keskiviikko 26. elokuuta 2015

Superreissu Killerille 22.8.

Lauantaina meillä oli vuorossa reissu Jyväskylään Killerin raviradalle. Aamulla kamoja paketessa (onneksionneksionnneksi lähtö oli vasta kymmeneltä tallilta!) kuului useammin kuin kerran "Ollaan me kyllä hulluja", milloin kenenkin suusta. Reissuun lähtivät siis minä ja Riku, Laura ja Roni sekä ihanat Stella ja Ella hoitajiksi. Itse pääsin kisa-aamuna ihanan helpolla, koska Ella suostui letittämään Rikun, ja minä sain keskittyä siihen, että kaikki kamat pakkaantuivat mukaan.

Reissu Jyväskylään sujui ihmeellisen nopeasti yhdellä vessa/jätskitauolla höystettynä. Hevoset myös matkustivat rauhallisesti ja olimme perillä hyvissä ajoin. Hevoset ulos kopista, ja mahdollisimman varjoiseen paikkaan syömään vihreää. Kisapaikalla oli tukahduttavan kuuma, erityisesti verryttely- ja kisa-alueella koska mitään varjoa ei ollut. Tiesin, että Riku ja kuuma ilma eivät oikein sovi toisilleen, joten yritin pitää sitä varjossa mahdollisimman kauan ennen varsinaista suoritusta. Onneksi Rikun juottamiseen on nyt vihdoin löytynyt keino myös kisapaikoilla. Otan kotoa mukaan tuttua pellava/greenline -sekoitusta, johon lisään elektrolyyttiä ja suolaa kisapaikalla, ja keitän sen löysäksi velliksi. Näin saan ennen suorituksia ja niiden välissä vähän nesteytettyä Rikua. Suoritusten jälkeenhän se juo ihan vain vettäkin, ennen suorituksia pitää keksiä kaikkia kepulikonsteja.

Varsinaiselle verryttelyalueelle pääsi kolme ratsukkoa suorittavan lisäksi, mutta raviradan takasuoralla oli hyvin verryttelytilaa. Riku oli yllättävän terävänä ja pohkeen edessä koko verryttelyn ajan. Minä itse olin meinannut pyörtyä nestehukkaani edellisenä päivänä Miljan valmennuksessa, joten se, että hevonen ja kuski olivat samaan aikaan hereillä, oli ihana ja tervetullut yllätys. Ensin ratsastettiin luokka helppo A kenttäkilpailuohjelma nro 6, ja päätin jo verryttelyssä, että nyt en kanna hevostani metriäkään, nyt jätän sen kevyeksi ja pohkeen eteen.

Radalle mennessä fiilis oli todella hyvä. Valitettavasti minulla ei ole tästä radasta kriteekkejä, koska huomasin vasta kotimatkalla, että kukaan ei ollut huomannut napata niitä mukaansa, vaan ainoastaan helpon B:n kritiikkini oli mukana. No, pisteet ovat equipe onlinessa, joten sen avulla vähän analyysia.

Keskiravit lähtivät ensimmäistä kertaa pitkään aikaan radalla kunnolla! Toiselta tuomarilta 6,5 ja 6,5, toiselta 5,5 ja 6. En tosiaan tiedä, mikä noita pisteitä veroitti. Pohkeenväistöt ja voltit tasaista kutosta. Pysähdys tuli pisteen jälkeen, peruutukseen en saanut kunnolla valmisteltua (5,5 ja 5,5). Keskikäynti ei ihan niin matkaavoittavaa kuin joskus (7 ja 6). Laukannosto ja voltti vähän mitäänsanomatonta, tasaista kutosta. Kolmikaarisella pidätin hengitystä, että säilyykö laukka ja ratsastin huonot tiet (5,5 ja 6), mutta säilytin laukan jee! Keskilaukka vain 6, vaikka mielestäni oli ihan kohtuullinen. Toiseen suuntaan laukat suunnilleen samantyyliset, mutta se kolmikaarinen siis rikottiin pukittamalla vaihtoon, siitä siis 4.

Loppupisteet:
Askellajit 6 ja 6,5
Lennokkuus 5,5 ja 6,5
Kuuliaisuus 5,5 ja 6
Istunta 6 ja 6

Näillä toiselta tuomarilta prosentit 57,708% ja sija 21. ja toiselta 60,00% ja sija 10. Lähtijöitä luokassa 29, eli hajontaa jälleen oli tuloksissa. Mutta itse olin supertyytyväinen siihen, että sain esitettyä Rikun innokkaana, kevyenä ja työteliäänä - ei merkkiäkään sellaisista pysähdyksistä kuin kuukausi sitten Kellokoskella tai sellaisesta hyytymisestä kuin kesän alussa Hämeenkoskella. Ihanaa!






Hepat lepäilivät hetken ja ratsastajat yrittivät nesteyttää itseään ennen seuraavaa luokkaa, joka oli helppo B:0. Pidin verryttelyn vielä lyhyempänä kuin edelliseen luokkaan, eli tsekkasin vain, että kaasu ja jarru toimii ja taivutukset menevät läpi. Riku tuntui todella hyvältä, ja lähdinkin radalle lähinnä hölmönä hymyillen.

Alkutervehdykseen Riku tuli hyvin, mutta liikkeellelähdössä otettiin askel taaksepäin, josta toinen tuomari oikeutetusti rokotti pisteitä (6, 4). Ensimmäisen keskiravin ratsastaja yliyritti ja rikkoi aivan henkilökohtaisesti (harrrrmitti!). Voltista molemmilta 6,5, keskiravista toiselta tuomarilta 5,5 ja toiselta 6, jäi tosiaan ehkä hivenen vajaaksi. Voltti oli tahdikas, hieman pieni (6 ja 6). Kolmikaarinen sujui (7 ja 6,5), Kolme askelta käyntiä oli joko pehmeää (7) tai sitten pitäisi valmistella paremmin (6). Ratsastaja myöntää, että ehkä se oli vähän myöhään valmisteltu. Laukkaohjelma tasaista 6-6,5 suorittamista, peruutus sen sijaan ansaittu 5,5. Ja hups, unohtihan se ratsastaja radankin pari kertaa, joka näkyi pisteissä vaikka korjasin niin nopeasti, ettei viheltämiseen asti päästy. Ilmaiseksi annoin siis noin 10 pistettä pois, kuka niitä olisi halunnutkaan :D

Loppupisteet ja kommentit:
Askellajit 7 ja 7
Lennokkuus 6 ja 6,5
Ratsastajan asento 6,5 ja 6,5
Oikeat tiet 7 ja 6,5

C: "Tahdikasta ja siistiä esittämistä. Hieman lisää potkua perusliikkumiseen."
M: " Tahti ja muoto ok, huolellisuutta siirtymisiin, niissä muoto aukeaa."

Toiselta tuomarilta 62,4% ja neljäs tila, toiselta 60,6% ja kymmenes tila. Luonnollisesti sitten tällä ratsastuksella ensimmäinen ei sijoituunut, joka noiden unohduksien takia harmitti kyllä. Sen sijaan hevoseen ja sen suorittamiseen olin supertyytyväinen. On se kyllä hieno, tekee just oikein, kun ratsastaja tekee edes suurinpiirtein oikein.







Laurahan sitten tosiaan veti Ronin kanssa ässän hihasta tällä radalla ja voitti koko luokan! Iloisissa tunnelmissa ajeltiin siis kotiopäin tyytyväisten kuskien turistessa etupenkillä ja väsyneiden hoitajien nukkuessa takapenkillä ja herätessä vain syömään roskaruokaa.

Varsin onnistunut kesäreissu siis kyseessä.

torstai 20. elokuuta 2015

Lisää aivovammalla leveilyä!

Ehdin hätinä kirjoittaa blogikirjoitukseeni tuntemuksistani ennen klinikkaa, että keskustelu on pysynyt asiallisena ja kaikinpuolin mallikkaana, ennen kuin ruudulle pamahti seuraava viesti:


Tämä viesti jäi ainoaksi laatuaan, mutta onnistui herättämään ajatuksen siitä, että haluan avata vähän tarkemmin syytä sen takana, miksi "leveilen" aivovammallani. Aivovamma on sanana vähän pelottava, sellainen kehitysvamman kaltainen tabu, jota alakoulun pihailla ja joskus ihan aikuistenkin kesken käytetään haukkumasanana. Aivovammainen on tyhmä, hidas, yksinkertainen ja sellainen, ettei nyt kukaan halua sellaisen seurassa olla. Tai ei ainakaan sellaista saada itselleen.

Itse huomasin voimautuvani siitä, että sanoin asian juuri niin kuin se on. Aluksi puhuin aivotärähdyksestä tai pääkolauksesta. Kun lääkäri ensimmäisen kerran sanoi ääneen, että kyseessä on vähän tulkinnan mukaan joko lievä aivovamma tai keskivaikea aivovamma, järkytyin. Googlasin tietoa aivovammasta, ja helpotuksekseni löysin samantyyppistä oirekuvaa kuvailtuna monilta ihmisiltä. Lisäksi löysin kokemuksia siitä, kuinka aivovamman kanssa on eletty ja kuinka siitä on toivuttu. Pystyin myöntämään itselleni, että minulla on aivovamma, ja siitä toipuminen tulee viemään aikaa. Minulla on oikeus olla sairas, vähän pihalla, itselleni vieras. Voi myös olla, että osa oireista ja jää pysyviksi tai pitkäaikaisiksi.

Onnettomuuteni sattui niin, että olimme Rikun sekä tallikaverin ja hänen hevosensa kanssa maastossa. Laukkasimme tuttua hevosreittiä ylös reippaassa tahdissa, kun mutkan takaa eteen ilmestyi alamäkipyöräilijä. Riku pelästyi, kääntyi, ja minä paiskauduin maahan. Kaveri tippui selästä siinä vaiheessa, kun hänen hevosensa lähti vastakkaiseen suuntaan laukkaavan Rikun perään. Olin tajuttomana muutaman minuutin ennen ambulanssin tuloa. Ensimmäiset muistot minulla on tapahtumaa seuranneelta aamulta. Myös tapahtumapäivä on kadonnut muististani.

Minulla oli paljon onnea mukanani. Jos kypäräni olisi ollut hieman heikommassa hapessa, tai jos minulla ei olisi ollut sitä päässä, en luultavasti istuisi tässä juuri nyt tätä tekstiä kirjoittamassa, vaan sijaintini olisi muutamaa metriä maan alla. Jos olisin pudotessani osunut kiveen, kalloni olisi ollut hieman erilaisessa asennossa maahan iskeytyessäni, tai jos vauhti olisi ollut vielä hieman kovempi. Jos mukanani ei olisi ollut toista ratsastajaa, jos kukaan ei olisi jäänyt auttamaan. Jos ja jos. Niin paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

Minulta on kysytty monta kertaa onnettomuuden jälkeen, pelottaako ratsastus. En usko, että se pelottaa sen enempää kuin ennen. Olen entistä tarkempi siitä, millaisia riskejä haluan ottaa. Ratsastus ei voi olla vaarojen jatkuvaa jossittelua, se ei voi olla sen pelkäämistä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä voisi tapahtua. Sen takia täytyy olla tietoinen, miksi riskin ottaa. Minä otan sen, koska ratsastaessani olen täysi. Kun istun Rikun selkään, olen kokonainen. Se on ainoa hetki, kun olen itseeni tyytyväinen, en kaipaa mitään lisää tai vähemmän. Joka kerta hevosen selkään noustessani otan riskin, mutta yritän välttää turhaa riskiä.

Koska ratsastuksessa päähän kohdistuvat vammat ovat yleisiä, olen kokenut tärkeäksi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Aivovammani on aiheuttanut minulle muistiongelmia, päänsärkyä, migreenikohtauksia, masennusta, mielialanvaihteluita, uniongelmia ja näköoireita. Joudun olemaan töistä pois lähes seitsemän kuukautta. Olen elossa, kiitos kypäräni. Toivon, että puhumalla onnettomuudestani suoraan, saan ainakin muutaman ihmisen miettimään oikean kokoisen, tarpeeksi usein vaihdetun turvakypärän merkitystä.

Minulle sen merkitys oli luultavasti 50 vuotta lisää aikaa hevosen selässä.

Kommentissa viitattiin myös siihen, että en ole työkuntoinen, mutta ratsastuskuntoinen olen. Sehän ei missään nimessä ole sallittua. Suomalaisuuteen sopii kyllä sairastaminen, mutta ei sen kertominen, että sairastamisestaan huolimatta pystyy tekemään jotain. Minun hoitotahoni on kehoittanut minua jatkamaan elämääni mahdollisimman normaalina, oirekuvan huomioon ottaen. Ratsastamaan, harrastamaan ja elämään. En ole suostunut peittelemään sitä, että en sairaslomastani huolimatta makaa 24/7 kotona olemassa sairas, mikä yleensä on se ainoa oikea tapa viettää sairaslomaa. Onneksi sekä Riihimäen aivovammapoliklinikka, että työnantajani ymmärtävät tämän, ja kannustavat minua elämään. Elämä kuntouttaa elämää varten, sanoi neurologini. Sairaslomaa tuskin kadehtii myöskään kukaan hevosenomistaja ihan vain sen takia, että syksyn tallivuokrien ja oman asuntolainanlyhennyksen maksaminen tulee olemaan aikamoista tandemajoa. Tulee onnistumaan jotenkin, mutta olisihan se mukavampaa palkan kuin sairaspäivärahan turvin, aiheuttaisi vähemmän sydämentykytystä.

Luultavasti liittyen tuohon kommenttiin, on blogistani etsitty näitä aivovammaa käsitteleviä tekstejäni. Linkitän ne nyt tähän tekstiin ja tagaan tähän tekstiin nyt sitten tämän paljonpuhutun aivovamman, niin löytyvät helpommin.


Ensimmäinen maininta
Aivovammainen kisoissa
Hyvästit työpaikalle
Terapian tarpeessa

tiistai 18. elokuuta 2015

Playsson.net: Mikael Wahlmanin klinikka 16.8.

Olin saanut kunnian tulla kutsutuksi ratsastamaan Mikael Wahlmanin klinikalle Korpikylän ratsastuskeskukseen Hollolaan sunnuntaina. Alunperin vastasin kysymykseen tulostani pienen epäröinnin jälkeen niin, että tulen, jos ei tule niin paljon osaavampia tarjokkaita, että meitä ei tarvita. Penina totesi, että kaikki saavat suorittaa omalla tasollaan, joten ei tarvi osaamattomuuttaan hävetä. Yleisesti ottaen toivoisin toki aina, että suomenhevosia edustamaan tulisi ennen kaikkea sellaisia ratsukoita, jotka todistavat, että suomenhevoset ovat hienoja urheiluhevosia JA niitä voi ratsastaa kauniisti. Rikuhan toteuttaa tuota ensimmäistä osaa, mutta ratsastaja on vielä matkalla siihen siistiin vaikuttamiseen. Onneksi kaksi muuta suokkiratsukkoa olivat huomattavasti meitä pidemmällä yhteistyössään, joten suomenhevosten ryhmä ei roikkunut lainkaan meidän harteillamme. ;)

Olin varannut Rikulle päiväkarsinan Korpparista, koska päivästä oli tulossa pitkä. Heti saavuttuamme kävin viemässä Rikun karsinaansa tutustumaan vierustoveriinsa, ja me lähdimme katselemaan aikaisempia ryhmiä. Paniikki oli tässä vaiheessa huipussaan - ajomatkalla jo rupesi jännittämään, mutta siinä vaiheessa kun katselin toisten hyppäämistä, meinasin unohtaa hengittää. Lähdinkin melko pian takaisin Rikun luokse, koska arvelin, että rauhoitun kyllä, kun pääsen hommiin. Se olikin aika pitkälti totta, sillä Rikun harjaamisen ja kuntoonlaiton jälkeen kentällä kävellessä ei enää ahdistanut yhtään niin paljoa. Omaa tukijoukkoani valui paikalle juuri ennen h-hetkeä, ja oli ihana nähdä niin monta tuttua kasvoa paikalla. 

Klinikka pidettiin maneesissa, mikä oli meidän kannalta oppimistilanteena loistava. Riku jännittyy helposti vieraassa maneesissa, ja minulla ei ole kamalasti vielä kokemusta siitä, kuinka vaikuttaa siihen, kun se jännittyy. Nytkin maneesissa oli monia asioita, jotka aiheuttivat hieman jännitystä - erityisesti hassun muotoiset ikkunoista syntyvät auringonläikät maassa, sekä maneesin peräseinässä pyörivä ilmastointipropelli. Aloitimme työskentelyn lähes heti ravipuomeilla, joiden aikana Riku oli selvästi jännittynyt, ja reagoi niin kuin jännittyeessään tekee - jää hitaaksi pohkeelle. Miksu ohjasi minua pitämään parempaa rytmiä niin ravissa kuin laukassakin, ja sitä kautta rentous alkoi löytyä. 

Aluksi työskentelimme kavaleteilla ja pikkuesteillä. Ensimmäinen videonpätkä on meidän ensimmäiset hypyt. Huomaa, että ratsastaja pelkää innarikavaletteja ja siksi käyttää niitä hyvin harvoin... Videoiden alussa on lähes jokaisessa vähän volttausta, koska en osannut muokata sitä videosta pois, ja tekninen tukeni on Saksassa matkalla. Tyydytään siis näihin. 


Hetken päästä kavaleteista nostettiin pikkueste ja jatkoimme linjan tulemista näillä pienillä esteillä. Seuraavalla videolla on alussa selostus siitä, miten Miksu halusi minun korjaavan edellistä ratsastusta - eli siis piti ratsastaa väli viidellä kuuden sijaan ja saada näin parempi laukka sarjalle. 

Lopuksi hyppäsimme pientä rataa. Radan korkeus oli noin 90cm-95cm, eli minun mielestäni aivan JÄÄTÄVÄ. Selvisimme kunnialla kuitenkin kaikesta. 
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Pm6gSdWGmXs

Lopuksi Miksu vielä pyysi minua korjaamaan radalta kaarteen kakkoselta kolmoselle, koska Riku painui siinä kaarteessa lujasti sisäpohjetta vasten, ja näin tultiin vähän liian uusintamaisesti se kaarre. 

Ja siihen me sitten lopeteltiin, ja hengissä selvittiin! Olin äärettömän ylpeä jälleen kerran hevosestani, joka vieraassa paikassa ja jännityksestä jäykän ratsastajansa kanssa suoriutui näin hienosti. Kokemus oli tosi kiva, ja paikan päällä oli positiivinen ja tsemppaava tunnelma. Tällaisia hyvänmielen oppimiskokemuksia me tarvitaan lisää! Huikea kiitos Playsson.netin porukalle ja erityisesti Peninalle kutsusta saapua mukaan. Mennään kyllä jatkossakin, jos kutsu käy. 

Kuvia tulee myöhemmin mahdollisesti, jos saan niitä jostain. 

Pieni tallikoiraoppilas Kössi kaivoi itselleen kuopan katsomon alle. Hyvä kuoppa tuli. 

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kohti Korpikylää

Aaaapua! Nyt mennään. Riku on kopissa, mä istun autossa ja Mira ajaa. Olotila vaihtelee "Supersiistiä, jee!" ja "Miks mä lähdin mukaan, apua?!?"  välillä.

Riku oli klinikan kunniaksi kiillottanut itsensä ekaa kertaa tänä kesänä kunnon mutakuorrutuksella, jota yritin hädässä kaapia pois, kun en ehtinyt enää pestä. Nyt suurin osa mudasta on siirtynyt mun päälle, joten aamulla päälle laitettu siisti pikee näyttää siltä, että se päällä on tehty aamunavettaa koko viikko.

No, turha kai esittää vakavammin otettavaa kuin onkaan. Ryönääjä mikä ryönääjä.

tiistai 11. elokuuta 2015

Puskaratsastajaksi puskaratsastajien joukkoon

Jännitän sunnuntaina odottavaa Playssonin järjestämää Mikael Wahlmanin klinikkaa aivan mielettömän paljon. Kun minua alunperin kysyttiin osallistumaan, epäröin hetken. En sen takia, että en haluaisi päästä Miksun oppiin. Epäröinti liittyi siihen, että en innosta räiskyen halua suunnata haukuttavaksi hevostalli.nettiin. Totuushan on se, ettei minun esteratsastukseni ole mitenkään kaunista. Olen kohtalaisen kehno ratsastaja, joka on esteratsastajana täysin alkutaipaleella.

Epäröinti meni kuitenkin ohitse muutamassa minuutissa. Voi elämä - mähän olen melkein kolmekymppinen erityisluokanopettaja, tottunut tiukkoihin tilanteisiin. En luulekaan ratsastavani hyvin, joten kommentit tuskin onnistuvat osumaan kovinkaan arkaan paikkaan. Ja kuinka hieno mahdollisuus on päästä uuden ihmisen silmän alle ratsastamaan hevosella, jonka kanssa on vielä näin paljon opittavaa. Huippua!

Nyt jännitys on kuitenkin tullut takaisin. Se valtasi minut oikeastaan samaan aikaan kun hevostalli.netissä alkoi keskustelu klinikan osallistujista. Keskustelua on käyty mielestäni hyvässä hengessä, todeten, että klinikkaan osallistuu tavallisia ratsukoita. Näin se onkin. Toki moni on ihmetellyt, että miksi tuosta pitäisi maksaa - kun eihän siellä edes näe mitään. Toisaalta moni on myös todennut, että tavisratsastajille saattaa olla hedelmällisempää päästä seuraamaan toisten tavisratsastajien ratsastusta. Ja varmasti harjoituksista ja siitä, miten Miksu ratsukkoja korjaa, voi oppia moni ihminen jotain.

Jännitys ei oikeastaan liity siis keskustelussa esiin nostettuihin asioihin, koska kuten sanoin, keskustelu on ollut asiallista. Se liittyy siihen, että oikeastaan vasta nyt tajusin, että olen antanut avoimesti luvan nettiyhteisölle rääpiä minun ratsastustani ja minua. Tämän enempää en oikeastaan voikaan ketään kutsua niin tekemään, kuin ilmoittautua paljon keskustelua herättäneen blogiportaalin esteratsastusklinikkaan tietäen, että ratsastuksesi on kehnoa.

No, nyt ei enää jänistetä. Mennään ja ratsastetaan, yritetään pitää hauskaa. Nautin hevosestani ja siitä, että bloggaaminen on heittänyt minut näin mahtavan tilaisuuden eteen. Riku valmistautuu sunnuntain koitosta varten viettäen kolmatta "kesälomaviikkoaan" eli viikkoa, jolloin se saa lomailla minilaitumellaan kavereidensa kanssa. Lisäksi olemme maastoilleet paljon, treenanneet kouluratsastusta pari-kolme kertaa viikossa ja hypänneet välillä. Käytännössä viikko-ohjelma ei siis ole eronnut juurikaan normaalista, mutta kisattomuus on tuonut ratsastajalle samaa lomantuntua, mitä hevonen toivottavasti saa syödessään vihreää laitumella.

Seuraavat koulukoulukisat ovat kalenterissa 22.8., jolloin olisi tarkoitus ajella Killerille asti Lauran ja Ronin kanssa kisailemaan, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Vähän rupeaa jo kisahammasta kolottamaan...

Hyvillä mielin kohti sunnuntait