Helpottava diagnoosi

Viikonloppu meni aika itkuisissa ja unettomissa tunnelmissa. Vuorottelimme äitini ja tallityöntekijöiden kanssa Rikun jalan kylmäämisvuoroja niin, että jalkaa kylmättiin 5-6 kertaa vuorokaudessa. Yöksi kävin lisäksi käärimässä jalkaan savet. Muillekin muuten vinkiksi tämä perussaviohje, jolla jalan saa pysymään hyvin lähes koko yön viileänä: ensin jalan kastelu, sitten kunnon kerros savea päälle. Siihen päälle kauttaaltaan kasteltua sanomalehteä reilusti, jonka jälkeen päälle vielä pinteli. Iida kehui, että aamullakin tuntui vielä viileältä! Savihan ei siis kylmää jalkaa, eli sitä ei voi käyttää kylmäämisen sijasta, mutta se viilentää, eli itse otin sen kylmäämisen lisäksi käyttöön.

Rikun ontuminen alkoi monella tapaa erityisen "hienona" hetkenä. Sen lisäksi, että vamma huomattiin perjantaina alkuillasta, oli myös ensimmäinen päivä Rikun uuden vakuutuksen vakuutuskautta. Meillekin tuli keväällä tieto siitä, että Lähitapiola muuttaa vakuutusehtojaan, joten vaihdoin aiemman laajan eläinlääkärikuluvakuutuksen suppeaan eläinlääkärikuluvakuutukseen. Tätä uuden vakuutuksen ensimmäistä päivää Riku juhli siis ontumalla kovasti ;)

Maanantaiaamuna soittelin eläinlääkärille, josta olin viikonlopun aikana saanut tiedon, että hän a.) omistaa kannettavan ultran ja b.) on vielä töissä, vaikka on heinäkuu. Hän lupasi tulla iltapäivällä katsomaan Rikua. Tässä vaiheessa Rikun ontuma, joka oli vielä perjantaina sellaista, että ontuma oli hyvin selkeää käynnissä, ja käännöksissä Riku oli lähes kolmijalkainen, oli vähentynyt paljon. Enää ontumaa ei huomannut käynnissä. Ravuuttaa en viitsinyt Rikua, koska epäilin jännevammaa.

Mahdollisen jännevamman olin itse sijoittanut hankkarin yläkiinnityskohtaan, koska se oli oikeastaan ainoa, jossa tuntui varsinaista turvotusta. Mikään osa jänteestä ei kuitenkaan ollut "pullahtanut minnekään", mitä kaikki pitivät hyvänä asiana. Riku oli muuttanut laitumelta talliin niin, että se yöpyi yöt tallissa ja tarhasi päivät pienessä hiekkatarhassa. Karsinalepoon en uskaltanut sitä jättää, koska yksin talliin jäädessään Rikulla on tapana aloittaa ryskääminen ja riehuminen, enkä uskonut sen tekevän mahdolliselle vammalle yhtään hyvää. Sen sijaan Riku meni päiväksi möllöttämään täysin tylsistyneenä tarhaan.

Eläinlääkäri, joka on Rikulle tuttu melkein kymmenen vuoden ajalta, saapui maanantaina iltapäivällä. Minä nieleskelin palaa kurkussa, ja siinä vaiheessa, kun hän totesi, että "ei se jänteissä ole", meinasi tulla itku. Olin niin helpottunut, että lähes hypin ja tärisin onnesta. Riku on ilmeisesti liukastunut laitumella (jota alunperin epäilin) ja samalla venäyttänyt polven nivelsiteitä. Koska Riku on (eläinlääkärin sanojen mukaan) niin käsittämätön herkkä jörrikkä niin ei ole ihme, että se on ollut perjantaina lähes jalaton, kun edelleenkin turvotusta oli polven ympärillä aika reilusti. Tunsin itseni aika tyhmäksi, kun olen ahdistuneena tuijottanut vain pelkästään jännettä, enkä ole tajunnut, kuinka pahasti polvi on ollut täyttynyt.

Hoidoksi Riku sai kipulääkekuurin (Metacam) ja muutaman viikon kevennetyn liikutuksen. Liikkua kuitenkin pitää, seisomaan ei saa jäädä, koska muuten nivelsiteisiin voi muodostua kiinnikkeitä. Rauhallista liikutusta siis. Jos kahden viikon päästä tilanne ei ole parempi, tulee suunnata klinikalle jatkotutkimuksiin, siellä voidaan sitten paremmin tutkia kuin talliolosuhteissa.

Kun perjantaina peruin sunnuntain estestartteja itku kurkussa miettien, että voiko Rikulla hypätä enää ikinä, en uskaltanut unelmoidakaan näin hyvästä vaihtoehdosta. Sen takia siinä vaiheessa, kun eilen sitten peruin koko kauden päätavoitteeksi asetetut Suontaan kenttäkilpailut, ei oikeastaan edes harmittanut. Ei me ehditä tällä kaudella, mutta meillä on vielä hyppyjä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kunhan nyt ensin kuntoudutaan, oikein ajan kanssa.

Riku meni suoraan diagnoosin jälkeen takaisin laitumelle. Siellä se liikkuu rauhallisesti ja lähes koko ajan kaverin kanssa, joten jalan kuntoutuminen saa hyvän alun. Ensimmäisen viikon aion vain kävellä Rikun kanssa, sitten otan viikon käyntiä ja ravia. Sen jälkeen hiljalleen laukkaa, jos kaikki näyttää hyvältä. Hyppäämisestä pidän kuukauden tauon, vaikka eläinlääkäri määräsi kahden viikon tauon. Ei meillä ole mihinkään kiire.

Osa helpotuksesta, jota tunnen, johtuu siitä, että viikonlopun aikana olen joutunut miettimään aika isoja kysymyksiä. Kysymyksiä siitä, millaisia vammoja lähdetään hoitamaan hevosen kanssa, joka kaipaa hevosseuraa niin kovasti kuin Riku, ja selvästi kärsii yksinolosta. Jos kuntoutuminen olisi vaatinut ehdotonta koppilepoa, olisinko lähtenyt siihen? Onko oikein pitää hevosta puoli vuotta sairastarhassa? Mistä tiedän, kuinka paljon hevoseeni sattuu? Mistä tietää, että nyt on aika antaa periksi?

Onneksi en joutunut näiden kysymysten pariin hevosenomistajana vielä. Sain vielä hetken aikaa kasvaa hevosihmisenä.

Painajaispuhelu

Istuin pyhävaatteissa autossa. Juuri piti lähteä kohti Helsinkiä, kun puhelin soi. Rikun vuokraaja soitti.

"Riku ontuu tosi paljon. Sun pitäis varmaan tulla."

En saanut henkeä. Matka tallille tuntui tuhottoman pitkältä. Perillä odotti ontuva hevonen, jonka vasen etunen oli jänteen kohdalta turvonnut.

Ei tähän ole sanoja.

Aluedebyytti: yksi puomi ja yksi hylky

Viikko sitten sunnuntaina ratsastin ensimmäistä kertaa aluetason   kakkostason estestartin. Tai oikeastaan kaksikin. Lähdimme Rikun kanssa Urjalaan Suomenhevosten Kummajaisiin hyppäämään. Jännitys oli läsnä oikeastaan koko kisapäivän, mutta tällä kertaa ehkä kuitenkin hivenen paremmin hallittavissa, kuin vielä vähän aikaa sitten estekisoissa. Riku on nyt jäänyt laitumelle oleilemaan täksi kesäksi, koska selvästi siellä nauttii olostaan aivan hirveästi. Ratsastaessa virtaa on riittänyt riittävästi, eli ilmeisesti poika saa siellä levättyä tarpeeksi. Näihinkin kisoihin siis lähdettiin suoraan laitumelta.

Olimme paikalla huippuajoissa, sillä mukana ollut hevoskaveri hyppäsi 70 sentin luokan, jonka jälkeen oli 1-tason luokkana 80cm, jonka jälkeen oli sitten 2-tason 80cm, johon osallistuin. Riku hengaili kaikessa rauhassa kopissa siihen asti, kunnes päätin ottaa sen ulos juuri ennen kuin menin itse kävelemään rataa. Radalla oli muutamia itseäni ihmettäneitä teitä - ensin käännös ykköseltä kakkoselle. Ykkönen oli asetettu hieman koko rata leikkaa -tyylisesti lävistäjälle, ja siitä piti kääntyä ns. väärään suuntaan kakkoselle. Myös tie esteeltä numero viisi kutoselle oli sellainen, että siinä piti olla tarkkana - rytmikkäämpi reitti olisi mennyt toiseen suuntaan. Tuossa kohdassa katsoin muutaman ratsukon kohdalla, että kalliit maali/lähtölinjojen kamerat oli sijoitettu aika uskaliaasti, kun useammalla ratsukolla oli vähän kommunikaatiokatkosta sen suhteen, mihin ollaan menossa. Hyppyjä tuli ensimmäiseen vaiheeseen 10 (yksi sarja) ja toiseen vaiheeseen vielä 6 lisää.

Radan kävelyn jälkeen siirryin ensimmäisen ratsukon aloittaessa verryttelemään. Verryttelin kaikessa rauhassa ravissa ja laukassa ja otin muutaman hypyn. Olin valmis. Tässä vaiheessa tukijoukoistani tultiin sanomaan, että kai muuten huomasit, että siellä on kellojen kanssa ongelmia ja vasta ratsukko numero seitsemän menossa radalle. No, en ollut huomannut, luulin, että olisi kohta jo minun vuoroni. Käveltiin siis Rikun kanssa hyvä tovi, sitten otettiin vielä pari hyppyä ja mentiin odottelemaan vuoroa.

Rata oli ihan hyvä. Riku ei ollut mitenkään superinnoissaan, mutta reagoi apuihin oikein hyvin ja aina, kun ehdin itse ratkaista tilanteen, se kuunteli minua hyvin. Minulla oli hieman hankaluuksia ylläpitää tahtia, osittain johtuen siitä, että Riku oli hivenen tahmainen, ja lisämaustetta toi se, että rata ei ollut niin sujuvasti rakennettu, kuin mitä olen tottunut hyppäämään. Kakkosesteelle otettiin puomi kun unohdin tasapainottaa kaarteessa tarpeeksi, ja vikaan hyppyyn tultiin pohjaan kun tein turhaan painetta kohti aaltoa. Hölmönä kuvittelin, että koska se oli usealle hevoselle mörköeste, se olisi sitä myös Rikulle. Ei ollut, ratsastaja vain sotki rytmin. Radasta löytyy alta video.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=44wvjC_ZlcU


Ysikympin rata oli yhtä pitkä kuin kasikympin, mutta sujuvammaksi suunniteltu. Siinä oli jälleen 10 hyppyä ensimmäisessä vaiheessa ja kuusi lisää toisessa. Toisen vaiheen viimeinen este oli hauska "vaihtoehtoeste", eli esteeseen oli liputettu pysty ja muurinlaatikot vierekkäin, ja ratsastaja sai päättää, kummat hyppää.

Ysikympin  radalle tullessa Riku oli vähän väsähtäneen oloinen, enkä saanut sitä ihan kunnolla hereille. Ykköselle tuli kuitenkin ihan hyvä hyppy, kakkosena olleelle laineelle puskin taas vähän liikaa - ylitse kuitenkin. Kolmosena oli sarja, jolle Riku lähti ihan oikeasta paikasta vähän kaukaa, minä kuitenkin odotin pikkutikkausaskelta esteen eteen, ja en päässyt hyppyyn mukaan. B-osalle Rikukaan ei sitten ihan autopilotilla jatkanut, kun ratsastaja oli mukana kuin Mikki Hiiri merihädässä. Uusi lähestyminen ja sarjasta yli. Nelos-vitoslinjalta otettiin neloselta puomi mukaan, mä ehkä unohdin siinä vähän ratsastaa niin hyppy lähti liian laakana. Vitonen taas oikein hyvin. Kutos-seiskalinjalla meinasin eksyä, mutta löysin opaskoiran ja takaisin tielle. Kun siinä tyytyväisenä siihen, että este löytyikin, unohtauduin matkustelemaan ja samalla jalka jäi irti. Kasille pysähdyttiin siis myös ihan eteen, mä luulin viimeiseen asti, että Riku suostuu siitä kiipeämään yli, joten pysähdys tuli niin yllätyksenä, että melkein tipuin. Kampesin itseni takaisin ja hyppäsin esteen. Tuloksena siis hylätty.

Kun kysyttiin, harmittaako, niin on helppo tietenkin vastata, että harmittaahan se. Harmittaa, että tein noin tyhmiä ratsastusvirheitä ja jätin hevosen yksin. Olen kuitenkin tosi onnellinen siitä, kuinka paljon me ollaan yhdessä kehitytty - nyt mä uskallan ratsastaa kohti estettä, vaikkei hevonen ole äärimmäisen innokas tai menossa. Mua ei enää pelota. Sen huomaaminen on ihan uskomattoman hienoa.

Kysyin kotimatkalla autossaolijoilta, että "Saako olla tyytyväinen, vaikka tulos on hylätty?". Saa olla kuulemma. Ja niin mä olenkin. Viikon päästä kokeillaan uudestaan hommaa Tuomarinkylän Estejusseissa, katsotaan miten ratsastaja pysyy maailman parhaan suomipullan selässä silloin.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=1qGqTZsLRk4

Tässä muuten eräälle kommentoijalle kuva liivini "sisälapusta" :)

Laitumelta koppiin ja kisoihin - Stable Parkin harkkariestekisat

Tiistaina testailtiin Rikun kanssa ensimmäistä kertaa kisaamista ns. suoraan laitumelta. Lähitallilla Stable Parkin upeissa puitteissa oli esterataharjoitus, johon päätettiin suunnata. Taluttelin Rikun siis vartin matkan laitumelta tallille ja siitä suoraan koppiin. Rikun ilme oli ihanan innokas: "Mihin tällä kertaa mennään?".

Ajomatka Stable Parkiin kesti reilut parikymmentä minuuttia, ja paikan päällä suuntasin maksamaan lähtöni samalla kun Riku otettiin ulos kopista maisemia ihmettelemään. Juuri meneillään olevasta 50 sentin luokasta opettelin simppelin seitsemän esteen radan ja vaihdoin kuulumisia hetken. Rikulle kamat päälle ja äitin kanssa poika kävelemään siksi ajaksi, kun kävin kävelemässä oman ratani. Tällä kertaa korkeusvaihtoehdot olivat 50cm, 70cm, 80cm, 100cm ja 110cm. Hyppäsin tällä kertaa vain 80cm, koska 70cm tuntuu tällä hetkellä tosi matalalta, ja metri taas - no, liian metriltä ;)

Verkassa Riku tuntui oikein hyvältä. Se oli sopivasti jalan edessä, mutta ei mitenkään erityisen reipas. Kun pyysin reaktiota eteen, sain sen. Kun pyysin takaisin, Riku tuli takaisin. Hypyt olivat myös varsin onnistuneita, kerran kämmin lähestymisen viuhkaokserille, kun jäin itse tuijottamaan estettä edelleen miettien, että mites tällaiselle esteelle ratsastetaan, kun olisi pitänyt jo mennä...

Lähdin luokassa toisena, joten sain jäädä suorittavan ratsukon ajaksi radalle. Esteissä oli alla muurilaatikoita, porttia ja vesimattoa, mutten mitenkään erityisesti näyttänyt niitä, koska Riku ei yleensä ole mitenkään erityisen kiinnostunut erilaisista esteistä. Halusin myös näin harkkareissa harjoitella sitäkin, ettei aikaa ole aina näyttää kaikkia "pelokkeita".

Rata sujui varsin mallikkaasti. Ykkösellä ihan kiva hyppy, kakkoselle nypin turhaan vähän pohjaan, mutta ihan kohtalainen hyppy kuitenkin. Kolmosokserille kiva iso hyppy, josta jäi kaarteeseen hetkeksi ristilaukka - kolmos-neloslinja kuitenkin hyvä. Sarjaan tiesin ratsastaa vähän ajatuksella eteen, koska väli oli pidempi kuin mitä yleensä tunnilla hyppään. Se sujui kuitenkin hyvin. Kutos-seiska - ei ongelmia. Rata tuntui todella helpolta ratsastaa, eikä missään vaiheessa tullut mitään hätäahdistusta. Rytmi parani loppua kohden.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=X-YW0JvoIfQ

Koska kyseessä oli rataharjoitus, sai radan ratsastaa halutessaan samalla korkeudella uudestaan. Yksi ratsukko meni välissä, jonka jälkeen hyppäsin itse vielä muutaman hypyn - ihan vain sen takia, ettei äskeinen ollut sattumaa. Nyt rata lähtikin sujumaan hyvässä rytmissä, ja lopetin nelosesteen jälkeen tyytyväisenä. Hieno hevonen.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=_AyB1vZgADw

Koska kyseessä oli arvostelu A.0.0, Riku ansaitsi hienosta työstään rusetin. Ja omistaja ainakin hetkellisen mielenrauhan - myös laitumelta käsin voi treenailla.

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että minulla on päällä jotain uutta. Ostin maastoestetreenejä varten itselleni turvaliivin. Kävin Valjas-Kolmiossa keskustelemassa vaihtoehdoista, ja Jaana ehdotti, että tilaisin sovitukseen Horse Comfortin uuden turvaliivin. Tilattiin, kokeilin ja ihastuin! Liivi on niin kevyt, ettei sitä edes huomaa päällä. Liivissä on edessä muutama "panssaripala" ja selkäosa on tehty moottoripyörävarusteissakin käytetystä D30-materiaalista. Tämä materiaali on pehmeä käytettäessä, mutta kovettuu iskusta - ja iskun jälkeen pehmenee taas, joten liivi ei siis ole kertakäyttöinen.

Liivi ei ole varmasti turvallisin mahdollinen, koska se jättää mm. hartiat ja kyljet täysin ilman suojaa (niiden kohdalla on vain kangas), mutta se ei häiritse ratsastaessa lainkaan! Itse muistan vanhan Racesafen turvaliivini jääneen mm. satulan takakaareen kiinni ja aiheuttaneen niin vaaratilanteen - tämä ei ole missään vaiheessa tiellä. Liivi on hyväksytty kotimaan kenttäkisoissa, joten päätin kokeilun perusteella ostaa sen itselleni. Nyt se on ollut minulla käytössä maastoesteiden lisäksi myös rataesteillä ja maastossa, koska se tosiaan on niin mukava, ettei sen käyttö haittaa lainkaan.

Liivin kokoa säädellään sivun vetoketjuilla, paloja voi siis ottaa pois ja lisätä. Kätevää! Hyvin pienet aikuiset varmasti mahtuvat myös lasten malliin.

Laidunpohdintaa ja suoraa puhetta valmennuksessa

Uudella tallilla Rikulla on mahdollisuus laiduntamiseen. En olisi ikinä voinut kuvitella, millainen onni sydämeni täyttää, kun saan katsella Rikua laiduntamassa hevosystävänsä kanssa. Se tunne on aika kokonaisvaltainen, sellainen rauha - "näin sen kuuluu ollakin".

Treenaamisen ja laiduntamisen yhdistämistä on tullut siis nyt mietittyä paljon. Laitumet ovat tallilta sellaisen reilun vartin kävelymatkan päässä, ja sinne kuljetus on tietenkin omistajan heiniä. Hevoseni saisi siis laiduntaa myös päiväseltään, mutta käytännössä se vaatisi sitä, että ajaisin aamulla tallille, veisin hevoseni laitumelle ja ajaisin illalla uudestaan hakemaan hevosen pois. Tähän edestakaisin ajeluun ei kyllä totu ajatuksena pää, eikä se tunnu järkevältä millään muutenkaan. Riku on siis toukokuusta asti elellyt pihatossa ulkona 24/7, joten nyt olisi ajatuksena kokeilla, miten treenaaminen ja kisaaminen onnistuu laitumelta käsin.

Jotenkin olen nyt taipunut jopa ajattelemaan, että jos se ei suju, niin sitten se ei suju ja kisojen annetaan sitten olla. Tänä kesänä oli muutenkin tarkoitus vähän höllätä tahtia, joten jos hevosen kaikki energia menee ruohon muuttamiseen kakaksi, niin sitten kisaillaan vähemmän. Tähän mennessä kuitenkin treeneissä on ollut mukana ihan normaalilla tavalla innokas Rikupetteri. Rikuhan on ilmiömäinen rehunkäyttäjä, joten tässä jännitellään myös sitä, kuinka paljon herra pallostuu laidunkesän jatkuessa - nyt jo väkirehut on tiputettu käytännössä pois ja liikuntaa tehdään suunnitelmallisen säännöllisesti.

Olemme päässeet kaksi kertaa viikon sisään Seppo Laineen kouluvalmennukseen. Seppohan valmentaan Suontaan Kartanolla ihan meidän tallin vieressä, joten kulkeminen on onnistunut hyvin laitumelta - matkaa käpsötellään reilu vartti (tosin Rikun kanssa yleensä menomatkalla hieman pidempään, kun on niin paljon ihmeteltävää). Molemmilla valmennustunneilla on ollut meidän suhteen yhtenäinen teema - huomattavasti vähemmän kättä, enemmän jalkaa. Hevonen ensin suoraksi, sen jälkeen vasta taipumaan. Minulla on ollut aina vaikeuksia käteni kanssa, mutta koska tilanne on parantunut tosi paljon aiemmasta, on se ollut helppo unohtaa. Nyt kun kuuli suoraan sanottavan, että "Nyt on liikaa kättä. Älä vedä. Tasaisemmin. Kevyemmin. Ei noin rajusti." ja sen jälkeen tunsi hevosessa eron, kun se uskalsi jäädä luottamaan rauhallisempaan käteen, tajusi taas, kuinka paljon matkaa on.

Molemmilla tunnilla käsiteltiin samaa teemaa - sitä, että pohje on lävitse niin, että hevonen väistää sitä ilman, että käsi vetää niin ettei hevoselle jää muuta vaihtoehtoa kuin mennä sivulle. Sen sijaan hevonen menee sivulle, koska pohje niin pyytää. Kun mahdollisuus hevosen ohjaamiseen sivulle kädellä vietiin pois, tajusi, kuinka paljon enemmän jalkaa sitä oikeasti tähän hommaan tarvii. Se on muuten paljon enemmän kuin kuvittelisit.

Useampana iltana on istuttu piknikillä Rikun laidunnusta seuratan. Se on aika hypnotisoivaa.

"Mitä meille kuuluu, onko kaikki kohdallaan?"

Hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi: on. Mä olen muutamaan otteeseen pohtinut, että olisipa kiva kirjoittaa jotain, vaikka niin mahtipontisesti kaikki hyvästelinkin. Joten päätin tulla kertomaan, että mitä kuuluu ja samalla kiittämään kaikista ihanista kommenteista, joita sain viime postaukseen! Olen miettinyt aika paljon tuota vain kutsutuille lukijoille kirjoittamista, ja pidän sitä edelleen ihan hyvänä vaihtoehtona. Nyt kokeilen ehkä vähän tällaista välimuotoa - kirjoitan kaikille, mutta en ehkä ihan niin suoraan, kuin kirjoittaisin, jos kirjoittaisin rajatulle lukijakunnalle.

Riku muutti aivan huhtikuun lopussa uudelle tallille. Talli sijaitsee pari kilometriä kauempana meiltä, kuin mitä Aulanko, mutta ei voisi oikeastaan olla ympäristöltään erilaisempi - mitä Aulanko oli pieni keidas kaupungin reunamilla, hotellin ja kylpylän välittömässä läheisyydessä, niin nykyinen talli on aivan totaalimaalla. Pihassa kun istuu, kuulee lintujen laulua, tuulen huminaa, hevosten rouskutusta ja ehkä kaukaista traktorinääntä. Ja siinä se.

Riku muutti asumaan pihattoon, jossa sitä odotti minun vanha ylläpitohevoseni ajalta ennen Rikua, eli suomenhevosruuna Timo ja toinen suomenhevosruuna Ressu. Omaan mutkattomaan tapaansa Riku käveli tarhaan, kävi moikkaamassa kaverit ja oli kuin kotonaan. Olin odottanut, että Riku vähän pörisisi ja ihmettelisi tilannetta, mutta se oli alusta saakka täysin lunki. Taas hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset usein tekevät tällaisista asioista suurempia ongelmia, kuin mitä hevoset tajuavat niistä tehdä ;)

Rikun ensikosketus kaveriin pihatossa (Kuva ei muuten ole kovin imarteleva pihatosta, tämä on siis otettu pahimpaan mutakeliin :D)

"Aijaa täällä on heinää. Joo kyl mä pärjään."

Riku on aiemmin Aulangolla kesällä yöpynyt välillä tarhassa, mutta täytyy toki myöntää, että jännitin aivan hysteerisesti sitä, kuinka Riku pärjää pihatossa. Oppiiko se menemään sisälle suojaan, käyttämää omituista vesiautomaattia ja lepäilemään. Aikalailla turhaan olin näistä asioista huolissani - Rikun koko olemus kertoo siitä, että se on elämäänsä äärimmäisen tyytyväinen, ja juomassa näin sen heti saapumista seuraavana päivänä. Sitä ennen omistaja oli toki juossut ostamaan melassia sitä varten, että janoonkuolevaa eläintä elvytetään juomaan, mutta (onneksi) hysterisoin siis turhaan.

Itse olen nauttinut siitä, että tallilla on hiljaista. Sen jälkeen, kun on pitänyt hevostaan useamman vuoden lähes 50 hevosen tallilla, jossa on ratsastuskoulun tunteja 4-5 tuntia joka ilta, osaa arvostaa ihan eri tavalla sitä, että saa ihan rauhassa laittaa hevosensa kuntoon. Hevosia on uudellakin tallilla sen verran (noin 20), että seuraa kuitenkin löytyy niin puhumiseen, kuin maastoretkiinkin. Jos sattuu olemaan sosiaalisella päällä.

Puitteet ovat priimaa - pohjat kuivat, löytyy geopad -pohjainen maneesi ja kenttä, hevoset hoidetaan hyvin ja ovat joko vapaalla heinällä tai saavat korsirehut neljä kertaa päivässä. Ja etenkin: laukkamaastoja löytyy kilometritolkulla! Sen jälkeen kun on vuositolkulla hinkannut samaa (upeaa, mutta silti samaa) maastolenkkiä, tuntuu hienolta, kun saa vihdoin päästää kässärin irti ja antaa laukan viedä. Rikukin on nauttinut.

Maalaiset puurollaan

Näissä maisemissa kehtaa katsella näiden törökorvien välistä

Mä oon viihtynyt tallilla niin hyvin, että joinain päivinä käyn siellä kaksikin kertaa ihan vaan hengailemassa. Mun lempipikkupuuhaa on pihaton siivoaminen: siinä pääsee ajamaan avantia ja saa seurakseen pihattojen ihanat asukkaat. Mikäs sen parempaa hellepuuhaa!

Blondi löysi blondin - sisko ja Helmeri auttavat!

Rikun aamupäiväunia ei häiritse, vaikka joku nyt vähän Avantilla ajelee vieressä

Uudella tallilla pääsin myös toteuttamaan helposti unelmani siitä, että saan Rikun kunnon laitumelle. Aulangolla maatilaa on niin vähän, että jos haluaa hevosensa laiduntamaan, se pitää viedä muualle, mahdollisesti pois treeniolosuhteiden luota. Uudella tallilla laitumet ovat reilun kilometrin päässä, eli Riku pääsee toteuttamaan itseään hevosena ja minä saan parhaani mukaan yrittää torjua hänen laidunmahaansa aktiiviliikuttamisella. Oli muuten tyytyväinen hevonen, kun sen ekaa kertaa tuonne laskin!

Jottei ihan vain höntsäilyksi mene homma, niin ollaan me jatkettu treenejäkin. Koska muutettiin tosiaan meidän entisen ratsastuksenopettajan nykyiselle tallille, pitää meidän koulutreeneistä pääosin huolta Iida Hast. Mä itse käyn koulutunnilla kerran viikkoon, ja äiti sitten vielä lisää. Hyppäämässä on tarkoitus käydä edelleen Aulangolla, ja juuri tänään meille lisähuviksi muodostui maastoesteet. Suontaan kartanon (eli Laineen Sepon) maastorata on tuossa reilun kilometrin päässä, joten käpsäiltiin tänään Rikun kanssa sinne. Minä olen hypännyt viimeksi maastoesteitä joskus 15 vuotta sitten, ja Rikukin viimeksi nuorena poikana. Mä jännitin hirveesti, miten homma sujuu, mutta Seppo sai hyvin mua tsempattua. Riku yllätti mut täysin: se hyppäsi kaiken, mitä eteen laitettiin. Hypättiin harraste-tuttari -tason tehtäviä, eikä Riku kysellyt yhtään, meni vain. Mä hymyilin niin, että naama meinasi ratketa. Lopuksi hypättiin hauta pois varsinaiselta maastoestekentältä ja käytiin pulaamassa vesiesteessä. Myös veteen Riku meni hyvin.

Mä saan ehkä jossain vaiheessa joitain kuvia, nyt mulla on tarjolla vain yksi superhuonolaatuinen video - unohdin sanoa kuvaajalle, että mun puhelin pitäisi kääntää kuvaamista varten toiste päin, joten kuva on ihan onnettoman pientä. Tämä oli ihan ensimmäinen tehtävä, mitä hypättiin, muut esteet oli valitettavasti niin kaukana, että niistä ei saanut tätäkään vertaa selvää.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=ikLTvTBPIO4

Eipä meillä just nyt muuta, kuullaan taas! 

Hyvästit

Tämä kevät on osoittautunut minun ja Rikun osalta varsinaiseksi muutoksen kevääksi. Monta kertaa isoja asioita pyöritellessä on käynyt mielessä kirjoittaa niistä blogiin.

Mutta sitten toisaalta, olen nyt päättänyt suojella itseäni. Suojella siltä, että avoimuuttani, sitä, että olen kirjoittanut jaksamisestani ja sairaudestani tänne, käytetään hyväksi. En halua enää lietsoa tilannetta, jossa kuulen minusta puhuttaneen, että käytän vammaani tekosyynä kaikkeen, muunmuassa siihen, etten osaa ratsastaa, voi käydä töissä tai en jaksa kuten ennen. Erityisen kipeää tekee, kun näitä ihmisiä löytyy yllättävän läheltä, ei vain tuntemattomista.

Ihmiselle, joka ei muuta toivoisi, kuin saavansa taas olla kuin ennen, jaksaa kuin ennen, tehdä rakastamaansa työtä kuin ennen, se tuntuu uskomattoman loukkaavalta.

Päätin joskus, että bloggaan siihen asti, kun se tuntuu pääsääntöisesti kivalta. Nyt se ei valitettavasti enää tunnu. Tämä siis lienee yhden aikakauden loppu.

Voinnistani ja minun ja Rikun lähiaikojen kuulumisista voin ilolla kertoa seuraavaa: vointini on parempaan suuntaan, ja palaan näillä näkymin vihdoin syksyllä töihin! Rikun ja minun treenit sujuvat hienosti, ja tähän pariin kuukauteen on mahtunut monia onnistuneita esteratoja - muun muassa ensimmäinen 0vp 90cm!

Alla video Rikun iloisesta laukanvaihdosta reilu viikko sitten Jokimaan kisoissa :D

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=4wNnoWXi-wo

Ja se meidän ensimmäinen 0vp 90cm helmikuun lopulta:

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=fB42lv4eaN0

Ihanaa kevättä ja alkavaa kesää kaikille! Olen teille lukijoilleni ja blogiystävilleni niin kiitollinen kaikista kommenteista, keskustelusta ja tsempeistä, joita olen vuoden aikana saanut. On ollut voimaannuttavaa saada jakaa tämä aika teidän kanssanne.