seuraavaa tuntia. Maneesille ehtiessäni meninkin suoraan ottamaan kiinni Kallen, jonka ratsastaja oli tippunut. Opettaja laittoi minut sitten selkään ratsastamaan tunnin loppuun. Tein vähän omia hommia, hain eteenpäinpyrkimystä ja yritin vähän pehmennellä. Kalle on osaava ja hieno hevonen, jolla ei ole enää minkäänlaista eteenpäinpyrkimystä ja joka liikkui kuin rautakanki. Jumppasin siis Kallea siinä reilun puoli tuntia ja lopuksi Kalle alkoi vastata pohkeeseenkin jo ihan kivasti. Tein ihan loppuun vielä muutamia laukka-avoja ja keskilaukkapätkiä. Sujui ihan kivasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti