sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Aulanko seuranmestaruudet

Tänään siis oli vuorossa Rikun kanssa seuranmestaruudet omalla tallilla. Aamulla suuntasin kahdeksan jälkeen letittämään Rikua. Letit syntyivät nopeasti, alkaa mullakin olla jo tottumusta tekoon! Kauniita ne eivät tosin olleet edelleenkään. Ennen kymmentä laitoin Rikun takaisin karsinaan ja suuntasin itse laskemaan pisteitä ensimmäisiin luokkiin. Toisen luokan jälkeen sitten Riku karsinasta, lettien korjaus ja kamat päälle itselle ja hevoselle.

Ekan luokan verkassa Riku ei oikein taipunut ja kaikki tuntui todella vaikealta. Lopulta päätin vain antaa pitkät ohjat. Joku kyseli, että voidaanko jo jatkaa luokkaa, ja kun kukaan ei kommentoinut siihen mitään, huusin minä että "Ei tää tästä hinkkaamalla parane!" eli omat ajatukseni ääneen. Kopsuttelimme siis maneesin ulkopuolelle odottelemaan omaa vuoroamme. Ei yllättäen jännittänyt ollenkaan.

Radalla Riku oli hieman pinkeä ja "pelkäsi" maneesin (siis OMAN maneesin!!) katsomoa. Sain kuitenkin ratsastettua ihan kohtuulliset tiet ja asiat oikeassa järjestyksessä. Mukavaa palautetta saatiin siirtymisistä, keskikäynnistä, peruutuksesta ja toisesta keskilaukasta. Pyyhkeitä saatiin oikeastaan ainoastaan ekasta keskiravista (paperin ainoa 5,5). Mä sain istunnasta seiskan ;) Ihmeitä sattuu. Loppukommenttina oli  "Sympaattinen ratsu, jolla paljon yritystä. Positiivinen kokonaisuus. Etuosaan ryhtiä, keskiaskellajit venymään selvemmin." Pisteitä 165, prosentteja 66% ja tällä luokan voitto ja seniorikultaa. :)

A:n verkassa Riku oli todella hyvä, taipuisa ja iloinen. Sama fiilis säilyi radalle. Rikulla ei ole vielä kantokykyä kantaa itseään HeA-muodossa, mikä rokottaa pisteitä. Positiivista sanomista tuli alku- ja lopputervehdyksestä (7,5 molemmista), laukannostoista ja keskikäynneistä. Huomauttamista oli pohkeenväistöissä ja keskiraveissa. Loppukommenttina: "Muoto tasainen mutta matala. Keskiaskellajeihin selvempi ylämäkifiilis. Siisti kokonaisuus." Pisteitä 172,5, prosentteja 63,9%. Tällä viidestä osallistujasta kolmanneksi. Olen todella tyytyväinen rataan, Rikuun ja itseeni. Hyvä me!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti