maanantai 1. lokakuuta 2012

Viikonloppulöysäilyt

Lauantaina irrottelimme ja iloittelimme Rikun kanssa vesisateessa intervallitreeniä tehden. En tiedä, kummalla meistä oli hauskempaa - tai oikeastaan myöskään sitä, kumpi meistä oli treenin jälkeen hikisempi. Teimme vähän erilaisen intervallin kuin viimeksi, mutta periaate edelleen sama - alkukäynnit, alkuravit, alkulaukat, työlaukat (normaali laukka - reipas laukka - normaali laukka - reipas laukka), loppuravit ja loppukäynnit. Ja joka välissä välikäynnit 1-5min.

Sunnuntaina kävimme Rikun kanssa ihanassa puistometsässä kävelemässä lenkin. Riku oli kuin lentoon lähdössä metsässä, vaikka alkumatkasta selvästi tuntui kavioissa edellinen päivä.

Tänään Riku piti vaparin.

Suunnitelmista sen verran, että ilmoittauduin ensi viikonloppuna hyppäämään 70cm ja 80cm! Ihan hurjaa. Tuo 80cm on meidän seuran sennumestaruus, ja ajattelin nyt olla hurja ja uskaltautua kokeilemaan. Huomenna olisi tarkoitus hypätä vielä vähän rataa, eli jos huomisesta tulee katastrofi niin sitten perun sen, muussa tapauksessa yritän olla rohkea. 14.10. olevien JOKERAn kisojen luokat olivat myös ilmestyneet. Siellä on taas kaksi B-tason luokkaa (K.N. ja B:0) joten nyt pitäisi sitten vain päättää, että menenkö ne molemmat vai jomman kumman ja lisäksi A:n. A on A:1, joka vaikuttaa vaikealta. Tuntuu, ettemme ole vielä tuolla tasolla - Riku ei kanna itseään A:n vaatimalla tasolla ja tuossa ohjelmassa on lisäksi meille hankalan tuntuinen laukkaosuus ja lisäksi sekä pohkeenväistöt että kammoamani takaosakäännökset. Mitä enemmän tuota A:n ohjelmaa katselen, sitä varmempi olen siitä, että ei meistä kyllä vielä siihen ole. Tuo on kuitenkin huomattavasti vaikeampi kuin se reilu viikko sitten ratsastamani, joka sekin kaipaisi kyllä vielä paljon hiomista. Katsotaan sitä A:ta sitten ensi kaudella - tai omissa seuranmestaruuksissa, jos meillä järjestetään A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti