maanantai 26. lokakuuta 2015

Rikun seitinohuet päiväkännit

Perjantaina pääsin itse käväisemään Jäähallilla katselemassa huippuratsastusta. Alunperin mietin, että reissu jäänee tänä vuonna välistä, koska ylimääräistä rahaa ei ole niin yhtään, mutta lopulta sainkin ystävältä lipun, jonka turvin pääsin katselemaan perjantain iltanäytöstä. Olin ensimmäistä kertaa HIHS:ssa Jäähallilla, aikaisemmat käyntini ovat olleet vain Hartwallilla. Kokemus oli positiviinen, ja erityisesti expossa olisi ollut vaikka mitä ihanaa. Tietysti, kun sitä rahaa ei ollut yhtään ;) Lopulta pitkän harkinnan jälkeen päädyin jättämään myös sen pitkään hipelöimäni Equilinen Octagon -huovan hyllyyn, vaikka siitä olenkin haaveillut jo niin kauan kuin minulla on ollut Riku. Ehkä joulupukki tuo sen minulle... ;)

Tänään maanantaina Rikulla ja Ronilla oli hammashuolto varattu Vermon klinikalle (Hevosklinikka Equivet). Olin päätynyt siihen, että peruskotiraspauksen sijaan käymme katsomassa hampaat hampaisiin erikoistuneen eläinlääkärin luona klinikkaolosuhteissa. Eläinlääkäriksi valikoitui Jukka Holopainen, joka ilmeisesti on hevosten hampaiden suhteen "as good as it gets" Suomessa.

Lähdimme omasta mielestäni hirveän ajoissa ajelemaan kohti Vermoa, hevoset lastattiin nimittäin kello 7.40 ja aikamme oli Vermossa kello 9.30 (välimatkaa 100km). En ollut kuitenkaan maalaisena ottanut riittävästi huomioon sitä, kuinka kauan Helsingin päässä liikenneruuhkassa (Mikä ihmeen kello yhdeksän aamuruuhka?!) joutuu seisomaan, ja lopulta muuttuneiden liikennejärjestelyiden takia eksyimmekin vähän. No, perillä olimme kuitenkin vain muutaman minuutin myöhässä, ja koska eläinlääkärikin oli hieman myöhässä, en kuollut noloudesta.

Koska Roni kestää heikommin rauhoitusainetta ja sen toipuminen vie kauemmin, oli Ronin vuoro ensin. Riku pääsi siis odottelemaan hetkeksi. Sillä aikaa kun minä olin antanut ilmoittautumistiedot ja kysellyt, minne meidän tulisi mennä, oli Riku ilmeisesti ehtinyt jo aiheuttaa miltei hermoromahduksen sitä ystävällisesti talutelleelle Petulle. Rikun mielestä tilanne oli ilmeisesti vain kestämättömän jännittävä. Myös ravihevoset aiheuttivat edelleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Odotteluhuoneessa hilpeyttä aiheutti se, kuinka Riku tuijotteli kiinnostuneena korvat hörössä aina muulloin kuin silloin, kun se kuuli viereisestä operaatiohuoneesta poran ääntä. Tuli niin mieleen ne omat kerrat, kun on jännittänyt hammaslääkärin odotushuoneessa omaa vuoroa.

Onpa jännää. 

"Se tunne, kun istut hammaslääkärin odotushuoneessa ja pora käynnistyy." Ja tässä tapauksessa myös paikalle haetaan apuvoimia, huulipuristin ja erilaisia muita hallitsemislaitteita. 


Kun Ronin hammashuolto oltiin saatu kunnialla painittua loppuun, oli Rikun vuoro. Rikulle annettiin tuttuun tapaan maltillinen määrä rauhoitusainetta ja se reagoi siihen nopeasti rentoutumalla. Eläinlääkäri pääsi työskentelemään sen kanssa rauhassa, mitkään toimenpiteet eivät aiheuttaneet Rikussa suuria tunteita.

Juti totesi, että Rikulla on yläpurennasta johtuvia epätasaisuuksia, eli siis osa hampaista kuluu epätasaisesti niin, että syntyy korkeampia reunoja, ns. "korostumia" ja sitten taas niiden vastinparit ovat ymmärrettävästi matalammat. Lisäksi jossain vaiheessa Rikulla on alaleuan viimeisiä poskihampaita lyhennetty liikaa, koska toisiksi viimeisen hampaan mataluus saa viimeisen hampaan näyttämään todella korostuneelta, vaikkei se oikeasti ole niin korostunut. Tämä on kuulemma yleinen raspausvirhe, ja usein näkee hevosia, joilla tuo hammas on madallettu ihan ikeneen saakka. Näin oli myös Rikulla. Tämä korjaantuu ajan kanssa, kunhan niihin hampaisiin ei vain kukaan mene koskemaan, vaikka ne luovatkin sellaisen illuusion, että ne olisivat korostuneet.

Rikulta tasattiin siis näitä korostumia ja poistettiin pienet koukut takaposkihampaista. Tuota työskentelyä seuratessa tuli entistä selvemmäksi, että minä jatkossa maksan kyllä mielelläni vähän lisää siitä, että joku hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri katsoo kunnon välineillä ja kunnon tiloissa hevoseni suun huolella. Jos miettii, miten ns. talliraspaukset yleensä hoidetaan, niin se on vähän kuin vertaisi ihmisten hammaslääkärikäyntiä siihen, että hammaslääkäri (tai yleislääkäri, joka olisi käynyt kurssin hampaista) kokoaisi laukkuunsa instrumentteja ja tulisi kurkkaamaan. Eihän sinne suuhun edes näe kunnolla, jos ei ole kunnon välineitä!

Sillä talliraspauksissa usein nähtävällä "perusraspilla" ei Rikun suuhun juuri koskettu. Sehän on se työkalu, jolla usein suu käydään läpi ja lopputulos on se, että "oli piikkejä / ei ollut piikkejä". Siellä suussa on niin paljon muutakin! Toki ne piikit ovat tärkeitä tsekata, mutta esim. Rikulle kun näitä piikkejä ei ole milloinkaan juuri kasvanut, Rikun suun huolto on aina kestänyt kotitallilla pari minuuttia ilman rauhoitusta, nyt töitä kuitenkin löytyi, vaikka ei siellä suussa varmasti pyöritelty yhtään instrumenttia vain näön vuoksi.

Aina köyhänä Hevosihmisenä minua aina kiinnostaa kuulla, mitä mikäkin kustansi. Rikun seitinohuet päiväkännit ja niiden aikana suoritetut toimenöpiteet maksoivat 186€ kaikkinensa. Ja kerrankin voin sanoa, että sen maksoin ilolla.

Rauhoitettu Riku, hirttosolmukka ja suunavaaja. 

Eläinlääkäri ja "porakone". 


Ps. Ennen kuin kukaan täysin hermostuu "oman" eläinlääkärinsä puolesta, haluan todeta vielä, että toki hampaisiin erikoistuneita, oikeasti asialle vihkiytyneitä eläinlääkäreitä käy myös kotitalleilla. Ja se on tosi hyvä juttu! Tämä hammasasia on vaan minusta sen takia ihan käsittämätön, että usein ihmiset tekevät paljon pohjatyötä sen suhteen, kenelle vievät hevosensa silloin, kun niillä on jalka/selkä/mahavaiva, mutta hevosen hampaita voi hoitaa kuka tahansa. Nyt, kun olen päässyt muutaman vuoden aikana katselemaan erilaisia hevosten hampaiden asiantuntijoita työssään, olen jotenkin itse herännyt siihen, että se on oma taiteenlajinsa ja olisi aika raju oletus ajatella, että kuka tahansa (hevos)eläinlääkäri pystyy tämän asian hoitamaan niin, että kaikki tulee huomioitua.

12 kommenttia:

  1. Olet niin asian ytimessä kuin vain voi olla. Sen jälkeen kun aloin käyttää hampaisiin erikoistunutta eläinlääkäriä raspaushommiin, olen meinannut saada sydänhalvauksen kun olen nähnyt sitä perinteistä eestaas rassausta sillä yhdellä ainukaisella raspilla. "Vähän oli piikkejä". Joo-o. Ja koska olen itseruoskintaan taipuvainen, olen miettinyt, olisiko minun 25-vuotiaana (pääasiassa) loppuunajettujen hampaidensa vuoksi lopetettu hevoseni saanut lisää vuosia, jos olisin tajunnut aiemmin että on raspaajia ja raspaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä itseruoskintaan taipuvaisia on muitakin, minäkin olen toki tässä jo jonkin aikaa kokenut tunnontuskia kun en ole aikaisemmin tätä(kään) tajunnut... Rikulla ehti pari vuotta sitten suu aika pahaksi, ennen kuin se oikea syy lopulta löytyi. Pääasia toki, että löytyi sitten jossain vaiheessa, ja nyt tiedän ainakin miten toimin jatkossa.

      Poista
  2. Niin ja te nuoremmat ette muistane lainkaan sitä aikaa kun raspausta eivät hoitaneet edes "tavan eläinlääkärit" vaan kengittäjät! Minun ekan hevoseni suuhun ei varmaan eläinlääkäri katsonut kertaakaan sen ensimmäisten 15 elinvuoden aikana. Mutta tämä kait sitten onneksi oli harvinaisen hyvähampainen tapaus kun eli kuitenkin.25-vuotiaaksi asti ja silloinkaan lopetuksen syynä ei olleet hampaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä muistan kyllä! Tallilla, jossa aloitin ratsastuksen, hoiti sama isäntä niin kengitykset kuin raspauksetkin.

      Niin ne ajat muuttuvat ja tieto lisääntyy ja lisää samalla tuskaa.

      Poista
    2. Joo samma här, Immun suukalustoa raapi kengittäjä ensimmäiset vuodet. Silloin käytettiin sitä muovista kiilaa jolla suu avattiin ja omistaja piteli kieltä. Huh huh.

      Poista
  3. Hyvä ja kiinnostava postaus :) Täytyy hoitaa myös Totin hammashoito pikapuoliin. Tallille on tulossa talven mittaan hammasspesialisti käymään joten meidän piti odotella sitä, mutta nyt on sellainen tunne että hampaat pitäisikin hoitaa jo ennemmin. Joten täytyy katsoa mihin päädytään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin muistin napata jopa kameran esille, niin sai nuo "kidutusvälineet" ikuistettua. Sisko näki ensimmäisen kerran kun hevonen rauhoitettiin ja sen hampaita hoidettiin. Oli kuulemma superjännää :D

      Poista
  4. Olen tullut ihan samaan lopputulokseen. Enää ponini hampaita ei raspaa kukaan muu kuin asiaan erikoistunut eläinlääkäri. Siltä poistettiin 2-vuotiskeväällä sudenhampaat, mutta eläinlääkäri ei tullut kertoneeksi, ettei saanut niitä kokonaisina pois. Vasta 4-vuotistalvena suuhun kurkannut eläinlääkäri huomasi ne, vaikka olin tsekkauttanut suun puolen vuoden välein. Minä vaan ihmettelin, miksei poni millään hyväksy kuolainta.

    Annan kommenttiin viitaten, minä muistan myös ajan, jolloin hevosten hampaat raspasi kengittäjä. Ei ollut kovin ammattitaitoista se, näin jälkikäteen ajatellen. Eivät kylläkään olleet omiani eli en siihen asiaan voinut mitenkään vaikuttaa. En voi käsittää, että jotkut hevosenomistajat edelleen antavat kengittäjän raspata myös hevosen hampaat. Luulen, että ammattitaitoisimmat kengittäjät eivät edes suostu raspaamaan muuta kuin kavioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä juttuja kuulee kyllä nyt koko ajan, kun juttelee hevosihmisten kanssa näitä hammasjuttuja. No, ehkä siihen on ihan syynsä, miksi ihmisilläkin on ihan erikseen hammaslääketiede ja lääketiede ;)

      Poista
  5. Samoja ajatuksia kuin muillakin herätti tekstisi. Ja tosiaan muistan hyvin ne ajat, kun kengittäjät raspasi hampaat... oikein puistattaa tällä hetkellä ajatus!

    Sinulle löytyy haaste blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://anujavihru.blogspot.fi/2015/10/kuvahaaste-mita-hevosen-omistaminen-on.html

      Poista
    2. Niin puistattaa, huh!

      Kiitos haasteesta :)

      Poista