sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Aluedebyytti: yksi puomi ja yksi hylky

Viikko sitten sunnuntaina ratsastin ensimmäistä kertaa aluetason   kakkostason estestartin. Tai oikeastaan kaksikin. Lähdimme Rikun kanssa Urjalaan Suomenhevosten Kummajaisiin hyppäämään. Jännitys oli läsnä oikeastaan koko kisapäivän, mutta tällä kertaa ehkä kuitenkin hivenen paremmin hallittavissa, kuin vielä vähän aikaa sitten estekisoissa. Riku on nyt jäänyt laitumelle oleilemaan täksi kesäksi, koska selvästi siellä nauttii olostaan aivan hirveästi. Ratsastaessa virtaa on riittänyt riittävästi, eli ilmeisesti poika saa siellä levättyä tarpeeksi. Näihinkin kisoihin siis lähdettiin suoraan laitumelta.

Olimme paikalla huippuajoissa, sillä mukana ollut hevoskaveri hyppäsi 70 sentin luokan, jonka jälkeen oli 1-tason luokkana 80cm, jonka jälkeen oli sitten 2-tason 80cm, johon osallistuin. Riku hengaili kaikessa rauhassa kopissa siihen asti, kunnes päätin ottaa sen ulos juuri ennen kuin menin itse kävelemään rataa. Radalla oli muutamia itseäni ihmettäneitä teitä - ensin käännös ykköseltä kakkoselle. Ykkönen oli asetettu hieman koko rata leikkaa -tyylisesti lävistäjälle, ja siitä piti kääntyä ns. väärään suuntaan kakkoselle. Myös tie esteeltä numero viisi kutoselle oli sellainen, että siinä piti olla tarkkana - rytmikkäämpi reitti olisi mennyt toiseen suuntaan. Tuossa kohdassa katsoin muutaman ratsukon kohdalla, että kalliit maali/lähtölinjojen kamerat oli sijoitettu aika uskaliaasti, kun useammalla ratsukolla oli vähän kommunikaatiokatkosta sen suhteen, mihin ollaan menossa. Hyppyjä tuli ensimmäiseen vaiheeseen 10 (yksi sarja) ja toiseen vaiheeseen vielä 6 lisää.

Radan kävelyn jälkeen siirryin ensimmäisen ratsukon aloittaessa verryttelemään. Verryttelin kaikessa rauhassa ravissa ja laukassa ja otin muutaman hypyn. Olin valmis. Tässä vaiheessa tukijoukoistani tultiin sanomaan, että kai muuten huomasit, että siellä on kellojen kanssa ongelmia ja vasta ratsukko numero seitsemän menossa radalle. No, en ollut huomannut, luulin, että olisi kohta jo minun vuoroni. Käveltiin siis Rikun kanssa hyvä tovi, sitten otettiin vielä pari hyppyä ja mentiin odottelemaan vuoroa.

Rata oli ihan hyvä. Riku ei ollut mitenkään superinnoissaan, mutta reagoi apuihin oikein hyvin ja aina, kun ehdin itse ratkaista tilanteen, se kuunteli minua hyvin. Minulla oli hieman hankaluuksia ylläpitää tahtia, osittain johtuen siitä, että Riku oli hivenen tahmainen, ja lisämaustetta toi se, että rata ei ollut niin sujuvasti rakennettu, kuin mitä olen tottunut hyppäämään. Kakkosesteelle otettiin puomi kun unohdin tasapainottaa kaarteessa tarpeeksi, ja vikaan hyppyyn tultiin pohjaan kun tein turhaan painetta kohti aaltoa. Hölmönä kuvittelin, että koska se oli usealle hevoselle mörköeste, se olisi sitä myös Rikulle. Ei ollut, ratsastaja vain sotki rytmin. Radasta löytyy alta video.




Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=44wvjC_ZlcU


Ysikympin rata oli yhtä pitkä kuin kasikympin, mutta sujuvammaksi suunniteltu. Siinä oli jälleen 10 hyppyä ensimmäisessä vaiheessa ja kuusi lisää toisessa. Toisen vaiheen viimeinen este oli hauska "vaihtoehtoeste", eli esteeseen oli liputettu pysty ja muurinlaatikot vierekkäin, ja ratsastaja sai päättää, kummat hyppää.

Ysikympin  radalle tullessa Riku oli vähän väsähtäneen oloinen, enkä saanut sitä ihan kunnolla hereille. Ykköselle tuli kuitenkin ihan hyvä hyppy, kakkosena olleelle laineelle puskin taas vähän liikaa - ylitse kuitenkin. Kolmosena oli sarja, jolle Riku lähti ihan oikeasta paikasta vähän kaukaa, minä kuitenkin odotin pikkutikkausaskelta esteen eteen, ja en päässyt hyppyyn mukaan. B-osalle Rikukaan ei sitten ihan autopilotilla jatkanut, kun ratsastaja oli mukana kuin Mikki Hiiri merihädässä. Uusi lähestyminen ja sarjasta yli. Nelos-vitoslinjalta otettiin neloselta puomi mukaan, mä ehkä unohdin siinä vähän ratsastaa niin hyppy lähti liian laakana. Vitonen taas oikein hyvin. Kutos-seiskalinjalla meinasin eksyä, mutta löysin opaskoiran ja takaisin tielle. Kun siinä tyytyväisenä siihen, että este löytyikin, unohtauduin matkustelemaan ja samalla jalka jäi irti. Kasille pysähdyttiin siis myös ihan eteen, mä luulin viimeiseen asti, että Riku suostuu siitä kiipeämään yli, joten pysähdys tuli niin yllätyksenä, että melkein tipuin. Kampesin itseni takaisin ja hyppäsin esteen. Tuloksena siis hylätty.

Kun kysyttiin, harmittaako, niin on helppo tietenkin vastata, että harmittaahan se. Harmittaa, että tein noin tyhmiä ratsastusvirheitä ja jätin hevosen yksin. Olen kuitenkin tosi onnellinen siitä, kuinka paljon me ollaan yhdessä kehitytty - nyt mä uskallan ratsastaa kohti estettä, vaikkei hevonen ole äärimmäisen innokas tai menossa. Mua ei enää pelota. Sen huomaaminen on ihan uskomattoman hienoa.

Kysyin kotimatkalla autossaolijoilta, että "Saako olla tyytyväinen, vaikka tulos on hylätty?". Saa olla kuulemma. Ja niin mä olenkin. Viikon päästä kokeillaan uudestaan hommaa Tuomarinkylän Estejusseissa, katsotaan miten ratsastaja pysyy maailman parhaan suomipullan selässä silloin.







Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=1qGqTZsLRk4

Tässä muuten eräälle kommentoijalle kuva liivini "sisälapusta" :)

torstai 9. kesäkuuta 2016

Laitumelta koppiin ja kisoihin - Stable Parkin harkkariestekisat

Tiistaina testailtiin Rikun kanssa ensimmäistä kertaa kisaamista ns. suoraan laitumelta. Lähitallilla Stable Parkin upeissa puitteissa oli esterataharjoitus, johon päätettiin suunnata. Taluttelin Rikun siis vartin matkan laitumelta tallille ja siitä suoraan koppiin. Rikun ilme oli ihanan innokas: "Mihin tällä kertaa mennään?".

Ajomatka Stable Parkiin kesti reilut parikymmentä minuuttia, ja paikan päällä suuntasin maksamaan lähtöni samalla kun Riku otettiin ulos kopista maisemia ihmettelemään. Juuri meneillään olevasta 50 sentin luokasta opettelin simppelin seitsemän esteen radan ja vaihdoin kuulumisia hetken. Rikulle kamat päälle ja äitin kanssa poika kävelemään siksi ajaksi, kun kävin kävelemässä oman ratani. Tällä kertaa korkeusvaihtoehdot olivat 50cm, 70cm, 80cm, 100cm ja 110cm. Hyppäsin tällä kertaa vain 80cm, koska 70cm tuntuu tällä hetkellä tosi matalalta, ja metri taas - no, liian metriltä ;)

Verkassa Riku tuntui oikein hyvältä. Se oli sopivasti jalan edessä, mutta ei mitenkään erityisen reipas. Kun pyysin reaktiota eteen, sain sen. Kun pyysin takaisin, Riku tuli takaisin. Hypyt olivat myös varsin onnistuneita, kerran kämmin lähestymisen viuhkaokserille, kun jäin itse tuijottamaan estettä edelleen miettien, että mites tällaiselle esteelle ratsastetaan, kun olisi pitänyt jo mennä...

Lähdin luokassa toisena, joten sain jäädä suorittavan ratsukon ajaksi radalle. Esteissä oli alla muurilaatikoita, porttia ja vesimattoa, mutten mitenkään erityisesti näyttänyt niitä, koska Riku ei yleensä ole mitenkään erityisen kiinnostunut erilaisista esteistä. Halusin myös näin harkkareissa harjoitella sitäkin, ettei aikaa ole aina näyttää kaikkia "pelokkeita".

Rata sujui varsin mallikkaasti. Ykkösellä ihan kiva hyppy, kakkoselle nypin turhaan vähän pohjaan, mutta ihan kohtalainen hyppy kuitenkin. Kolmosokserille kiva iso hyppy, josta jäi kaarteeseen hetkeksi ristilaukka - kolmos-neloslinja kuitenkin hyvä. Sarjaan tiesin ratsastaa vähän ajatuksella eteen, koska väli oli pidempi kuin mitä yleensä tunnilla hyppään. Se sujui kuitenkin hyvin. Kutos-seiska - ei ongelmia. Rata tuntui todella helpolta ratsastaa, eikä missään vaiheessa tullut mitään hätäahdistusta. Rytmi parani loppua kohden.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=X-YW0JvoIfQ

Koska kyseessä oli rataharjoitus, sai radan ratsastaa halutessaan samalla korkeudella uudestaan. Yksi ratsukko meni välissä, jonka jälkeen hyppäsin itse vielä muutaman hypyn - ihan vain sen takia, ettei äskeinen ollut sattumaa. Nyt rata lähtikin sujumaan hyvässä rytmissä, ja lopetin nelosesteen jälkeen tyytyväisenä. Hieno hevonen.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=_AyB1vZgADw

Koska kyseessä oli arvostelu A.0.0, Riku ansaitsi hienosta työstään rusetin. Ja omistaja ainakin hetkellisen mielenrauhan - myös laitumelta käsin voi treenailla.


Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että minulla on päällä jotain uutta. Ostin maastoestetreenejä varten itselleni turvaliivin. Kävin Valjas-Kolmiossa keskustelemassa vaihtoehdoista, ja Jaana ehdotti, että tilaisin sovitukseen Horse Comfortin uuden turvaliivin. Tilattiin, kokeilin ja ihastuin! Liivi on niin kevyt, ettei sitä edes huomaa päällä. Liivissä on edessä muutama "panssaripala" ja selkäosa on tehty moottoripyörävarusteissakin käytetystä D30-materiaalista. Tämä materiaali on pehmeä käytettäessä, mutta kovettuu iskusta - ja iskun jälkeen pehmenee taas, joten liivi ei siis ole kertakäyttöinen.

Liivi ei ole varmasti turvallisin mahdollinen, koska se jättää mm. hartiat ja kyljet täysin ilman suojaa (niiden kohdalla on vain kangas), mutta se ei häiritse ratsastaessa lainkaan! Itse muistan vanhan Racesafen turvaliivini jääneen mm. satulan takakaareen kiinni ja aiheuttaneen niin vaaratilanteen - tämä ei ole missään vaiheessa tiellä. Liivi on hyväksytty kotimaan kenttäkisoissa, joten päätin kokeilun perusteella ostaa sen itselleni. Nyt se on ollut minulla käytössä maastoesteiden lisäksi myös rataesteillä ja maastossa, koska se tosiaan on niin mukava, ettei sen käyttö haittaa lainkaan.



Liivin kokoa säädellään sivun vetoketjuilla, paloja voi siis ottaa pois ja lisätä. Kätevää! Hyvin pienet aikuiset varmasti mahtuvat myös lasten malliin.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Laidunpohdintaa ja suoraa puhetta valmennuksessa

Uudella tallilla Rikulla on mahdollisuus laiduntamiseen. En olisi ikinä voinut kuvitella, millainen onni sydämeni täyttää, kun saan katsella Rikua laiduntamassa hevosystävänsä kanssa. Se tunne on aika kokonaisvaltainen, sellainen rauha - "näin sen kuuluu ollakin".

Treenaamisen ja laiduntamisen yhdistämistä on tullut siis nyt mietittyä paljon. Laitumet ovat tallilta sellaisen reilun vartin kävelymatkan päässä, ja sinne kuljetus on tietenkin omistajan heiniä. Hevoseni saisi siis laiduntaa myös päiväseltään, mutta käytännössä se vaatisi sitä, että ajaisin aamulla tallille, veisin hevoseni laitumelle ja ajaisin illalla uudestaan hakemaan hevosen pois. Tähän edestakaisin ajeluun ei kyllä totu ajatuksena pää, eikä se tunnu järkevältä millään muutenkaan. Riku on siis toukokuusta asti elellyt pihatossa ulkona 24/7, joten nyt olisi ajatuksena kokeilla, miten treenaaminen ja kisaaminen onnistuu laitumelta käsin.

Jotenkin olen nyt taipunut jopa ajattelemaan, että jos se ei suju, niin sitten se ei suju ja kisojen annetaan sitten olla. Tänä kesänä oli muutenkin tarkoitus vähän höllätä tahtia, joten jos hevosen kaikki energia menee ruohon muuttamiseen kakaksi, niin sitten kisaillaan vähemmän. Tähän mennessä kuitenkin treeneissä on ollut mukana ihan normaalilla tavalla innokas Rikupetteri. Rikuhan on ilmiömäinen rehunkäyttäjä, joten tässä jännitellään myös sitä, kuinka paljon herra pallostuu laidunkesän jatkuessa - nyt jo väkirehut on tiputettu käytännössä pois ja liikuntaa tehdään suunnitelmallisen säännöllisesti.

Olemme päässeet kaksi kertaa viikon sisään Seppo Laineen kouluvalmennukseen. Seppohan valmentaan Suontaan Kartanolla ihan meidän tallin vieressä, joten kulkeminen on onnistunut hyvin laitumelta - matkaa käpsötellään reilu vartti (tosin Rikun kanssa yleensä menomatkalla hieman pidempään, kun on niin paljon ihmeteltävää). Molemmilla valmennustunneilla on ollut meidän suhteen yhtenäinen teema - huomattavasti vähemmän kättä, enemmän jalkaa. Hevonen ensin suoraksi, sen jälkeen vasta taipumaan. Minulla on ollut aina vaikeuksia käteni kanssa, mutta koska tilanne on parantunut tosi paljon aiemmasta, on se ollut helppo unohtaa. Nyt kun kuuli suoraan sanottavan, että "Nyt on liikaa kättä. Älä vedä. Tasaisemmin. Kevyemmin. Ei noin rajusti." ja sen jälkeen tunsi hevosessa eron, kun se uskalsi jäädä luottamaan rauhallisempaan käteen, tajusi taas, kuinka paljon matkaa on.

Molemmilla tunnilla käsiteltiin samaa teemaa - sitä, että pohje on lävitse niin, että hevonen väistää sitä ilman, että käsi vetää niin ettei hevoselle jää muuta vaihtoehtoa kuin mennä sivulle. Sen sijaan hevonen menee sivulle, koska pohje niin pyytää. Kun mahdollisuus hevosen ohjaamiseen sivulle kädellä vietiin pois, tajusi, kuinka paljon enemmän jalkaa sitä oikeasti tähän hommaan tarvii. Se on muuten paljon enemmän kuin kuvittelisit.

Useampana iltana on istuttu piknikillä Rikun laidunnusta seuratan. Se on aika hypnotisoivaa.