perjantai 27. kesäkuuta 2014

"Miksi sä valitset sen vaihtoehdon, että ratsastat huonosti?"

Olen lähiaikoina saanut aika paljon oivalluksia ratsastuksen parissa. On jotenkin pysäyttävää saada oppia tästä ihanasta lajista lisää erityisesti silloin, kun oppimiseen liittyy joku oma ajatus - niin, että valmennuksessa kuulee jotain ja sen saa yhdistettyä omassa päässään niin, että siitä saa ratsastukseen oikeasti jonkun sellaisen aidon tunteen, josta on apua.

Olin pari viikkoa sitten Piia Pantsun valmennuksessa, jossa Piia puhui siitä, että jokainen etäisyys on ratsastettava. Ei ole reilua hevosta kohtaan, jos ratsastajalla ei ole suunnitelmaa etäisyyden suhteen. Alkeisestekurssin jälkeen ei ole enää sallittua "ratsastaa tolppien väliin ja toivoa parasta" vaan ratsastajalla on oltava suunnitelma. Hän ottaa myös vastuun omasta suunnitelmastaan - jos hänen suunnitelmansa ei toimikaan (eli etäisyys epäonnistuu), ei se ole hevosen vika. Etäisyyksien ratsastamista on kuitenkin harjoiteltava. Jos yrität ratsastaa etäisyyttä, ja epäonnistut, opit (toivottavasti jotain). Opit jotain rytmistä, omasta hevosestasi, laukasta, siitä miltä epäonnistunut etäisyys näyttää muutaman askeleen päästä. Jos sen sijaan ratsastat esteelle ilman suunnitelmaa, voi olla, että hevonen onnistuu ilman sinua hypyssä. Tai sitten ei. Kummassakaan tapauksessa et opi mitään.

Kouluratsastukseen tämä ajatus kääntyi minulla niin, että aina pitää muistaa ratsastaa ja esittää liike. Miettiä suunnitelma ja yrittää ratsastaa liike mahdollisimman laadukkaana esiin. Suurimmasta osasta helppo B ja A -tasoisia liikkeitä selviää ilman suunnitelmaa, "ratsastellen". Joskus lopputulos voi näyttää hyvältä. Jopa paremmalta kuin silloin, kun oikeasti keskityt ratsastamaan ja teet suunnitelman. Silti, silloin kun teet suunnitelman ja ratsastat, opit myös epäonnistuessasi jotain. Itselläni ongelma näkyy usein tavalla, jota kutsun "yliratsastamiseksi" eli paineistan Rikua liikaa. Jos sorrun yliratsastamaan, opin kuitenkin jotain. Opin jotain hevosestani, ajoituksesta, paineesta tai jostain. Jos sen sijaan ratsastelen liikkeen lävitse, ei oikeastaan ole väliä, onnistuuko vai epäonnistuuko se - en opi mitään.

Eilen tehdessäni viikonlopun kisoja varten viimeisiä säätöjä, minulta kysyttiin hyvä kysymys: "Miksi sä valitset ratsastaa liikkeen huonosti, kun sulla on vaihtoehto ratsastaa se myös hyvin?".

Niin, siinäpä kysymys. Tänään valitsin vähän niin kuin molemmat - kisoissa ratsastin verkan hyvin ja tehokkaasti, radalla unohdin taas kaiken. Onneksi jokainen päivä tuo uuden mahdollisuuden oppia tässä lajissa paremmaksi.

No, totuuden nimissä en ollut ainoa, joka siellä radalla kukkui tyhjää. Riku löi täysin yllättäen liinat kiinni täydestä liikkeestä kun valjakkokentällä olleet muovinauhat alkoivat lepattaa. Taidettiin molemmat olla yhtä ratsastelumoodissa.

Huomiseksi yritän hakea hyvää, rentoa ja päättäväistä mieltä. Jännitän huomisia Laakson kisoja ihan liikaa ja pelkään vähän sortuvani yliratsastamaan.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Onko väärin haluta ratsastaa omalla hevosellaan?

Seurasin taannoin hevostalli.netin palstalla käytyä kiivassanaista (este)suomenhevosiin liittyvää keskustelua. Keskustelussa (tai kädenväännössä, alatyylisessä pilkkaamisessa - kyllähän te palstan tunnette) oli muun ohella se, että erään ratsastajan tulisi antaa ratsastamansa hevonen "ammattilaiselle", jotta se pääsisi "näyttämään mihin pystyy". Keskustelu tuntui minusta absurdilta muun muassa siksi, että kyseinen ratsastaja oli itse henkilökohtaisesti tuonut hevosen sille tasolle, jolla se on. Se oli kommentoijien mielestä käsittääkseni ihan sallittua. Mutta sen jälkeen, kun hevonen osoittaa erityistä taitoa lajiin, se pitäisi siirtää ammattilaiselle. Ajatus oli tällaisen täydellisen amatööriratsastajan mielestä aika karu. Jos ratsastan hevosta tasolla x, ja hevosesta ei ole sen enempään, saan ratsastaa sillä. Jos siitä on, minun pitää alkaa maksaa jollekin toiselle siitä, että hän ratsastaa sillä, jotta hevonen pääsee näyttämään kyntensä lajissa. Entä jos ei halua?

Entä jos haluaakin itse ratsastaa sillä omalla hevosellaan, oppia ihan itse omista virheistään, kehittyä yhdessä hevosen kanssa? Entä jos minulla onkin tavoite joskus ratsastaa hevoseni arvoisesti? Entä jos minulle on kisatuloksia tärkeämpää se matka, jonka teen yhdessä rakkaan ystäväni kanssa? Ammattilaiselle Riku olisi yksi ratsu muiden joukossa. Minulle se on ainoa oikea ratsu maailmassa tällä hetkellä.

Eräs tuttu kysyi minulta vähän aikaa sitten, että olenko ajatellut antaa Rikun ratsastettavaksi ammattilaiselle joskus joihinkin kisoihin. Olin vähän hölmistynyt ajatuksesta. Miksi antaisin? Selitys oli kyllä järkeenkäypä - tällä hetkellä suomenhevosten koulukärjessä olevat hevoset ovat lähes järjestään ammattilaisten alla. Rikussa on potentiaalia - ehkä jopa sinne kärkeenkin asti. Olenko itsekäs, kun ajattelen, että minulle riittää mainiosti se, että näen, minne asti meistä on yhdessä? Tiedän ostaneeni hienon hevosen. Sen tietääkseni en tarvitse 70% koulupaperissa, kun kuskina on ollut ammattilainen. En päätynyt Rikuun vahingossa, se on minun unelmahevoseni.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei minulla olisi tavoitteita. Niitä on. Ensimmäinen on vihdoin jossain vaiheessa puhkaista se 60% aluetason helpon A:n radalla. Toinen voisi olla vaikka osallistua aluemestaruuksiin. Kilpailla kansallisia suomenhevosten luokkia. Sinä haaveena, jota on hankala sanoa ääneen, on utopistinen ajatus osallistumisesta suomenhevosten koulumestaruuksiin. Toteutumisennusteesta ei ole tietoa. Voi olla, että emme tule ikinä rikkomaan edes 60% rajaa helpossa A:ssa aluetasolla. Jos niin on, niin sittenhän se on niin. En usko, että Rikua haittaa, ettei se pääse niin usein kunniakierroksille, kuin se pääsisi osaavan kuskin kanssa. Rikun arki kulkee aika pitkälti tarhakavereiden kanssa leikkimisen, heinän syömisen ja leipäpalojen kerjäämisen ympärillä. Luultavasti siitä ei ikinä tule sitä hevosta, joka mainitaan hevostalli.netin palstalla, kun kysellään hienoja suomenhevosia. No, nyt huijasin. Onhan se jo mainittu. Ostettuani Rikun, ilmestyi muutama kirjoitus siitä, kuinka hieno hevonen menee pilalle osaamattoman, lihavan perunasäkin kanssa.

En tiedä, onko Riku mennyt minulla pilalle. Toivon, ettei ole. Totuus on kuitenkin se, että vaikka hevoset valitsevat varmasti sielunkumppaninsa niin kuin ihmisetkin, niitä voi myös rahalla ostaa. Ja minä ostin itselleni kuutisensataa kiloa onnea.

Olen aika varma, että ei, ei ole väärin haluta ratsastaa omalla hevosellaan.



Hyvää juhannusta!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kisoja ja Pantsun valmennus

Nyt on todella tunnerikkaan, työntäyteisen ja rankan toukokuun jälkeen vihdoin opettajat vapautettu kesäkeskeytykselle. Mä olen nyt lomaillut viikon, ja täytyy kyllä sanoa, että jos meillä olisi ns. "normaalit lomat", en kyllä jaksaisi työtäni... On tämä sen verran rankkaa tämä irroittautuminen. Mutta silti siis rakastan työtäni, enkä haluaisi tehdä muuta. Kai mä tykkään elää vähän reunalla jaksamiseni kanssa ;)

Rikun kanssa on nyt puuhailtu mahdollisimman monipuolisesti kaikkea mahdollista parin viimeisen kuukauden aikana. On maastoiltu, hypätty ja puskettu sitä kouluakin. Käyty niin este- kuin koulukisoissa ja nautittu ratsastuksen tuomista fiiliksistä. On tehnyt hyvää.

Toukokuun puolen välin jälkeen koitti odotettu ja pelätty Piia Pantsun valmennus. Olen monena kesänä uhonnut, että haluan itsekin tuonne hyppäämään, ja nyt sitten lopulta menin. Osallistuin töitteni takia vain ensimmäisenä päivänä, joka on perinteisesti ollut ns. puomi- ja kavaletti + pikkuestepäivä.

75 minuutin puristus 30 asteen helteessä oli kova pätkä hevoselle. Ja toki ratsastajallekin, mutta ratsastaja enemmän sääli hevosta... Teimme reippaan alkuverryttelyn, jossa Piia katsoi kykyämme säädellä hevosen laukkaa. Lisäksi teimme hieman sulkutaivutusta ympyrällä sekä vasta-asetusta. Kouluratsastaja pääsi loistamaan ;) Tämän jälkeen hyppäsimme ympyrällä noin tuhat kertaa harjoitusta, jossa toisella puolella oli ristikot, joiden väliin tuli lyhyet kolme askelta ja toisella puolella ristikot, joihin tuli venyttäen kolme. Näitä välejä siis muunneltiin ja yritettiin löytää sopiva tahti. Tehtävä oli, kuten olin aiemmilta tunneilta katsonut, yllättävän haastava! Riku suoriutui tehtävästä muuten hyvin, mutta meidän yhteinen vinoutemme näkyi hyvin ajoittain väärään kulmaan ajautumisena ja silloin myös siinä, että pelkän sujumisen sijaan jouduin ratsastamaan välejä, jotta saimme oikean askeleen. Tätä ympyrää tulin ehkä n. 20-30 kertaa kokonaisuudessaan. Ja oli meinaan vaahdossa hevonen sen jälkeen... Tämän jälkeen muu ryhmäni jatkoi vielä kokonaiselle radalle, mutta minä säälin hevosta (ja vähän itseäni, meinasin meinaan pyörtyä ahdistuksesta), ja pyysin Piialta lupaa hypätä vain yhden linjan. Hyppäsin sitten pysty-okseri -linjan. Riku oli sen verran pohkeen takana, että olin tyytyväinen, että päädyin hyppäämään vain tämän yhden linjan. Valmennuksia on tulossa tänä kesänä vielä kaksi kaksipäiväistä, eli kyllä mä kerkiän ;)

Alla video pätkästäni, sekä Piian kommentteja lopuksi. Kuuluu myös mun onneton piipitys huonosta tasapainosta, johon ihana tuttu raati kuvaajan vieressä vastaa reippaasti että "Seliseli", kuten videollakin kuuluu. Kiitos :D Piia kuitenkin sanoi mulle vielä valpan lopuksi, että ongelma mun esteratsastuksessa on ainoastaan mun korvien välissä (kun nyt siis puhutaan tästä ihan matalalla harrastetasolla hyppäämisestä), ja sitä mun pitäisi seuraavaksi treenata. 




Kisoissakin on tosiaan käyty.

11.5. kävimme aluekoulukisoissa Porvoossa, jossa tosiaan tuomareillä oli B:ssä hyvin erilaiset näkemykset Rikusta. Riku hevosena jakaa mielipiteitä, samoin minä ratsastajana. En tiedä, minkä verran minun ylipainoni vaikuttaa - esteettiseltähän se ei tosiaan näytä kun tällainen pullukka ratsastaa. Yritetään tehdä sille asialle jotain ;)

Helppo B:n rata oli mielestäni ihan kelpo. Ei todellakaan mikään tajuntaaräjäyttävän upea, mutta ihan ok. En jotenkin saa sitä omaa fiilistäni koottua enää noille B:n radoille. Mä olen niin fiilispainotteinen ratsastaja, että mun on hankala ratsastaa ilman sitä omaa tsemppiäni. Helppo A:n rata oli aika kaoottisesti ratsastettu - unohdin radan kerran, vastalaukka pukitettiin rikki ja keskilaukka pukitettiin vaihdoksi. Siitä huolimatta osa pätkistä näytti aika hyvältä. Myöhemmin kun katselin paperiani, ennen laukkaohjelman rikkojen alkamista huonoin numero oli 6 ja siellä oli jopa seiskaa! Siis minulla, Helppo A -tasoisessa aluekisojen ohjelmassa! Huhhuh. Ilman rikkoja sijoitus olisi heilunut lähellä. Meno näytti kuvissa ja videolla paremmalta kuin kaikessa kaoottisuudessaan selkään tuntui.

Mahtavia ja upeita kisakuvia sain Miljan hovikuvaajalta Pekka Pietikäiseltä, valtavan suuret kiitokset!

Pohkeenväistöä


Jos joku ei arvannut, niin tää olis se keskiravi :D Eih en kestä tota mun takakenoa!




25.5. matkasimme lähitallille yhdistettyihin kisoihin, joissa siis puksutin B-merkin ja hyppäsin 80cm radan.  Jännitin tulevaa estekoitosta niin kamalasti, että koko kouluosuus meni ihan vain ajeluksi. Tuomari oli harvinaisen positiivinen ja palkitsi ajeluni kuitenkin huikeilla prosenteilla - reilut 68%. Huhhuh. Yksi huonoimmin ratsastamistani radoista. Positiiviset kommentit tulivat siirtymisistä ja keskiaskellajejen jälkeen tapahtuneista kokoamisista. Voittajan viedessä sinivalkoista kotiin huimalla 75 prosentilla, tällä suorituksella irtosi sija 3./15.

Kouluosuuden jälkeen odoteltiin esteosuutta ja panikoitiin. Yritin kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla keksiä, miten minun ei olisi ihan pakko mennä hyppäämään. Lopuksi kuitenkin sain itseni sisuunnutettua ja selkään. Esteverkka meni yhtä surkeasti kuin minulla aina - muutamaan esteen yli ilman mitään ajatusta. Hevosta sentään muistin kehua, kun se suoritti hienosti, vaikka ratsastajan ajatukset olivat ihan muualla. Sitten vaan radalle. Esteet näyttivät valtavilta, mutta jotenkin siellä radalla niitä ei sitten enää katsellut. Reipasta laukkaa ja yli. Muutamalle esteelle toin tosi huonosti, mutta Riku selvitti ne silti. Lopulta vasta uusinnan viimeinen este oli sellainen, josta Riku ei enää selvinnyt minun tuodessa sen siihen todella lähelle, ja se tuli alas. Mutta mä selvisin 12 hypyn radasta tasolla 80cm! Huippua! Yhdistetyissä tuloksissa olin lopulta kolmas, eli pronssia tuli.

1.6. kävimme pyörähtämässä aluekoulukisoissa Takkulassa. Riku oli ensimmäisessä verkassa jotenkin todella kummallinen, en saanut ratsastettua sitä ollenkaan avuille. Ja silloin kun ei suju, mä menen jotenkin ihan kuoreen, enkä kykene tekemään mitään. Lopulta päätin, että katson vain pari rataa alle ja otan vastaan, mitä tulee. Tämä päätös oli varmaan aika järkevä, koska yhtäkkiä omaa vuoroa odotellessa verkkapäädyssä palaset loksahtelivat kohdalleen ja Riku oli taas oma itsensä - vastaanottavainen ja iloinen. Radalla ratsastaja teki kaiken mahdollisen ryssiäkseen tilanteen - unohdin radan kerran ja noin muutenkin ratsastin huonoja teitä. Hevonen sen sijaan sai palautetta "valloittavasta luonteestaan". No, onhan se kyllä iloinen ja reipas ja täydellinen! Nippanappa jäätiin sijoitusten ulkopuolelle prosenteilla 61,196. Ilman unohdusta olisi rusettia pukannut, mutta mitäpä siitä. Nyt vaan ratsastaja radanopettelukurssille!

Helppo A:n rata oli mielestäni hyvä. Tasainen, laadukas ja energinen. Saimme lopulta raavittua kasaan prosentteja hieman yli 57, mutta tuomaroinnin tiukkuudesta kertoo varmaan jotain se, että tässä ilman rajoituksia avoimessa helpossa A:ssa vika sija meni 59 prosentilla. Itse olin rataan ja hevoseen supertyytyväinen.

Nyt vietämme muutaman viikonlopun kisataukoa. Urheilu jatkuu Piia Pantsun valmennuksessa viikon päästä, ja kisojen osalta sitten juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna ainakin Kummajaisissa. Nyt tosin oli Helsinkiin ilmestynyt ihana suomenhevosille avoin A, joten voi olla, että toinen Kummajaispäivä vaihtuu siihen. On noita B:n ratoja jo niin paljon päästy jumppaamaankin.