lauantai 29. syyskuuta 2012

Huono viikko töissä, hyvä viikko ratsailla

Maanantaina Riku vain tarhaili.

Tiistaina ratsastin alakentällä kevyesti. Harjoiteltiin mm. lauanvaihtoja puomilla (kamalan isoja pukkeja tuli taas!) ja lopuksi hyppäsin muutaman kerran pienen pystyn. Hetki oli historiallinen sen takia, että ensimmäistä kertaa sinä aikana, kun olen omistanut Rikun, hyppäsin vapaaehtoisesti (eli siis tuntien ulkopuolella)! Hyvin pieni askel Rikulle, mutta suuri minulle ;) Tiistaina kävin myös Jasun kanssa maastossa nauttimassa syksyn harmaudesta.

Keskiviikkona meillä oli kouluratsastusvalmennus. Näin meidän kouluvalkun pitkästä aikaa, viimeksi nähtiin niihin aikoihin kun olin juuri ostanut Rikun. Silloin sain korjausehdotuksia tuohon minun vinouteeni, ja olenkin työstänyt sitä nyt 1,5 kuukautta hyvin aktiivisesti. Nyt oli ilo kuulla, että jotain oli todella tapahtunut ja vinous oli lähes kokonaan hävinnyt! Samalla kun kierous on hävinnyt, myös "viehättävä" tapani viedä oikea käsi kaulan yli on hävinnyt. Hallelujah! Nyt siis päästiin paneutumaan seuraaviin asioihin. Yksi niistä on se, että mun kädet on liian takana ja pidätteen suunta on kohti reisiä. Toinen taas se, että istun selässä liian "mukavasti", eli selkä kyömyllä. Nyt siis harjoitellaan käsien nostamista (vaikka tuntuu oudolta!) ja rintakehän kohottamista. Lisäksi harjoittelen ratsastamaan jalustimet jalassa. Tähän saakka olen ratsastanut kouluratsastusta niin kauan kuin muistan ilman jalustimia. Silloin saan ratsastettua ja vaikutettua paremmin. Nyt harjoittelen sitten ratsastamaan myös jalustimilla, jottei kisaverkassa tarvitsisi heittää jalustimia kaulalle ristiin jotta saan hevosen kulkemaan ;) Rikulla kun en uskalla sitä tehdä, kun se voi poistua jonnekin kauas aroille...

Torstaina olin koutsin pitämällä koulutunnilla, jossa yritin ottaa käyttöön näitä uusia ohjeita. Taas syntyi samalla uusia korjattavia asioita -> kun siirrän kättä eteen, en voi pitääkään kiinni siitä mistä olen tottunut eli ohjan "kolmannesta pampulasta" -> ohja on koko ajan liian pitkä. Kun nostan rintakehän ylös ja yritän olla selässä ryhdikkäästi, halvaannun muuten ja en pysty toimimaan. No, hiljalleen... Teimme tunnilla kolmikaarista kiemurauraa laukassa. Ensin niin, että eka ja vika kaari laukassa ja keskimmäinen käynnissä. Sitten niin, että keskimmäinen kaarre vastalaukassa. Oli muuten vaikeaa! Meidän kolmikaarinen oli vielä jotenkin erikoisen muotoinen, eli keskimmäinen kaari jäi liian ahtaaksi ja kääntämisvaiheessa meinasi tulla tai tuli rikko. Loppuun sain muutaman onnistuneen kaaren, mutta ratsastus ei kyllä ollut nättiä. Huhhuh.

Perjantaina olin koutsin pitämällä estetunnilla. Riku oli aivan super ja jäi tosi hyvä mieli. Se oli hieman vireä ja halusi villitellä, mutta laukat vaihtuivat nyt paremmin ja paikat löytyivät hyvin. Sovittiin koutsin kanssa, että katsotaan tiistaina, mitkäluokat hyppään seuranmestaruuksissa, jotka ovat siis viikon päästä sunnuntaina. Tänä viikonloppuna ei olekaan kisoja, omituista!

Syysmasennus on vallannut mut töissä, mutta tallilla muhun on iskenut syysilonnus. Mulla on maailman hienoin hevonen, mahtavia opettajia ja kyky oppia. Mikäs tässä on siis tehdessä talvi töitä ensi kautta varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti