sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Jokeran kisat 27.7.

Tänään olikin erityisen hauska kilvanajopäivä. Mukaan pääsi Rikun lisäksi yksi meidän ihanista tuntijunista, eli Vili. Tallilta lähdettiin ihanan inhimilliseen aamupäiväaikaan. Ihana Ella oli edellisenä päivänä pessyt ja puunannut Vilin tyylikkääksi. Letittämisestäkään mun ei tarvinnut huolehtia, sen kuin letitin yhden suomipojan villin harjan.

Kisapaikalla ensimmäisenä oli vuorossa helppo C ja Vili. Täytyy kyllä sanoa, että harvoin on niin paljoa naurattanut kuin siinä vaiheessa, kun luin perjantai-iltana tuota C:n ohjelmaa ja tajusin ilmoittaneeni mut ja Vilin ohjelmaan, jossa on KAIKKI keskiaskellajit. En edes tiennyt, että sellaisia C-tasoisia ohjelmia onkaan...

Vili käyttäytyi ensimmäisissä oman tallin ulkopuolisissa koulukisoissaan kamalan hyvin. Vili oli hyväntuulinen, positiivinen ja innoissaan kaikesta. Kouluaidat vähän jännittivät ja ohjaustehostinta olisi välillä tarvittu, mutta noin muuten sai kyllä olla iloinen näin mahtavasta kisakaverista. Onhan se kyllä aikamoinen katseenkääntäjä ;) Prosentteja ohjelmalla, jossa tiet olivat vähän niin ja näin, laukka loppui liian aikaisin eikä aina ihan noussut siinä missä piti, ja keskiaskellajeista sai vain haaveilla, saatiin kerättyä kasaan 57,609%. Tavoite saavutettiin - saatiin hyväksytty tulos, eikä edes jääty vikoiksi.

Rikun kanssa me startattiin FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma. Tämä olikin mule ihan uusi ohjelma, olen aika varma, etten ole sitä ikinä kisoissa ratsastanut. Oli ohjelmana tosi kiva ja sujuva, tykkäsin kyllä. Siitä puuttu kaikki varsinaiset helpon A:n tekniset jutut, pohkeenväistöt ja takaosakäännökset. Niitä olisi ollut nyt hauska päästä kokeilemaan, kun hevonen oli  näin hyvän tuntuinen.

Verkassa kaikki tuntui hyvältä. Verryttelin mahdollisimman vähän, ajatuksena vain päästä radalle hyväntuulisella hevosella. Radalle mennessä fiilis oli meillä molemmilla hyvä. Ja sellaisena se jatkuikin. Rata oli kaikenkaikkiaan hyvä. Ainoat 5,5 arvosanat tulivat keskilaukoista, jotka tosiaan eivät oikein ympyrällä lähteneet. Noin muuten paperissa oli paljon 6,5 ja perinteisesti keskikäynnistä seiskaa. Tuomari kaipasi rataan samaa kuin minä - sitä viimeistä silausta, jäntevyyttä, asioiden ratsastamista kunnolla loppuun.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän meidän suoritukseen, joka toi meille 62,609% ja mun henkilökohtasen ennätyksen helpon A:n prosenteissa. Oli ihana olla kerrankin tuomarin kanssa samaa mieltä! ;)

Ravilävistäjällä piti myödätä ohjalla.
Istunta vähän lepattaa, mutta Riku on tomerana
Niin siis mites se rata meni... Riku poseeraa sillä aikaa kun mä pohdin.
Vieläku kuski olis suorassa niin...
Lepattava kyynärpää, en kaivannut sinua. Mene pois.
Vastaista laukkaa
"Näittekste?!?!!" :D

Herra Cool - kaikki käy!



 





torstai 24. heinäkuuta 2014

Kun tuuppari löysäsi nutturaa

Olen ratsastajana aika määrätietoinen. Sillä tavalla, että minun hevoseni viikkoaikataulu suunnitellaan tarkasti ennakkoon. Tätä edellyttää toki myös se, että koska hevostani myös vuokrataan, on minun velvollisuuteni omistajana pitää langat käsissä ja huolta siitä, että se pääsee myös sännöllisesti maastoon, hyppäämään ja saa kevyempiä päiviä. Viikkoaikataulusta ei lipsuta fiiliksen mukaan. Jos Rikun "lukkarissa" lukee, että tehdään kouluratsastusta kentällä, niin silloin tehdään kouluratsastusta kentällä. Ratsastajakin löytää motivaationsa yleensä jossain vaiheessa. Hevonenhan on aina äärimmäisen motivoitunut työntekoon, se on sillä tavalla työnarkomaani, että jos saisi itse päättää, tekisi varmasti töitä monta kertaa päivässä. Monta tuntia kerrallaan.

Maanantaina minulla luki kalenterissa, että Riku tekee kouluratsastusta kentällä. Lauantaina olimme estekisoissa ja sunnuntaina maastossa, joten hevosen vire oli kohdallaan. Puin päälle saappaat ja laitoin Rikulle koulusatulan. Menin kentälle. Keventelin. Vilkuilin vähän puomeja. Päätin, että voin alkuverryttelyssä verrytellä myös puomeilla. Riku ylitti ravipuomeja innoissaan. Tein kontrolliharjoituksia - puomien välillä käyntiin, ennen puomeja käyntiin, laukannosto heti puomien jälkeen jne. Riku tuntui hyvältä ja innokkaalta. Lopuksi keventelin kentällä. Siirsin käyntiin ja katsoin kelloani. Kauhistuin, sillä aikaa oli mennyt vasta 40 minuuttia. Lisäksi olin edelleen vähän järkyttynyt siitä, että minun aikataulussani luki "kouluratsastusta" ja olin jättänyt sen huomioimatta. Pohdin, mitä tehdä. Vielä ehtisi tehdä koulutreenit. Vähän avoa ja sulkua ja vastalaukkaa ja ja ja...

Ja sitten annoin pitkät ohjat. Kävelin pari kierrosta ja lähdin tallille päin. Matkalla annoin Rikun syödä vihreää. Ja pohdin, että ei me kuoltukaan. Vaikka piti tehdä kunnon koulutreeni, ja tehtiinkin vain puoli tunteja puomeilla. Salama ei vielä iskenyt päähän eikä Kyra hyökännyt kulman takaa muistuttamaan, että vain päämäärätietoisella treenaamisella saadaan tuloksia.

Valehtelisin, jos sanoisin, että jäi hyvä fiilis. Jäi vähän sellainen olo, että huijasin. Sillä tavalla se jäi kaivelemaan, että kokemuksesta on nyt pitänyt puhua monen ihmisen kanssa. Kertoa, että minun piti mennä koulua, mutta meninkin vähän puomeja ja vein hevosen talliin. Ihmiset katsovat pitkään ja kysyvät jatkoa odotellen, että "Niin mitä sitten?". Olen tässä nyt itsekseni pohtinut, että niin, mitä sitten. Ei kai mitään. Kunhan ei jää tavaksi. ;)

Eilen Kati hypytti mua ja Rikua kentällä. Tehtiin kolmen esteen (välit 21 ja 21) linjalla harjoitusta. Ensin ravissa ja laukassa niin, että esteet olivat puomeina, ja jokaisen molempien esteiden väliin tehtiin voltti. Sitten puomit nostettiin n. 60cm pystyiksi ja tehtiin edelleen voltit väliin. Mulla oli voltin jälkeen aina välillä vähän ongelmia siinä, että en nähnyt et äisyyttä ja jäin kaarteesta vähän nyppäämään ja sitten esteelle lähetin liian kaukaa. Hypyt tulivat vähän laakana sen takia. Onneksi sain sitä korjattua muutaman epäonnistuneen kerran jälkeen hyvin. Esteet nostettiin n. 80cm korkeiksi ja tulin linjaa niin, että hyppäsin ykkösen ja kakkosen, sen jälkeen kaarsin isolle ympyrälle ja hyppäsin vielä kakkosen ja kolmosen. Lopulta tulin vielä linjaa suorana niin, että ykkönen ja kolmonen olivat noin 80cm ja kakkonen vielä vähän isompi, ehkä 90cm. Oikeaan kierrokseen oli huomattavasti helpompi mennä ja vaikuttaa. Vasemmassa kierroksessa Riku kaatui kaarteessa vasemman jalan päälle aika paljon, joten ykköselle ei askel löytynyt, ja jouduin ratsastamaan ykkös-kakkos -välin eteen ja taas ottamaan kakkos-kolmos -välissä kiinni aika paljon, koska kakkoselle tuli järjestään aika isoja hyppyjä.

Olin tosi tyytyväinen meidän estetreeneihin. Kati sanoi, että homma näyttää tosi erilaiselta kuin viime kesänä, mun oma kehonhallinta on parantunut paljon, enkä häiritse hevosta enää niin paljoa. Lisäksi olen itse menossa esteistä ylitse, vaikka joku etäisyys onkin huono. Paljon on hommaa edessä, mutta paljon on jo tehtykin.

Kuvituksena Jonna Lintuselta saamiani kuvia Riksun kisoista, kiitos Jonna!

Pieni leijona <3

Jee! (Hyppäänpä mä valtavia esteitä!)


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Riihimäki 19.7.2014

Tänään oli vuorossa tämän kesän jännin päivä! Lähdimme Rikun ja Rikun tallikaverin kanssa kohti Riihimäen ravirataa ja seuraestekisoja. Olin ilmoittautunut 70cm ja 80cm luokkiin ja jännitys oli jo herätessä tietenkin käsinkosketeltavissa.

Aamulla oli kyllä oikein mukava suunnata tallille varttia vaille kahdeksaksi, kun lähtö oli puoli yhdeksältä. Koulukisoja varten olisi pitänyt tulla puoli seitsemäksi... Rikulle siis aamuheinää eteen, nopea harjaus ja tavarat autoon. Ihanan helppoa koulukisojen puunauksen, letityksen ja kaikenmaailman pöyhötyksen sijaan.

Yhdeksän jälkeen olimme Riksussa. Käväisin kansliassa, otettiin Riku ulos kopista ja lähdin itse harjoittelemaan rataa. Sen jälkeen heppa kuntoon ja verkkaamaan. Verkka sujui ihan hyvin, ei mitään erityistä. Otin vain muutaman hypyn, pystyä ja okseria toiseen suuntaan niin, että kaksi hyvää hyppyä pystylle ja yksi kohtalainen okserille, ja toiseen suuntaan sitten juuri ennen radalle menoa yksi hyppy okserille.

Sitten vaan radalle. Yritin ajatella reipasta, etenevää laukkaa, mukana seuraavaa kättä ja pohkeiden pitämistä kiinni. Ykkös-kakkoslinja hyvä. Kolmos-neloslinjalla meinasi oma hermo vähän pettää kun Riku vilkaisi nelosesteen alla olevaa porttia. Siitäkin selvittiin, kun pohje oli kiinni. Linjan jälkeen tuli mielestäni koko radan hankalin tie, eli tie sarjalle. Tässä piti yrittää muistaa, ettei kääntyisi nelosen jälkeen liian reippaasti. Itse käännyin vähän liian nopeasti ja laukka ehti hieman kuolla kaarteessa. Sarjasta kuitenkin selvittiin ja sen jälkeen olikin vuorossa eniten jännittämäni este - aalto. Olin käynyt sen jo ennakkoon näyttämässä, kun epäilin, että sen kanssa voisi olla ongelmia. Turhaan epäilin hevostani, yli mentiin pohkeen tukemana hyvin varmasti. Seiskalle lähdettiin kaukaa, mutta olin siihen valmiina, joten se ei yllättänyt. Perusradan viimeinen este oli kasi, josta lähdettiin uusintaan. Uusinnan rataan olin kauttaaltani tyytyväinen. Tein ne tiet, mitkä olin suunnitellutkin. Tiesin, ettei niillä kärjessä olla, mutta minulle oli tärkeämpää saada sujuva rata ja ehtiä keskittyä jokaiseen esteeseen erikseen.

Seiskakympin rata, että saa tuosta mun selostuksesta jotain selvää ;) Radan on tehnyt Aki Ylänne.

Ekalta tokalle

Sarjastakin selvittiin

(Kuskia) Pelottava Aalto

Harmi, että tää on tärähtänyt :D Radan vika este, katsokaa Rikun ja mun ilmettä! Mä oon niin iloinen, että selvisin hengissä, että heitin jalatkin metrin irti helpotuksesta...



Hitaimpana nolla/nollana kunniakierrokselle, tuplanollalla sai tästä luokasta valkoisen rusetin

Kuin iloisena!

Palkintojenjaon jälkeen Riku lähti syömään vihreätä hetkeksi ja mä siirryin nesteytyksen pariin ja opettelemaan 80cm rataa.  Siinä oli seiskakympin tapaan useita linjoja, ja koko rata oli mukavan looginen ja sujuva ratsastaa.

Verkkaan sain ihanan Koutsin auttamaan. Tuki tuli tarpeen, koska Riku tuntui verryttelyssä aika väsähtäneeltä. Koutsi oli tyynen rauhallinen ja totesi minun paniikinomaiseen kysymykseeni, että mitä teen, kun tuntuu, ettei Riku jaksa, että mun pitää nyt auttaa sitä vuorostani. Tukea sen ratkaisuja ja ratsastaa riittävän hyvässä tahdissa, jotta etäisyydet helpottuvat. Näillä ajatuksilla lähdin radalle.

Ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että se oli paras rata, mitä olen ratsastanut ikinä. Ehdin miettiä teitä, mutta silti ratsastin riittävän napakasti ja päättäväisesti. Ja todella niin, että tuin meidän yhteisiä ratkaisuja pohkeella - jos oltiin vähän kaukana, ei se mitään, mä tuin pohkeella, jos tultiin vähän lähelle - ei se mitään, mä odotin hyppyä ja tuin loppuun saakka. Ja ensimmäistä kertaa ikinä näin radalla etäisyyksiä. Upea rata, upea hevonen. Kääntäessäni perusradan viimeiselle esteelle (sarjalle - nyt sain korjattua sen edellisen luokan ratsastusvirheenkin) mietin, että toivottavasti ei nyt putoa, kun tämä on niin kivaa! Eikä pudonnut. Jälleen tuplanolla. Vähän jäi harmittamaan, että en tokavikalla ollut ihan reitin tasalla. Rusetti jäi siitä kiinni, kun en kääntänyt tarpeeksi nopeasti, mutta oikeasti en ole kyllä jaksanut siitäkään itselleni mutkuttaa - mitä väliä rusetilla kun me tehtiin Rikun kanssa yhdessä noin hieno rata! Lopullisissa tuloksissa olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita.

Sarjalla

Keskittymistä

Olipa kerrassaan mahtava päivä! Ja ihana katsella näitä kuvia mun hevosesta, kun se on jokaisessa korvat hörössä ja selvästi ihan kamalan tyytyväinen itseensä. On se kyllä silkkaa kultaa tuo eläin.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Lainahevosilla

Tänään oli heppatytön onnenpäivä. Aamupäivällä ajelimme ystäväni luokse Mäntsälään moikkaamaan hänen hevostaan. Paavo on ihan loistava vanhempi herrasmies. Loistavan korkea myös!

Pääsin ratsastamaan myös Paavolla. Paavo oli tosi miellyttävä ratsastaa. Toimi istunnalla tosi hyvin, oli hyvin miellyttämisenhaluinen eikä tuntunut selästä niin kamalan isolta. Kuvia katsellessa koon todella huomasi. Ja toki myös niistä liikkeistä, oli jokseenkin tuskaa välillä tuo istuminen :D Tosi ihana hevonen!

Pohdin, että miten ihmeessä tänne pääsee...

Lopputuloksena onnellisesti puuhun kammettu apina

Laukka oli isoa

Ja ravi vielä suurempaa - varsinkin lävistäjän lopuksi kun yritti tehdä vähän keskiravintynkää

"Oon mä hengissä, hymyilen vielä!"

Tyytyväinen ratsastaja

Tyytyväinen Jättiläinen
Kiitos ihanalle Marille kun sain tulla moikkaamaan sun hevosta ja sain ratsastaakin sillä! <3

Illalla menin vielä ratsastuskoulun tunnille. Ratsukseni olin pyytänyt loistavaa Viliä, meidän erittäin erikoiselta näyttävää eesti/toriristeytystä. Tarkoitus oli kokeilla, olisiko meillä mahdollisuutta selvitä helpon C:n asioista niin, että voitaisiin käydä sellainen pyllertämässä kisoissa, joissa odottelua on tulossa paljon - seurakisoissa, joissa minä menen Rikulla A:n ja vuokraaja C:n.

Vili toimi kuljettimena vallan mainiosti. Raskaasta rakenteestaa huolimatta Vili on yllättävän kevyt ja miellyttävä ratsastaa. Loistavan luonteensa takia Vili tekee paljon aloittelijoiden tunteja, joten tietynlainen pohkeiden herkistely oli tarpeen. Erityisen paljon ongelmia oli oikean pohkeen kanssa - se ei tuntunut vain menevän lävitse. Tämän takia myös suoruudessa oli ongelmia. Parani kuitenkin huomattavasti loppua kohti. Kyllä me vaan kisoihin suunnataan!

Valkovalas lähdössä totiseen koulutreeniin

torstai 17. heinäkuuta 2014

Paluu perusasioihin

Sunnuntaina pääsin takaisin ihanan hevoseni selkään. Lähdimme maastoon kolmen hevosen porukalla. Tavoitteena oli mennä kevyt lenkki kaikissa askellajeissa. Maastokaveri oli tästä eri mieltä ja kuumui laukassa niin paljon, ettei laukkaamisesta tullut mitään. No, "kostoksi" tehtiin sitten kunnollinen 1,5 tunnin peruskuntolenkki lähinnä kävellen. Oli ihana päästä harjailemaan Rikua, takaisin talliarkeen noin muutenkin ja erityisesti tietenkin Rikun selkään!

Maanantaina meidän tallilla oli Piia Pantsun valmennukset. Mä en tällä kertaa ollut hyppäämässä, kun ajattelin, että se olisi liian kova paikka sen jälkeen kun olin ollut viikon poissa Rikun selästä. En viitsi edes yrittää huijata, ettei olisi harmittanut kun katselin, mitä muut hyppäsivät ;) Ensi kesänä sitten taas. Koska kenttä oli koko pituudessaan käytössä lähes koko päivän, kävimme taas iltapäivällä ukkoskuurojen välissä maastossa samalla porukalla kuin eilen. Tällä kertaa jätimme suosiolla kolmannen askellajin ratsastamisen meitä hurjemmille, ja sen sijaan käytimme kahta ensimmäistä. Mutta käytimme huomattavasti sunnuntaista vähemmän askellajia nimeltä "sivuloikka" tai "pystyynhyppy ja uparit". Rauhallinen tunnin maasto.

Tiistaina olin pyytänyt Suomessa vierailevan ystäväni, Hippologiblogin Katin pitämään minulle ja kaverilleni tuntia. Pyysin hikistä vääntöä ja sitä todella saimme! Olin vähän jutellut Katille niistä ongelmista, joita koen tällä hetkellä ratsastuksessani olevan, ja Kati oli hienosti ottanut niistä kopin ja saimme juuri sitä mitä kaipasimme. Perusratsastusta. Pohkeeseen ja pidätteeseen avusta reagoiva hevonen, suoruus, asetus, taivutus, tahti, muokattava muoto. Tällaisia asioita haimme ja niitä todella saimme! Riku oli alkuun todella vahvan tuntuinen edestä, mutta samalla hidas jalalle. Ei tarvita siis Sherlockia päättelemään, että ongelmahan ei missään vaiheessa ollut se, että Riku ei vastaa pidätteiseen. Ongelma on se, että se ei kunnioita jalkaa. Nopeilla, napakoilla siirtymisillä treenasimme siis reaktiota nopeammaksi ja minä yritin pitää huolta, että jätin hevosen kantamaan itsensä sen sijaan, että kannan sitä. Ja yhtäkkiä Rikun ratsastettavuus parani ja kaikki tuntui toimivan. Miten mä onnistuisin omassa ratsastuksessani palaamaan tehokkaasti tähän ajatukseen perusteista, joiden pitää olla kunnoss? Paljon sain ajateltavaa. Tunnin aikana vaihtelimme muotoa aika paljon - työskentelymuodosta lähelle kisamuotoa, matalasta selkää venyttävästä muodosta jälkeen ylös ja niin edelleen. Upeaa oli huomata, että Rikun kanssa näitä muodon vaihteluita pystyi aika kivuttomasti tekemään. Asia, mistä ei olisi voinut haaveillakaan vielä vähän aikaa sitten!

Eilen kävimme Rikun kanssa estetunnilla. Tunnilla oli aika paljon pieniä ratsastajia, jotka vielä harjoittelivat hevosen perushallintaa, joten varsinaisesti hyppäämään ei lopulta päästy kamalasti. Riku kuitenkin suoritti kaikki tehtävät hyvin ja mukavalla asenteella. Lopuksi hyppäsin pientä, ehkä noin 70cm korkeaa rataa. Kaikki etäisyydet löytyivät Koutsin avulla suhteellisen helposti, ja olin jopa hieman yllättynyt siitä, että mulla aina välillä on sellainen olo, että näen etäisyyden ja osaan toimia sen perusteella. Uutta ja erilaista, ja antaa kyllä paljon uutta esteratsastukseen, kun ei vain suhaa tolppien väliin ja toivo parasta :D

Lauantaina toivotaan parasta, silloin nimittäin vuorossa estekisat. Pitäkää peukkuja!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Reissussa


Kuusi päivää pois tallilta. Tämä oli mun henkilökohtainen ennätys sen jälkeen, kun Timo tuli mulle ylläpitoon alkutalvesta 2011. Oli yllättävän hauskaa ja yllättävän helppoa olla muualla kuin tallilla - siitä kiitos erityisesti mun loistaville varahoitajille, eli Lauroille. Tiesin, että Rikusta pidetään maailman parasta huolta, ja minuun otetaan heti yhteyttä, jos jotain tapahtuu. Kiitos.

Viikko ilman hevosia, mitäs siihen sisältyi? No, ajatustyötä tulevasta.  Kisataukoa tuli pohdittua. Päätin, että nyt mennään fiiliksen mukaan. Se fiilis sanoi, että perun osallistumiseni lähellä oleviin aluekisoihin. Sen sijaan ilmoittauduin seuraestekisoihin ensi viikonlopuksi ja seurakoulukisoihin parin viikon päähän. Seurakoulukisoissa on myös Rikun vuokraajalle luokka - mikäs sen mukavampaa.

Mun ratsastuksellinen itsetunto on niin pohjamudissa, että nyt tarvitsisin kipeästi onnistumista. Sellaista tunnetta, että mä en ole ratkaisevasti huonompi ja kiusaa mun hevostani yrittäessäni kouluratsastaa. Nyt on sellainen olo, että en saa tehtyä mitään oikein.

Puuh. Kyllä tämä tästä. Ajan kanssa. Nyt lomakuvia!



Kalajoella parhaassa seurassa

Kesämies-Kelpo

Ranuanjärvellä yöuinnilla


Riisitunturilla vaeltamassa

Ihanat naiset tunturilla

Kiutaköngäs Oulangalla ja korvapusu

Pieni Karhunkierros

Pieni Karhunkierros

Pieni Karhunkierros

Pieni Karhunkierros
Päätettiin, ettei pysähdytä kertaakaan ABC:lle. Onnistui. Tässä kahvitauko Kalajoella kahvila Seilissä.


Riisitunturin läheisyydessä Korpihillassa palkkarina vaelluksen jälkeen vohvelia ja skumppaa. Aah.















sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Must love kouluratsastus

Tänään lähdettiin porukalla kahden hevosen, kahden ratsastajan ja yhden groomiin joukolla road tripille kohti Korpilahtea. Aamulla heräsin neljän maissa letittämään, ja tuli meinaan hienoimmat letit, jotka olen koskaan letittänyt! Kuvaa en tietenkään tajunnut ottaa...

Kisapaikalle oli siis rapea 150 kilometrin ajomatka. Kisapaikalla kaikki toimi hienosti, parkkiinohjauksesta erittäin tehokkaaseen tulospalveluun asti. Loistavat kisajärjestelyt!

Ensimmäisenä oli Lauran ja Ronin vuoro. Ratsastaja ei koutsausta juuri tarvinnut, verryttelystä asti näki, että nyt lähtee. Harmi vain, että ratsastaja unohti radan - ei kerran, vaan kaksi ;) Siitä huolimatta toinen sija, upeaa Laura!

Lauran radan jälkeen napattiin Riku ulos autosta ja mä lähdin verkkaamaan. Verkassa olin itse vähän hakoteillä, kuumuus tuntui ahdistavalta ja jouduin monta kertaa tekemään liukupysähdyksiä kun tuntui, että koko ajan oli joku alla. Pidätteet eivät koko verkan aikana oikein menneet lävitse, enkä osannut tehdä asialle mitään.

Ei siis ihme, ettei radasta jäänyt lapsille juuri kerrottavaa. Sen lisäksi, että ratsastin molemmat ravivoltit väärään kohtaan (miksei niitä vihelletty?), vastalaukka oli onnetonta räpellystä ja Riku kulki osan ajasta pää pystyssä jännittyneenä kun joutui olemaan "ihan yksin" (viereisellä radalla oli tauko ja kaverit kaukana). Ansaitut heikot prosentit siis.

Radan jälkeen kokosin itseni, menin verryttelemään ja ratsastin. Ja siitä radalle. Pohkeenväistöt olivat huonot, takaosakäännökset jäivät heikoiksi, mutta muuten ohjelma oli siisti, rikkeetön ja hyvällä energialla. Alkutervehdykseen (laukasta seis) tullessa mietin, että woah, näin hyvää pysähdystä en ole koskaan laukasta tehnyt!

Summataan rata siis vaikka tähän ekaan tuomarikohtaan:
C-tuomari: 7,5. Suora. Hyvä pys.
H-tuomari: 5,5. Lepuuttaa oik. takajalkaa.

Siis en kestä tätä lajia :D Ihan näin suuria eivät piste-erot ihan joka kohdassa olleet läpi radan, mutta toinen tuomari arvioi meidän suorituksen reilun 60% ja sinisen rusetin arvoiseksi, toisen mielestä taas ansaittiin rapiat 53 prosenttia. Siis herranjumala. VIISKYTÄKOLME prosenttia??? Sehän on melkein ei-hyväksytty...

Tätä tämä on tämä laji. Nyt pidetään vähän hermolepoa. Ensin käyn viikon reissulla ja sen jälkeen treenataan. Tästä päivästä sisuuntuneena (ja vähän masentuneena) peruin kaikki tulevat kisat ja päätin keskittyä ihan vaan treenaamiseen. Tällaisia tuloksia ei enää lähetä hakemaan.

Siis viiskytäkolme prosenttia???

Pääasia on kuitenkin, että Riku liikkuu taas puhtaasti, eli on päässyt arkova kavio -ongelmastaan yli. Ehdinhän mä tässä neljä vuorokautta panikoidakin ;)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Hysteerinen omistaja ja lainahevosia

Tällä viikolla olen ratsastanut erityisen vaihtelevasti - olen oman hevoseni lisäksi päässyt kiipeämään kahden muun hevosen selkään. Ja molempien kanssa olimme ihan töitäkin tekemässä, ei vain ja ainoastaan humputtelemassa.

Maanantaina Rikulla oli ensimmäinen tarhailuvapaa pitkään aikaan. Riku oli viime viikolla vähän vaisu, liittyen luultavasti näiden raikkaiden kesämonsuuneiden aiheuttamaan tarhanpohjaan - liukas, ja polvea myöten kuraa. Siellä kun tarhakaveri vähän juoksuttaa, ei tarvitse enää punttia ratsastajan kanssa nostella. Riku oli kuitenkin koko viime viikonkin hyvillä mielin töissä, ja ratsastettavuudeltaan läpi viikon ihan super. Mutta tosiaan, sen verran vaisu, että päätin antaa ihan vapaan päivän.

Aina välillä keskustelen tallikavereideni, valmentajieni ja opettajieni kanssa vapaapäivistä. Lähinnä siitä, että tarvitseeko aikuinen hevonen niitä. Periaatteessa olen sitä mieltä, että aikuinen, työhönsä motivoitunut ja vaihtelevasti liikkuva hevonen ei varsinaisia vapaita tarvitse. Jos siis vapaapäivällä tarkoitetaan sellaista päivää, jolloin ei ratsasteta (tai ajeta). Rikulla on siis viikoittain yksi päivä, jolloin käydään vain metsässä kävelemässä. Se on se Rikun "vapaapäivä". Sen sijaan hevosen taluttamista en ole koskaan ymmärtänyt, paitsi tietysti kipeän hevosen kohdalla. Jos minä haluan lähteä taluttamaan, talutan koiraani. Hevosen kanssa harva meistä saa käveltyä vieressä niin reippaasti, että se vastaisi reippaan selästä kävellyn lenkin tehoa. Omasta kuntoilusta se toki käy - mutta kuten sanottu, sitä varten on koiria. Paitsi niillä joilla ei ole, hehheh.

Rikulla on aina välillä, erityisesti ennen kuin Rikulla alkoi käydä vuokraaja, vapaapäiviä. Ne päivät olivat sellaisia, etten ehtinyt tai pystynyt tulemaan tallille. En ottanut niistä stressiä. Enkä käynyt tallillakaan niinä päivinä - sen takiahan minulla on hevonen täysihoidossa. Joku hoitaa minun puolestani, jos en kerkiä. Mikään pieni talutuslenkki ei korvaa liikutusta, joten en edes yritä ostaa kiireisinä päivinä itselleni parempaa omaatuntoa sellaisella. Silloin kun ei kerkiä, ei kerkiä. Hevonen jää kyllä henkiin. Ja saattaa jopa nauttia päivästä ilman omistajansa naamataulua.

Taisin päätyä tähän jorinaan sitä kautta, että olin puhumassa maanantaista, jolloin en siis edes hakenut tarhasta omaa hevostani, mutta sain ratsastaa meillä tuntihevosella, Ronilla. Roni on 18-vuotias puoliverinen, joka on tehnyt uransa valtavia esteitä ylittäen, ja on nyt ollut pari vuotta käytössä meidän ratsastuskoululla osaavimmilla ratsastajilla. Olen viimeksi mennyt Ronilla joskus talvella, ja sen jälkeen kun selvisin siitä shokista, joka syntyi kun kiipesin istumaan lähes 180 senttimetrin korkeuteen, oli kaikki ylämäkeä siitä lähtien. Roni oli talveen verrattuna huomattavasti suorempi ja helpompi ratsastaa. Todella kevyt, tosin takajaloistaan helposti hidas, mutta nöyrä ja upea. Teimme paljon laukannostoja (ajatus ylämäkeen - tuli sieltä muutama kohtalainen), suoristamista, keskiravia (tosin keventäen - ei ollut mulla toivoakaan pystyä istumaan!) ja lopuksi vielä hulluttelumielessä vähän sarjavaihtoja. Ei nyt todellakaan mitään tyylipuhtaita, mutta kolme vaihtoa joka kolmannella onnistui! Tuollaisia herkkuja ei pääse kokeilemaan kovin usein, niin piti ottaa kaikki irti osaavasta hevosesta.

Eilen taas kiipesin oman hevoseni tarhakaverin, suomenhevosruunan selkään. Oli paljon kotoisampi olo kuin korkeuksissa istuessa ;) Tämän herran kanssa teimme noin 45 minuutin tehokkaan treenin. Hevonen oli ihan loistava, yritteliäs, hyvällä motivaatiolla hommissa ja innoissaan kaikesta, mitä keksin pyytää. Ratsastusharrastuksen reunaehdot tosin piti tehdä alussa hyvin selviksi - niin kuin esimerkiksi se, että kulmia ei ole tarkoitus katkaista hyvää hetkeä ennen kulmaa, ympyrällä tulisi asettua menosuuntaan ja laukka nousee avusta, ei niin, että ensin meinataan kaatua omiin jalkoihin innostuksestaan ja ryykätään ravin kautta. Kun nämä asiat oli selvitetty, sujuivat harjoitukset hyvin. Aivan mahtava hevonen.

Oma hevoseni oli samaan aikaan kentällä pyörimässä, tarkoitus oli käydä pieni maastolenkki kentällä vääntämisen perään. Riku kuitenkin alkoi vähän epämääräisesti könkätä, ja minä tietenkin kauhistuin. Suuntasimme takaisin tallipihalle ja otimme siinä vielä ravia. Asiantuntijaraati (Kiitos Krista!) totesi hevosen könköksi, mutta ei löytänyt könkköydelle syytä. Riku oli kengitetty juuri ennen lähtöä, joten vaihtoehtoja on nyt muutamia:

1. Rikun herkät, tarhan lillussa pehmenneet kaviot ovat ottaneet nokkiinsa kengityksestä.
2. Joku naula painaa herra herkkävarpaan kaviossa.
3. Kaviopaise
4. Muu syy X

Kaviot eivät ole kuumat, eikä pulssia tunnu erityisen kovasti mistään koivesta. Riku ei myöskään onnu mitenkään selvästi, on vain pikkuisen jäykkä.

Tänään siis kävin selässä sen verran, että totesin liikkeen hivenen omituiseksi. Täytyy toivoa, että menisi nyt vaan ajan kanssa ohitse, huomiseen lupasin odottaa hysteriani kanssa.

On sanomattakin selvää, että minä kuvittelen jo pahinta, toisiksi pahinta ja kolmanneksi pahinta skenaariota. Olen jo pohtinut, että onko Riku liian tuhma käytökseltään maskottihevoseksi, jos siitä ei enää käyttöhevosta tule. Ja kaikki tämä sen takia, että hevoseni on hieman epäpuhdas liikkeessä. Miten nämä ihmiset jaksavat minua? :D

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kun maalaiset Laaksolle lähtivät...

... ja ostivat uuden kisahuovan. Siinä päivän kohokohdat.

Fiilikset Laaksolta palatessa olivat todella maassa. Mielessä pyöri koko kisaharrastuksen lopettaminen, ja siirtyminen pelkästään valmentautumaan. Mä pyörin koko ajan tän mun harrastukseni kanssa sillä rajalla, että rahat ovat joko a.) loppu tai b.) pian loppu. Tämän kun yhdistää siihen, että vaikka minusta tuntuu, että esimerkiksi viime kesästä on menty valovuosi eteenpäin, silti tulokset ovat heikompia kuin viime kesänä. Puksutin aikalailla tasan vuosi sitten Lohjalla aluetason helppo A -tason radasta pikkuisen reilut 56% ja päätin silloin, että menen seuraavan kerran kisaamaan aluetasolla A:ta, kun tiedän, että prosentit ovat korkeammat. Vuosi sen jälkeen käyn hakemassa uudestaan 56% aluetason helposta A:sta.

Korpeaahan se. Minusta tuntuu, että olen ratsastajana parantunut hurjasti, hevoseni on kehittynyt ja saan sen nykyään esitettyä paremmin. Mistä sitten kiikastaa?

Listataanpa:

1. Ongelmat eivät ole samoja kuin vuosi sitten. Viime vuonna sain palautetta puutteellisesta työnnöstä takaa ja ongelmista peräänannon kanssa. Näistä ei ole tällä kaudella kuulunut palautetta, mutta...

2. Koska ratsastan nykyään hevostani huomattavasti "isommassa" askeleessa, jossa joudun käyttämään paljon energiaa siihen, että istuntani pysyy kasassa, en ehdi valmistella liikkeitä riittävästi. Taivutukset, asetukset jne. jäävät puutteellisiksi. Perusratsastusta siis!

3. Olen jostain syystä aloittanut jo kertaalleen loppuneen, turhauttavan jännityksen uudelleen. Rasittavaa.

No, mutta vertaillaanpa vähän kuvia tähän, ja analysoidaan niiden kautta.

Riihimäki 16.6.2013


Lohja 29.6.2013

Lohja 29.6.2013

Porvoo 11.5.2014

Porvoo 11.5.2014

Laakso 28.6.2014

Laakso 28.6.2014
No niin. Eli tämän näytteen perusteella todettakoon, että sitten viime kesäkuun ratsastaja on löytänyt a.) ohjansa ja b.) istuinluunsa. Mukavia löytöjä molemmat.

Porvoon ja Laakson kuvat otin vertailtavaksi erityisesti sen takia, että Porvoossa hevonen liikkui joo huomattavasti paremmin (kun kuski ratsasti!), mutta huomaatteko, mitä puuttuu noista Laakson kuvista? No, fiittaava vasen käsi! Porvoon kuvista kauhistuneena tein oman suoruuteni kanssa äärimmäisen paljon hommia, ja tulos näkyy.

Kukaan muu ei näistä varmaan erota sitä toista muuttunutta asiaa, joten sanotaan se nyt ihan itse ääneen: kesäkuun aikana tuli harrastettua 79 tuntia liikuntaa ja syötyä vähän vähemmän. Tulos näkyy vaa'assa ja ryhdissä. Ainakin mun silmiin ;)